Palstan nimi on vanhentunut ja valheellinen!

Kokoomus ei enää pitkään aikaan ole käyttänyt Kansallinen Kokoomus-nimeä. Miksi palsta kuitenkin on sen niminen!?

Entinen Kansallinen Kokoomus on nykyään Kansainvälinen Sekoomus! Koska RKP lahjoi säätiönsä kautta Kokoomuksen johdon Kataisen tultua valtaan.

Kyse on länsimaita jo kauan riivanneesta kulttuurimarxismista, jossa perinteiset oikeistopuolueet on siirretty vasemmalle. Niin on poistettu se ratkaiseva vastapaino vasemmistolta. Mikä näkyy kauhealla tavalla erityisesti Länsi-Euroopan maiden ja Suomenkin politiikassa.

Olisiko Kokoomuksen jäsenten ja äänestäjien aika ottaa valta pois tuolta kavalalta soluttautujaklikiltä?
11<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oleteko huomanneet erään mielenkiintoisen ja pelottavankin seikan Kokomuksesta?

Jos otetaan talousasiat pois, niin Kokoomuksen nykyinen poliittinen linja ja "arvomaailma" ei MITENKÄÄN eroa Vasemmistoliiton linjasta ja arvomaailmasta!!??

Kaikki isänmaallinen, sinivalkoinen ja suomenmielinen puuttuvat Kokoomuksen nykyisestä linjasta. Tuo mediassakin esiin tuotu linja on tpelkkää vasemmistolaista klisettä!

Äänestä
  • Suomenmielisyyden puute onkin omiaan RKP:n oligarkkien yhteydenotoille.

    Äänestä

Kokoomus alennettiin RKP:n apupuolueeksi, kun RKP-säätiö maksoi Kokomuksen suuren puoluevelan pois Kataisen tultua johtoon.

Ja se myös näkyy puolueen politiikassa! Eikä suinkaan vain kielipolitiikassa, vaan ennen kaikkea mamupolitiikassa.

Äänestä

Veikkaan puolueen virallisen nimen olevan Kansallinen Kokoomus mutta sitä on alettu vain tuttavallisesti kutsua Kokoomukseksi aivan kuten Heikkiä Hessuksi jne!

Kokoomus on yksi niistä puolueista joilla on todella järkevä politiikka talouden suhteen joka talous on kaiken hyvinvoinnin pohja jolle sitä voi rakentaa.

Nykyinen hallitus ei kykene mihinkään sillä ay mafian porukat, joihin Rinnekin kuuluu ei kykene muuhun kuin talouden alasajoon. Sen ovat todistaneet kaikki sosialismiin rakastuneet yhteiskunnat, jota linjaa niin Rinne kuin ay mafiosot yleisesti pyrkivät mahdollisuuksiensa mukaan ajamaan.

Keskustan pitää kaataa hallitus ja lähteä uuteen nousuun oikeitten suomalaisten ei sosialistien voimien yhteisvoimin!

Äänestä
  • Höttöpuolue on onneksi OPPOSIITTIOssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höttöpuolue on onneksi OPPOSIITTIOssa.

    Onnen tunne typeryksille jotka kuvittelevat elävänsä muiden kustannuksella vappusatasten leijuessa vain ilmassa.

    Äänestä

  • Veikkaat väärin. Kyllä se kansallinen-nimi on poistettu ihan virallisestikin. Ja ihan tietoisesti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Veikkaat väärin. Kyllä se kansallinen-nimi on poistettu ihan virallisestikin. Ja ihan tietoisesti!

    Enpäs tiiä mutta wiki tietää:

    "Kansallinen Kokoomus r.p. (ruots. Samlingspartiet r.p.), lyhyemmin kokoomus (lyhenne Kok.[10]) on suomalainen puolue."

    Kansallinen Kokoomus r.p. on siis tätä päivää!

    Äänestä

Uusi nimi voisi olla vaikkapa Oikea Ruiskukka.

Äänestä
  • Ryöstö ja rosvous.

    Äänestä

  • Tarkoitat varmaan Vasen Ruiskukka?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kokoomus ei enää pitkään aikaan ole käyttänyt Kansallinen Kokoomus-nimeä. Miksi palsta kuitenkin on sen niminen!?

Entinen Kansallinen Kokoomus on nykyään Kansainvälinen Sekoomus! Koska RKP lahjoi säätiönsä kautta Kokoomuksen johdon Kataisen tultua valtaan.

Kyse on länsimaita jo kauan riivanneesta kulttuurimarxismista, jossa perinteiset oikeistopuolueet on siirretty vasemmalle. Niin on poistettu se ratkaiseva vastapaino vasemmistolta. Mikä näkyy kauhealla tavalla erityisesti Länsi-Euroopan maiden ja Suomenkin politiikassa.

Olisiko Kokoomuksen jäsenten ja äänestäjien aika ottaa valta pois tuolta kavalalta soluttautujaklikiltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu