Muistelin tässä kaiholla lapsuuteni aikoja... Olin silloin pikkupoika, jonka perhe oli aktiivisesti mukana kirkon toiminnassa. Ensimmäiset muistot kirkosta sijoittuvat vanhaan puurakennukseen, jossa kokouksia pidettiin. Väkeä oli vähän, rakennus lämpesi puulämmitteisillä kaakeliuuneilla ja huoneita oli keittiön lisäksi vain kaksi. Siellä sitten istuttiin vanhempien vieressä piirrellen kuvia paperilehtiöön. Välillä kun oikein alkoi kyllästyttää, niin pujahdin penkkien alle konttailemaan. Mukavaa oli myös maata penkin alla seljällään ja sitten vedellä tuolinjaloista itseään pitkin lattiaa (näin osallistuin epähuomiossa lattian siivoukseenkin). Puheista tai opetuksista en muista yhtään mitään, mutta muistan ihmiset ja sen että he olivat iloisia. Ajat kuluivat ja rakennettiin ihan oma kappeli. Sielläkin työmaalla olin isäni mukana monituiset kerrat säheltämässä. Siihen aikaan oli jokin kirkon piirikonferenssi, jonka mainostukseen jaettiin sellaisia hienoja sinivalkoisia tarroja, joissa luki "MAP-kirkon piirikonferenssi". Liimasin tällaisen tarran naapurin "ison pojan" polkupyörän satulaan ja sain melkein turpaani. Ihmettelin sitten, että mistä tuo kaveri arvasi, että minä olin sen tarran siihen liimannut. Vasta tässä vaiheessa alkoi hiipiä ajatus, että "me ollaan jollain tapaa erilaisia kun naapurit". Naapurit ja kaverit eivät koskaan sanoneet sanaakaan kirkosta, enkä minä sanonut myöskään mitään. Parhaat kaverini olivat aina kirkon ulkopuolelta. Vaihdoin joskus alaluokilla koulua, jolloin kaveripiiri uusuitui. Vaikka en koskaan kirkosta mitään puhunut, niin jostain tieto silti levisi ja minua sitten kiusattiin ja painostettiin ja kyseltiin, että "oletkos hei mormooni". Varmaan näistä ajoista johtuen, pidin aina omana tietonani sen, että olin morkku. Salaisuuden säilyttäminen oli raskasta ja aina kirkkoon lähtiessä ja palatessa piti luimistella ja virittää pikkutakin helmoja päällystakin sisään, yms. Naurettavaa, mutta minkäs sitä traumoilleen voi. Joskus lukioaikaan sitten tuli ensimmäisiä kertoja kavereiden kanssa puhetta näistä uskonasioista ja oli jotenkin yllättävää, että kaikki tiesivät mikä minä olen miehiäni. Sitä kommentoitiin tyyliin "ei sillä ole mitään väliä, kukin uskoo mitä uskoo, mutta älä vaan ala sitä tyrkyttään". Vasta paljon myöhemmin tajusin senkin, miksei oikein käynyt flaksi tyttöjen kanssa - nehän kaikki tiesi mikä olin miehiäni.
Vaikka en mistään hinnasta vaihtaisi kokemuksiani pikkumorkkuna mihinkään, en silti haluaisi lapselleni samanlaisia traumoja (ei minulla lasta ole, mutta esimerkin vuoksi). Jos olisin itse aikonani pamauttanut, että "perkele, minä olen mormoooni ja jos se ei teille kelpaa, niin pussatkaa hanurianne", niin todennäköisesti mitään traumaa ei olisi koskaan tullut. Mutta jokainen toimii tyylillään... Miettikääpä aktiivimorkkuvanhemmat, onko lapsillanne jotain traumaaa tästä aiheesta!
Vaikka en mistään hinnasta vaihtaisi kokemuksiani pikkumorkkuna mihinkään, en silti haluaisi lapselleni samanlaisia traumoja (ei minulla lasta ole, mutta esimerkin vuoksi). Jos olisin itse aikonani pamauttanut, että "perkele, minä olen mormoooni ja jos se ei teille kelpaa, niin pussatkaa hanurianne", niin todennäköisesti mitään traumaa ei olisi koskaan tullut. Mutta jokainen toimii tyylillään... Miettikääpä aktiivimorkkuvanhemmat, onko lapsillanne jotain traumaaa tästä aiheesta!
Vastaukset 10
Vanhimmat
muuten kuin ympäristön vaikutuksesta. Nykyään on kielletty kiusaamasta. Meidän lasten koulussa se ainakin on otettu todella sydämen asiaksi että kukaan ei toista kiusaa ja että kaikilla on sama oikeus kuulua mihin kirkkoon tahansa.
Silti on ilkeämielisiä ihmisiä(nuoria, lapsia) jotka tuolla tavalla saattavat rumasti sanoa, kuin sinullekkin sanottiin. Mistähän ne lapsetkin sen on saanu päähänsä ei kai vaan niiden isät ja äidit ole alentuneet puhumaan pahaa kirkostamme.... On aivan sama sanoa pahasti eri rodun jäsenelle kuin sanoa pahasti eri kirkkokunnan jäsenelle!
VIKA on kirkon ULKOPUOLEISISSA suvaitsemattomissa ihmisissä EI MAP-kirkossa.
Olisin lapsena halunnut partioon, kun kaveritkin pääsivät, mutta mormoni-isämme piti sitä uskonnollisena järjestönä.
Olisin halunnut osallistua uskontotunneille koulussa, mutta en saanut kuin jonain satunnaisena vuotena kovasti ruinattuani.
Kaverit pääsivät rippikouluun, minä tietenkään en.
Toisaalta yritin olla hyvä mormonityttö ja käännytin parhaani mukaan koulutovereitani ja kavereita kotiympyröissä. Yritin myös käännyttää paria opettajaani, tuloksetta. Lapsena uskoin uskovani, että kirkko oli totta.
Minulla oli kotona seinällä syntilista, jonka olin itse laatinut. Viikon kerrallaan tein parannusta yhdestä synnistä. Sunnuntaina arvioin tilannettani ja yleensä jouduin siirtämään synnin listan alimmaiseksi, odottamaan taas uutta vuoroaan olla listan kärjessä. Joku saattaisi luulla, että se oli hyvää itsekasvatusta, mutta silkkaa henkistä ja hengellistä väkivaltaa se oli kasvavaa ja muutenkin jo kodin puolesta ankarasti kuritettua pikkutyttöä kohtaan.
Varmaan juuri tuon syntilistani takia olen tuntenut aina suurta vastenmielisyyttä mormonien täydelliseksitulemispyrkeilyjä kohtaan. Jumala armahti ja pelasti minut mormonismista ennen kuin ehdin tulla täydelliseksi. :-)
Hyvä ent. mormoni, miksi et päässyt partioon? Kiinnitin tuohon huomiota, sillä mormonikirkossahan TOIMII partio, jota minä taas puolestani ihmettelin, että miten se sinne kuuluu. Kyllä tähänkin oli joku selitys, mutta en muista. Eikö teidän srk:ssa toiminut partio?
Voisiko joku mormoni muuten selittää, miten partio on tullut m-kirkkoon. Se jäi minulle vähän etäiseksi, kun en ollut enää sen ikäinen. En muutenkaan tiedä partiosta mitään, mutta ymmärsin, että mormonipartiolaiset osallistuivat muiden partiolaisten kanssa yhteisiin tilaisuuksiin, vai mitä?
Onko partio jotenkin uskonnollisesti tai poliittisesti sitoutunut? Muistan erään naisen, joka järkyttyi suuresti siitä, että m-kirkossa toimii partio. Hän meni oikein sinne seurakunnan eteen siitä todistuskokouksessa puhumaan. Hän oli itse ollut Nuorissa Kotkissa.
toiminnasta. Mun tietääkseni ainakin usassa siis.
Silloin kun olin partioikäinen, ei mormoneilla ollut partiotoimintaa.
Oli lapsille Alkeisyhdistys ja nuorille Nuorten Valistus Kerho, NVK, molemmat kokoontuivat kerran viikossa.
Partiotoiminta noin yleensä oli oli siihen aikaan sitä suunnilleen, mitä nykyäänkin: retkiä, luonnontuntemusta, erätaitoja, toveruutta, solmuja ja tapakasvatusta Pyhän Yrjön hengessä. Isäni piti sitä kristillisenä/uskonnollisena - en tiedä tarkemmin miten, mutta kuitenkin niin ettei mormonilapsen sopinut siihen osallistua väärien oppien takia.
En tiedä miten partio on tullut MAP-kirkkoon.
En minä missään tapauksessa kirkkoa syytä siitä, että lapsia kiusataan kirkon vuoksi. Vika on nimenomaan kiusaavien lapsien suvaitsemattomissa vanhemmissa / kasvatuksessa.
Lapset kuitenkin joutuvat "luimistelemaan" aika lailla sen takia, että kuuluvat tällaiseen vähemmistöön. Jos esim kouluissa olisi joka luokalla esim vähintään 5 kpl morkkuja, niin silloin homma toimisi eri tavalla (näinhän on esim Utahissa ja osassa muuta jenkkilää).
Oma vikani oli se, että aloin peittelemään, mutta miten sitä arka kakara muuta voi tehdä? Osasyynä se, että kaveerasin lähinnä ei-morkkujen kanssa.
erosit kirkosta tai lähinnä miksi lähit lätkimään?
...kun annat pirulle pikkusormen, niin se vie koko käden ja lopuksi koko äijän. En ole koskaan ollut varsinaista "kirkossakävijätyyppiä", joten kokouksista pois jääminen oli helppoa. Sitten kun aikaa menee vuosia, alkaa juomaan viinaa, yms, niin lopputulos on se mikä on.
Olen jäänyt kiinni tähän MAP-kirkkoon vaikka olenkin pois lähtenyt. Tällä hetkellä järki sanoo MAP-kirkon olevan huuhaata, mutta tunteet sanoo täysin muuta. En usko kaikkiin kirkon oppeihin, mutta pidän sen mahdollisuuden auki, että kirkko onkin sitä mitä se sanoo olevansa.
Mitähän minun nyt kannattaisi tehdä? Pitäisikö katkaista koko napanuora ja häipyä tältäkin palstalta ikuisiksi ajoiksi, vai sinnitellä vaan edelleen? Sitä minä en ymmärrä, että jos joku lähtee kirkosta ja palaa sitten esim tänne palstalle muuttamaan niiden mielipiteitä, jotka uskovat kirkkoon ja haluavat uskoa. Mielestäni aina pitäisi pysyä totuudellisuudessa, oli sitten kyse omista kokemuksista tai mielipiteistä. Moni kirkosta lähtijä haluaa vielä pönkittää omaa ratkaisuaan vähän värittämällä kokemuksiaan.
Minulla ei ole mitään kirkkoa vastaan, mutta seuraavat asiat häiritsevät minua pahemman kerran:
1. kirkon opit ovat muuttuneet (kyllä, pakko myöntää, mutta näin on tapahtunut). Tämä on pistetty etupäässä sen piikkiin, että kyseessä on ollut prefeetan henkilökohtainen ajatus eikä ilmoitus. Mutta kun samaan hengenvetoon sanotaan, että profeetta on tärkeämpi kuin pyhät kirjoitukset, niin jää vähän ristiriitainen olo.
2. Mormonin kirjan ja Aabrahamin kirjan alkuperä. Tästä on turha edes sanoa enempää - mitään todisteita ei ole, eikä vissiin tulekkaan.
3. Kirkon jäsenten päämäärä. Vaikka iankaikkinen kehitys ja henkilökohtainen kehitys yleensäkin on erittäin hienoa ja suuriarvoista, niin väkisinkin tulee mieleen slogani suoraan markkinatalouden ytimestä: "maksa kymmenykset ja pidä kirkon säännöt, niin pääset Jumalaksi". Temppelirituaalit käsimerkkeineen ovat suorastaan käsittämättömiä. Minä en ole temppelissä ollut, mutta tiedän ettei kukaan siellä käyneistäkään oikein ymmärrä mistä on kysymys.
4. Pyhän Hengen todistus saadaksesi tiedon kirkon totuudesta... Sitä henkeä ei voi erottaa mistään muusta "hengestä" eikä varsinkan omasta omatunnostasi/alitajunnasta. Kaikissa kirkoissa ihmiset tuntevat hengen, enkä usko sen olevan mitään yliluonnollista vaan ihan normaalia psykologiaa. Ei MAP-kirkossa tunne mitenkään erilaista henkeä kuin missään muuallakaan.
Mutta jos jotain hyvää pitää sanoa, niin MAP-kirkon mukainen oppi on erittäin oikeudenmukainen. Kaikilla on mahdollisuus päästä taivaaseen, niilläkin jotka eivät ole koko Jumalasta mitään kuulleet.
Sinä olet tämän palstan väriläiskä juuri sellaisena rehellisenä itsenäsi kuin olet.
Tiedätkö Exmoro, ettei myöskään vanhimmalla pojallani ollut paljon samanikäisiä ystäviä kirkossa hänen olessaan teini-ikäinen ja hän kärsi siitä paljon.
Hän oli ainoa mormoni koulussa ja joka paikassa ... ja se oli vaikeata ihmisten suvaitsemattomuuden takia.
Se johti siihen, ettei hän uskaltanut kertoa kirkostaan , vaan yritti pitää sen salassa.
Nykyään on maailma muuttunut suvaitsevampaan suuntaan.... Suomessakin on paljon pakolaisia joilla on oma uskontonsa jne. niistä puhutaan jo eri tavalla ... kaikki ei olekaan enää automaattisesti luterilaisia... ja sitä paitsi mormoninuoria alkaa olla PALJON joka puolella Suomea. He eivät olekaan enää yksin ja vähemmistönä kaikkialla.
Ja tämän päivän nuoret ovat suvaitsevaisia toisiaan kohtaan.... nuoremmilla pojillani ei ole mitään vaikeutta olla julkisesti mormoni luokallaan ja joka puolella missä vaikuttavat kavereittensa kanssa... ja kaverit kunnioittivat heidän uskoaan ja periaatteitaan. Ei se mitenkään ole vaikuttanut ystävyyssuhteisiin - ei ainakaan negatiivisesti.
Yritän siis kertoa että ymmärrän lapsuutesi vaikeudet- ne olivat kirkon pioneeriaikoja Suomessa - mutta ajat ovat muuttuneet paljon siitä.
Nykyään opettajatkin ovat valistuneita ja he haluavat tietoa muistakin uskonnoista kuin luterilaisuudesta ... ja sehän tulee jo lakisääteisesti uuden uskonnonlain mukaankin.
Tänä päivänä ei ole vaikeata olla pikkumorkku... päinvastoin !
Saat olla kiitollinen siitä että vanhempasi ovat jättäneet sinulle niin hienon ja hyvän uskonnollisen sivistyspohjan elämällesi. Sen päälle on kuitenkin hyvä rakentaa ja siitä ponnistaa.