Euroopan Unioni Pariisin rauhansopimus.

Pariisin rauhansopimuksessa oli vain yksi mahdollinen voittaja, Natsi Saksa. Toisin kävi, ei voittanut. Pariisin rauhansopimusta ei kukaan hyväksynyt. Pariisin rauhansopimuksessa määritettin : Saksalaiset saavat lopetella Natsisminsa ja jatkaa luoden sen pohjalta Euroopan Unionin.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siinä taas idiootti ylittää oman tyhmyytensäkin moninkertaisesti.

Pariisin rauha sinetöi 2. MS:n lopputuloksen.

Pitkän yhdentymiskehityksen jälkeen muodostui EY, Euroopan Yhteisöt 1967. Siinä oli seitsemän jäsenmaata.Merkittävä vuosi oli myös 1992,jolloin allekirjoitetiin Maastrichtin sopimus. Suomi anoi jäsenyyttä 1992 ja pääsi 1994.

Äänestä

Saksa oli sodan jälkeen kasa tuhkaa. Natsijohtajat uomittin Nürnbergissä ja hirtettiin. Euroopan unionin yksi ideanikkari oli Winston Churchill, joka puhui Zürichissa Euroopan yhdysvalloista 1948. Euroopan unionin kehitys sai alkunsa Ranskan pääministerin, Robert Schumanin puheesta 9.5.1950. Siinä laadittiin suunnitelma Euroopan yhdistymiselle, jälleenrakentamiselle ja hyvinvoinnin kasvulle.

Pariisin rauhansopimuksessa Suomi menetti suuren osan alueistaan Neuvostoliitolle, joutui maksamaan massiiviset sotakorvaukset ja rajoittamaan puolustuskykyään.

Älä vitun trolli ala oikeasti puimaan asioita, joista et mitään ymmärrä!

Äänestä
  • Sinähän se olet Trolli kun kirjoitat herjaavia muita käyttäjiä ärsyttäviä viestejä.

    Äänestä

Pariisin rauhansopimus solmittiin Pariisissa, Ranskassa 10. helmikuuta 1947. Toisen maailmansodan voittaneet liittoutuneet (ensi sijassa Yhdysvallat, Neuvostoliitto, Iso-Britannia ja Ranska) neuvottelivat rauhansopimukset häviäjien eli akselivaltoina olleiden Italian, Romanian, Unkarin ja Bulgarian sekä niiden kanssasotijana taistelleen Suomen kanssa heinä–lokakuuhun 1946 pidetyssä rauhankonferenssissa. Häviäjävaltiot säilyivät itsenäisinä ja niillä oli mahdollisuus liittyä Yhdistyneisiin kansakuntiin.

Äänestä
  • Tuo vai tiedoksi avaajalle,joka kirjoittaa valeitaan milloin mistäkin aiheesta,
    Tyypillinen EU-vihaaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pariisin rauhansopimuksessa oli vain yksi mahdollinen voittaja, Natsi Saksa. Toisin kävi, ei voittanut. Pariisin rauhansopimusta ei kukaan hyväksynyt. Pariisin rauhansopimuksessa määritettin : Saksalaiset saavat lopetella Natsisminsa ja jatkaa luoden sen pohjalta Euroopan Unionin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu