Siis miten lasketaan työllisyys?

Lueskelin netin uutisvirtaa. Paljon on tapahtunut ja herrat puhuneet. Mm. siitä, että Kiky on tuonut 42 000 uutta työpaikkaa. Työajan pidennyksellä on ollut suotuisa vaikutus. Kysyn, miten se on auttanut.
Minulla päästä heittää. Kirjoitelma oli niin pitkä ja pienillä kirjaimilla, että ei aivo ottanut vastaan informaatiota.
Onko joku selväsanainen perehtynyt asiaan?
En usko, että ole ainoa ihmettelevä.

37

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      no se menee sillä tavalla että
      jos työaikaa lyhennetään eikä palkkaa lasketa
      työpaikkojen määrä vähenee

      jos työaikaa pidennetään eikä palkkaa nosteta
      työpaikkojen määrä kasvaa

      Kiky voi pakottaa vetelehtivän ylioppilaan joka on pääsi yliopistoon
      mutta lopetti ensimmäisenä syksynä
      pakottaa tämän töihin rakennuksille ensin kurssille sitten töihin

      Minun ympäristössäni on peräti kaksi tällaista venkoilijaa jotka pakotettin töihin, toinen teki vielä persaukisena lapsen makoillessaan jonka olisi opettanut makoilemaan mutta siis joutui kikyn takia töihin ensin kurssille

      • Anonyymi

        Ei mennyt perille tuo kiky-selitys.
        Oletko varma että tuo (kaikki) liittyy kikyyn ?
        "Kikyn takia kurssille" ?
        "Kiky voi pakottaa vetelehtivän (ylioppilaan) kurssille" ?
        Kirjoitatko nyt aktiivimallista ?

        nimim. toinen kikyä pohtinut

    • Anonyymi

      Relaa jo makriina ! Keskity siihen mikä on kivaa , ei nuo kikyt ole sinun vastuulla eikä niiden seuraukset. Olet tosi mahtava tyyppi, kun huolehdit vähäosaisten ja syrjittyjen elämästä. Mutta ota vaikka lasi viiniä ja unohda asiat, joille et mitään voi. Skool saunakaljalla meidän ihanalle makriinalle !

      • Anonyymi

        Varmaankin ystävälliseksi tarkoitettu vastaus,
        mutta myös alentava ja vähättelevä.
        Kielletäänkö iäkkäiltä ajatteleminen, pohtiminen ja kiinnostus asioihin vain sen takia että on tietyn ikäinen, esim 70

        Jos ihminen on ollut aina kiinnostunut asioista
        ei hän sisäisesti muutu vaikka ikää tulee.
        Ehkä tulee viive asioitten ymmärtämiseen,
        mutta sekää ei aina johdu itsestä
        vaan monet asiat ovat monimutkaisia.

        Eipä aloittajankaan kysymykseen ole kukaan osannut vastata tähän asti.

        Fiksu ihminen miettii ja pohtii ikääntymisestä huolimatta asioita,
        jotkut ei mieti edes nuorena.

    • Anonyymi

      Kun kikyä tehtiin oltiin aika ohkasilla melkein epätoivoisessa tilanteessa kun muualla oltiin nautitu nousukautta vuosia, sitten kun aukesi niin nousu eu-alueen suurinta,
      Tilanne ei vielä ihan hirveen huono mutta laskeva suunta, Lintilä on paljon vartiana tulevassa laskusuunnassa ettei Rinne vasemistoineen lähde liiaksi velkalinjalle.

    • Anonyymi

      Kaikki on kai mustaa valkoisella nyky aikana.

    • Anonyymi

      Joo, siitähän on eri tulkintoja, miten esmerkiksi lähihoitajan tai kuntatyöntekijän palkattomat lisätyöt lisäävät Suomen vientiä?

      Tuon jos joku osaisi selittää pitäisin sellaista henkilöä viisaana.

