Suurimpien puolueidemme puheenjohtajien taso on alkanut laskea kuin lehmän häntä. Tämä näkyy nyt varsinkin Keskustassa. Virolainen, Väyrynen ja Aho olivat suomalaisen politiikan mitassa huippuluokan puheenjohtajia. Keskustalle onkin siunaantunut maan kyvykkäimmät voivat tässä suhteessa. Ahon jälkeen myös Keskustalla on ollut suuri vaikeuksia löytää kyvykäs puheenjohtaja. Anneli Jäätteenmäki onnistui kyllä naiseudellaan viemään puoluettaan vähän eteenpäin, mutta mitään sisällölisesti uutta hänellä ei ollut annettavanaan. Matti Vanhanen on niin harmaa kuin harmaa vain voi olla ja välillä tuntuu, että hän on itsekin kiusaantunut sekä puolueen puheenjohtajana että pääministerinä toimimisesta.
SDP:lläkin on ollut Väinö Tannerin jälkeen muutama kovan luokan poliitikko puheenjohtaja eli Kalevi Sorsa ja Paavo Lipponen. Ulf Sundqvist oli ehdoton virheratkaisu, Paasiot osaavia poliitikan asiantuntijoita, mutta eivät kovin innostavia. Nyt SDP:lläkin näyttää melko huonolta, jos poliittisesti jokseenkin kokematon Eero Heinäluoma valitaan. SDP:n ääriharmaa Antti Kalliomäki sentään älysi jo itse, ettei ainakaan häntä. Erkki Tuomioja olisi poliittisesti kokenein, mutta hänen imagonsa vasemmistolaisena aatedemarina saattaisi karkottaa niitä äänestäjiä, joita Lipponen onnistui oikeammalta keräilemään.
Kokoomuksella on aina ollut toinen toistaan surkeampia puheenjohtajia jo pitkään. Pitää mennä 60-luvulle asti ennen kuin löytyy edes jonkinmoinen eli Juha Rihtniemi. Harri Holkerin nimen voi mainita sikäli, että hän on kyllä meritoitunut paljonkinsen jälkeen, kun jätti politiikan, mutta puoluejohtajana hänkin kuului epäonnistujiin. Myös Niinistö on minusta yliarvostettu puheenjohtaja sen vuoksi, että sattui pääsemään SDP:n kyydissä vähän näkyvämpään rooliin. Enpä panisi montaa euroa likoon tämän nykyisenkään onnistumisen puolesta.
Tämän hetken kyvyikkät puoluejohtajat tulevat vähän pienemmistä ryhmistä Suvi-Anne Siimes on noussut asiantuntevuudellaan ja jämäkkyydellään monta pykälää. Tehtävä on ikään kuin kasvattanut hänestä johtajan. Ongelmana hänellä on se, että hän väärän puolueen johdossa. Vasemmistoliitossa on paljon kaikenlaisia änkyräkommunisteja, joita ei millään voi johtaa siltä aatepohjalta, miltä Siimes ponnistaa. Esim. Outi Ojala olisi paljon uskottavampi.
Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara on nykyisestä puheenjohtajakatraasta ylivoimaisesti älykkäin ja analyyttisin. Soininvaara ei vaan ole aivan katu-uskottava poliitikko. Hän on enemmän tutkijatyyppiä, jonka luulisi kuluttavan suurimman aikansa yliopiston tutkijankammiossa. Vihreät ovat liian sisäänpäinlämpiävää sorttia ja siksi valinnat ovat usein sellaisia, jotka ulkopuolisia eli äänestäjiä ihmetyttävät. Huono valinta on ollut erityisesti Satu Hassi, joka kyllä innostaa esim. feministivihreitä ja punavihreitä, mutta suuret massat kavahtavat häntä. Osmo Soininvaara on ollut tässä mielessä kyllä hyvä valinta ja vastapaino Hassille. Myös Tuija Brax ja nykyinen oikeuskansleri Paavo Nikula lukeutuvat järkivihreisiin, joiden johtamaa puoleutta kansakin voisi äänestää. Anni Sinnenmäki ja Tarja Cronberg vetoavat enemmän hassilaisiin vihreisiin eli pieniin klikkeihin. Vihreiden jos keiden tulisi huomioida nämä imagokysymykset, sillä puoluetta epäillään välillä jos miksikin huumeryhmäksi.
Nämä olivat nyt tällaisia subjektiivisia arvioita, joista varmaan monella on ihan toisenlainen käsitys.
SDP:lläkin on ollut Väinö Tannerin jälkeen muutama kovan luokan poliitikko puheenjohtaja eli Kalevi Sorsa ja Paavo Lipponen. Ulf Sundqvist oli ehdoton virheratkaisu, Paasiot osaavia poliitikan asiantuntijoita, mutta eivät kovin innostavia. Nyt SDP:lläkin näyttää melko huonolta, jos poliittisesti jokseenkin kokematon Eero Heinäluoma valitaan. SDP:n ääriharmaa Antti Kalliomäki sentään älysi jo itse, ettei ainakaan häntä. Erkki Tuomioja olisi poliittisesti kokenein, mutta hänen imagonsa vasemmistolaisena aatedemarina saattaisi karkottaa niitä äänestäjiä, joita Lipponen onnistui oikeammalta keräilemään.
Kokoomuksella on aina ollut toinen toistaan surkeampia puheenjohtajia jo pitkään. Pitää mennä 60-luvulle asti ennen kuin löytyy edes jonkinmoinen eli Juha Rihtniemi. Harri Holkerin nimen voi mainita sikäli, että hän on kyllä meritoitunut paljonkinsen jälkeen, kun jätti politiikan, mutta puoluejohtajana hänkin kuului epäonnistujiin. Myös Niinistö on minusta yliarvostettu puheenjohtaja sen vuoksi, että sattui pääsemään SDP:n kyydissä vähän näkyvämpään rooliin. Enpä panisi montaa euroa likoon tämän nykyisenkään onnistumisen puolesta.
Tämän hetken kyvyikkät puoluejohtajat tulevat vähän pienemmistä ryhmistä Suvi-Anne Siimes on noussut asiantuntevuudellaan ja jämäkkyydellään monta pykälää. Tehtävä on ikään kuin kasvattanut hänestä johtajan. Ongelmana hänellä on se, että hän väärän puolueen johdossa. Vasemmistoliitossa on paljon kaikenlaisia änkyräkommunisteja, joita ei millään voi johtaa siltä aatepohjalta, miltä Siimes ponnistaa. Esim. Outi Ojala olisi paljon uskottavampi.
Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara on nykyisestä puheenjohtajakatraasta ylivoimaisesti älykkäin ja analyyttisin. Soininvaara ei vaan ole aivan katu-uskottava poliitikko. Hän on enemmän tutkijatyyppiä, jonka luulisi kuluttavan suurimman aikansa yliopiston tutkijankammiossa. Vihreät ovat liian sisäänpäinlämpiävää sorttia ja siksi valinnat ovat usein sellaisia, jotka ulkopuolisia eli äänestäjiä ihmetyttävät. Huono valinta on ollut erityisesti Satu Hassi, joka kyllä innostaa esim. feministivihreitä ja punavihreitä, mutta suuret massat kavahtavat häntä. Osmo Soininvaara on ollut tässä mielessä kyllä hyvä valinta ja vastapaino Hassille. Myös Tuija Brax ja nykyinen oikeuskansleri Paavo Nikula lukeutuvat järkivihreisiin, joiden johtamaa puoleutta kansakin voisi äänestää. Anni Sinnenmäki ja Tarja Cronberg vetoavat enemmän hassilaisiin vihreisiin eli pieniin klikkeihin. Vihreiden jos keiden tulisi huomioida nämä imagokysymykset, sillä puoluetta epäillään välillä jos miksikin huumeryhmäksi.
Nämä olivat nyt tällaisia subjektiivisia arvioita, joista varmaan monella on ihan toisenlainen käsitys.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Puolueiden puheenjohtajat menevät alakastiin.
Poikkeuksen tekee vain sosialidemokraatit. Viimeisen kahdentoista vuoden aikana sillä on suomalaisista politiikoista paras ja aidosti suomalainen, vaikka perintötekijöitä löytyy Italiasta.
Ulfia, aina yksi mustalammas pitää löytyä, ennen olleet puheenjohtajat olivat kaikki päätään muita pidempiä.
Eero Heinäluoma on jatkoa sille mittavaalle kavalkaadille upeita puoluejohtajia, joita sosialidemokratia antaa suomalaiselle yhteiskunnalle.
"otsikossa kaikki"
Varsin hyvä on tuo analyysisi, ja pienin varauksin siihen voi yhtyä. Yksi varauksellinen kohta on tämä:
>> Virolainen, Väyrynen ja Aho olivat suomalaisen politiikan mitassa huippuluokan puheenjohtajia.