Yrittäjä=Suomen syöpä=?

Anonyymi

Olet valinnut sosialismin äänestyskopeilla. Suomessa eletään sosialismissa, ja sosialismissa ei ole yleisesti hyväksyttävää minkäänlainen OIKEA hyvinvointi. (Esim. suuret talot ja helikopterikentät ovat absolut OUT!) Yksityisautot, OUT mielellään nekin.

Sosialismissa jaetaan kurjuutta, koska ahkerammat joita on vähemmistö, eivät kykene tekemään samanaikaisesti sekä itselleen että myös suurelle katraalle makailevia loisia (loiset=siitä hyvinvoinnista nauttivat), kaikkea valmiiksi.

Koska omasta tehdystä työstä on valtion tekemin pakkokeinoin jaettava "loisille kanssa", ei lopuksi jää kenellekään mitään.

Rikollisuutta hyväksikäyttäen, pimittämällä, veropakolaisuudella, jne voi ehkä tekevälle jotakin jäädä omiinkin taskuihin. Edellinen ei juuri motivoi ahkeruuteen koska tuloksen tekeminen tarvitsee laittomuuksia, poisluettuna promillen "NOKIA" tapaukset menestymisen mallina.

Sosialismissa eläminen on vain makailijoille ja laiskureille mukava tapa oleskelemiselle. Sosialismissa ei rehellisellä työllä menesty eikä työ tuota koskaan mitään tekijälleen.
Sosialismissa rehellisen osa on vain SELVIYTYMINEN päivästä päivään.
Menestyminen ei kuulu sosialismiin.
Sosialismiin kuuluu verotus ja rakenteellisen laiskuuden ja velttouden hyväksyntä.

Sosialistisista valtioista pyritään ulos sellaisiin olosuhteisiin jossa työntekoa tehdään palkitsevaksi tekijälleen.

Loiset ja makailijat puolestaan pyrkivät sosialistisiin maihin sisälle.

77

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tapaus Nokia oli tosiasiallisesti puhdas vahinko menestymisessä. Suomalainen passiivinen ja oleskeleva asenne johtaa tilanteeseen, jossa asioiden "pitää tapahtua" itsekseen jotta menestyminen toteutuu siinä siivellä.

      Nokian tapauksessa oli tilanne että "kenelläkään ei ollut vielä kenkiä". Matkapuhelimi ei ollut vielä koko maailmassa, ja Nokia osui oikeaan hetkeen alkaa tarjota "kenkiä" maailmalle joka kulki paljasjaloin.

      Välittömästi kun astui osaamisen tarve ja todellisen päätöksentekokyvyn tarve, meni Nokia perseelleen.

      Oli aika päättää tehdäkö puheimia älypuhelimiksi. Nokiassa päätettiin että ei älypuhelimia kukaan tarvitse joten tehdään vain peruspuhelimia.

      Lisäksi Nokia MOKASI ja pahasti GPS paikannustekniikan kanssa, ja GPS paikannustekniikan liittämisessä puhelimiin.

      Kuten huomataan, vain vahinko aiheutti suomalaiselle menestyksen, ja sekin menestys oli hetkellistä.

      Kun tarvittiin todellista näkemystä, osaamista ja taitoa, kaikki kaatui saman tien.

      Syynä on sosialistinen velttous, laiskuus, ja sen kautta sisäistynyt passiivisuuden olotila, joka kulminoituu typeryydeksi ja näköalattomuudeksi.

      Kun kaiken saa aina luukulta mitäänkin tekemättä, miksi koskaan vaivautua.

      Sosialismi on suomen syöpä, ei yrittäjyys ja yrittäjähenkiset.

      • Anonyymi

        Miltä luukulta saa kaiken? On ikävää jos Suomessa yrittäjä/jät menestyvät vahingossa, ei osaamisen tai ahkeruuden takia.
        Minä olen joillakin luukuilla käynyt enkä todellakaan saanut yhtään mitään muuta helkatin moisen hatutuksen.
        Se missä Suomessa ollaan maailman huippua on byrokraattisuus ja tavallisen ihmisen kyykytys joka luukulla.

      • Anonyymi

        Katsos Suomessa yrittäjät ovat tottuneet siihen että heitä piddtetään yhteikunnnan varoin pystyssä ,toisin kuiun kunnon kapitalitisessa valtiossa joss markkinatalous määrää hinnat ja yrittäjä mnestyvät vapaalla yrittämisellä jos ovat mestyäkseen. Nokia oli taitolento joka tössittiin kaikesta huolimatta kvartaalitalouden ahneuden ajamana . Sihen loppu Suomen siivillä pysyminen ja kyntöhommat jossa ahneille jäi tappi vetäjän käteen. Loppuja valtiollisia toimintoja kuten sairaan hoito yritti porvarsi sektori valjastaa omaan rahan tuottoonsa soten myötä yksityistämistä ajamalla ,jossa olisi sosuialisoitu väestön rahoja urajkalla .Onneksi sentään tuo yritys meni karille ,vaikkakin Canuna tuli yhteikunnalle kalliiksi ,niin ehkä tuosta otettiin jotakin oppia sairaanhoidon yksityistämis hankkeen yhteydessä.

      • Anonyymi

        siis sinä tarkoitat noita keskustapuolueen nautoja kuten sipilä ja linttilä? ja niiden herranhaltuun hakattuja ?

    • Anonyymi

      Suomessa ei ole koskaan ollut mitään sosialismia, eikä tule koskaan olemaankaan. Sori siitä.

      • Anonyymi

        Ihan päähallituspuolueena on taho, jonka periaateohjelma julistaa puolueen nojaavan sosialismin arvoihin.
        Sosialismissa on valuvika. Jaetaan jotain mitä ei ole ja tehdään koko ajan vähemmän töitä. Sosialismi on löysän ihmisen unelma. Vain maissa joissa on sosialisteille vastavoima, homma pysyy jotenkin hanskassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivitä ajatteluasi vuodelle 2019, eivät demaritkaan elä vuotta 1917 enää. Sosialismi on kuollut aate, ollut sitä jo pitkään, on aivan turhaa ja lapsellista aikuisen yrittää haukkua ja mollata sosialisteiksi suomalaisia, niitä ei ole enää missään, ehkä itänaapurissa vielä jossain kylässä jokunen mummo ja pappa vielä löytyis.

        Kyllä vasemmistossa - myös Demarit ajattelutavassa mielikuvien rakentajana istuu edelleen vahvasti yrittäjä vastaisuutta. On selkeää sosialismi / kommunismi ajatteluun piirtyvää ajatteua. Erikoisesti Antti Rinne on tässä asiassa nokkamihenä. Kertaappa mitä hän on tokaissut mediassa.

        Niin, paljon tulee vettä virrata Pielisjoessa, kunnes aito demari omaa ymmärryksen yrittäjien asemasta maamme elinympäristön rakentajina. Vaikka työväestö on käsin tekemällä vaurastuttanut maan, niin työapaikan - työskentely mahdollisuuden ja ansiotulo on luonut yritysmaailma.

        Demareissakin istuu vahvasti yrityksien voiton kielteisyys. Mielikuvat on tästä todisteena.

        m.l

        Olet tarkoitushakuinen, eivät demarit yritysten voittoa ole estelemässä, vaan voiton tavoittelua hinnalla millä hyvänsä, tässä se suuri ero. Kaikki ymmärtävät yritysten tärkeyden maalle, ja varsinkin vientisellaisten, siitä se kauppataseen ylijäämä tulee ja hyvinvointia pidetään yllä ja ehkä kasvatetaankin. Kunpa kuluttajat suosisivat hieman enemmän kotimaisia tuotteita vaikka olisikin pikkasen kalliimpia tuotteita.

        Miksi demarien piirissä - ajatuksissa- yrittäjiä ei arvosteta? Siis ei tuoda esille tämän ryhmän tärkeyttä maamme elinympäristön rakentajina.

        Ammattiliitot on valjastettu - jopa yrittäjyyden vastaisuuteen. Demari /vasemmisto vetoiset. Miksi nämä liitot eivät toimi puolueettomasti yritystoimintaa - hyvän jakamisen maksimoimista.

        Ajattele. Aikoinaan kun Metalliliitto oli vielä voimissaan, niin antoi oikeustukea / turvan työpaikkakiusaajalle, jonka yrittäjä irtsanoi työnilmapiirin häiritsäjänä ja työntekijän piiiiiiiiiiiiiitkäkestoisen kiusaamisen tähden. Oli oikein demarien demari liiton johdossa. Tuon tiedosaessani, irtauduin kaikista demarivetoisista piireistä ja siihen liittyen olen puolueeton ajattelija. Monasti - ihmisen sisäiseen turvallisuuteen liittyen - ihminen on sokaistunut puolueellisuudessaan. Ei näe miten taho toimii. Pitää hyveenä kaikki paheetkin.

        Niinpä; olet hieman sokaistunut nyt kyllä. Kuten sanoin, kaikki, (demaritkin) ymmärtävät yrittäjien aivan oleellisen tärkeyden maalle, ei sitä tarvitse julistaa joka päivä tai viikko.
        Muuten kauppatase Japanin kanssa on niin pahoin epätasapainossa, et sille olisi tehtävä jotain, tänne kuluttajat ostavat miljardeilla japanilaisia tuotteita, autoja jne. sinne ei viedä juuri mitään muuta kuin mustikoita. Tämä on iso ongelma.

        Toki eivät kaikki demarit tällä hetkellä, koska ovat ohjattavissa tilanteen mukaan.

        Niin, missä maassa valmistetulla autolla ihmisen tulisi ajella? Itse valitsen auton taloudellisuuteen liittyen - sen kestävyys hankintahinta. Koska olen syntynyt köyhään sukuun ja en ole ministeri, niin en voi itse päättää auton valmistusmaata. Ei ole valinta mahdollisuutta.

        m.l

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivitä ajatteluasi vuodelle 2019, eivät demaritkaan elä vuotta 1917 enää. Sosialismi on kuollut aate, ollut sitä jo pitkään, on aivan turhaa ja lapsellista aikuisen yrittää haukkua ja mollata sosialisteiksi suomalaisia, niitä ei ole enää missään, ehkä itänaapurissa vielä jossain kylässä jokunen mummo ja pappa vielä löytyis.

        Sosiaalidemokraateilla on edelleenkin ohjelmassaan mainita pyrkimyksestä sosialismiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosiaalidemokraateilla on edelleenkin ohjelmassaan mainita pyrkimyksestä sosialismiin.

        Jo poismennyt pres. Mauno Koivisto mainitsi sen olevan vanhanaikainen maininta, hän sanoi 'matka on tärkeää, ei päämäärä'. Kukaan täysjärkinen ei ole ottanut sosialismia tavoitteekseen Suomessa enää vuosikymmeniin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki eivät kaikki demarit tällä hetkellä, koska ovat ohjattavissa tilanteen mukaan.

        Niin, missä maassa valmistetulla autolla ihmisen tulisi ajella? Itse valitsen auton taloudellisuuteen liittyen - sen kestävyys hankintahinta. Koska olen syntynyt köyhään sukuun ja en ole ministeri, niin en voi itse päättää auton valmistusmaata. Ei ole valinta mahdollisuutta.

        m.l

        Auto ei ole pakko, ilmankin pärjää hyvin, monet ovat ilman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosiaalidemokraateilla on edelleenkin ohjelmassaan mainita pyrkimyksestä sosialismiin.

        Totta. Tavoitteet on olemassa, jota todistaa myös ajattelutapa. Onneksi näitä haaveita ei aleta toteuttamaan. Maamme elinympäristölle kävisi kuin Sosialistisissa / Kommunistisissa maissa. Erittäin kaunis aate / tavoitteet teoriatasolla, sen käytäntöön paneminen romahduttaisi elintasomme. Siis tämän hyvän syntyminen lähes loppuisi tuotannoissa ja siten ei olisi mitään jaettavaakaan.
        Valkoinen muttuikin mustaksi. Ilon ja vapauden tavoittelu muuttuikin ahdistukseksi ja synkkyydeksi.

        Sosialisminen ajattelu ei tunne miten aikuisen oikeesti syntyy hyvää ihmisen elinympäristöön, jota on sitten jaettavaksi. Jokainen ideologia ja aate ymmärtää hyvän päälle. Mitä hyvä on. Mutta, harvassa on aatteita ja ihmisiä, jotka omaavat ymmärryksen myös siitä, miten tehdään hyvää, jota on jaettavaksi - piiiiiiiiiiiiiiitkäkestooisuus huomioiden.

        m.l

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Auto ei ole pakko, ilmankin pärjää hyvin, monet ovat ilman.

        Niin, omaatko hahmottamistason, jossa näet koko Suomen elinympäristön? Ymmärrätkö, miten syrjäseuduilla maassamme työväestöllä on välttämätöntä olla auto. Autoilu, jota tämäkin hallitus rasittaa lisää. Pakollista autoilua, joka just osuu demareita äänestävään väestöön voimakkaamin.

        On pakko kysyä. Olemmeko todella hölmölässä? Äänestää puolueita, jotka viis veisaavat maamme heikommassa asemassa olevista ihmisistä. Siis ihmisiä, joiden taloudellinen tilanne on jo nyt heikolla tasolla, joihin pienikin lisä rasitus vaikuttaa merkittävästi. Siis vaikuttaa suoraan tämän väestön ahdistuneisuuteen ja stressitasoon ja sitä kautta sotemenoihin. Vaikka käsittelen tätä aluetta, niin itse olen ns. hyväosainen / hyvin toimeen tuleva ihminen. Säälittää vain tämä heikommassa osassa olevien ihmisten ahdistuksen lisääminen.
        Vai väitätkö ,- ettei halllituksen kaavailut synkennä entisestään syrjäseutujsen asukkaiden arkea?

        m.l

      • Anonyymi

        Etkö itse huomaa kuinka puooooolueeellisesti kirjoitat? Demarit eivät köyhiä kurita sen enempää kuin mikään toinenkaan puolue. Muka viis veisaavat köyhistä, älä viitsi olla niiiiiin yksisilmäinen.

        Kenen talouteen esim. polttoaineen korotus vaikuttaa voimakkaammin? Se on totta, miten edellinen hallituskin teki samoin. Huvittaa vain tuo kuuluisa "vappusatanen" ja muut katteettomat lupaukset. Ymmärrätkö. Jos aikuisen oikeesti kohennetaan vähävaraisen / köyhän ihmisen asemaa, niin se on pois toisaalta. Kerro mistä hallitus on ottanut varat köyhän auttamiseen? Ei mistään. Autettavia on vain houkuteltu yhä lisää ,- vaikka tiedostamme valtion rahatilanteen.

        Kerro mikä muuttuu pienituloisilla / eläkeläisillä tämän hallituksen vaikutuksista. Siis positiiviseen suuntaan. Kokonaisuus huomioiden. Kaikkien surkeinta on havainnoida holtitonta rahan käyttöä. Jos aikuien oikeesti valtion verovarat ovat niukat, niin tämä tekijä tulisi näkyä kaikkialla. Hyväosaisten asemassa ei ja siksi ihmisen eriarvoisuus kasvaa vuosi vuodelta.

        Niin, seurappa hallituksen kaavailuja, mitä on jo tiedotettu ja miten ne vaikuttavat. Jos demarit olisivat köyhälistön tukija, niin tämä tulisi heijastua voimakkaammin kaavailuissa.

        Aivan yhtä naurettava tilanne Keskustassa. Tutkippa ns. alkiolaisuutta mitä se on ja miten sen tulisi näkyä. Keskustassa on tänä päivänä alkiolaisuutta yhtä paljon kuin Demareissa köyhien auttamista. Siis tekoina.

        m.l

      • Anonyymi

        Suomi kuuluu niihin maihin joissa on kaikista pienimmät tuloerot, eli kyllä ne hyväosaiset ym. maksavat ja osallistuvat hyvinvoinnin tasaisuuspolitiikkaan ihan varmasti.
        Vappusatasta ei Rinne luvannut, hän kylläkin puhui asiasta ja ajaakin sitä, mutta lupausta ei kuultu, se on median keksintöä. Kyllä aikuisten äänestäjien täytyy ymmärtää vaalipuheitten arvo, sinisilmäisyys ja naivius on hyvä asia, mut ei sentään liikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä; olet hieman sokaistunut nyt kyllä. Kuten sanoin, kaikki, (demaritkin) ymmärtävät yrittäjien aivan oleellisen tärkeyden maalle, ei sitä tarvitse julistaa joka päivä tai viikko.
        Muuten kauppatase Japanin kanssa on niin pahoin epätasapainossa, et sille olisi tehtävä jotain, tänne kuluttajat ostavat miljardeilla japanilaisia tuotteita, autoja jne. sinne ei viedä juuri mitään muuta kuin mustikoita. Tämä on iso ongelma.

        Oletko miettinyt lainkaan miksi se kauppatase Nipponin miesten ja naisten kanssa on alijäämäinen? Olisiko niin, että se sosiaalidemokraattien yrityskulttuuria täällä tukeva taso riittää juuri ja juuri niiden mustikoiden viemiseen Japaniin,,, thai-poimijan ansiosta sekin, ei muuhun.
        Kun vihervasemmisto ei näe yrittäjiä muina kuin riistäjinä ja ovat joka mutkassa realisoimassa yritysten tuottoja niin tuotannon hinta ja laatu eivät pääse missään vaiheessa kohoamaan sille tasolle mitä japanilainen kuluttaja vaatii. Mustikkaa se sosiaalidemari ei onneksi pysty laadullisesti pilaamaan,,,, tai kai se siihenkin kykenee jos epäilee jonkun yrittäjän sillä elantonsa ansaitsevan.

        Vai on "sosialidemokraattinen yrityskulttuuri" syynä kaupan alijäämään? Mites kun naapurimaassa Ruotsissa on ollut demarit vallassa vuosikymmeniä, ja hyvin on mennyt ja menee edelleenkin verrattuna Suomeen kauppataseen suhteen? Olisiko kaupan epätasapainoon syyt sittenkin muita, kuin demareiden politiikka.

        Se maa on islamin vallan alla sukupolven kuluttua. Tämä demareiden ansiota.

        Keskustelun aihe oli yrityskulttuuri, jollakin vain meni jauhot suuhun.
        Ruotsi kyllä muuttuu parempaan päin, kun SD pääsee hallitukseen.

    • Anonyymi

      Yrittäjiä ja uusia sellaisia pitää saada lisää, tukea innovaatioihin.

    • Anonyymi

      Kaikki maat tukevat omiaan, yrittäjiään ja firmojaan, myös Suomen on syytä tukea, ehkä vielä enemmänkin.

      • Anonyymi

        Mihin yrittäjät tukea tarvitsevat ja kaipaavat? Yrityksen on tarkoitus pärjätä omillaan ja tuottaa voittoakin, ainakin ennen oli niiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin yrittäjät tukea tarvitsevat ja kaipaavat? Yrityksen on tarkoitus pärjätä omillaan ja tuottaa voittoakin, ainakin ennen oli niiin.

        Tuki on myös sitä ettei vastusteta ja haukuta suomen syöväksi ja vastaavaa. Voitontekokielteisyys pois, ja yleinen yrittäjyysvastaisuus, mitä demarit välittävät ympäristöön. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/118b212b-b46d-486b-a1ea-4dc425dea317 ... ei ole kauaakaan kun Mikkelisää demaripomo juuri puhui suunsa puhtaaksi.
        Yrittäjäviha henkii demarin koko olemuksessa silloin kun demari on samassa tilaisuudessa läsnä.
        On yrittäjyyden tukemista myös myötämielinen asenne. Aina tuki ei tarkoita pelkkää rahaa, mitä tuet ovat sellaisille jotka tulevat hyvinvoimaan "hyvinvointivaltioon" demariuden hengessä. Toiset tehköön työt -periaatteella.

    • Anonyymi

      Aloittajalta valitettavasti on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Suomi ei ole Sosialistinen / Kommuniatinen maa.Onneksi. Mutta, taas Suomessa on korkeatasoinen sosiaalliturva ihmisellä. Tosin tässä sosiaalipolitiikassa ei ole onnistuttu lähi vuosikymmeniä.

      Jos Suomi olisi Sosialistinen maa, niin meillä ei olisi sosiaaliturvaa - tasavertaisuutta. Sama pätee Kapitalismiin. Jos Suomi olisi täysin Kapitalistinen maa, niin meillä taaskaan ei olisi sosiaaliturvaa ihmisellä - tasavertaisuutta.

      Jos haluamme aikuisen oikeesti kehitää elinympäristöämme, niin ehdottomasti tulisi poistaa molemmat ajattelutavat elinympäristömme rakentajina. Rakentaa omaa elinympäristöä itsenäisesti ajatellen - huomioiden kehityksessä ihmisen perusolemus. Estää asioissa lakisääeisesti väärinkäyttämisen mahdollisuus.

      m.l

      • Anonyymi

        Suomessa ei saa kunnollista terveydenhoitoa muut kuin maahan tunkeutuneet ulkomaalaiset. Kantasuomalaiselle kehotetaan yksityiselle menemistä jos haluaa kunnollista hoitoa.
        Esimerkiksi hammashuollossa saa vain välttämättömän perushoidon, eli hampaan poiston, mutta jos haluaa juurihoidolla korjauttaa pitää mennä yksityiselle.
        Ulkomaalaisille kuluu kaikki varat joten nyt sitten "jaetaan tasan" eli makailemaan tulevalle osa hoidosta ja puolitasoinen hoito suomalaisellekin, joka suomalainen on kuitenkin ikänsä veroja suomeen maksanut.
        Onko maahantunkeutunut kuinka paljon maksanut suomelle että ansaitsee suomalaisen veroja maksaneen hoito osuudesta puolituksen?

        Ajatellen asiaa laajemmin. Ihmisen elinympäristön kehittämistä, niin erittäin valitettavaa on se, miten oikeassa olet. Peruslähtökohta on, miten lähimmäisen hädälle on reagoitava - autettava hädässä olevaa ihmistä. Mutta, nyt meilläkin on käynyt niin, miten maamme elintason rakentajat - vanhukset ovat huonommassa asemassa kuin terveet nuoret pakolaismiehet. Kaikki tietolähteet ja sanaton viestintä näissä nuorissa pakolaismiehissä on todisteena, miten he todella hylkäsivät kotimaansa ankeat olot ja muuttivat korkeaan sosiaaliturvan omaavaan maahamme. Eurooppaan.

        Huomioippa mikä valtava ero on kun Vietnamin venepakolaiset tulivat maahamme. He tulivat suurimmaksi osaksi perheinä. Mies, vaimo ja pienet lapset. Tämä käyttäytyminen heijastaa epäitsekkyyttä ja vastuuta ja erikoisesti miehissä.
        Missä olosuhteissa on Irakista /Lähi-idästä tulleiden miesten lähisukulaiset? Miksi terveet miehet hylkäävät lähiomaiset kärsimysten keskelle ja siirtyvät itse valmiiksi katettuun pöytään?
        Ajatellen maamme oloja sisällissodan kesellä, niin kuinka moni suomalainen mies hylkäsi perheensä / lähisukulaiset ja muutti itse ulkomaille. Maahan, jonka tiesi olevan vauras.
        Niin, vaatii ihmiseltä todella lujuutta hyljätä lähisukunsa kurjuuden keskellle ja itse muuttaa pois. Se on helpompi ymmärtää, jos perheenä muuttaa kaaoksen keskeltä pois.

        Mutta, tähän on tultu ja silti päättäjät eivät ymmärrä, ettei verovarat riitä maailman ongemien ratkomiseen. Tulisi keskittyä vain oman kansan ongelmien ratkomiseen.

        m.l

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei saa kunnollista terveydenhoitoa muut kuin maahan tunkeutuneet ulkomaalaiset. Kantasuomalaiselle kehotetaan yksityiselle menemistä jos haluaa kunnollista hoitoa.
        Esimerkiksi hammashuollossa saa vain välttämättömän perushoidon, eli hampaan poiston, mutta jos haluaa juurihoidolla korjauttaa pitää mennä yksityiselle.
        Ulkomaalaisille kuluu kaikki varat joten nyt sitten "jaetaan tasan" eli makailemaan tulevalle osa hoidosta ja puolitasoinen hoito suomalaisellekin, joka suomalainen on kuitenkin ikänsä veroja suomeen maksanut.
        Onko maahantunkeutunut kuinka paljon maksanut suomelle että ansaitsee suomalaisen veroja maksaneen hoito osuudesta puolituksen?

        Ulkomaalaiset EIVÄT saa oleskelulupaa, työlupaa HETI! Sitä pitää odottaa niin kuin apina häkissä joka saa banaanin päivässä puurolautasen lisäksi, Mitä kadehdittavaa siinä on?
        Ulkomaalaiset eivät pääse työhön milloin milläkin verukkeella, ei osaa kieltä, ei ole koulutettu, on väärän kokoinen, väärän värinen ja vaikka mitä! Mitä kadehsittavaa siinä on?
        Perhe, suku on kaukana on vieras kieli, vieras kulttuuri, eikä mitään järjellistä tekemistä kun odotetaan oleskelulupaa, työlupaa ja ties mitä lupaa.
        Oletetaan, että lähdemme esim. Syyriaan pakolaiseksi, miedät sullotaan aavikolle aitaukseen ilman mitään oikeuksia, ilman lääkkeitä, riittävää ruokaa ja vettä! Minä haluaisin nähdä mitä nämä valittajat itse siellä tekisivät kun ei ole muuta kuin 2 tyhjää kättä!
        Paras asia minkä jokainen suomalainen voi ITSELLEEN tehdä on pitää näiden pakolaisten puolta taistella heidän oikeudestaan saada koulutusta, työtä ja YSTÄVIÄ koska ANTAESSAAN SAA! Kun pidämme pakolaisistamme huota, heidän oikeuksistaan pidämme huolta omistakin oikeuksistamme.

        Kyllä saa hampaan juurihoitoa myös julkisessa hammashoidossa. Valeuutisten levittäminen on typerää, älä viitsi.

        Niin, on kaksi täysin eri asiaa. Auttaa hädässä olevaa ihmistä, jonka on kohdannut. Käsite; Rakasta lähimmäistäsi. Siis auttaa ihmistä, joka on aistien toiminnan sisällä. Kohtaamansa ihminen.

        Taas kokonaan on eri asia luoda ilmapiiriä ja houkutella ja ohjata ihmisten käyttäytymistä - tulla toiseen maahan. Ymmärrätkö , jos joka ikinen ihminen ihmislajissa toimisi siten kuin tänä päivänä toimitaan, niin meillä ei olisi mitään hyvää jaettavana. Kukaan ei rakenaisi elinympäristöään jossa asuu - on juurtunut.

        Kun tutkii eri maiden historiaa, niin näyttää vääjäämätön todellisuus olevan, miten maa etenee kohti vaurautta sisällissodan kaltaisten tapahtumien kautta. Kuten meillä aikoinaan. Jos tuota tilannetta ei läpikäydä, niin tilanne pitkittyy.

        Ettei väärin kästystä syntyis, niin kaikkia kohtaamiani pakolaisia asennoidun auttavasti ja juuri suomeen muuttaneita ulkomaalaisia kuuluu ystäväpiiriinikin. Niin, oletko edes ajatellut mikä tilanne on maahanmuuttajilla? Moni on tiedostanut maamme olot - elinympäristömme - mutta ymmärrätkö mikä tulevaisuus haasteineen heillä on.
        Tilanne olisi aivan eri, jos olisi työvoimapula ja siten tarjota työpaikka ansioineen, joka olisi reilusti riittävä elämiseen. Valtavasti haasteita ja muutos täysin vieraaseen kulttuuriin ja elinympäristöön - ilman työpaikkaa.
        Heidän turhautumistaan / pettymystään pelkään. Mielentasapainon häiriintymistä.
        Todellisuuttakaan ei tule unohtaa. Maahanmuuttajat ovat jakamassa / saamassa samalta sektorilta euroja kuin työttömät ja vanhuksemme. Juuri tuohon liittyy, ettei venhustemme hoitoon ei ole siirtää enempää varoja. Varojen jakaja kohteita on useita mm pakolaiset.

        Kun havainnoi tämän päivän vanhuksemme asemaa, niin vääjäämttömästi tulee mieleen onko kaikki oikeuden mukaista ja huomioiden ihmisyys. Teemmekö vääryyttä - aikuisen oikeesti - iäkkitä ihmisiä kohtaan. Heidän selkänahastaan / hiellään on tämä maa vaurastettu.
        Arvioikaa itse.

        Meillä työnantajat eivät tarjoa työpaikkoja edes Suomen kansalaisille saati maahanmuuttajille. On hurskastelua olla huolissaan pakolaisten mielenterveydestä jos heillä ei ole mitään mahdollisuutta intergroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Kuka vaan, suomalainenkin tulee hulluksi jos häntä ruokitaan suljetulla alueella kuin apinaa häkkiin.
        Maahanmuuttajat ovat myös TUOMASSA rahaa, luomassakin sitä jos työtä tarjotaan, aktiivisesti.
        On pirun puhetta asettaa vanhustenhoito ja maahanmuuttajat vastakkain, vaikka maahanmuuttajia ei olisi niin vanhuksia EI hoideta, seon bisnestä jonka pitää tuottaa!
        Ymmärrätkö itse, että maahanmuuttajat OVAT Ruotsissa ja Saksassa voimavara, maahanmuuttajilla on aivan ylivertainen kotimaansa kielen ja kulttuurin tuntemus, heidän tieto taitoaan voitaisiin käyttää vientiteollisuudessa. Maahanmuuto voi olla kompastuskivi tai astinlauta riippuu täysin meistä itsestämme miten asennoidumme.
        Maahanmuuttajat tekevät sitä samaa mtä suomalaiset ovat tehneet maailman sivu kun etsivät parempaa toimeentuloa, parempaa elämää.

        >>Meillä työnantajat eivät tarjoa työpaikkoja edes Suomen kansalaisille saati maahanmuuttajille.<<

        Tämäkin keskustelu on aivan turhaa, koska olet täysin irti todellisuudesta. Ymmärrätkö, miten paljon maassamme on työpaikkoja tarjolla. Itse voin aikuisen oikeesti luvata tässä ja nyt CNC- koneistajalle varman työpaikan ja työnantajani lisää. Työpaikan ottajia ei vain ole, koska työttömillä ei ole ammattitaitoa kuin myöskään maahan muuttajilla.

        >>Maahanmuuttajat tekevät sitä samaa mtä suomalaiset ovat tehneet maailman sivu kun etsivät parempaa toimeentuloa, parempaa elämää.<<

        Huhu huh! Väitätkö tosissasi, miten suomalaiset ovat muuttaneet aikoinan Ruotsiin , Amerikkaan hyvin sosieelietuuksien perässä. Siis tiedostaen miten hyvä sosiaaliturva halutussa maassa on ja siksi hakeutua sinne. Parempi kuin Suomessa.
        Ymmärrätkö eron. Suomalaiset maasta muuttajat tiedostivat miten Ruotsista saa helposti työpaikan "Volvon tehtaalta" ja muuttivat siksi Ruotsiin. Aivan sama muuttamis motiivi muihin maihin.
        Väitätkö, miten maahanmuuttajat ovat lähtiessään kotimaastaan kuvitelleet Suomesta saavan helposti työtä. Ei taatusti.

        Jokainen asiaa tutkiva tiedostaa, miten tänne muuttamiseen motiivi löytyy elinympäristöstämme. Elinympäristö, jossa on kivet ja kannot raivattu / raivanneet ja siten maahanmuuttajan on valmius aloittamaan elämä.

        >>Maahanmuuttajat ovat myös TUOMASSA rahaa, luomassakin sitä jos työtä tarjotaan, aktiivisesti.<<

        Mielikuva kuin Unto Monosen kuvaelmasta Satumaasta. Lienee liian vaikea hahmottaa, mutta laaja-alaisesti on käymässä näin. Suomen elinympäristön kansoittaa 100-vuoden päästä muut kuin kantaväestö. Tavallaan maa valloitetaan ja asutetaan ilman aseita. Kulttuurimme on muutos vaiheessa kuin myös väestön geneettisyys. Maamme on / oli erittäin helppo valloittaa ilman aseita. Päättäjämme käytänössä luovuttaa pala palalta maamme elinympäristön varoineen toisten kultuurien ja toisten maiden käyttöön / alaisuuteen.

        No, onko tämä paha vai hyvä asia riippuu ajattelusta. Aivan sama mielikuva, jos perhe rakentaa varoillaan ja kyvyillään omakotitalon, mutta valmiiksi saatuaan ja ikääntyessään talon omistus vaihtuu eli talossa asuu nyt toinen perhe. Hikeä ja kyyneltä vuodattamatta.
        No, mitä väärää tuossakaan on, riippu ajattelusta.

        Mistä sinä tiedä miksi he ovat lähteneet kotimaastaan perheidensä luota?
        Eivät tasan tarkkaan oleilemaan missään vastaanottokeskuksissa toimettomina vailla mitään järjellistä tekemistä, kuvittelet.
        Suomessakaan EI ollut nykyisen kaltaista sosiaaliturvaa silloin kun Suomesta lähdettiin paremman toimeentulon ja elämän perään.
        Mitä suomalaisten geneettisyyteen tuee se kaipaa uutta verta, että osaamme tulevaisuudessa tehdä oikeita päätöksiä, ei vain odottaa asioiden tapahtuvan niin kuin kirjoitit! Sisäsiittoisuus on uudistumisen pahin vihollinen siinä lisääntyy tyhmyys ei mikään muu.
        Minä en kuvittele, mutta työnantajat saisivat maahanmuuttajista HELPOSTI koulutettua CNC-koneistajia, koodaajia ja vaikka mitä vaatii vain tekemistä ei mitään muuta.
        Karjalaiset siirtolaiset intergroituivat Suomen yhteiskuntaan ihan vain sen takia, että saivat maata ja mahdollisuuden rakentaaoman elämän. Sama pätee ihan kaikkiin ihmisiin.

        iPhonenuorukaiset tulivat seikkailu- ja elintasonhakumatkoille Suomeen. Ei tarkoituksenaan työnteko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä tiedä miksi he ovat lähteneet kotimaastaan perheidensä luota?
        Eivät tasan tarkkaan oleilemaan missään vastaanottokeskuksissa toimettomina vailla mitään järjellistä tekemistä, kuvittelet.
        Suomessakaan EI ollut nykyisen kaltaista sosiaaliturvaa silloin kun Suomesta lähdettiin paremman toimeentulon ja elämän perään.
        Mitä suomalaisten geneettisyyteen tuee se kaipaa uutta verta, että osaamme tulevaisuudessa tehdä oikeita päätöksiä, ei vain odottaa asioiden tapahtuvan niin kuin kirjoitit! Sisäsiittoisuus on uudistumisen pahin vihollinen siinä lisääntyy tyhmyys ei mikään muu.
        Minä en kuvittele, mutta työnantajat saisivat maahanmuuttajista HELPOSTI koulutettua CNC-koneistajia, koodaajia ja vaikka mitä vaatii vain tekemistä ei mitään muuta.
        Karjalaiset siirtolaiset intergroituivat Suomen yhteiskuntaan ihan vain sen takia, että saivat maata ja mahdollisuuden rakentaaoman elämän. Sama pätee ihan kaikkiin ihmisiin.

        >>Minä en kuvittele, mutta työnantajat saisivat maahanmuuttajista HELPOSTI koulutettua CNC-koneistajia, <<

        Valitettavasti kuvittelet ja et tiedä alasta mitä se on. Tiedän,- koska olen vierestä nähnyt, miten moni henkilö on heittänyt kouluttautumisen kesken juuri oppimiseen liittyen. Vaatinee matemaattista ajattelua ja hahmottamiskykyä kuin myös omata taso tehdä käsillä töitä. Vaikka koneistus tehdää konellisesti,niin silti hahmottaminen, jota käsin on opittu on vahva tuki työssä.

        Ajatellen maahanmuuttajia ja heidän kotimaansa oloja / lapsuutaan, niin tuskin kädentaidot ovat korkeassa kurssissa.

        Tulkoon nyt tässäkin todetuksi työntekijänkin näkökulmasta. Tänä päivänä yrittäjä ei pärjää kilpailussa, jos työntekijällä ei ole ammattitaitoa ja erikoisesti motiivia tehdä työtä. Erittäin harva työnantaja haluaa maksaa palkaa työpaikalla olemisesta - vaan tehdystä työstä ja erikoisesti tuloksellisesta. Alalta on kokemusta yli 43-vuoden ajan ja tilanne tänä päivänä on vielä haasteellisempi.
        Ymmärrätkö. Kädentaidot kehittyvät ainoastaan kokemuksen kautta - vuosien varrella - tekemällä käsin. Väitämpä, miten tähän tekijään liittyy tämän päivän yritysten kova kilpailu ja erikoisesti työttömyys. Tämän päivän työnteko vaatii todella ammattiosaamista, jos työnantaja meinaa pärjätä kilpailussa / tehdä tuosta ja investoida - uusia koneitaan.

        Toki haaveilla ja satumaita rakentaa saa maahanmuuttajien kohdallle, mutta - kun huomioi heidän lapsuutensa / kulttuurin niin jo yksin tällä on vaikutuksensa.
        Vaikka intoa olisi, mutta onko kehittyneitä lahjoja oppimisen ja kuinka monella. Toki maassamme on töitä, joihin ei kummemmin tarvitse taidollisuutta, mutta palkkauskin on sen tasoinen.

        m.l

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä saa hampaan juurihoitoa myös julkisessa hammashoidossa. Valeuutisten levittäminen on typerää, älä viitsi.

        No kuule.... Kun ihan itse jouduin lähteä Attendolle asiakkaaksi kun juurihoidosta kielttäydyttiin. Sama tilanne oli 28 vuotiaalla naisystävälläni. Myös hänelle kerrottiin että vain poisto on saatavissa, ja juurihoitoja jos haluatte niin yksityiselle vain.
        Kokemus oli siis omakohtainen sekä itsellä että naisystävällä.

        Mutta yleistit ettei julkisella saa juurihoitoa, asun länsisuomalaisessa kaupungissa ja olen saanut juurihoitoa julkisella, olisi kummaa jos ei saisi!

        Helsingistä ei saa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingistä ei saa

        Mutta Helsinki ei ole koko Suomi. Ei lähellekään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>Minä en kuvittele, mutta työnantajat saisivat maahanmuuttajista HELPOSTI koulutettua CNC-koneistajia, <<

        Valitettavasti kuvittelet ja et tiedä alasta mitä se on. Tiedän,- koska olen vierestä nähnyt, miten moni henkilö on heittänyt kouluttautumisen kesken juuri oppimiseen liittyen. Vaatinee matemaattista ajattelua ja hahmottamiskykyä kuin myös omata taso tehdä käsillä töitä. Vaikka koneistus tehdää konellisesti,niin silti hahmottaminen, jota käsin on opittu on vahva tuki työssä.

        Ajatellen maahanmuuttajia ja heidän kotimaansa oloja / lapsuutaan, niin tuskin kädentaidot ovat korkeassa kurssissa.

        Tulkoon nyt tässäkin todetuksi työntekijänkin näkökulmasta. Tänä päivänä yrittäjä ei pärjää kilpailussa, jos työntekijällä ei ole ammattitaitoa ja erikoisesti motiivia tehdä työtä. Erittäin harva työnantaja haluaa maksaa palkaa työpaikalla olemisesta - vaan tehdystä työstä ja erikoisesti tuloksellisesta. Alalta on kokemusta yli 43-vuoden ajan ja tilanne tänä päivänä on vielä haasteellisempi.
        Ymmärrätkö. Kädentaidot kehittyvät ainoastaan kokemuksen kautta - vuosien varrella - tekemällä käsin. Väitämpä, miten tähän tekijään liittyy tämän päivän yritysten kova kilpailu ja erikoisesti työttömyys. Tämän päivän työnteko vaatii todella ammattiosaamista, jos työnantaja meinaa pärjätä kilpailussa / tehdä tuosta ja investoida - uusia koneitaan.

        Toki haaveilla ja satumaita rakentaa saa maahanmuuttajien kohdallle, mutta - kun huomioi heidän lapsuutensa / kulttuurin niin jo yksin tällä on vaikutuksensa.
        Vaikka intoa olisi, mutta onko kehittyneitä lahjoja oppimisen ja kuinka monella. Toki maassamme on töitä, joihin ei kummemmin tarvitse taidollisuutta, mutta palkkauskin on sen tasoinen.

        m.l

        Maahamuuttajilla on monenlaisia kädentaitoja, niitä arvostetaan juuri alikehittyneissä maissa aivan toisin kuin täällä Suomessa.
        Maahanmuuttajissa on koulutettuja ihmisä, mutta täällä heidän osaamisensa ei päde ilman uudelleen koulutusta.
        Arabit ja aasialaiset ovat aivan eri tason laskijoita kuin eurooppalaiset olleet kauan ja ovat yhä.
        Niin kaikki taito kehittyy vain TEKEMISEN myötä ja kun ei tehdä ei osata ja kun ei osata nin ei tienata!
        Älkää viitsikö jauhaa mistään motiivista kun sillä ei oikeasti ole mitään merkitystä! Nokian insinöörit olivat aikaansa edellä, mutta johto jälkeen jäänyttä pomottelijaa ja kun päättäjillä/llä ei ole päätä niin metsään mennään.
        Sellainen ihminen, joka jättää kaiken omistamansa, kaiken tutun taakseen rakentaakseen paremman elämän niin hänellä tasan on kykyä, ja lahjoja jos niitä halutaan käyttää eikä kyykyttää, säilöä johonkin vastaaottokeskukseen.
        Tuottava työn teko on AINA vaatinut osaamista, nykyään työnantajat kuvittelevat saavansa osaavaa työvoimaa pyytämällä. tekemättä mitää asian eteen itse. Toisin oli ennen silloin oltiin kokopäiväisessä vakituisessa työsuhteessa opittiin työ ja saatiin ammattitaito tekemällä.
        Nyt on alustoja joihin tulee työtarjouksia, tunteja ja sitten taas palkanmaksaja vaihtuu. Kukaan ei osaa mitään eikä ota vastuuta mistään. Onnea vaan meille!

    • Anonyymi

      Mutta Suomen on petosmies Rinne pääministerinä.

    • Anonyymi

      ÖykkäriSuperAhne yrittäjä on Suomen syöpä.
      Ahneellahan on paskanen loppu!!!

      Normaalit työntekijöitään arvostajat yrittäjät ovat myös arvostettuja ja menestyvät rehellisinä työnantajina.

      • Anonyymi

        Riku Aalto on Suomen ahnein. Varastaa joka vuosi vuokralaisilta miljoonia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riku Aalto on Suomen ahnein. Varastaa joka vuosi vuokralaisilta miljoonia.

        Älä valehtele.

      • Yrittäjämaailma on kuitenkin se joka kaiken saa aikaan. Ilman sitä ei olisi mitään mihin me olemme tottuneet. Kun johonkin tottuu kuten juoksevaan veteen kraanasta, lämpimiin asuntoihin, teihin ja rautateihin, kouluihin ja postiin noin esimerkeiksi niin ei huomaa niiden kaikkien olevan yritysten tänne luomaa infrastruktuuria joita ei ilman yritysten tuottamaa rahoitusta olisi olemassa ainakaan siinä muodossa mihin olemme tottuneet.

        Yhtyeiskunnan kaikki rahavirrat ovat yritysten rahavirroista padottuja, muuta rahaa ei ole olemassakaan!

    • Anonyymi

      Halpatyövoimalla ja työntekijöiden palkkojen polkemisella itseään lihottava ahne yrittäjä on juuri se syöpä, joka aiheuttaa yhteiskunnassamme kurjuutta ja epäoikeudenmukaista ihmisten kohtelua ja eriarvoisuutta. Tästäpä erinomaisena esimerkkinä Sipilän luoma täystyöllisyys, jossa 18 tuntia työtä kuukaudessa mitättömällä palkalla ja Kelalta verorahoistamme puuttuva palkka elämiseen. Toisena esimerkkinä rahan ahneudessa vastuuton puolustuskyvyttömien vanhustemme hoito tai siis hoitamattomuus.
      Nämä tällaiset vastuuttomat yrittäjät ovat oikeasti yhteiskuntamme syöpä, jolle ei pidä antaa mahdollisuutta levitä!

      • Anonyymi

        Kun vanhusten hoito siirtyi yksityisille yrityksille, niin tämän haittapuolista saa syyttää yksin lain säätäjiä eli tahoa / ihmisiä, jotka suunnitteli puitteet yritystoiminnalle.

        Lapsikin ymmärtää todelllisuuden. Yritystoiminta perustuu aina kannattavaan toimintaan, jossa ei ole mitään väärää tai moittimista. Mutta, tämä hoito / sen laadun valvominen jätettiin yritysten toimeksi / vastuulle. No, jokainen ymmärtää kun alueella liikkuu repullinen euroja, niin hoitotaso pyritään saattamaan mahdolllisimman vähän euroja tuhlaavaksi ja loput eurot repusta jää voitoksi.
        Tässä kävi miten vanhukset todella heitettiin lähes heittelle ja yritystoiminta teki hyvää tulosta. Samaan aikaan vanhuksia menehtyi huonon hoitotason johdosta , joka on uskomaton tilanne Suomessa.

        Niin, missä valvonta? Luonollisesti talon henkilökuntaan olisi pitänyt lakisääteisesti laittaa yhdyshenkilö, jolle yrityksen henkilökunta olisi tuonut puutteet /korjattavat asiat esille ja jos yritys ei olisi hoitanut asiaa, niin tieto siitä ulkopuoliselle taholle. Siis aivan samalla tavalla kuin kaikissa yrityksissä on valittu työturvallisuus henkilö. Henkilöllä on valta vaikka pysäyttää vaaralliseksi todettu koneen toiminta ja niin pitkäksi aikaa kunnes yrittäjä korjaa asian.

        Niin, ajatellen ihmisen lisääntynyttä sairastavuutta ja hoivatilassa olevan ihmisen eliniän pidentymistä lääketieteen avulla, niin tämä sekstori todella vie verovaroja. Rahaa liikkuu todella paljon ja on kaiken aikaa suureneva ilmiö.
        Vaikka maamme terveyden hoitotaso on maailman kärkimaita, niin miksi tätä sotketaan sotella. Miksi ei parannella vain epäkohtia,- vaan koko sektori pyritään muuttamaan hallisemattomaan tilaan.

        Yrityksiä on tässä maassa käsitelty kuin kukkaa kämmenellä näihin päiviin asti.Niiden menestymistä on varmistettu yritystuin ja vahvasti perusteltu työttömyyden poistamista työpaikkojen luonnilla tukipolitiikan kautta. 10 vuoden tehokkaan tukipolitiikan kautta työttömyyttä ei ole riittävässä määrin kyetty hillitsemään tuota kautta.

        Kun jokin toimi ei toimi on tehtävä muutoksia . Tähänasti työttömät on velvoitettu työtömyystuilla erinäisiiin toimiin tuloksetta. On aika vastuullistaa yritystuet työllistämisperusteisesti ,sekä priorisoida tukipolitiikka tarveharkintaisesti siten että sen kautta keskitytään turvaamaan niiden toimeentulo joilla sitä ei työllä ole hankittavissa ja luovutaan turhista tuista jotka ovat osoittautuneen toimimattomiksi.

        https://www.yrittajat.fi/uutiset/608828-kysely-60-prosenttia-yrittajista-olisi-valmis-luopumaan-yritystuista-kokonaan-tai#90c04a1d

        http://melto.fi/yrittajat-toivoivat-leikkausten-alla-uskallusta-leikata-myos-yritystukea/

        https://www.salkunrakentaja.fi/2018/04/kansanedustaja-vartia-suuri-osa-yritystuistamme-on-rajallisten-resurssien-tehotonta-kayttamista/

        https://ihmisoikeusliitto.fi/euroopan-neuvostolta-kritiikkia-suomen-perusturvan-liian-alhaisesta-tasosta/

        Pitää muistaa se, et työttömien aktivointia tehdään senkin takia, ettei pääsisi syntymään apaattista nettoväkeä, jota voidaan vihapuheilla kannustaa jopa terroritekoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrityksiä on tässä maassa käsitelty kuin kukkaa kämmenellä näihin päiviin asti.Niiden menestymistä on varmistettu yritystuin ja vahvasti perusteltu työttömyyden poistamista työpaikkojen luonnilla tukipolitiikan kautta. 10 vuoden tehokkaan tukipolitiikan kautta työttömyyttä ei ole riittävässä määrin kyetty hillitsemään tuota kautta.

        Kun jokin toimi ei toimi on tehtävä muutoksia . Tähänasti työttömät on velvoitettu työtömyystuilla erinäisiiin toimiin tuloksetta. On aika vastuullistaa yritystuet työllistämisperusteisesti ,sekä priorisoida tukipolitiikka tarveharkintaisesti siten että sen kautta keskitytään turvaamaan niiden toimeentulo joilla sitä ei työllä ole hankittavissa ja luovutaan turhista tuista jotka ovat osoittautuneen toimimattomiksi.

        https://www.yrittajat.fi/uutiset/608828-kysely-60-prosenttia-yrittajista-olisi-valmis-luopumaan-yritystuista-kokonaan-tai#90c04a1d

        http://melto.fi/yrittajat-toivoivat-leikkausten-alla-uskallusta-leikata-myos-yritystukea/

        https://www.salkunrakentaja.fi/2018/04/kansanedustaja-vartia-suuri-osa-yritystuistamme-on-rajallisten-resurssien-tehotonta-kayttamista/

        https://ihmisoikeusliitto.fi/euroopan-neuvostolta-kritiikkia-suomen-perusturvan-liian-alhaisesta-tasosta/

        Byrokratian määrä on niin tähtitieteellinen, että "tuet" ovat lähinnä silmänlumeelta vaikuttavia "toisella kädellä annat ja toisella otat".
        Vähäisinkin marjanpoiminta aiheuttaa valtaisan pykäläviidakon ja tarvitsee ammattiosaavia kirjanpitäjiä ja kaikenmaailman asiantuntijoita käymään "kirjeenvaihtoa" virkamiesten kanssa.
        Virkamiehiä on suomessa 600.000 viiden miljoonan kansaa kohden.
        Virkamiehille on kehitetty suojatyötä lisäämällä pienyrittäjien taakkaa kaikenmaailman lippulappujen kanssa.
        Asiantuntijoiden palkkioiden maksut ja verot välissä joka portaalla syövät kaikki "tuet" virkamiesten palkkoihin.
        Uusimpana uutuutena on kehitetty TULOREKISTERI, joka aiheuttaa taas lisää vaivaa, ja pienyrittäjälle tarvetta ostaa palvelua kaikenmaailman asiantuntijoilta.
        Se "marjanpoiminta" ei riitä elättämään näitä kaikkia muita loiseläjiä joita pienyrittäjän on raahattava mukanaan, ja saatava myyntiä jotta kaikki makailija virkamiehet voivat istuskella kahvihuoneissaan.

        Eli mitä pitää sitten tehdä, jos pannaan n. 200.000 'turhaa' virkamiestä kilometritehtaalle entisten jatkoksi? Ollaan kohta miljoonan työttömän luvuissa, sekö on hyvä?

        % miljoonaiselle kansalle pitäisi olla riittävä määrä 200.000 virkamiestä, eli 400.000 virkamiestä on jo nyt liikaa. Kyseinen turha joukko kaksinkertaistaa valtion velan seuraavan kymmenen vuoden aikana.
        Virkamieskunnalle olisi oikeaoppinen tapa yksityistää koko turha joukkio, ja sen kautta tulosvastuun kautta kahvittelu ja oleskelu päättyy!

        %=5 miljoonainen kansa ilman mahdollista 60 miljoonaista YK:n GCM sopimuksenmukaista "pakolaisen" (=elintaso) pakolaisen lisäpopulaa.

        Suomi valvoo rajojaan edelleen, ei ole mitään velvoitetta ottaa tänne ketään.

    • Anonyymi

      Onkohan Suomessa yhtään yrittäjää, joka pystyy toimimaan lain mukaisesti, jos ei ole valvontaa???

      • Anonyymi

        Ei ajaisi moni autoilijakaan rajoitusten mukaan, jos ei olisi kontrollia, peltipoliiseja.

      • Anonyymi

        Tuottavuus on avainsana, ei PUUHASTELU!

      • Anonyymi

        Huomioiden ihmisen perustila, niin yrityksille on välttämätöntä olla säännöstö. Sama koskee työntekijitä. Jos ei olisi valvontaa ,niin tuskin työntekijöitäkään näkyisi työpisteissä.
        Asiat tulee sopia ja pitää puolin ja toisin niistä kiinni.

        m.l

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin asia tulee kuntoon kun siirrytään tulospalkkaukseen jossa yrittäjät ovat aina olleet. palkan saa silloin vain tulosten perusteella eikä ajalla ole väliä.

        Silloin jos haluaa menestyä niin se on mahdollista helpommin kuin nykyisen tilanteen vallitessa, nythän maksetaan periaatteessa vain paikalla olosta mittaamatta aikaansaannosta eli tulosta!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kuka saa palkkaa pelkästä paikalla olosta? Olisipa kiva tietää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka saa palkkaa pelkästä paikalla olosta? Olisipa kiva tietää.

        Monet saavat, olen aikoinaan päässyt seuraamaan monenkin yrityksen toimia oman työni johdosta. Eniten noita saamattomia oli erilaisissa yhteiskunnan kustantamissa tehtävissä.

        En väittänyt "pelkästä paikalla olosta" vaan ettei tuo henkilö missään mielessä ansaitse palkkaansa. Ne olivat myös kaltaisiasi Anaalilyylejä!

        Tulospalkkaus olisi siis ratkaisu moneen ongelmaan!

        Arvaa mistä tunnistaa valehtelijan? Hän alkaa haukkumaan ja nimittelemään toisia ilman mitään syytä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Arvaa mistä tunnistaa valehtelijan? Hän alkaa haukkumaan ja nimittelemään toisia ilman mitään syytä.

        Osuiko kohdalle? Sattuiko?

        Valehtelijan näkee siitä, ettei hän kehtaa tai uskalla rekisteröityä ja olla vastuussa siitä mitä kirjoittaa. Siinä on paras määrä tähän hätään!

      • Anonyymi

        Joka toista haukkuu, sen napa paukkuu.

    • Anonyymi

      Palkka ei saa olla riippuvainen tehdystä tuloksesta. Se on epäreilua. Palkann on oltva riittävä ja yrittäjä voi aina maksaa parempaa palkkaa työntekijöilleen, eikä yrittää itse hyötyä toisten työn tuloksista.

      • Anonyymi

        Yrittäjällä saattaa olla niin että tuloksiatekemätön oleskelijajoukko joita pitäisi kutsua nimikkeellä "työntekijät", eivät ole myyneet killinkiäkään, joten yhteiskuntamaksut painaa taas päälle kuukauden lopulla, ja yhtään ei ole rahaa kukaan tehnyt sisään.
        Mistä siis rahat palkkoihin kun ei "työntekijät" myyneet kuukauden aikana mitään eikä minkäänlaista laskua ole yksikään asiakkaaksi luokiteltava maksanut?

      • Anonyymi

        -----> yrittäjä voi aina maksaa parempaa palkkaa työntekijöilleen, eikä yrittää itse hyötyä toisten työn tuloksista. <------

        Vastaa allasi olevaan kysymykseen, eli "mistä rahat"? Kerropa se "työntekijä"!!

        Paavo Lipponen oli aikoinaan ainoa sosialisti joka ymmärsi kysyä tuon kysymyksen: "Mistä rahat"?

        Joten vastaa siis kysymykseen, "Mistä rahat"? Oletko aikaansaava ja tuotat palkkasi yritykselle?

        Arvelen että olet vain tulossa SAAMAAN palkkaasi, et tuottamaan mitään.

    • Anonyymi

      Sosiaalidemokratiassa työläisten palkka määräytyy työntekijöiden tarpeiden, ei yrityksen mielihalujen mukaan. Solidaarisella palkkauksella taataan sosiaalinen oikeudenmukaisuus, eikä yrittäjän röyhkeyden anneta määrätä. Emme tarvitse rikkaita yrittäjiä, vaan hyvin toimeentulevia työntekijöitä. Hehän työn tekevät, joten työn tuloskin kuuluu heille.

      • Anonyymi

        No mistä se tulos tulee? Sinäkö teit kaupat ja myynnin jotta kaikille oli töitä?
        Mistä rahat? Kuka maksaa?

    • Anonyymi

      Demarit yritti kiristää yrittäjien verotusta, mutta Kepu prke esti.

    • Anonyymi

      Kepu haluaa kurjistaa ja kyykyttää.

    • Anonyymi

      Oli virhe ottaa kepulit hallitukseen.

    • Anonyymi

      Nyt eriarvoistuminen ja yrittäjävihamielisyys on jo verohallinnossa. Jos olet kiltti ja tulosi ovat ennalta arvattavat, saat mätkyt tai palautuksen jo elo-syyskuussa, mutta jos olet maanviljelijä, yrittäjä tai saat kotitalousvähennystä eli teet muutoksia veroilmoitukseesi, palautuksesi saaminen siirretäänkin monta kuukautta eli jonnekin tulevaisuuteen, luultavimmin joulukuulle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe