taivaaseen

- Et pääse taivaaseen! kertoi minulle kadulla lehtisiä jakava elämäntapauskovainen.
Aloin ajatella miksi sinne kukaan järkevä haluaisikaan, mitä hienoa on paistatella ikuisessa yltäkylläisyydessä? Jatkuva hyvänolotunne tuntuisi oksettavalta ja kaikki olisivat ystävällisiä. Perkele, minä olen etelä-pohojanmaalta kotoisin, enkä ole tottunut mukaviin ihmisiin.
Sitä paitsi kaikki mielenkiintoiset henkilöt tuntuvat olevan sillä toisella puolella (esim. Hitler, Stalin ja monta lahjakasta blackmetallin soittajaa).
Olisi mukava paiskata vanhan kehnon kanssa kättä ja keskustella saatanallisesta taiteesta. Tutustuisin myös kiirastulen kirjanpitopuolen pikkupiruihin ja yrittäisin selvittää niiltä, että mikä on sielun pörssihinta. Kaikenmaailman ihmisethän tarjoavat sielua saadakseen vastineeksi milloin mitäkin (valtaa, mainetta, rikkautta). Olisi kiva tietää mikä on nykypäivän trendi. Kaikkein parasta helvetissä olisi kuitenkin se, ettei suurella todennäköisyydellä siellä ole yhtään hihhulia!
:)
6443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

..et pääse, ja se on sinulle syntinen ihan oikein!

Taivaaseen ei kyllä heavylla (ainakaan blackmetallilla)pääse!

Näkemisiin helvetissä! :]


PS. Lahjakas blackmetallin soittaja? Mikä se on? Taruolento?

Äänestä

Muista että Saatana on kaikkipaha. Se tarkoittaa että se tekee sinulle kaikkea mitä inhoat. Suomeksi sanottuna:

Panee puolimetrisellä perseeseen ja syljeskelee selkään :D

Äänestä

sieltä löytyy juuri näitä hihhuleita eikä käden paiskaaminen vanhan kehnon kanssa ole yhtään siistiä...

Äänestä
  • Kyllä se näin muuten on... eli ateisteja helvettiin passittamalla uskikset joutuvat sinne itse. Nimittäin minun helvettini olisi joutua ikuiseen uskisristituleen kuuntelemaan kaikenmaailman "todistuksia" joka ikinen hetki... eli uskikset helvetissä nähdään.

    Äänestä

Vitut taivaasta. Vitut helvetistä. Vitut jumalista. Vitut synnistä.

Vain koska jotkut paskiaiset haluavat pönkittää omaa itsetuntoaan jakamalla lähimmäiset "taivas"-porukkaan ja "ne-muut-huonommat-olennot"-porukkaan, ei tarkoita sitä että muiden olisi siitä kärsittävä. Totta kai heitä on omassa itsekeskeisyydessään suvaittava, mutta ei välttämättä hyväksyttävä.

Äänestä

Jos oikein huono tuuri käy, Fred Phelpsin helvetti on se, että hän joutuu naimaan sinua sköntsään.

http://www.godhatesfags.com

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m.susi kirjoitti:

- Et pääse taivaaseen! kertoi minulle kadulla lehtisiä jakava elämäntapauskovainen.
Aloin ajatella miksi sinne kukaan järkevä haluaisikaan, mitä hienoa on paistatella ikuisessa yltäkylläisyydessä? Jatkuva hyvänolotunne tuntuisi oksettavalta ja kaikki olisivat ystävällisiä. Perkele, minä olen etelä-pohojanmaalta kotoisin, enkä ole tottunut mukaviin ihmisiin.
Sitä paitsi kaikki mielenkiintoiset henkilöt tuntuvat olevan sillä toisella puolella (esim. Hitler, Stalin ja monta lahjakasta blackmetallin soittajaa).
Olisi mukava paiskata vanhan kehnon kanssa kättä ja keskustella saatanallisesta taiteesta. Tutustuisin myös kiirastulen kirjanpitopuolen pikkupiruihin ja yrittäisin selvittää niiltä, että mikä on sielun pörssihinta. Kaikenmaailman ihmisethän tarjoavat sielua saadakseen vastineeksi milloin mitäkin (valtaa, mainetta, rikkautta). Olisi kiva tietää mikä on nykypäivän trendi. Kaikkein parasta helvetissä olisi kuitenkin se, ettei suurella todennäköisyydellä siellä ole yhtään hihhulia!
:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu