Ruotsi on yksi maailman turvallisimmista paikoista,stubb

Anonyymi

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kansankoti käy toivotonta kamppailua islamisaation mukana tuomaa väkivalta ja turvattomuutta vastaan. Maailmalla Ruotsin julkikuva yritetään kohottaa Greta tyttösen ilmasto kamppanialla.Samaan aikaan Lundin yliopisto julkaisi tutkimuksen, jos teollistuneiden maiden kansalaiset tekisivät yhden lapsen/perhe vähemmän niin siitä olisi suurempi hyöty kuin lento, auto ja laiva kuljetusten lopettamisesta kokonaan.Eli tästä voi päätellä, että jos kehitysmaissa synnytettäisiin 2-4 lasta vähemmän kuin nykyisin, niin maapallolla ei olisi mitään hätää.

    • Anonyymi

      ruotsi on jo siinä jamassa ettei tommonen poliisiem määrä auta yhtään kun ei ole oikeutta eikä uskallusta puuttua mihinkään epäkohtiin

      • Anonyymi

        Niin ja todennäköisesti ainakin puolet uusista poliiseista on ns. etnopoliiseja. Joukossa muslimishariapoliiseja ym.


    • Anonyymi

      Onpa hieno kehitys. Kun trump uskalsi sanoa asiasta niin kaikki suvakki ministerit oli siellä monttu auki kuin kaikki olisi ollut yhtä suurta yllätystä ja trumpin valhetta. Totuutta ei valitettavasti pääse pakoon mihinkään.

      Täällä vaan jauhetaan jostakin hämärästä äärioikeistosta joka on aina se pahin uhka kun uhkista puhutaan. Onko kyseessä sama porukka jonka takia ruotsissa ollaan kusessa? Jos niin ehdottomasti vastustan moisen rantautumista suomeen.

    • Anonyymi

      Ruotsi on kuin -35 C pakkasessa kesävaatteissa hytisevä imbesilli, joka kusee alleen viimeisenä keinona saada lömpöistä oloa.

      10 000 uutta poliisia palkataan, ja koska ruotsalaiset eivät uskalla tappajamuslimien ja raismisyytteiden pelossa siihen hommaan ryhytä, palkataan tietenkin muslimeja. Ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen mitä siitä seuraa alkuperäisväestölle.

    • Anonyymi

      10 000 poliisia/vuosi saa mistään.

      Tuo maksaa pelkästään jo palkkoina vähintään 400 miljoonaaeuroa, en tiedä mitä on kruunuissa. Toiseksi tuo vaatii melkoinen huiman määrän lisää poliisilaitoksia mikä vielä enemmän/vuosi. Uskooko joku oikeasti että ruotsissa panostettaisiin näin suurella voluumilla poliisien resursseihin?

      Tällä hetkellä ruotsilla on poliiseja noin 30 000?
      Ruotsin valtion talous on vielä menossa kohti taantumaa ja on jo sitä että varmaan siellä nyt panostetaan verovaroin ylläpidettyyn poliisiin näin paljoa.

      • Anonyymi

        Eikös siinä uutisessa mainittu, että poliisien määrää nostetaan viidessä vuodessa tuolla kymmenellätuhannella?

        Mutta kuten joku toisella palstalla jo kirjoitti: parannetaan oireita, mutta syihin ei puututa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös siinä uutisessa mainittu, että poliisien määrää nostetaan viidessä vuodessa tuolla kymmenellätuhannella?

        Mutta kuten joku toisella palstalla jo kirjoitti: parannetaan oireita, mutta syihin ei puututa...

        Eihän syitä uutisissa edes mainittu.


    • Anonyymi

      Slummeissahan nämä asuvat kaikki röröstelijät. vahvat aidat ja eristys.

    • Anonyymi

      Sähköaidat kortteleihin Suomessa ja Ruotsissa. Poliiseja ei tarvita.

    • Anonyymi

      Ruotsin poliisi on vauhdilla muuttumassa kuolemanpartioiksi alkuperäisväestölle, koska muslimien määrä poliisissa lisäänty yhtä nopeasti kuin ruotsalaisten poliisien määrä vähenee. 10 vuoden sisällä puolet poliiseista on muslimeja. Viimeistään silloin jälkeenjääneimmätkin suvakki-idiootit tajuvat mitä se tarkoittaa ruotsalaisten vähemmistölle, kun ajatellaan aikaa 2040-luvulta eteen päin.

    • Anonyymi

      Ruotsi on jo menetetty maa.

      Tanskakin miettyny jo rajatarkastuksia ruotsalaisia kohtaan kun niin paljon muslimeita. Jep, tästä oli juttua puol vuotta sitten. Meno menny siellä kansankodissa ihan piloille.

    • Anonyymi

      Ruotsi tarvitsee muutaman sadan kokoisen palkka armeijan, joka tekee sen mitä poliisi ei uskalla. Joka ikinen räjäyttelijä, ulkomaalais jengiläinen, matu jolla rikoksrekisteriä, otetaan kiinni, laitetaan laitokseen ja ruvetaan järjestelemään pakkopalautuksia. 24/7 vartiointi, ja jalkaseuranta panta. Lupa tulittaa tai vastata väkivallalla jos ammutaan kohti tai jos hyökätään ihmisjoukolla. Kyllä poliisilla on tietokannassa kaikki mädät tulijat.

      Sen jälkeen monoa perseeseen ja tiedot ja kuvat kansainväliseen rekisteriin jos yrittävät takaisin.

      Maksaisi vähemmän ja hyöty olisi huomattavasti suurempi lyhyellä, sekä pitkällä tähtäimellä. Kuulostaa brutaalilta, mutta mitä muutakaan voivat tässä vaiheessa? Huomattavasti huonompi vaihtoehto on se että kansa ottaa oikeuden itselleen jossain vaiheessa, ja voin taata että jälki ei tule olemaan kovin puhdasta.

      Tämä maksaisi saman ve

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      213
      4871
    2. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      63
      1608
    3. Ajattelen sinua

      aamuin, päivin, illoin. Toisinaan en yölläkään saa nukutuksi, kun pyörit mielessäni. Olemme molemmat aikuisia, etkä tiet
      Ikävä
      59
      1598
    4. Pariisin olympialaisissa miesnyrkkeilijä löi naisnyrkkeilijän 46 sekunnissa keskeytyskuntoon

      Algerian kohunyrkkeilijä nousi kehään – vastustaja luovutti hetkessä ja murtui itkuun https://www.is.fi/urheilu/art-2000
      Maailman menoa
      183
      1358
    5. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      69
      1221
    6. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      73
      1106
    7. Onko sulla mitään todisteita

      Että olisin ihastunut sinuun?
      Ikävä
      63
      1089
    8. Pim pom, Ovikello soi. :D

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      69
      1012
    9. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      80
      995
    10. Tänään (1.8) on maailman ylikulutuspäivä

      Vuonna 1970 maailman ylikulutuspäivä oli joulukuun 23. päivä. Vuosituhannen alussa vuonna 2000 se osui lokakuun 4. päivä
      Maailman menoa
      114
      990
    Aihe