Rinne moittii Lintilää myös tämän puheista työttömyystuen ansioturvan mahdollisista leikkauksista.
Lintilä totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa, että työttömyysaikaa pitäisi saada lyhyemmäksi.
Valtiovarainministeri Lintilän mukaan työttömyysturvan porrastus ja painotus pitäisi tuoda työmarkkinaosapuolten neuvotteluissa keskusteluun, ja siinä ”tulisi olla painotus, koska (työttömien) aktivoituminen (työmarkkinoille) tapahtuu vasta maksukauden lopussa”.
Pääministeri Rinteen mielestä poliitikkojen ei pitäisi lisätä ihmisten epävarmuutta puheillaan.
- Meidän poliitikkojen pitäisi olla sillä tavalla fiksuja tässä suhteessa, että emme omalla puheellamme herätä sen paremmin yrityksissä kuin palkansaajissa epävarmuutta ja pelkoa tulevaisuuden suhteen, Rinne totesi.
https://www.youtube.com/watch?v=VzhF_fkrm7s
Lintilä totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa, että työttömyysaikaa pitäisi saada lyhyemmäksi.
Valtiovarainministeri Lintilän mukaan työttömyysturvan porrastus ja painotus pitäisi tuoda työmarkkinaosapuolten neuvotteluissa keskusteluun, ja siinä ”tulisi olla painotus, koska (työttömien) aktivoituminen (työmarkkinoille) tapahtuu vasta maksukauden lopussa”.
Pääministeri Rinteen mielestä poliitikkojen ei pitäisi lisätä ihmisten epävarmuutta puheillaan.
- Meidän poliitikkojen pitäisi olla sillä tavalla fiksuja tässä suhteessa, että emme omalla puheellamme herätä sen paremmin yrityksissä kuin palkansaajissa epävarmuutta ja pelkoa tulevaisuuden suhteen, Rinne totesi.
https://www.youtube.com/watch?v=VzhF_fkrm7s
Vastaukset 30
Vanhimmat
Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli tammikuussa 72,6 prosenttia. Vuosi alkoi odotettuakin vahvemmilla työllisyysluvuilla ja työmarkkinoilla on edelleen tavanomaista parempi tilanne. Työllisyyden kasvu hallituskaudella ollut tammikuussa 2019 124 000, ja siitä piristynyt edelleen yli 140000:teen.
Mitä mieltä olette Antin osaamisesta ? huolestuttaako ?
Jos nyt jotain politiikasta ymmärrät niin varmaan se on sulle ihan selvää että asiat valtion taloudessa ja esim työmarkkinoilla tapahtuvat aina viiveellä sen suhteen mitä hallitus on tehnyt.
"Kylmä" totuushan oikeastaan on että vasta seuraava hallitus nauttii tai kärsii edellisen hallituksen talouspolitiikasta! Tietenkin globaali tilanne vaikuttaa Suomeen myös erittäin paljon!
Antin osaamisesta ei vielä voida sanoa mitään sen suhteen mitä tulee tähän hänen nykyiseen pestiin! Luvut ja asiat joita yllä esität perustuvat edellisen hallituksen toimiin, Antilla ei ole niihin osuutta eikä arpaa!
Miten Antin osaaminen nyt liittyy alkuvuoteen ja tammikuun työllisyyden kasvuun jolloin Sipilän hallitus oli vallassa?
Vai kehutko sinä tässä nyt edellistä hallitusta ja samalla heität ilmoille kysymyksen että mitä mieltä olemme Antin osaamisesta? No, mistä sitä Antin osaamista nyt pitäisi päätellä?
Pankkomajuri syöttää taas näitä tilastojaan. Valhe, emävalhe, tilasto.
Jos punamultaan sekoittaa tärpättiä, niin eihän sillä voi maalata edes pientäkään mökkiä.
Eikö Rinne ymmärrä realiteetteja?
Tämän hallituksen aikana työllisyys ei tule nousemaan, ei ainakaa heidän keinoillaan
Ja loputon ahneus puoluetukiin, omiin palkkoihin ja kavereiden suojatyöpaikkoihin johtaa siihen että rahaa ei muualle enää riitä... paitsi kehitysapuu.
Oma kansa kurjistuu ja työnteosta menee motivaatio.
Kaikki muut on väärässä, Rinne ja Andersson Liiiii oikeassa. He tietävät kaiken maailmassa.
Eihän siihen kauan mennyt., kun epäpätevä kepulainen sotki taas hallituksen toimet. Tuttu myös edellisestä hallituksesta.
Ri nne laittoi kepulainen ojennukseen.
Jeesus tulee. Oletko valmis?
Tekeeköhän Lintilä kohta sipilät ja luikkii vastuuta karkuun
Lintilä yrittää jatkaa sipilämäistä kokoomuspolitiikkaa ... mitenkäs sen kävikään!?!
Eiköhän Keskusta asettanut tiettyjä ehtoja hallitukseen menolleen. Velan kasvu, verojen kasvo ja työllisyyden kasvu taisivat olla niitä "kynnyskysymyksiä"!
Keskustan tulee pitää niistä kiinni ja se onnistuu koska muutoin Antin pikavippihallitus kaatuu. Antti kuvitteli saavansa Keskustan ministereitä nujerrettua kannalleen mutta ainakin Lintilä näyttää toistaiseksi olevan järjissään ja jatkaa sitä hyvää linjaa jonka edellinen hallitus alkoi.
Pitää todella saada aikaan uusia työpaikkoja, siihen eivät tukityöllistetyt kelpaa, jotta saadaan lisää verotuloja menojen lisäyksiin. velkaa ei pidä ottaa vaan justeerata ay mafian bumaskoja suuntaan joka lisää työllisyysmahdollisuuksia.
Jos järkevä politiikka on Kokoomuspolitiikkaa niin sitä pitää jokaisen kutsumanimestä huolimatta harrastaa, Lii:nkin!
Sitten pitää lopettaa tuo älytön mantra itsetarkoituksellisesta koulutuksen lisäämisestä. Mitä järkeä on kouluttaa liikaa humanististen tieteiden maistereita kortistoon.
Keppiä on edelleen annettava työllistymisen tehostamiseksi. Porkkana voisi olla kaikista pienimpien ja satunnaisten tulojen verovapaus.
Minä en maistereistä ole kirjoittanut, koulutusta pitää suunnata aloille joilla on vipinää, atk, tietojenkäsittely yleensä, sairaanhoidon ja lääketieteen erilaiset tehtävät ensihoitajasta lääketieteen tohtoriin nyt esimerkeiksi. Arkkitehtejä ja rakennuksien työmaan johtajia eli rakennusmestareita ja inssejä tarvitaan aina sementin sekoittajien lisäksi. Lähdetään noista alkuun!
Kun tarvitaan uusia työpaikkoja niin uusille yrityksille voitaisiin antaa verovapautta niiden tuloksien verotuksesta kun ne käytetään/investoidaan yrityksen tuotannon kehittämiseen ja vakauden parantamiseen. Siinä olisi hyvä porkkana uusien yritysten perustajille.
Tuotahan minä tarkoitin resurssit koviin luonnon- ja taloustieteisiin.
Mitä aktiivimalliin tulee jotta se olisi todellinen pelote sen leikkuria ei tulisi kompensoida toimeentulotuella.
Ei yrityksiä pidä markkinataloudessa tukea mitenkään.
Taloustieteet+ovat+osin+humpuukia,+niihinhän+ne+kommunismissa+ja+sosialismissakin+vetoavat.+Siinä+on+yhtä+monta+mieltä+kuin+miestä.+Parhaiten+menee+kun+käyttää+järkeään+ja+pitää+kulut+kurissa.
Aktiivimalli+vaatii+lisää+kikya+jotta+ne+aiheettomat+korotukset+joita+aikoinaan+tehtiin+nousun+lakattua+saadaan+pois+taloutta+kiusaamasta.+10+-+15%+ON+SE+MINIMI+MITÄ+TARVITAAN.
Kyllä+yrityksiä+voi+tukea+koska+kaikki+se+raha+mitä+on+käytettävissä+on+peräisin+yritysten+liikevaihdon+rahavirroista,+muutahan+rahaa+ei+edes+ole+olemassa!
Rinteen pitää kyllä katella sen Lintilän sanomisten ja tekemisten perään. Ukkohan on ihan vahdittava vähäjättö.
Rinne on siis se vahdittava tapaus!
Petosmies Rinne ei tajua, että velkaantumisäärästä on sovittu hallitusohjelmassa.
Kuinkahan kauan Rinne j a kunppanit jaksaa katsoa kepulaisia hallituksessa, samanlainen kehityksen jarrutus kepulaisilla on alkanut kuten edellisessä hallituksessa
Totuushan taitaa olla ihan toinen! Kuinkahan kauan kepu jaksaa katella hallitusporukkaa joka perustaa kaiken utopialle ja lainanotolle!
Kepulaiset voivat aivan hyvin lähteä kalppimaan oppositioon. Sinne se kansakin ne vaalituloksen perusteella halusi.
Kyllä te olette helvetin yksinkertaisia. Luuletko, että Keskusta nakkaisi menemään viimeisen mahdollisuutensa ajaa maakuntahallinto Suomeen? Keskusta istuu hallituksessa vaikka se olisi pahempi paikka kuin istua kusiaispesässä. Kokkareiden ja persujen/uuvattien kanssa oli jo lähellä, että se oli siinä. Jos Keskusta nyt lähtisi kiitämään hallituksesta, niin se olisi goodbye kaikille keskustalaisten haaveille sen jälkeen.
Että kaikki hallituksen kaatamista haaveilevat. In your dreams.
No jos kepu ei jostain syytä saa tahtoaan läpi (sotea/maakuntia ei saada muodostettua tälläkään hallituskaudella) niin viimeisenä oljenkortena se tekee taas "Sipilät" ja jättää hallituksen muutamaa kuukautta ennen vaalikauden loppua - Kuvitellen että tällä tempulla saisi kalastettua tulevissa vaaleissa lisä-ääniä!
Keskustasta nyt nimenomaan painostetaan hallitusta kiiruhtamaan maakuntauudistuksen kanssa.
Antti Rinne ei ymmärrä, että velkaa ei voi jatkuvasti ottaa lisää.
Kepu ei ymmärrä, että velaksi eläminen ei voi jatkua ikuisuuksiin.
Oikeistolaiset eivät ymmärrä, ettei leikkauspolitiikkaa voi jatkaa ikuisuuksiin. Porvarit ovat ratkaisseet talousongelmia aina sopeuttamisella, mutta kuten tiedämme se ei ratkaise velkaantumisongelmaa, koska jos katsomme historiaa 2000-luvulla, niin Kokoomus on ylivoimaisesti suurin puolue nostetun velan määrässä. Missä sitten vika?
No vika on siinä etteivät porvarit ole itse sisäistäneet talouden lainalaisuutta, että kasvua ei voi tapahtua ilman investointeja. Ja nämä investoinnit ovat juuri se asia, mikä porvaripolitiikassa on mennyt ojasta allikkoon. Edellisen hallituksen kaudella jaettiin jopa ennätysosinkoja ja samaan aikaan ihmeteltiin, miksi investointeja ei synny ja miksi noususuhdanteessa täytyy nostaa uutta velkaa. Taloudessa ajeltiin niinsanotusti käsijarru päällä. Voitot kerättiin pois kuljeksimasta, mikä ei hyödyttänyt valtiontaloutta. Kikyjä ja aktiivimalleja vain puuhattiin, koska kilpailukyky oli muka heikossa hapessa. Todellisuudessa ne olivat osa kokonaisuutta, jolla mahdollistettiin huippuosingot tekemällä valtava tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille.
Rinteen hallitus on nyt selkeästi ilmaissut hallitusohjelmallaan, että se panostaa nimenomaan investointien kasvattamiseksi. Ollaan siinä rajalla, tarvitseeko siihen lisävelanottoa, koska edeltävä hallitus ei kyennyt luomaan valtionkassaan puskuria, jolla olisi voitu satsata tulevaisuuteen. Valtiovarainministeri Mika Lintilä oli täysin oikeassa näkemyksessään, että Suomea täytyy estää näivettymästä. Ja se näivetys voidaan torjua juuri nimenomaan sillä, että satsataan kasvun tielle laskevan kasvun suhdanteessa. Aivan kuten tässä tlanteessa kuuluukin tehdä. Se estää pudotusta, luo pohjaa markkinoiden elpymiselle ja näkyy selvästi seuraavan talouskäänteen kohdalla vahvana kasvuna.
Onkin syytä hieman skeptiselle tarkastelulle talousennustelijoiden suhteen, sillä varsin moni heistä edustaa kokoomuslaisuutta ja on ilmiselvää, että mielellään halutaan tuijottaa taloutta ja uutisoida siitä porvaripolitiikan silmin. Olennaisempaa kuitenkin olisi, että katsottaisiin tätä pidemmän aikavälin ponnistelua vakaan tulevaisuuden eikä pikavoittojen tavoittelun näkökulmasta. Kokoomushan haluaisi yksityistää koko Suomen.
Kuten ylempänä kirjoitin niin "Kylmä" totuushan oikeastaan on että vasta seuraava hallitus nauttii tai kärsii edellisen hallituksen talouspolitiikasta! Tietenkin globaali tilanne vaikuttaa Suomeen myös erittäin paljon!
Eli jos nyt katsotaan valtionvelan ottoa ja sillä hetkellä hallituksessa olevia puolueita niin yksinkertainen tulkintahan on tämä jonka yllä esität, eli koska kokoomus oli hallituksessa niin velka menee kokoomuksen piikkiin.
No, asioita ymmärtävät tietävät että eihän se suinkaan näin yksinkertaista ole VAAN jos edellinen hallitus on ajanut maan talouden kuralle niin seuraavalla ei ole paljon muuta vaihtoehtoa kuin lisävelanotolla saada yhteiskunta "pyörimään" edes jollain tasolla.
Sipilän hallitus vain nosti velka helvetistä, kuin talous ja työllisyys saatiin säälillisiin lukuihin. Rahaa ei ole nytkään liiemmin jaettavissa, pakko pihistää joka kolkalle. Rinteen puheet, että nyt ei pihistellä oli kyllä yli ammuttua.
Ja eikai meillä nyt heikosti menekkään, kaikkille on särvintä ja lääkärin palvuja. Työssä olleet saa ihan kelvollista eläkettä jne. Myös takuueläkettä nostetaan vuoden alusta vaikkei paljoa muttta lisänä kuitenkin. Siinä on sekin, että pihistää menoista, joka tottunut elämään yli varojensa, siellä on myös paljon korjaamista. Oma eläkkeeni on sen verran suuri, ettei edes tule niin mieleen, että pihistää, mutta nuukana se tulee luonnostaan. Onko nuukuus sitten hyve, kun on yksi elämä vain. ` Myös kotimainen perusruoka on ihan riittävää, kun täälläkin jotkut mouruaa ulkolaisen ruuan perään.
Petosmies Rinne ei ymmärrä, että maa ei voi kavaltaa itselleen rahaa.