      • Anonyymi

        Kiky on siis kilpailukyky ja sitten on kiky-sopimus tämä kuuluisa

        kunnallisiin liittyy tilastollinen epämääräisyys
        samoin valtion virkoihin
        vain kansanedustajia on tasan 200

        Kerran päätettiin että aloitetaan hyvinvointiyhteiskunta 1.7.1962 ja täytettiin maa virastoilla (kansan)eläkelaitoksilla yliopistoilla terveyskeskuksilla ... verorahoilla maksettuja virkoja joten kaikki saivat töitä jos olivat syntyneet noin 1945 ja olivat esim. suorittaneet yliopistotutkinnon

        ei siitä vienti lisääntynyt vaan vienti päätettiin joulukuussa kun Nliiton kauppavaltuuskunta tuli Suomeen tarkistamaan viisvuotiskauppaa

        Nytkin valtio lisää virkoja poliitikoille vienti lisääntyy vain siten, että Rinteen porukka kannetaan ulos johtopaikoilta 2023 vaaleissa

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0863a0f4-68f6-487b-bd05-3c50eec90783 avustajamäärän räjähtämisestä:

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi! Mielestäni et sinäkään osannut selittää kuinka palkattomat lisätyöt MUUALLA kuin vientiteollisuudessa vaikuttavat vientiin?
        Toisaalta, kyseessä onkin senlajin kupru ettei tuota pysty kukaan edes selittämään, ei edes Sipilä itse.

        Noilla rahoilla jotka nyt käytetään "avustushenkilöiden" palkaamiseen poliittisessa toiminnassa olisi kyllä ehkä voinut tehdä jotakin tähdellisempääkin.

      • Anonyymi

        Ei kai veroilla maksetut kuntavirat niin vientiin vaikuta vaan tuontiin: kun palvellaan hyvin niin matua tuodaan lisää salakuljettajien toimesta käyttämään kunnallisia, suomalaiset siirtyvät yksityisiin jos on rahaa

        Mutta jos työaikaa pidennetään eikä palkkaa nosteta
        työpaikkojen määrä kasvaa

        koska yrittäjä palkkaa lisää kun on halvempaa työvoimaa suhteessa tuotantoon, tässä tietysti edellytetään, että palkattava osaa jotain ja on luova eikä ole joku matu tai poliitikko

        jos työaikaa lyhennetään eikä palkkaa lasketa
        niin työpaikat vähenevät eli
        työ siirretään Vietnamiin koska Kiina on liian kallis ja
        jos Vietnamissa on tulvia tai ongelmia niin Bangladeshiin ja jos
        se jää tulvan alle merenpinnan noustessa työt siirretään Hitsiin Nevadaan
        joka on selvästi korkeammalla

        Ilmastopolitiikka vähentää suomalaista työtä
        https://www.suomenuutiset.fi/tagi/ilmastopolitiikka/

    • Anonyymi

      Tarkoitus pyhitti keinot ?
      Duunarien ilmaistyön tarkoitus oli lihottaa yritysten omistajien, osakkeenomistajien kukkaroa,
      virallinen syy oli saada vienti vetämään.

      • Anonyymi

        Niin siis jos näet asian työn ja pääoman välisenä ristiriitana marxilaisittain

        Mutta jos puhut lihottamsesta, sinun on maksettaa Talvivaaraan sijoittaneiden tappiot jotka eivät saaneet mitään eivät osinkoja eivät voittoja ei mitään

        mutta ympäristörikoksen tehneet lihavat sak-duunarit saivat palkan työttömyyskorvauksen ja lopuksi heille maksetaan vielä eläke tästä tuottamattomasta työstä joka aiheutti ympäristöongelmia ja menoja

        Yrittäjän ilmaistyön tarkoitus on lihottaa sdp-sak-duunaria
        voidaan myös sanoa jne.

