katolilaisuus

Katolilaisuus olisi ollut Suomelle huomattavasti parempi vaihtoehto kui luterilaisuus tai ortodoksisuus.
Elämä Ruotsin ja Venäjän välissä, Idän ja Lännen välissä, kahden kulttuurin välissä tekee Suomen aseman aina uhatuksi ...
Siksi Suomen olisi pitänyt valita sama taktiikka kuin Puolan, nimittäin Puolassa teki kuningas ja valtaneuvosto aikanaan päätöksen, että maa muuttuu Katoliseksi.
Saksa on protetstanttinen, Venäjä ortodoksinen, siksi katolilaisuus on Puolalle tavallaan henkivakuutus ...
Tosin Puola oli Katolinen jo ennenkuin mitään Luterilaisuutta oli edes syntynyt, mutta uskonto palvelee Puolan kansallista etua tänäkin päivänä.
Kun kerran Ruotsi on luterilainen, niin Suomen pitäisi ottaa siihen selvä hajurako ja samalla pysyä erossa Venäjästä ...
Katolilaisuus on silloin luonnollinen valinta, kun ajatellaan kansallista etua.
Puolalla ja Suomella on muutenkin samanlaiset ongelmat itärajalla, miksei myös länsirajalla vaikka vihollinen onkin eri silläpuolen.
371664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Ainakin hengellisesti suomalaiset olisivat saaneet katolisesta kirkosta enemmän kuin luterilaisuudesta, joka on hengellisesti kuollut. Lisäksi luterilaisuus eristi suomalaiset muusta sivistyneestä Euroopasta useita satoja vuosia ulkopuolelle. Katolilaisena yhteiskuntana Suomi ei myöskään olisi niin kova kuin luterilaisena protestanttisena yksilöä ja kovaa työntekoa painottavana yhteiskuntana. Väkivaltarikoksia olisi katolilaisessa Suomessa vähemmän. Mutta valtiovalta on varmaan luterilaisuuteen tyytyväisempi kuin katolilaisuuteen; luterilaiset nimittäin luottavat valtioon voimakkaasti ja pitävät valtiota heidän hyväntekijänään ja ovat valmiita voimakkaasti puolustamaan valtiota eli ovat nationalisteja ja käyvät mielellään armeijan, jotta voivat puolustaa valtiota. Eipä ihme, että edelleen valtiovalta pyrkii suojelemaan ev.lut.kirkon euja kaikin tavoin. Saksa muuten ei ole kokonaan protestanttinen, ainoastaan Pohjois-Saksa, sen huomaa helposti Saksassa matkustaessa ja katsellessa rakennuksia.

Äänestä

354-430 Kirkkoisä ja pyhimys Augustus Aurelius (354-430) elää. Hän kirjoittaa teoksen "Dei civitate Dei".
392 Rooman keisari Theodosius I julistaa kaiken epäkrisitilisen lainsuojattomaksi. Kristinuskosta on tullut Rooman valtionuskonto ja kerettiläisyys on rikos myös valtiota vastaan.
430 Rooman valtakunnan laki säätää kuolemanrangaistuksen kerettiläisyydestä.
508-511 Germaanien Lex Salica kieltää kuulustelemasta vapaata miestä (ei orjaa) kidutuksen avulla.
743 Rooman synodi kieltää uhraamisen pakanallisille hengille, koska nämä ovat demoneita eli pahoja henkiä.
744 Leptinnen konsiili laatii listan taikauskoista kieltäen samalla uhraamisen pyhimyksille.
829 Pariisin synodi toteaa, että koska raamattu määrää, ettei "maleficus" saa elää (Exod. eli 2. Moos. 22:18, uudessa suomennoksessa 22:17), on kuninkaan rangaistava noitia ankarasti.
906 Canon Episcopi kieltää käsityksen, että noidan lento olisi todellinen.
1022 Ranskan kuningas Robert teloituttaa ensimmäiset kerettiläiset Orleansissa.
1184 Paavi Lucius III perustaa kirkollisen inkivisition ja määrää piispat tutkimaan (inquisitio) kaikki kirkon virallisesta opista tapahtuneet hairahdukset. Inkvisition perusta on luotu.
1198 Paavi Innocentius III (paavina 1198-) määrää kuolemanrangaistuksen niille kerettiläisille, jotka excommunikaation eli karkoituksen (kirkonkirous) jälkeen jatkoivat kerettiläisyyden harjoittamista. Koska noidatkin olivat kerettiläisiä, kuolemanrangaistuksen uhka koitui myös heidän osakseen. Hän vaati Ranskan kuningasta käymään kerettiläisten kimppuun "hengen miekalla" ja ellei se tehoa, turvautumaan maalliseen miekkaan.
Noin 1200-1350 Vahingoittava noituus (maleficium) on maakuntalakien mukaan rangaistavaa.
1209 Paavi Innocentius III käynnistää albigeeneija vastaan suunnatun ristiretken (1209-1229) Pohjois-Ranskassa
1215 Paavi Innocentius III, eräs keskiajan vahvinmmista paaveista, antaa määräyksen "Excommunicamus" (Me karkoitamme), jossa hän määrää viranomaiset vannomaan julkisen valan, että he hävittävät hallitsemiltaan alueilta kaikki kirkonkiroukseen joutuneet (ekskommunikoidut) henkilöt. Samana vuonna kirkko kieltää jumalantuomiot. Katolinen kirkko järjestää neljännen lateraanikokouksen, jossa kerettiläiset määrätään karkotettavaksi ja kerettiläisyys vahvistetaan kanonisessa laissa kuolemalla rangaistavaksi.
1220 Pyhän Roomalaisen Keisarikunnan keisari Fredrik II sisällyttää katolisen kirkon kerettiläisyyden vastaiset määräykset myös maalliseen lakiin.
1231 Paavi Gregorius IX tuomitsee "Lusiferaaneiksi" kutsumansa kerettiläiset bullassaan.
1225 Kirkkoisä Tuomas Akvinolainen (1225-1274) syntyy. Hän hyväksyy myöhemmin bysantilaisen käsityksen demonien ja ihmisten välisistä sukupuolisuhteista. Hänen mukaansa noidat pystyvät lentämään paholaisen avulla, luomaan harhakuvia ja nostattamaan myrskyjä (säämagia).
1231 Paavi Gregorius IX perustaa inkivisition tutkimaan ja taistelemaan kerettiläisiä vastaan.
1233 Paavi Gregorius IX syyttää valdolaisia osallistumisesta paholaisen orgioihin. Hän määrää, että kaikkien inkvisiittorien tulee olla dominikaaneja ja pidättää heidän nimitysoikeutensa paaville..
1252 Paavin bulla "Ad extirbandan": Paavi sallii kerettiläisten kiduttamisen.
1258 Paavi Aleksanteri IV (Rinaldo Conti) antaa fransiskaani-inkvisiittoreille bullan, jossa varoitetaan puuttumasta kansan tapoihin noituutena, ellei kysymyksessä ole selvä kerettiläisyys.
1313 Temppeliherrojen ritarikunnan johtajia teloitetaan Ranskassa.
1317-19 Paavi Johannes XXII syyttää kolmea miestä häneen kohdistetusta noituuden avulla suoritetusta murhayrityksestä.
1318 Johannes XXII antaa bullan, joka sallii kerettiläistä vastaan käytävän oikeudenkäynnin myös syytetyn kuoleman jälkeen, jotta kuollut kerettiläinen voisi menettää edes maineensa (infamia).
1324 Irlannin Kilkennyssä Alice Kyteler, varakkaasta suvuista, saa syytteen jossa tiettävästi ensimmäisen kerran naisen noituus yhdistettiin mielikuvaan sukupuolisesta kanssakäymisestä paholaisen kanssa.
1326 Paavi Johannes XXII antaa bullan "Super illius specula", jossa tuomitaan kaikenlainen noituus ja taikuus paholaisen liittolaisuutena. Inkvisitio oikeutetaan toimimaan myös noitia vastaan.

Vuodesta 1349 vuoteen 1499
1350-1351 Ensimmäiset yleiset lait, kuningas Maunu Eerikinpojan (kuninkaana 1319-64), maan- ja kaupunginlait syntyvät. "Jos mies miehen eli waimo waimon welhoudella surmapi, nin että hän sijtä cuoleman saapi mistatkan (=menettäköön) hengens sen caltaisesta työstä, miehen pitä wiruelle pandaman ia waimo poldettaman…". Tämä on Mooseksen lain mukainen nk. talioperiaate ("Silmä silmästä - hammas hampaasta").
1398 Pariisin yliopisto tulkitsee, että "maleficia" edellyttää paholaisen kanssa solmittavaa liittoa ja on siten kerettiläisyyttä.
1420-ja 30-luku Ensimmäiset uuden noitateorian mukaiset noitasapattioikeudenkäynnit käydään Keski-Euroopassa.
1431 Ranskalainen "Orleansin neitsyt" ja vapaustaistelija Jeanne (Joan) d´Arc (noin 1410-1431) poltetaan Rouenissa (Ranska) elävältä. Noin
1435 Wienin yliopiston professori Johannes Niderin teos "Formicarius " eli nk. "Muurahaiskirja" ilmestyy. Teoksessa kerrotaan miten demoni karkoitetaan sen valtaan joutuneesta ihmisestä.
1441 Henry V:n veljen, Gloucesterin herttua Humpeyn, toinen vaimo Eleanor Gomham saa syytteen siitä, että olisi hurmannut tämän lemmentaian avulla. Eräs hänen väitetyistä apulaisistaan poltetaan noitana ja toinen hirtetään. Gobhamin epäillään myös nostattaneen myrskyn kun Henry VI vieraili Lontoossa.
1442 Kuningas Kristofferin maanlaki (Kristoffer Baijerilainen (1418-1448). Noituudella surmaamisesta määrätään edelleen kuolemanrangaistus, kuten jo 1350-luvun laeissa.
1451 Vanhin keskiajalta tiedossa oleva lentävää noita-akkaa esittävä aikalaispiirros.
1464 Tiettävästi ensimmäinen painettu noituutta käsittelevä kirja "Fortalicium Fidei" ilmestyy. Kirja kirjoitettiin jo 1458 ja sen tekijä oli Alpfonsus de Spina (k. 1491). Kirjan julkaisuvuotena esitetään myös 1467.
1484 Paavi lnnocentius VIII (Giovanni Battista Cibò 1432-92, paavina 1484-92) antaa noitabullan "Summis Desiderantes Affectibus", jolla inkvisitiolle annetaan toimilupa noituuden tutkintaan Saksassa. Tätä bullaa on pidetty noitavainojen lähtölaukauksena.
1486 tai 1487 Malleus Maleficarum eli "Noitavasara" (Der Hexenhammer) ilmestyy. Maagikko Heinrich Cornelius Agrippa (1486-1535) syntyy. Saksan keisari ja Rooman kuningas Maximillian I antaa inkvisiittoreille Sprenger ja Kramer oikeiden toimia alueellaan.

Vuodesta 1500 vuoteen 1549
1501 Paavi Aleksanteri VI antaa noitabullan "Cum Acceperimus", jossa Veronan inkvisiittori Angelo määrätään toimimaan koko Lombardiassa, koska noituus siellä on yleistynyt.
1503 Paavi Julius II määrää Cremonan inkvisiittori Giorgio de Casalen rankaisemaan Lombardian noitia "tulella ja miekalla". Nämä noidat ovat erityisen vaarallisia, koska heillä on kyky ottaa kissan hahmo.
1526 Anna Olavintytär tuomitaan kuolemaan varkaudesta ja noituudesta. Hän saa lunastaa henkensä rahalla.
1527 Västeråsin valtiopäivät: päätettiin, että "Jumalan sanaa on puhtaana saarnattava valtakunnassa". Västeråsin sääntö ja vuoden 1528 selitys. Noituus ja taikuus määrätään kuolemanrangaistuksen alaiseksi. Kuolemanrangaistus ulotetaan siis periaatteessa myös nk. valkoiseen magiaan. Kaikki taikuus selitettiin vuonna 1528 Jumalan tahdon vastaiseksi ja vahingolliseksi.
1531 Aggrippan "De occulta philosophia" ilmestyy (toisin 1533).
1532 Constitutio Criminalis Carolina astuu voimaan.
1538 Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa (1496-1560) säätää, että noidat ja taikojen tekijät eivät kelpaa todistajiksi. Nk. Uppsala-sääntö sulkee valalta ne, jotka "harjoittavat noituutta tai taikuutta tai antautuvat kaupankäyntiin paholaisen kanssa". Noituudesta tai taikuudesta tuomittu ei kelpaa lautamieheksi.
1542 Inkvisitio keskitetään yhteen virastoon.
1543 Mikael Agricolan ABC-kiria ilmestyy.
1544 "Langetettiin Voitilan Matti Antinpoika 40 mk:n sakkoon noitumisesta koska ennusti pahaa Olli Matinpojalle (Clemetzö), mikä paha sittemmin toteutui, eikä Matti tämän vuoksi voinut itseään 12 valan avulla varjella". Mustasaaren talvikäräjät 1544. Västeråsin kokouksessa todettiin, että "taikurit, missä tahansa tavataankin, tulee polttaa". Samana vuonna säädettiin 40 mk:n sakko niille, jotka majoittivat noitia tai maankiertäjiä.
1545 Jean Calvin (1509-1564),todistaa Genovassa, että kerettiläiset noidat on juurittava pois.
1548 Mikael Agricolan (1510- ) suomentama Uusi Testamentti (Se Wsi Testamenti) ilmestyy.

Äänestä
  • mutta keskustelunaiheen kannalta irrelevanttia.
    Protestantit kunnostautuivat noitien polttamisessa monilla alueilla (mm. Ruotsissa, myös Itämaassa eli nykyisessä Suomessa) vielä paljon ahkerammin kuin katolilaiset. Inkvisitio oli oikeuslaitos, jossa oli syyttäjät, puolustusasianajajat ja puolueettomat tuomarit, ja ylivoimaisesti suurin osa syytetyistä vapautettiin. Sen sijaan monissa protestanttisissa noitaoikeudenkäynneissä (esim. Ruotsissa 1600-luvulla) suurin osa syytetyistä tuomittiin kuolemaan.
    Tosin sekin on keskustelunaiheen kannalta irrelevanttia. Suomessa ei tätä nykyä ketään poltettaisi noitana tai kerettiläisenä olisipa vallitseva kirkkomme mikä tahansa.

    Äänestä

  • varsin mielenkiintoista kirjoitti:

    mutta keskustelunaiheen kannalta irrelevanttia.

    ...maallinen oikeusistuin maalikkotuomarein, protestanttinen kirkko ei tuominnut ketään.

    olipa vakaumus mikä tahansa, ihminen on syntiinlangennut ja pahuuteen kykenevä olento. Myös ateistit ovat-kuten historia synkästi todistaa.

    Itse luen juuri Kommunismin mustaa kirjaa, joka kuvaa järkyttävällä tavalla ateistien tekemiä joukkomurhia.

    Ihminen on tosi paha kädellinen nisäkäs. Tämä olisi syytä nyt paastonaikana muistaa. Katumus on paikallaan.

    Kristittyjä siihen nyt erityisesti kehotetaan, mutta kuka kehottaisi ateisteja tähän? Yhteinen katunmus on koko ihmiskunnan etu.

    "Lukuelämyksiä":
    Kommunismin Musta Kirja
    -rikokset, terrori, sorto
    WSOY

    Alkuteos
    Le livre noir du communisme
    -crimes, terreur et repression
    (Francois Furet´n muistolle)

    Äänestä

  • utelias uskovainen kirjoitti:

    ...maallinen oikeusistuin maalikkotuomarein, protestanttinen kirkko ei tuominnut ketään.

    mutta protestanttisissa maissa ei enää voinut sanoa, missä valtio loppuu ja kirkko alkaa, etenkin Ruotsi-Suomessa, kiitos Kustaa-Vaasan, joka puhdisti kirkon -omaisuudesta ja itsenäisestä asemasta.

    Äänestä

  • Katumus kirjoitti:

    mutta protestanttisissa maissa ei enää voinut sanoa, missä valtio loppuu ja kirkko alkaa, etenkin Ruotsi-Suomessa, kiitos Kustaa-Vaasan, joka puhdisti kirkon -omaisuudesta ja itsenäisestä asemasta.

    on kirkon ja valtion eroittava raja.

    Äänestä

  • utelias uskovainen kirjoitti:

    on kirkon ja valtion eroittava raja.

    tietenkin Via della Conciliazionea pitkin.

    Äänestä

  • utelias uskovainen kirjoitti:

    ...maallinen oikeusistuin maalikkotuomarein, protestanttinen kirkko ei tuominnut ketään.

