Lähde: kokoomuksen www.sivu
--------------------------
Euroopan unionin perustuslakisopimus myönteinen uudistus - Kokoomus tukee hallitusta sopimuksen ratifioimisessa
Kokoomuksen puoluehallituksen näkemyksen mukaan Euroopan unionin uusi perustuslakisopimus on myönteinen uudistus. Kompromissina syntynyt sopimus ei ole paras mahdollinen, mutta se on silti selkeä parannus verrattuna nykyiseen sekavaan sopimusjärjestelmään. Puoluehallituksen mukaan uusi sopimus yksinkertaistaa Euroopan unionia ja tehostaa sen toimintaa sekä lisää demokratiaa.
Perustuslakisopimus yksinkertaistaa Euroopan unionia
Tällä hetkellä Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmä perustuu useaan sopimukseen, jotka ovat keskenään osin päällekkäisiä ja jopa ristiriitaisia. Uusi sopimus karsii sopimusviidakkoa johdonmukaistamalla ja supistamalla sitä sekä laittamalla sen yksiin kansiin. Perustuslakisopimus selkiyttää toimivallan jakoa eri instituutioiden välillä. Myös unionin pilarirakenne poistuu.
Perustuslakisopimus tehostaa unionin toimintaa
Laajemmassa unionissa yksimielisyyden saavuttaminen on entistä vaikeampaa. Perustuslakisopimuksella päätöksentekoa tehostetaan vastaamaan 25 jäsenmaan unionin haasteita. Toimivaltasuhteiden selkiytymisen lisäksi päätöksentekoa tehostaa määräenemmistöpäätöksenteon lisääntyminen. Ulkosuhteiden hoito vahvistuu unionin ulkoministerin ja eräänlaisena ulkoministeriönä toimivan ulkosuhdepalvelun myötä. Näin unionin ulkopoliittinen toiminta ja sen rakenteet nousevan unionin kansainvälisen roolin edellyttämälle tasolle.
Perustuslakisopimus lisää demokratiaa
Perustuslakisopimus luo unionin kansalaisille oikeudellisesti sitovat perusoikeudet ja muun muassa oikeuden kansalaisaloitteisiin. Kansalaisten suoraan valitseman Euroopan Parlamentin valta lisääntyy. Tulevaisuudessa se päättää lähes kaikesta lainsäädännöstä yhdessä ministerineuvoston kanssa. Myös kansallisten parlamenttien vaikutusvalta kasvaa. Jatkossa ne voivat pysäyttää lainsäädäntöhankkeen, jos ne katsovat unionin ylittävän toimivaltansa.
Kokoomus tukee hallitusta perustuslakisopimuksen ratifioimisessa Turvatakeiden merkitystä ja presidentin osallistumista vielä tutkittava
Kokoomus tukee täysin hallitusta sopimuksen läpiviemiseksi kansallisessa päätöksenteossa. Sopimus vahvistaa suomen asemaa unionissa sekä lisää Euroopan vakautta ja Suomen turvallisuutta. Kansallisesti on vielä selvitettävä perustuslakisopimuksen vaikutuksia Suomessa. Vielä avoimeksi jääneitä kysymyksiä ovat muun muassa sitovien turvatakuiden vaikutus Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä presidentin nykyisen perustuslain mukainen rooli EU:n viralliseksi instituutioksi muodostuvassa Eurooppa-neuvostossa.
Perustuslakisopimus vahvistaa Suomen turvallisuutta
Euroopan Unionin tärkein tehtävä on sen perustamisesta lähtien ollut luoda Eurooppaan vakautta ja pysyvä rauha. Nämä olivat keskeisiä perusteita myös Suomen liittymiselle Unionin jäseneksi. Kokoomuksen puoluehallitus näkee, että uusi sopimus lisää Euroopan vakautta ja Suomen turvallisuutta. Turvallisuus ja vakaus lisääntyvät muun muassa kriisinhallintajoukkojen, turvatakuiden sekä solidaarisuuslausekkeen myötä. Turvatakuiden merkitystä suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle ei onnistuttu käsittelemään tarpeeksi laajasti turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä. Siksi määrittelyä on syytä tarkentaa sopimuksen tullessa voimaan.
Suomen perustuslaki rajaa EU-päätöksenteon yksiselitteisesti valtioneuvoston toimivaltaan
Kokoomuksen näkemyksen mukaan Euroopan unionin perustuslakisopimuksen hyväksymisen myötä Eurooppa-neuvoston institutionaalinen rooli vahvistuu. Siten parlamentaarisessa vastuussa olevan pääministerin rooli Suomen edustajana korostuu entisestään. Vuonna 2000 voimaan tullut Suomen perustuslaki sanoo kansainvälisten asioiden toimivallasta yksiselitteisesti: "Valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä". Perustuslakivaliokunnan mietinnössä kyseistä kohtaa tarkennetaan muun muassa: "Valtioneuvoston valmisteluvallasta ei ole erotettu mitään asiaryhmää. Valtioneuvoston valmistelu kattaa siten myös mm. unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat asiat." sekä "Valtioneuvoston asiana on näin ollen päättää Suomen edustuksesta Eurooppa-neuvoston kokouksissa" sekä "…on johdonmukaista että pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvoston kokouksissa." Presidentin osallistuminen Eurooppa-neuvoston kokouksiin uuden perustuslain aikana on tähänkin saakka ollut kyseenalaista ja käytännöt ovat vaihdelleet. Jatkossa presidentin osallistuminen pääministerin ohella voisi jatkossa olla perusteltua lähinnä HVK-prosessiin liittyviin huippukokouksiin, joissa jäsenmaat päättävät esimerkiksi perustuslakisopimuksen muuttamisesta, laajenemisesta tai muista selkeästi myös presidentin toimivaltaan kuuluvista Suomen ulkopoliittisista ratkaisuista.
Kokoomuksen mielestä perustuslakisopimuksen ratifioimiseksi ei tarvita kansanäänestystä
Kokoomuksen puoluehallituksen mielestä perustuslakisopimus ei kasvata tai muuta Euroopan unionin toimivaltaa suhteessa jäsenvaltioihin siinä määrin, että unionin luonne muuttuisi ratkaisevasti. Puoluehallitus tukee siten Suomen hallituksen linjaa, ettei sopimuksen ratifioinnista järjestetä erillistä kansanäänestystä, vaan että se ratifioidaan eduskunnassa ensi syksynä. Kokoomuksen mielestä on lisäksi päivänselvää, että sopimus saisi kansanäänestyksessäkin selvän hyväksynnän. Sopimuksen sisällöstä ja sen vaikutuksista tulee silti käydä laaja julkinen keskustelu. Ainoastaan keskustelun aikaansaamiseksi ei ole myöskään perusteltua järjestää kansanäänestystä. Kokoomus tulee käymään keskustelua perustuslakisopimuksesta ja kampanjoimaan voimakkaasti sen hyväksymisen puolesta ennen sen eduskuntakäsittelyä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Kokoomuksen puoluehallituksen mielestä perustuslakisopimus ei kasvata tai muuta Euroopan unionin toimivaltaa suhteessa jäsenvaltioihin siinä määrin, että unionin luonne muuttuisi ratkaisevasti."
yleisönosastosta Teija Tiilikaisen artikkelia.