        Palkkatyökään ei sinänsä lisää vientiä eikä vaurautta
        Palveluammatit eivät tuota mitään

        Marxilaisen teorian perusvirhe on juuri tämä, siinä määritellään työnarvo
        Mutta kun tehdään väärää työtä
        eli tuottamattomia tavaroita
        joiden tekeminen voi sinänsä olla vaikeaa
        esim. mekaanisen höyryveturin

        eivät työn tulokset silti käy kaupassa eikä erityisesti vientiin
        kun on sähköjunat

        Vienti ei vedä Rinteen valtiosihteerejä palkkaamalla eikä Talvivaaralla eikä

        Pitää olla luovia ideoita joista saatavat korvaukset eivät mene verottajalle
        koska silloin luovat menevät asumaan USA:han keksimään sinne

        IBM:llä oli 2018 USA:n kärki patenteissa IBM Earns Record 9,100 Patents in 2018, Tops U.S. Patent List

        En ole tiennyt ajattelevani marxilaisittain.
        Ajattelin vain että duunarin pääoma on työpanos miksi se suostuu
        ilmaiseksi pääomaansa lahjoittamaan.

        Eikö Talvivaara ollut nimenomaan Kepun kärkihanke ?
        Kepuministerikin siihen sijoitti 300000 (ja menetti sen?),
        mutta sille hankittiin korvaukseksi hyvätuloinen ulkomaanpesti.

      • Anonyymi

        Oikein ehdottomasti olet oikeassa

        Marxin peruskysymys (Pääoma-kirjat) on, miksi työn muuttuminen tavaroiksi ja pääomaksi vaihdossa rikastuttaa kapitalistia ja köyhdyttää proletaaria. Hän kehittää mielenkiintoisen teorian, marxilaisen työnarvoteorian, joka on mielenkiintoinen mutta väärä. Se jäi elämään, koska Lenin luuli sen olevan oikean ja alkoi levittää sitä puna-armeijan avulla

        Marx ei ole työnarvoteorian keksijä vaan se on hänen versionsa

        Tämä esittämäsi ajattelu on suoraan marxilainen ja jos haluat tätä lisää suomi24 niin siellä on pitkäaikaiset ketjut SKP:n palstalla
        Sosialistien keppihevosporukka

        erityisesti Partacus

        KTP:n palstalla
        Kotkan työväen palloilijat

        Def Graf -kirjoittaja
        joiden innottamana koko marxilainen teoria lähinnä Pääoma 1,2,3 on rullattu läpi sekä saksan alkuperäisenä että kuuban kautta castrolaisuuten

        KTP-palstalta esimerkki
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/13046928/karl-marxin-kansantaloustieteesta

        SKP osalta esimerkki
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15267040/aineellisen-tuotannon-tarkoitus

        Näitä keskusteluja on siellä kymmeniä ellei satoja jonoja, vanhemmat KTP def graf -vetoisia
        ja uusimmat SKP Partacus - vetoisia

        siis molemmat kaverit on rankasti opponoitu ei yksimielisyyttä

    • Anonyymi

      Kertaan vielä. Marx-keskustelu oli mahdollista, koska ennen täällä ei ollut sellaista sensuuria kuin nykyisin. Vastaukset olivat pitkiä ja sisälsivät kaiken kielisiä viitteitä ihan siitä syystä että Sirola-opiston opettajien tekemissä Marx-käännöksissä saksasta on epätarkkuuksia

      Nyt tällainen kirjoittelu ei ole enää mahdollista. KTP-tekstit ovat vanhempia ja sensuuri alkoi purra jo SKP-teksteihin niitä poistettiin mielivaltaisesti joten osa jutuista on lukukelvottomia sensuroinnin takia

      Nykyisin Suomi24 on hömppätekstien musta tuntuu kumman kaa -palstaa

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ja sinä H-44 et jaksa muuta tehdä kuin valittaa, Hesari on miljadi kertaa parempi uutisten välittäjä ko suomen uutiset, suomen uutiset itkee joka asiassa paska uutisilla.

