Mark Jordon

Kyllä on Mark Jordon'in(,Emmerdalen Daz) ulkonäkö muuttunut paljon siitä kun hän näytteli Sydämen asialla sarjassa poliisi Phil Bellamya,eikä todellakaan parempaan suuntaan.No,olinhan minäkin nuorena kaunis ja hoikka,nyt pelkästään komea.
4223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kurkkaapa muitakin sarjan näyttelijöitä, miltä ovat näyttäneet nuorempana. Kyllä ikä muuttaa niin paljon meitä jokaista.

Äänestä

Tottakai kaikki me vanhennutaan ja ulkonäkö muuttuu. Toiset vanhenee ihan kauniisti ja jotenkin huomaamattomastikin. Toisten ulkonäkö jopa vanhetessa paranee. Ihan kateeksi käy.
Tämä Emmerdalen Daz sitävastoin on muuttunut jotenkin epämiellyttävän ällöttävän näköiseksi. Enkä usko että se johtuu pelkästään roolihahmosta. Saisi kyllä poistua veljensä Danin ja tyttärensä Amelian kanssa koko sarjasta ja ottaa Kerryn mukaansa. Aamen.

Äänestä

Vuodet vierivät, kuten meistä kaikilla.

Äänestä

Ai jaa. Minä kun juuri ajattelin melkein päinvastoin. Jos Markin (Daz) hiukset leikattaisiin siisteiksi ja parta ajettaisiin, näyttäisi aika lailla Phililtä. "Ikäeroa" lienee reilut kymmenen vuotta sarjojen välillä.
Ei tietysti voi tietää, mitä parran alta paljastuu...

Ja ottakaa huomioon, että Mark on varmaan viisissäkymmenissä(?) nykyään.

Katson edelleen TV:stä kaikki jaksot, jotka vain pystyn (vaikka minulla on koko sarja DVD:lläkin)... :)

Heartbeatfan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kyllä on Mark Jordon'in(,Emmerdalen Daz) ulkonäkö muuttunut paljon siitä kun hän näytteli Sydämen asialla sarjassa poliisi Phil Bellamya,eikä todellakaan parempaan suuntaan.No,olinhan minäkin nuorena kaunis ja hoikka,nyt pelkästään komea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu