Ei ole toiminut missään, aina tulee ongelmia eikä ne ole koskaan ratkenneet.
Eikö olisi kaikkien etu välttää tätä siis.
Kristityistä ei pidetä, muslimeista ei pidetä, islameista ei pidetä jne, miksi pitää sitten olla "saman katon alla"?
Vaikka näinkin kauan on eletty, vuosikymmenet että suomessa on ollu eri kulttuureita ja varsinkin tänä päivänä on niin ainoa kuva ja vaikutelma minulla on tietyistäkin ulkomaalaisista että he ovat vaarallisia, terroristeja, vihaisia, eikä heidän kanssa ole missään tekemisissä, heitä ei ole työelämässä käytännössä kuin jokunen.. Ei ole ennakkoluuloja vaan se kuva mikä minulle on annettu ei mulla ole muuta.
Pitäisikö esimerkiksi ulkomaalaisromaneihin olla jokin positiivinen suhtautuminen kun en ole mistään muusta kuullut enkä nähnyt kuin siitä että he tulevat tänne kerjäämään, sotkevat paikkoja, kuluttavat vaan maatamme, luovat ikävän katukuva ja perästä kuuluu sitten että osa näistä tekee myös rikoksia ja joa hyvin vakavia sellaisia. Miten voisin suhtautua silloin jollakinlailla positiivisesti, ei mulla ole mitään hyvää kokemusta heistä, ei tietoa mistään muusta kuin ikävistä puolista.
Suomen romaneistakin vaikutelma ei ole kovin hyvä mutta ei toivoton.
Hekin ovat niin sulkeutuneita omiin porukoihinsa, kun jotain kuuluu tai näkyy niin se ei ole mitään hyvää.
Suomalaisten vikaako tämä kaikki on?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tämä ei natseja marssi tai mikä olikaan juuri niin lietsoo taas tasan vain sitä että homma ei vaan toimi. Ei se näin toimi ainakaan että suomalaisia leimataan natseiksi, aivan väärä lähtökohta, tämä lisää vihaa vaan. Tätä on vaikea ymmärtää ja sen kyllä huomaa, tuo ei kehitä millään tasolla taas sitä että eri kulttuurit tulisi toimeen keskenään, ei natseja just joo.. kertoo tasan juuri sen missä se vika on.
Tällä hetkellä ainoa ratkaisu asiaan on se että eri kulttuurit pitäisi olla erillään toisista, jos on muita keinoja niin olisi kiva kuulla, ei natseja minnekkään ei ole se keino vaan se lisää vaan vihaa.
Kristittyjä afrikkalaisia vaan suomeen. Esimerkiksi Sambialaisten kulttuurikin on hyvin lähellä suomalaista. Kaikki sambialaiset ovat tervetulleita suomeen ja rassut ei voi mitään kun ei ole mitään järkevää vastaväitettä.
Miksi niiden pitäisi tänne tulla, saahan tänne tulla toki ja moni tuleekin..
Taas joku ongelma, ei natseja..?
Töihin, rakastumaan, rikastamaan kulttuuria, silmäniloksi yms..
Eiköhän ole parempi näille rakentaa sitä omaa maataan? Vai jokos se Sambia on valmis?