      • Anonyymi

        Ihmettelen Pertik mitä raivoat täällä

        eli että kun olet savosta eli syrjästä et ole koskaan käynyt isossa kaupungissa et osaa kieliä et pysty seuraamaan ulkomailta tulevia taloushäiriöitä ja raivoat

        ymmärrän että sinulla on avuttomana
        pelokkaana vanhana miehenä usko eliittiin

        koska et itse ymmärrä taustoja niin toivot että voi kun ne osaisivat
        selvä tähän asti

        mutta tämä raivoaminen on sairaus kyllä
        kannattaa rauhoittua

      • En osaa raivota, kyllä silti tympii H-44 lukea sun tekstiä ja ja jonkin aikaa nimitellyt minua runkkariksi, en se minuun satu, sälittävää aika ihmiseltä. Joka ikinen muu puolue on sinun mielestä haukkumisen arvoinen, vain persua voit kehua.
        Kyllä minä annan arvoa muillekkin puolueille, vaikka äänestän kokoomusta ni harvoin heitä mainostan ei hekää ole autuaaksi tekevä puolue,

        Jos haukun persuja ja persu kansanedustajia se on eri kuin nimittelemään palstalla jotain henkilökohtaissti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen Pertik mitä raivoat täällä

        eli että kun olet savosta eli syrjästä et ole koskaan käynyt isossa kaupungissa et osaa kieliä et pysty seuraamaan ulkomailta tulevia taloushäiriöitä ja raivoat

        ymmärrän että sinulla on avuttomana
        pelokkaana vanhana miehenä usko eliittiin

        koska et itse ymmärrä taustoja niin toivot että voi kun ne osaisivat
        selvä tähän asti

        mutta tämä raivoaminen on sairaus kyllä
        kannattaa rauhoittua

        Mitä
        jos
        rauhottuisit
        itse
        etkä
        vainoaisi
        asiallisia
        kirjoittajia ?

      • Anonyymi

        pertik ei ole niin tyhmä miltä näyttää ja kuuluu

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä
        jos
        rauhottuisit
        itse
        etkä
        vainoaisi
        asiallisia
        kirjoittajia ?

        Nii tekee H-44 myös, jos kirjoitan en hänelle, mikä häntä ei mielytä ni hän hyökkää heti solvaamaan runkariksi, ylläpitäjä on välillä poistanut niitä.
        Katsotaan nyt jos solvaaminen jatkuu, siitä riippuu käyttäytymiseni.

      • Anonyymi

        mitä täällä ongelmiasi iniset

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        En osaa raivota, kyllä silti tympii H-44 lukea sun tekstiä ja ja jonkin aikaa nimitellyt minua runkkariksi, en se minuun satu, sälittävää aika ihmiseltä. Joka ikinen muu puolue on sinun mielestä haukkumisen arvoinen, vain persua voit kehua.
        Kyllä minä annan arvoa muillekkin puolueille, vaikka äänestän kokoomusta ni harvoin heitä mainostan ei hekää ole autuaaksi tekevä puolue,

        Jos haukun persuja ja persu kansanedustajia se on eri kuin nimittelemään palstalla jotain henkilökohtaissti.

        No eihän tumputtamisessa mitään väärää ole.

    • Anonyymi

      Niinkuin näkyy kuinka vuosikymmenet vaihtuvat.

    • Anonyymi

      Talvivaara Terrafame tule toimimaan jatkossakin kunhan ei toimi hirveän tappiollisesti ja Kainuu kiittää.

    • Anonyymi

      Muistan ihan paskalain alkuajoilta tapauksen (TV-haastattelun), kun eräskin virkavaltaa pelkäävä, tunnollinen minimieläkeläinen oli mennyt hattu kourassa pankkiin, että saa toteutetuksi lain vaatimuksen, sen tonnien paskakaivon.

      Hän oli 10000 euroa ottanut/saanut lainaa. Tontti oli kallioinen, paskakaivcn laittaminen kalliimpaa.
      Hän ihmetteli saako lainan koskaan maksettua ja se kavensi pahasti hänen jo ennestään tiukkaa talouttaan.

      Yksi ukkeliko, joka asuu yksin torpassaan harvaanasutulla maaseudulla on niin suuri maaperän ja luonnontuhoaja
      että kymppitonnin paskakaivo pitää lainarahalla laitattaa ?

      Kallista paskaa ! Olisi kannattanut pottaan kerätä ja viedä jätelaitokselle kerran kuussa.

    • Anonyymi

      Kainuuseen tulee hiukan työpaikkoja totta
      https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/terrafame-vajosi-miinukselle-19-miljoonaa-euroa-167289825/

      Lintilän usko oli alussa kova
      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/255267-elinkeinoministeri-lintila-terrafamen-arvo-jo-satoja-miljoonia-myynti-mahdollinen

      Talvivaaraan sijoittaneet ja osakekurssin (=Ahtium) myyntitappiot
      https://is.mediadelivery.fi/img/658/e369aa6c5f954971be8179fa06f75c47.jpg

      Jos joku on omistanut, tappio tulee vuodelta 2018 voimassa 5 vuotta vuoteen 2023

    • Anonyymi

      KiKy = Kiristys ja kyykytys-sopimus.
      KöKiKy = Köyhien kiristys ja kyykytys-sopimus.
      Mitäs tekee meidän LanttiAntti.
      Parantaa työllisyyttä lisäämällä poliittisia palkkiovirkoja kavereilleen.

      • Anonyymi

        Huomioikaa, että Lintiläkin sai pelastettua jonkun kepulaisen vaaleissa pudonneen konkurssilta. Eräänkin, joka rinta rottingilla henkseleitä paukutti,
        kun pääsi hetkeksi ministeriksi. Siihen virkaan taistelevat kepulaiset "verissäpäin" toisiaan selkään puukottaen.
        Kymmenien tuhansien-sadantuhannen vaalibudjetti
        ja putoaminen eduskunnasta olisi ollut kova isku.

        On siellä muittenkin puolueittenkin palkkiovirkalaisia.

        Olikohan kepun palkkiovirat kepun hallitukseentulon yksi ehto ?

        Puoluetuen nosto tarkoittaa sitä että Lintilä ja Rinne laskelmoivat vaalitappiita 2023 joten pitää saada pätäkkää ydinjoukolle sisäpiiristä että ne ainakaan eivät putoa

        mitä korkeampi puoluetuki sitä enemmän puoluejohdolla on valtaa ehdokkaisiin joku saa joku ei

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hallitukselta-reippaasti-lisarahaa-poliittisen-toiminnan-pyorittamiseen-puoluetuki-nousee/7514692

      • Mikähän puolue on parempi kuin kepu, kepu nosti kokoomuksen kanssa tänän maan konkurssi tilasta, ja nyt yrittää hankoitella vasemmisto ylivoimaa vastaan.

        Millä tavalla laitetaan puolueet paremmuus järjestykseen.

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Mikähän puolue on parempi kuin kepu, kepu nosti kokoomuksen kanssa tänän maan konkurssi tilasta, ja nyt yrittää hankoitella vasemmisto ylivoimaa vastaan.

        Millä tavalla laitetaan puolueet paremmuus järjestykseen.

        Millä tavalla laitetaan puolueet paremmuusjärjestykseen.
        Ei millään.
        Puolueet edustaa kansaa siinä mielessä että
        esim. tyhmät äänestää tyhmien puoluetta eli persuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä tavalla laitetaan puolueet paremmuusjärjestykseen.
        Ei millään.
        Puolueet edustaa kansaa siinä mielessä että
        esim. tyhmät äänestää tyhmien puoluetta eli persuja.

        Rasistit samaa tyhmien puoluetta samasta syystä.

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Mikähän puolue on parempi kuin kepu, kepu nosti kokoomuksen kanssa tänän maan konkurssi tilasta, ja nyt yrittää hankoitella vasemmisto ylivoimaa vastaan.

        Millä tavalla laitetaan puolueet paremmuus järjestykseen.

        Joo Pertikki! Vaikka sulle keljuiltasi kautta linjan elä huoli! Tumputa vaan aivan rauhassa, ei siinä ole mitään häpeämistä!

    • Anonyymi
    • Olin reisussa viikonlopun.
      Sinä aikana ihmettelyyni on tullut n. 40 erilaista mielipidettä. Kiitos niistä.
      Nyt on asia minulle kirkastunut. Selityksenne ovat olleet valaisevia ja asiaa täynnä.
      Niinpä olen nyt hyvin selvillä, niin että en enää palaa aiheeseen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe