jos sudesta etsitään pelkkiä haittanäkökohtia mm. koira ja hirvieläinvahingot on siitä varmaan petovihaajille hyötyäkin, karhu ei mielellään asustele alueella jossa elää susilauma, oma henki on karhullekkin tärkeä, riittävän suuri susilauma pystyy tappamaan jopa täysikasvuisen uroskarhun, vastus on tietysti eri kuin esim. poron ja koiran saalistus, mutta onnistuu kun lauma toimii yhtenäisesti ja määrätietoisesti.
tätä asiaa on syytä pohtia liikoja kiihtymättä, eihän yksinäiset ja pienet susilaumat tietenkään käy karhun kimppuun, mutta sudet tappavat kuitenkin karhuja moninkertaisen määrän tapettuihin koiriin verrattuna.
pohjois-amerikassa ja kanadassa tehty lukuisia tutkimuksia asiasta. ei koske harmaakarhua.
tätä asiaa on syytä pohtia liikoja kiihtymättä, eihän yksinäiset ja pienet susilaumat tietenkään käy karhun kimppuun, mutta sudet tappavat kuitenkin karhuja moninkertaisen määrän tapettuihin koiriin verrattuna.
pohjois-amerikassa ja kanadassa tehty lukuisia tutkimuksia asiasta. ei koske harmaakarhua.
Vastaukset 24
Vanhimmat
"pohjois-amerikassa ja kanadassa tehty lukuisia tutkimuksia asiasta."
Laitappas lähteet mukaan, edes jokin linkki.
"ei koske harmaakarhua."
Suomen ja euraasian ruskeakarhut ja amerikan harmaakarhut ovat lähisukulaisia, sen sijaan mustakarhut ovat kaukaisempi laji.
"tätä asiaa on syytä pohtia liikoja kiihtymättä, eihän yksinäiset ja pienet susilaumat tietenkään käy karhun kimppuun, mutta sudet tappavat kuitenkin karhuja moninkertaisen määrän tapettuihin koiriin verrattuna."
Jos puhutaan tästä euraasian ja Suomen ruskeasta karhusta, niin ainakaan minä en ole kuullut yhtään tapausta että näin olisi käynyt. Kerran eräässä luontoillassa jokunen vuosi sitten kuulin että Venäjän Karjalassa oli tehty havainto siitä, että iso susilauma oli karkottaessaan karhua raadolta, olisi yrittänyt myös käydä karhunkin kimppuun, mutta tätäkin pidettiin jo varsin erikoisena tapauksena.
Olen ollut luontoharratajalla vaihtelevalla aktiisisuudella parisenkymmentä vuotta, ja ainakin jokainen suurpetoasiantuntija tai muu spesialisti, joka on ottanut kantaa tähän suden ja karhun kohtaamiseen, on todennut että sudelle hukka perii.
Toki tämä uusi tieto on mielenkiintoinen, eli jos on esittää lähdettä, niin kehiin vaan. Voi olla mahdollista että pohjoisamerikan sudet ovat vähän kookkaampia, kuin meikäläiset sudet, ja tuo mustakarhukaan nyt ei ole kovin kookas, että ehkä jokunen pieni mustakarhu voi jäädä susien saaliiksi.
mutta puolustautuminen erilaista: suomalainen ruskeakarhu puolustautuu suurinpiirtein menemällä piiloon. alalaji grizzly, harmaakarhu puolustautuu hyökkäämällä. tuosta turha väitellä jos et tunne grizzlyä.
karhu, muuten ranskalaistuottajalta ja kesykarhulta......
Tunnut olevan järkevä kaveri, älä ota tosissaan tämän marjastajan tarinoita.Pari viikkoa sitten hän väitti ettei susi saa hirveä hengiltä ja nyt "pokkana" ,että sudet tappavat enemmän karhuja kuin koiria.Joko hän kirjoittaa kiusallaan tai on oikeasti niin tyhmä kuin miltä vaikuttaa.
grizzlyjä, mutta se ei ollutkaan pointtina. Vaan se että 40-120 kiloinen mustakarhu on mahdollisempi saalis susille, kuin 100-350 kiloinen ruskeakarhu. Varsinkin jos amerikan pohjoisosien susien keskipaino on suurimmillaan 80 kiloa, eli noin kaksinkertainen verrattuna meikäläisiin susiin.
On yksi lysti,hyökkääkö meikäläinen karhu ensin kuin amerikkalainen serkkunsa, vai vasta sitten kun saa suden hampaat persuksiinsa.
eihän tuo ole uutta, jos ei nyt puhuttais täysikokoisista, niin eiköhän nuita erauspoikia aika paljon mene susille ?
Onhan se teoriassa mahdollista, en ole kuitenkaan koskaan kuullut,oletko sinä?
enää siellä ei ole susia; erään sattuman johdosta, mutta petoja siellä on ollut aina, susiaki, todellisuudessa nälkäinen nuori karhu on erehtynyt susien ruokapaikalle ja siinä menettänyt henkensä, mutta ei hätää, jos tunnet alueen niin siellä on vähintään 70 karhua.
tuoko osallistuu joka keskusteluun, joka ei ole mihinkään todelliseen osallistunut ?
ei kannata tuhlata saaliiseen jota ei voi saada hörhis, pitäs sun tajuta se kun olet siellä kainuun makkaraherkkujonossa kyttäämässä tyhjän kaljapullon kanssa.
Lienee kuitenkin harvinaista,tunnen paljon metsästäjiä ja muita luonnossa liikkuvia ihmisiä Kainuusta ja PohjoisKarjalasta siellä ovat myös Suomen tiheimmät karhu- ja susikannat, en ole silti kuullut tällaisista tapahtumista.
Iso uroskarhu kyllä tappaa toisen karhun, varsinkin jos se ei ole oma jälkeläinen,näitä minulla on tiedossa useampia.
Muutama vuosi sitten Lieksassa ammuttiin koiran haukkuun iso uros, ampumispaikalta löydettiin sen tappama ja sammalella peittämä tuore karhun ruho.
"ei kannata tuhlata saaliiseen jota ei voi saada hörhis,"
Et siis usko karhun puolustautuvan sutta vastaan vai?
"pitäs sun tajuta se kun olet siellä kainuun makkaraherkkujonossa kyttäämässä tyhjän kaljapullon kanssa."
En asu, enkä ole ikään käynytkään kainuussa, lapissa ja pohjois-karjalassa kylläkin, en jonottele makkarajonoissa, vaan ostan ostan makkarani kaupoista, ja alkoholia en juurikaan juo. Suosittelen samaa sinullekin, niin ehkä luetun ymmärtäminenkin voisi parantua.
tiedän; kukaan ei halua puhua.
Tämä on tietoisku: karhujen,susien ja muitten petojen liiallisen kannan rajoittamiseen on vain yksi toimiva lääke,ja se on: Lapuan patruunatehdas ! ( toki karhuja saa muutama vaellella,juoskoot jokunen susi ja ilvekset kaikin mokomin syökööt irrallaan olevat kotikissat..)mutta älkööt nämä pedot rajoittako lasten,mummojen,marjastajien ja luonnossa liikkuvien mahdollisuuksia turvallisin mielin nauttia elämyksistä metsissämme !!
eiköhän karhu veijari nouse puuhun jos on tarvis.ei sudet häiritse karhua suuremmassa määrin.jotai haaska selkkauksia voi olla,tai muuta häirintää.mut ei ateria tarkotuksessa.
550 kiloinen harmaa karhu puuhun, sen sijaan ertsu nousee puuhun itkemään.
eikä sitä sudet tapa.sen sijaa minkkiukol ois kuumat oltavat.
Suden ja karhun kohtaamisista en tiedä, mutta kerran katselin luontodokumenttia, jossa susilauma kohtasi yksinäisen ahman. Päällehän ne kävi, mutta ahma meni selälleen selkä kelon alla ja sieltä tuli niin paljon kynttä ja hammasta päin näköä, että aikansa ärhenneltyään sudet katso parhaaksi luovuttaa. Ahmalla on muuten valtavan vahvat leuat ja isot hampaan sen muuhun kokoon suhteutettuna.
Sen ole kuullut, että sudet tappavat ilveksen reviiriltään jos se ei ennätä paeta puuhun.
ja tosi ilkeä tasmanialainen....ota sika seivää....
...ruattalainen tai kanatalainen ahama. Eipä taitas pussipirusta olla sudelle vastusta. Mutta mesinäätä saattas suen riepottelun kestää kun tappeli leopartiaki vastaan tunnin.
yllättäen kirjoitustyyli, tais käyä paukuilla.
ei ihmiselle mitään pienintäkään hyötyä.esim.supikoira kannat ei ole vähentyneet susien reviirillä vaikka sitä aluksi odotettiin.ja itse längelmäki/kuhmoinen alueella mökkeilevänä tiedän jo pelkkien näkö havaintojen perusteella että susi kanta on huomattavasti suurempi mitä päättäjät kuvittelevat.lähi vuosina tulee oleen suuria ongelmia susien kanssa jos ei paikalliset asukkaat ja metsästäjät puutu tilanteen kehitykseen oman käden oikeudella ja edes yritä vähentää kantaa,helppoa se ei tule olemaan.
Ei oo heleppoo ihmisen elämä, eikä tuu olemaan.
hohhohhoh...