    Esimerkiksi Ruotsin yltiöluterilaisen kuninkaan Kaarle IX:n (joka voitti ja ajoi maasta katolisen Sigismundin) uusima noitia koskeva, huomattavasti keskiaaikaista ankarampi, lainsäädäntö perustui eksplisiittisesti Mooseksen kirjojen tekstiin (noitanainen ei saa elää). Luterilainen papisto oli tiiviisti mukana noitien etsimisessä ja kuulustelussa.

    Äänestä

  • varsin mielenkiintoista kirjoitti:

    Esimerkiksi Ruotsin yltiöluterilaisen kuninkaan Kaarle IX:n (joka voitti ja ajoi maasta katolisen Sigismundin) uusima noitia koskeva, huomattavasti keskiaaikaista ankarampi, lainsäädäntö perustui eksplisiittisesti Mooseksen kirjojen tekstiin (noitanainen ei saa elää). Luterilainen papisto oli tiiviisti mukana noitien etsimisessä ja kuulustelussa.

    Jooo, mutta väite minkä esitin, olikin että katolilaisuus olisi Suomen etujen mukaista, se tukisi Suomen kansallista kehitystä ja säilymistä.
    Luterilaisuus hilaa Suomea pikkuhiljaa Ruotsin rinnalle, Ortodoksisuus osaksi Venäjää ...
    Puolan valinta "naapureista poikkeava uskonto" palvelee Puolan kansallisia etuja, se lopulta takaa valtion ja kansan säilymisen ...
    Uskonnon yksi tehtävä on palvella kansakuntaa ja puolustaa kansaa, ei kuningasta ...

    Äänestä

  • varsin mielenkiintoista kirjoitti:

    Esimerkiksi Ruotsin yltiöluterilaisen kuninkaan Kaarle IX:n (joka voitti ja ajoi maasta katolisen Sigismundin) uusima noitia koskeva, huomattavasti keskiaaikaista ankarampi, lainsäädäntö perustui eksplisiittisesti Mooseksen kirjojen tekstiin (noitanainen ei saa elää). Luterilainen papisto oli tiiviisti mukana noitien etsimisessä ja kuulustelussa.

    ...joutui oikeuteen alle 300 ihmistä ja poikkeuksena muihin Euroopan maihin valtaosa oli miehiä. Oikeudenkäynnit käytiin maaoikeudessa.
    Suomesta katolisuudesta sen verran, että tällä hetkellä on Suomessa noin 7000 katolista, joista suuri osa on maahanmuuttajia. Suomen ev.lut kirkon
    papisto ja piispat ovat suomalaisia, kysynkin miksi meidän suomalaisten pitäisi hyväksyä kielitaidottomat puolalaiset papit ja puolalainen kirkkoruhtinas uskonnollisen elämämme johtajaksi, ketkä kaiken lisäksi eivät ymmärrä Suomalaista menttaliteettia ja vielä vähemmän tajuavat kansan syviä tuntoja. Suomen ev.lut ja Suomen ortodoksi kirkko riittävät meille suomalaisille varsin hyvin, me emme kaipaa katolista eksytystä monine pyhimyksineen, koska pyhimysoppi ei perustu Raamattuun.

    Äänestä

  • Aidan takaa kirjoitti:

    "...joutui oikeuteen alle 300 ihmistä ja poikkeuksena muihin Euroopan maihin valtaosa oli miehiä." Joutui oikeuteen noituudesta vai tuomittiinko noituudesta, en ole vaihtoehdoista varma, koska dementia sen kuin syvenee, anteeksi.

    Äänestä

  • Aidan takaa kirjoitti:

    ...joutui oikeuteen alle 300 ihmistä ja poikkeuksena muihin Euroopan maihin valtaosa oli miehiä. Oikeudenkäynnit käytiin maaoikeudessa.
    Suomesta katolisuudesta sen verran, että tällä hetkellä on Suomessa noin 7000 katolista, joista suuri osa on maahanmuuttajia. Suomen ev.lut kirkon
    papisto ja piispat ovat suomalaisia, kysynkin miksi meidän suomalaisten pitäisi hyväksyä kielitaidottomat puolalaiset papit ja puolalainen kirkkoruhtinas uskonnollisen elämämme johtajaksi, ketkä kaiken lisäksi eivät ymmärrä Suomalaista menttaliteettia ja vielä vähemmän tajuavat kansan syviä tuntoja. Suomen ev.lut ja Suomen ortodoksi kirkko riittävät meille suomalaisille varsin hyvin, me emme kaipaa katolista eksytystä monine pyhimyksineen, koska pyhimysoppi ei perustu Raamattuun.

    kysymys menttaliteeteista tai kulttuurin ymmärtämisestä, toisin kuin protestanttisuudessa. Katolilaisuus antaa hengellisesti paljon enemmän ihmiselle kuin luterilaisuus, mm. saa aidot apostoliset sakramentit, joita ei voi saada mistään protestanttisesta kirkkokunnasta.Lisäksi katolilaisuus on universaali kuten uskonnon kuuluu olla eikä kansallista kuten ovat protestattiset kirkkokunnat.

    Äänestä

  • Pyhimykset kunniaan kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000101&subcat=900

    Äänestä

  • Aidan takaa kirjoitti:

    ...joutui oikeuteen alle 300 ihmistä ja poikkeuksena muihin Euroopan maihin valtaosa oli miehiä. Oikeudenkäynnit käytiin maaoikeudessa.
    Suomesta katolisuudesta sen verran, että tällä hetkellä on Suomessa noin 7000 katolista, joista suuri osa on maahanmuuttajia. Suomen ev.lut kirkon
    papisto ja piispat ovat suomalaisia, kysynkin miksi meidän suomalaisten pitäisi hyväksyä kielitaidottomat puolalaiset papit ja puolalainen kirkkoruhtinas uskonnollisen elämämme johtajaksi, ketkä kaiken lisäksi eivät ymmärrä Suomalaista menttaliteettia ja vielä vähemmän tajuavat kansan syviä tuntoja. Suomen ev.lut ja Suomen ortodoksi kirkko riittävät meille suomalaisille varsin hyvin, me emme kaipaa katolista eksytystä monine pyhimyksineen, koska pyhimysoppi ei perustu Raamattuun.

    Et lukenut alkuperäisen tekstin perusteluja, tai haluat jostakin syystä ne jättää kokonaan huomioimatta.
    Sanoin, että kun Ruotsi on luterilainen ja Venäjä ortodoksinen, niin olisi kansallinen etu valita uskonto joka ei ole kumpikaan.
    En itse tiedä katolilaisuudesta yhtään mitään, mutta esimerkiksi Irlannin kansan säilyminen Britannian puristuksessa perustuu täysin uskontoon, jopa kieli on unohtunut.
    Wales ja Skotlanti eivät koskaan pääse irti Englannin ylivallasta.
    Pitäisi katsoa kansallista etua, eikä kiihkoilla pelkästään uskonnollisin argumentein.

    Äänestä

  • Aidan takaa kirjoitti:

    ...joutui oikeuteen alle 300 ihmistä ja poikkeuksena muihin Euroopan maihin valtaosa oli miehiä. Oikeudenkäynnit käytiin maaoikeudessa.
    Suomesta katolisuudesta sen verran, että tällä hetkellä on Suomessa noin 7000 katolista, joista suuri osa on maahanmuuttajia. Suomen ev.lut kirkon
    papisto ja piispat ovat suomalaisia, kysynkin miksi meidän suomalaisten pitäisi hyväksyä kielitaidottomat puolalaiset papit ja puolalainen kirkkoruhtinas uskonnollisen elämämme johtajaksi, ketkä kaiken lisäksi eivät ymmärrä Suomalaista menttaliteettia ja vielä vähemmän tajuavat kansan syviä tuntoja. Suomen ev.lut ja Suomen ortodoksi kirkko riittävät meille suomalaisille varsin hyvin, me emme kaipaa katolista eksytystä monine pyhimyksineen, koska pyhimysoppi ei perustu Raamattuun.

    Eiköhän käännytä heti kaikki katolilaisiksi. Silloinhan voitaisiin tehdä samalla tavalla kuin niiden anglikaanpappien kanssa, jotka Englannissa ovat siirtyneet katoliseen kirkkoon. He ovat samalla tavalla pappeja kuin katoliset papitkin, mutta naimisissa olevia. Jos nyt kaikki luterilaiset naimisissa olevat miespapit otettaisiin katolisen kirkon papistoon, se olisi kerralla melkoinen tuki sille, että katolisessa kirkossakin sallittaisiin pappien naimisiinmeno. Ainakin sitä olisi entistä vaikeampi puolustella. Ja silloin muutama hassu puolalaispappi ei tuntuisi missään, kun suurin osa papistosta olisi suomalaisia ex-luterilaisia.

    Äänestä

  • Ei-katolilainen kirjoitti:

    sekö on tässä nyt se tärkein pointti ...

    Äänestä

  • Katumus kirjoitti:

    olipa vakaumus mikä tahansa, ihminen on syntiinlangennut ja pahuuteen kykenevä olento. Myös ateistit ovat-kuten historia synkästi todistaa.

    Itse luen juuri Kommunismin mustaa kirjaa, joka kuvaa järkyttävällä tavalla ateistien tekemiä joukkomurhia.

    Ihminen on tosi paha kädellinen nisäkäs. Tämä olisi syytä nyt paastonaikana muistaa. Katumus on paikallaan.

    Kristittyjä siihen nyt erityisesti kehotetaan, mutta kuka kehottaisi ateisteja tähän? Yhteinen katunmus on koko ihmiskunnan etu.

    "Lukuelämyksiä":
    Kommunismin Musta Kirja
    -rikokset, terrori, sorto
    WSOY

    Alkuteos
    Le livre noir du communisme
    -crimes, terreur et repression
    (Francois Furet´n muistolle)

    Asiaa pitää tarkastella maan edun kannalta, sinänsä ei kai ole olemassa oikeassa olevaa uskonnollista lahkoa ...
    eli se kristillinen suunta tai kirkkokunta on valittava maan edun mukaan.
    Silloin Katolilaisuus on ylivoimanen valinta.

    Äänestä

"katolilaisuus olisi kestävä vaihtoehto."

Tuossa "kestävässä vaihtoehdossa" olisi myös omat liian "kestävät" ja hankalat puolensa. Yhtenä sellaisena pidän sitä, että eroa ei missään tilanteessa hyväksytä.

Suomessa asuva katolilainen ystävättäreni elää liitossa, jossa hän on on joutunut kestämään sitä, että aviomiehellä on parikymmentä vuotta ollut rakastajatar, jonka luokse mies menee viikolla ja myös viikonloppuisin. Mies ei rakasta vaimoaan, vaan tiuskii ja äyskii tälle. Hän menee kylläkin joka sunnuntai kirkkoon, mutta aina rakastajattarensa kanssa. Vaimoa ei mukaan huolita.

En tunne muita katoliaisia enkä tiedä, miten he ovat tällaiset tai muut ongelmat ratkaisseet. Tuntuu kuitenkin siltä, että pohjoismaihin sopii paremmin luterilaisuus kuin katolilaisuus, joka on kovin ehdoton uskonto.

Äänestä
  • Katolilainen voi ottaa avioeron, mutta ei voi mennä (kirkollisesti) uudelleen naimisiin ensimmäisen puolison eläessä.

    Äänestä

  • Roosa kirjoitti:

    Katolilainen voi ottaa avioeron, mutta ei voi mennä (kirkollisesti) uudelleen naimisiin ensimmäisen puolison eläessä.

    Katolinen ei voi erota. Katolinen voi ottaa
    asumuseron.

    Äänestä

tilannetta jo 1500-luvulla, että Suomen kansa olisi jäänyt katoliseksi ja emämaa Ruotsi olisi tullut luterilaiseksi? Tuskinpa tuo olisi ollut miteenkään ihana tilanne. Esi-isämme olisivat joutuneet Ruotsin luterilaisen esivallan vainoamisksi - arvelen minä. Siitä ei kai olisi ollut muuta iloa kuin että katolisen kirkon pyhimyskalenteri olisi saanut koko joukon suomalaisia marttyyreita.

Äänestä
  • Kyllä sitä tarkoitin, Suomen muodostuminen omaksi valtioksi siirtyi yli kolmella sadalla vuodella.
    Ilman Venäläisiä ja Venäjän valtaan joutumista tuskin olisi edes syntynyt omaa valtiota, Ruotsi olisi hävittänyt Suomalaisuuden.

    Äänestä

  • Sellainen vaihtoehto, että silloinen Itä-Ruotsi eli nykyinen Suomi olisi jäänyt katoliseksi ja emä-Ruotsi olisi siirtynyt luterilaisuuteen, ei olisi yksinkertaisesti ollut mahdollista. Täällä tehtiin täsmälleen niin kuin Ruotsin kuningas päätti. Ei silloin ollut mitään omista asioistaan päättävää Suomea.

    Äänestä

  • Ekklesiasti kirjoitti:

    Sellainen vaihtoehto, että silloinen Itä-Ruotsi eli nykyinen Suomi olisi jäänyt katoliseksi ja emä-Ruotsi olisi siirtynyt luterilaisuuteen, ei olisi yksinkertaisesti ollut mahdollista. Täällä tehtiin täsmälleen niin kuin Ruotsin kuningas päätti. Ei silloin ollut mitään omista asioistaan päättävää Suomea.

    Tämä on Suomen kannalta surullista. Surullista.

    Katolinen Suomen kansa sai maksaa kalliin hinnan Ruotsin kruunun ahneudesta.

    Suomen kansahan ei olisi halunnut omaksua tätä uutta Herrojen oppia,
    mutta se pakotettiin siihen ylhäältäpäin.

    Hyvät katoliset tavat säilyivät Suomessa pitkään, koska papistokin piti uutta oppia "outona". Suomalainen luterilaisuus on onneksi välttynyt reformoitujen ja yleisprotestanttisuuden hapatukselta -toisin kuin muualla Euroopassa.

    Kuningas Kustaa Vaasa ja muut hengellisen väkivallan miehet tuhosivat Kirkon aseman Suomessa järkyttävällä tavalla.

    Ei vain taloudellista asemaa, vaan kieltämällä erilaiset hengelliset kutsumukset Ruotsin kruunu loi vain yhden kristityn mallin: kruunulle alamaisen yhdensorttisen veronmaksajan.

    Kuinka suuri hengellinen rikkaus suomalaiselle kristillisyydelle olisi ollut, että Rauman fransiskaanit, Turun dominikaanit ja Naantalin birgittalaiset olisivat saaneet vaalia kaikki nämä vuosisadat hengellisiä aarteitaan?

    Nyt Kirkon 850-vuotisjuhlavuonna Suomen seurakunnat tekisivät matkoja hengellisille juurilleen, saisivat sieltä syvyyttä kilvoitukseensa ja merkittäviä virikkeitä, sen sijaan että tavaavat luterilaisen Kirkkohallituksen virkamiesten kravattikaulaisia lausuntoja ja ohjeita.

    Tämä rikastuttaa tietenkin niiden elämää, joiden hengellisessä vaelluksessa mietinnöillä ja piirtoheitinkalvoilla on keskeinen sija.

    Kun kustaavaasalaisankea Valtionkirkko loi vain kapean tavan toteuttaa kristillisiä kutsumuksia eli lähinnä kruununalamaisena antikatolisena veronmaksajana, niin ehkä juuri tästä syystä syntyi valtionkirkon protestiksi herätysliikkeitä, jotka ikään kuin täyttivät hengen nälkää, jonka yksiulotteinen valtionkirkko jätti.

    Herätysliikkeethän ovat olleet hengellinen lohtu monille, jotka ehkä itse tietämättään jäivät kaipaamaan aitoja kutsumuksia ja katolista uskoa ja kenties Ruotsin Valtion kieltämiä sääntökuntia (fransiskaanit, birgittalaiset, dominikaanit); niin jospa körtit ja diakonissat ovat eräänlaisia funktionaalisia korvikkeita ankealle Valtion Virastokirkolle?

    "Ei silloin ollut mitään omista asioistaan päättävää Suomea."

    Jaarli Birger teki 1249 laajan sotaretken Hämeeseen (ns. toinen ristiretki), jonka seurauksena Suomi ja Häme liitettiin pysyvästi Ruotsin valtakuntaan.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaarli_Birger

    Suomen kouluissahan opetetaan tuota paskaa, ettei Suomea olisi ollut ennen, vaan se oli osa Ruotsia.

    Äänestä

  • -historiaa- kirjoitti:

    jota nyt kutsutaan Varsinais-Suomeksi.

    Suomi kuuluu niihin harvinaisiin kansakuntiin, joilla on ollut rikas muinaiskulttuuri jumalineen, sankareineen ja uskonnollisine käsityksineen. Varhaisin kirjallinen maininta asiasta on luonnollisesti Agricolan Psalttarin alkupuhe vuodelta 1551, jossa hän luettelee suomalaisten muinaisjumalia. Hämäläisten jumalia olivat Tapio, Ahti, Väinämöinen, Rahko, Liekkiö, Ilmarinen, Turisas, Kratti, Tonttu, Piru, Kapeet ja Kalevanpojat ja Karjalaisten jumalia Rongoteus, Pellonpekko, Virankannos, Egres, Köndös, Ukko, Rauni, Hiisi jne. Nimet ovat hyvin tuttuja myös suomalaisessa muinaisrunoudessa.

    Tärkein jumalista lienee ollut Ukko, jonka Elias Brenner mainitsee Suomen seitsemänneksi kuninkaaksikin. Gadd on merkinnyt muistiin 1700-luvulla, että Nokian Viikissä on uhrattu Junkkari -nimiselle jumalalle (Gadd 1946: 21). Schefferus (1674) mainitsee lappalaisten jumalaksi paitsi Jumalan, myös Torin (Ukon). Hämäläisten jumala Turrisas (Tursas) vastaa skandinaavien Ymiriä eli Fornjotria. Turrisas oli sodan ja voiton jumala. Kolmantena oli vielä etenkin pohjoisempana palvottu aurinko, minkä tavan tausta saattaa juontua hyvinkin kaukaa. Vesilahden ja ympäristön rautakautisessa esineistössä saattaisi tarkemmin tutkittuna olla viitteitä aurinkokulttiin (mm. Päiväniemi ja Hinsalan ratasympyrä).

    Jumalien lukumäärä tuo helposti mieleen kreikkalaisen ja intialaisen mytologian. Asialla on tietenkin konkreettisempikin selitys: muinaissuomalaisten elämä oli organisoitunut pienehköihin ryhmiin, ja kukin ryhmä (klaani) kehitti arkipäivän työn, tarpeiden, ongelmien, kokemusten ja toiveiden tuloksena omat tapansa ja uskomuksensa. Kreikan lukuisat kylämäiset kaupunkivaltiot olivat vastaavia "jumalten ahjoja". Jokin suvun maineikkaista esi-isistä alkoi saada päälleen sädekehää ja muuttui sukupolvien saatossa muinaisjumalaksi. Esi-isiä alettiin kunnioittaa ja palvoa jonkinlaisina jumalolentoina. Polyteismi kuitenkin usein katoaa syvennyttäessä tarkemmin jonkun tietyn kiinteän uskonnollisen yhteisöjen uskomuksiin. Vaikka jollakin laajalla alueella on saattanut olla useitakin jumalia, yhdellä ryhmällä on voinut olla vain yksi oma jumalansa (monoteismi). Tähän kaikkeen sekoittui myös yksilön ja ryhmän elämää suuremmat kysymykset. Arkipäivän muovaamilla käsitteillä saattoi jo varhain ajatella ja ekstrapoloida paljon universaalimpiakin ongelmia, joihin selitykset ovat kulkeutuneet jo ammoin globaaleina mytologioina. Palvonta kaiken kaikkiaan edisti samalla suvun kulttuurista ja sosiaalista jatkuvuutta.

    Pronssikauden suuret hiidenkiukaat ovat Unto Salon mukaan vainajien muistamiseen perustuvan sukuyhteiskunnan alkumonumentteja. Samalla muodostuivat käsitykset maan omistamisesta ja isien maasta (Salo 1981, 125-131, Purhonen 1998). Perinne jatkui muuntuen myös sisämaan rautakaudelle; hautaröykkiöt tosin pienenivät. Vesilahden hiisi-nimet, Hiidennokka, Hiirenoja, Hiidenkanta, ovat tästä muistona; hauta-alue oli suvun hiisi. Muinaisgermaaninen Hizi merkitsee tuonpuoleista. Käsitys sielun kuolemattomuudesta ei siis ollut kovin vieras. Varhaissuomalaisen ihmisen ajattelu pohjautui osin väestön ikivanhoihin käsityksiin ja menettelytapoihin ja osin aikojen kuluessa tapahtuneisiin kansainvälisiin yhteyksiin Baltiaan, Etelä-Eurooppaan, Lähi-Itään ja Aasiaan.

    Äänestä

  • -historiaa- kirjoitti:

    "Ei silloin ollut mitään omista asioistaan päättävää Suomea."

    Jaarli Birger teki 1249 laajan sotaretken Hämeeseen (ns. toinen ristiretki), jonka seurauksena Suomi ja Häme liitettiin pysyvästi Ruotsin valtakuntaan.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaarli_Birger

    Suomen kouluissahan opetetaan tuota paskaa, ettei Suomea olisi ollut ennen, vaan se oli osa Ruotsia.

    Siinä vaiheessa, kun katolisuuden vaihtaminen luterilaisuuteen oli ajankohtaista 1500-luvun alussa, ei todellakaan ollut mitään omista asioista päättävää Suomen valtiota. Kaikki tapahtui niillä ehdoilla, jotka Ruotsin hallitsijat antoivat. Eri asia on sitten, että suomalaiset olivat oma kansa ja heillä oli oma kielensä ja kulttuurinsa.

    Äänestä

  • -historiaa- kirjoitti:

    "Ei silloin ollut mitään omista asioistaan päättävää Suomea."

    Jaarli Birger teki 1249 laajan sotaretken Hämeeseen (ns. toinen ristiretki), jonka seurauksena Suomi ja Häme liitettiin pysyvästi Ruotsin valtakuntaan.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaarli_Birger

    Suomen kouluissahan opetetaan tuota paskaa, ettei Suomea olisi ollut ennen, vaan se oli osa Ruotsia.

    Äh, tässä korjataan taas joko Suomalaisuuden liiton tai neonatsien propagandaosaston satoa. Luehan kuule tarkemmin historiaa, niin opit ehkä ymmärtämään jotakin. Eivät ne 1200-luvulla metsissä lymyilevät finnot mitään ideologisia suomalaisia kokeneet olevansa.

    Äänestä

  • Antifa kirjoitti:

    Mutta, ei sitä ollut mitään Ruotsiakaan ennen Birger Jaarlia, oli vain eri heimoja jotka asui Ruotsissa ja Birger Jaarlin aikana ne yhdistettiin yhden kruunun alle ...

    Äänestä

Voisipa olla, että täällä oltaisiinkin uniaatteja, jos ei luterilaisuus olisi tullut valtionkirkoksi. Se on ainakin ihan mahdollinen vaihtoehto. Tunnustettaisiin siis paavin johtajuus, mutta noudatettaisiin ortodoksista jumalanpalvelusjärjestystä.

Äänestä
  • Olisikohan se mahdollista, että Suomen luterilainen arkkipiispakunta palaisi Rooman yhteyteen luterilaisen jumalanpalvelusjärjestyksen säilyttäen - siis luterilaisina uniaatteina?!?

    Äänestä

  • Krysostomos kirjoitti:

    Olisikohan se mahdollista, että Suomen luterilainen arkkipiispakunta palaisi Rooman yhteyteen luterilaisen jumalanpalvelusjärjestyksen säilyttäen - siis luterilaisina uniaatteina?!?

    mahdollista – fantasiaromaanissa.

    Äänestä

  • Krysostomos kirjoitti:

    Olisikohan se mahdollista, että Suomen luterilainen arkkipiispakunta palaisi Rooman yhteyteen luterilaisen jumalanpalvelusjärjestyksen säilyttäen - siis luterilaisina uniaatteina?!?

    on kuulema joku anglikaaninen seurakunta aikoinaan liittynyt ortodoksiseen kirkkoon, ja saanut säilyttää oman anglikaanisen, läntisen jumalanpalvelusjärjestyksen.

    Äänestä

  • Paul kirjoitti:

    on kuulema joku anglikaaninen seurakunta aikoinaan liittynyt ortodoksiseen kirkkoon, ja saanut säilyttää oman anglikaanisen, läntisen jumalanpalvelusjärjestyksen.

    Aivan, kehityksen suunta on tärkein, ei niinkään menetelmät miten sinne mennään ...
    Josa tavoitteeksi otetaan se, että täytyy saada pysyvä hajurako Ruotsalaisuuteen niin silloin on hyvälähtökohta se, että uskonto on täysin eri ...
    Katolilaisuus on päämäärä mihin olisi hyvä ehkä mennä juuri tuollaisen kirkkojen sulautumisen kautta.

    Äänestä

VATIKAANI

Syy: Vatikaanin virallinen edustaja on kertonut että kondomit lisäävät AIDSia. Niihin on muka lisätty AIDSia lisääviä aineita.

Papit kertovat tätä asiaa sitten kansalle kirkossa, ja 10 miljoonaa on kuollut tänän seurauksena yksistään. Kansan keskimääräinen elinikä on 36 v. - Johtuen AIDSISTA ja Malariasta ja aliravitsemuksesta.

Eli se on suurin syy miksi siellä kuolee AIDSiin. katolilaiset papit kun ovat monen kylän "poppamiehiä" -pyhiä miehiä. Ja kun koulutustaso on sitä mitä on...tulos on tämä.

Muutama vuosi sitten ulkolinja tai silminnäkijä-ohjelma kertoi asiasta (YLE).

Vatikaani

Uusi paavi onneksi omaa järkeä jotta katolilaisten tekopyhyyden takia ei tarvitse 10 miljoonan ENÄÄ kuolla, koska katolilaisuudessa tuo ehkäisy on pahasta....voivoi.. kumpikohan on pahempaa? Antaa 10 miljoonan kuolla vai sallia ehkäisy?

Kuinka monen tarvitse kuolla vielä?

Jokainen katolilainen voi mennä nytten itseensä ja kysyä itseltään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

olisi kestävä vaihtoehto kirjoitti:

Katolilaisuus olisi ollut Suomelle huomattavasti parempi vaihtoehto kui luterilaisuus tai ortodoksisuus.
Elämä Ruotsin ja Venäjän välissä, Idän ja Lännen välissä, kahden kulttuurin välissä tekee Suomen aseman aina uhatuksi ...
Siksi Suomen olisi pitänyt valita sama taktiikka kuin Puolan, nimittäin Puolassa teki kuningas ja valtaneuvosto aikanaan päätöksen, että maa muuttuu Katoliseksi.
Saksa on protetstanttinen, Venäjä ortodoksinen, siksi katolilaisuus on Puolalle tavallaan henkivakuutus ...
Tosin Puola oli Katolinen jo ennenkuin mitään Luterilaisuutta oli edes syntynyt, mutta uskonto palvelee Puolan kansallista etua tänäkin päivänä.
Kun kerran Ruotsi on luterilainen, niin Suomen pitäisi ottaa siihen selvä hajurako ja samalla pysyä erossa Venäjästä ...
Katolilaisuus on silloin luonnollinen valinta, kun ajatellaan kansallista etua.
Puolalla ja Suomella on muutenkin samanlaiset ongelmat itärajalla, miksei myös länsirajalla vaikka vihollinen onkin eri silläpuolen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu