Valtamedia siirtää taas Kokoomusta vasemmalle!?

YLE jutussaan spekuloi kahdella suurpuoluella. Toinen olisi vasemmistolainen ja toinen "konservatiivinen"? Miksi toinen ei olisi oikeistolainen!? Selityshän on selvä, mutta selitän kuitenkin.

Ensiksi valtamediamme haluaa ei vain demonisoida oikeistolaisuuden vaan jopa poistaa sen käsite yleisestä kielenkäytöstä. Nykyäänhän puhutaan vain äärioikeistosta tai oikeistopopulismista.

Tuon arvomädätyksen ja retoriikan pääkohde on tietysti Kokoomus! Sehän oli ja pitäisi yhä olla perinteinen isänmaallinen ja suomenmielinen oikeistopuolueemme.

Mutta suomalaisvastainen valtamediamme haluaa tukea Kokoomuksen vallannutta vasurijohtoa tuollaisilla spekuloineilla, jossa puolue siirretään vasemmalle johonkin hämärään keskustaan.

Olisiko vihdoin Kokoomuksen jäsenien ja äänestäjien herätä vastustamaan puolueesensa soluttautuneita vasureita, jotka ovat siirtäneet sen pois perinteiseltä paikaltaan ja arvomaailmastaan???
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Huomatkaa kuinka Vihreitä ei jutussa oltu pantu vasemmistopuolueesen?! Sehän on selvästi vasemmistolainen puolue, jota ei edes tosissaan yritä piilottaa.

    RKP taas on varmasti maamme konservatiivisin ja patamustin puolue! Sehän on ainoa jäljellä nykypolitiikkaan kuulumaton yhden kansanosan etupuolue. Vaikka kovasti yrittää muuta esittääkin.

    YLE tuossakin on tarkoituksellisen epärehellinen...

    Äänestä

Kataisen tulua johtoon RKP-säätiö maksoi puolueen suuren velan pois. Siitä asti Kokoomus onkin ollut RKP:n apupuolue! Ja se on valitettavasti näkynyt Kokoomuksen politiikassa. Siis MYÖS muussa kuin kielipolitiikassa.

Äänestä

Nykyinen Kokoomus tosiaankin on PAHIN manpetturi, koska sen pitäisi olla se suurin vastapaino punaviherkelta-puolueiden suomalaisuuden tuhoamiselle!

Nyt tuo tehtävä on jäänyt Perussuomalaisille, joka on ajettu pysyvään hallituspaitsioon Ruotsidemokraattien tapaan. ELLEI aleta takinkääntöön, kuten Soinin aikana.

Pelkäänpä Halla-ahon alkaneen jo siihen, kun alkoi nuolemaan RKP:tä! Sehän tässä svekokratissame avaa tien valtaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

YLE jutussaan spekuloi kahdella suurpuoluella. Toinen olisi vasemmistolainen ja toinen "konservatiivinen"? Miksi toinen ei olisi oikeistolainen!? Selityshän on selvä, mutta selitän kuitenkin.

Ensiksi valtamediamme haluaa ei vain demonisoida oikeistolaisuuden vaan jopa poistaa sen käsite yleisestä kielenkäytöstä. Nykyäänhän puhutaan vain äärioikeistosta tai oikeistopopulismista.

Tuon arvomädätyksen ja retoriikan pääkohde on tietysti Kokoomus! Sehän oli ja pitäisi yhä olla perinteinen isänmaallinen ja suomenmielinen oikeistopuolueemme.

Mutta suomalaisvastainen valtamediamme haluaa tukea Kokoomuksen vallannutta vasurijohtoa tuollaisilla spekuloineilla, jossa puolue siirretään vasemmalle johonkin hämärään keskustaan.

Olisiko vihdoin Kokoomuksen jäsenien ja äänestäjien herätä vastustamaan puolueesensa soluttautuneita vasureita, jotka ovat siirtäneet sen pois perinteiseltä paikaltaan ja arvomaailmastaan???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu