Annetaan työrauha keskustalaisille!

Anonyymi

Se on puolue, joka vielä ajaa maaseudun asioita ja tavallisen ihmisen asioita. Ihan turhaa syytetään keskustaa asoiden hoitamisesta, kun on otettava huomioon, että on siellä muitakin puolueita asioita hoitamassa. Vastuu kuuluu kaikille puolueille, jotka asioita hoitavat. Ei voida missään tapauksessa syyttää keskustaa.

Näkisin tässä syyttelyssä ja mollaamisessa eräänlaisen ajojahdin piirteitä, jolla on kaunaa keskustaa kohtaan. Eräänlainen pakkomielle se on. Asialle ei tietysti mitään voi, mutta jaksamisia toivon keskustapuolueelle ja siellä työtä tekeville.

84

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pyhäjärven keskustapuolueen ympärillä ei koko maailma pyöri.Vaikka niin ajattelettekin norsunluutorneissanne.

      • Anonyymi

        Ainakin tällä keskustelupalstalla näyttää pyörivän kielteiseen sävyyn. Mutta sillä ei ole mitään vaikutusta tulevien äänestäjien käyttäytymiseen vaaleissa.

        Keskusta putoaa aina jaloilleen puusta, kuten kissa ja on aina mukana politiikassa kunnallisella ja valtakunnallisella tasolla, vaikka mikä olisi äänestys tulos vaaleissa.

      • Anonyymi

        Ainakaan sinun elämässä ei mitään muuta ole kuin keskusta ja sen nälviminen. Elämäsi ainoa sisältö kaltaistesi tavoin.

        Makevan palstan vakiotonttu ropelien lisäksi tuskin istuu norsunluutornissa enempi niitä peräkamarinpoikia. Somessa te istutte aamusta iltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin tällä keskustelupalstalla näyttää pyörivän kielteiseen sävyyn. Mutta sillä ei ole mitään vaikutusta tulevien äänestäjien käyttäytymiseen vaaleissa.

        Keskusta putoaa aina jaloilleen puusta, kuten kissa ja on aina mukana politiikassa kunnallisella ja valtakunnallisella tasolla, vaikka mikä olisi äänestys tulos vaaleissa.

        kusta keskustaan

        Se sinun kissasi putosi juuri suurpuolueen asemasta marginaaliin lestakepujen takia ja keskustalla on ylivoimainen urakka kasata puolueen rippeet Sipilän jäliltä. Toivottavasti tällä kertaa onnistuvat junttaamaan vihdoin ja viimein maakuntamallin maaliin joka ensitöikseen leikkaa suuresti kuntademokratiaa eli kuntien sekä kaupunkien luottamushenkilöiden valtaa. Hyvä niin sitä ennen liittivät kuntia ennätysmäärissä yms. muuta "pientä". Porvaripuolue (kokoomus2n) joka hakee vain äänensä maalaisjunteilta kutensinä jotka ovat perineet kepulaisuuden äidinmaidosta vaikka maalaispuolue keskustaa ei ole ollut vuosikymmeniin pelkkä bisnesmiesten rahastuskerho.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin tällä keskustelupalstalla näyttää pyörivän kielteiseen sävyyn. Mutta sillä ei ole mitään vaikutusta tulevien äänestäjien käyttäytymiseen vaaleissa.

        Keskusta putoaa aina jaloilleen puusta, kuten kissa ja on aina mukana politiikassa kunnallisella ja valtakunnallisella tasolla, vaikka mikä olisi äänestys tulos vaaleissa.

        En äänestä keskustaa. En nyt, en koskaan ennenkään. Sipilän aikaan karisi ja varisi suomut silmiltä. Sen jälkeen, ympärillä olleilta, tuli tuki usko, että väärinmeni. Korjausliike kestänee pitkään. Sori vain, näin on.

    • Anonyymi

      "Nimmarilla vai anonyymillä kommentointi?
      Anonyymi
      18.8.2019 12:17
      Ennen oli nimmarilla. Se oli parempi, kuin tämä nykyinen anonyymisyys?"

      - Mihin se nimimerkki taas unohtui makevan?

      "Pyhäjärven keskustelupalsta on valittajien palsta.
      Anonyymi
      17.8.2019 22:27

      Sääliksi käy näitä valittajia. Heillä ei ole perusteluja miksi valittavat. Eikä heillä ole parannusehdotuksia omille valituksilleen ratkaisuksi. Valittajat ovat oma ryhmänsä. Raskasta on kuulla tai lukea pelkkiä valituksia. Valittajat ja haukkujat pitäisi poistaa näiltä keskustelupalstoilta. Valittajilla ei ole mitään rakentavaa vaihtoehtoa ongelman ratkaistamiseksi. Valittajat ovat trolleja, joilla ei ole muuta tehtävää, kuin valittaa, sen kuvan saa Pyhäjärven keskustelupalstasta, se on trollien temmellyskenttä."

      - Mitä sinä taas valitat makevan? "Näkisin tässä syyttelyssä ja mollaamisessa eräänlaisen ajojahdin piirteitä,"

      Ropelien valituskomppanian vuoro.

      • Anonyymi

        make..van tapojensa mukaan nauttii taas "kohtuudella" alkkomashoolia eli veti perseet jutut sen mukaisia. "Rentoutuu" valittamalla kaikesta kun arpaonni suo jotenkin kummassa hänelle aina rähinäviinaa

      • Anonyymi

        Ei sitä nimmaria aina tarvitse käyttää, kun kerran jo tunnistat minut. Minä en valita keskustaa. Ajatusmaailmaltani olen keskustalainen. Maaseutua arvostan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä nimmaria aina tarvitse käyttää, kun kerran jo tunnistat minut. Minä en valita keskustaa. Ajatusmaailmaltani olen keskustalainen. Maaseutua arvostan.

        Kas siinäpä se vitsi kun keskusta ei arvosta maaseutua yksi sen pahimmista kurmuuttajista ja alasajajista. Juntit vain äänestää vanhasta tottumuksesta kepua vaikka sen kärkihankekkin on tälläkin kertaa "soteuudistus" joka leikkaa valtavasti maaseutukuntien itsehallinnollista demokratiaa. Soten kanssa asialla ole edes mitään tekoa pelkkä tekosyy kautta keino jakaa suomi kepuvetoisiin osavaltioihin. EI ihan huonosti ottaen huomioon kuinka kepun kannatus on surkea ja se, ettei maakuntamallia halua yksikään keskusta nkannattaja ainoastaan siitä hyötyvät puoluepamput jotka pääsee maakuntien hyväpalkkaisiksi pomoiksi jonne rakentaa hyvävelijärjestöt jotka kunnista nyt löytyvät.
        Sinunkin jeesustelijan pitäisi äänestää kristillisdemokraatteja mutta kun ei. lestat ei saa äänestää kun keskustaa joka on äärettömän kaukana uskollisista arvoista vaikka johtoporras OLI kepujen lestasiipeä. Rahanpalvojia jotka eduskunnan kautta kuppaa valtion masseja omiin ja bisneskavereiden taskuun. Umpikieroa rahan ja vallanahnetta porukkaa.

        Kohta eu nostaa suomen jäsenmaksuja parilla miljardilla minkä jälkeen maataloustuet maksaa suomen veronmaksajat suoraan omasta taskustaan. Siinä tuottamattomien pakettipeltojen tukien maksaminen alkaa yllättävän monia vtuttamaan.

        Keput tunnetaan junttaavista kuntaisistä hyväveljineen mutta että keskustan sisälle pesi sama tauti huvittaa vieläkin keskustan raunioiden savuamista edelleen katsellessa. Sipilä kokoomuskavereineen yms. bisneskaveteoneen, omine sisäpiiriläisineen keskustan lestojen kanssa kaappasi koko puolueen ja vanhakaarti joutui katselemaan vierestä puolueen tuhoa. Väyryset, Pekkariset yms. kukaan ei ollut mitään kun keskustn lestabisneskepuosasto pääsi vallankahvaan lopputuloksella mistä keskusta ei koskaan toivu entiselleen. Noin siinä käy kun politiikasta mitään tietämätön bisnesmies päästetään sotkemaan maan sekä puolueen asiat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        make..van tapojensa mukaan nauttii taas "kohtuudella" alkkomashoolia eli veti perseet jutut sen mukaisia. "Rentoutuu" valittamalla kaikesta kun arpaonni suo jotenkin kummassa hänelle aina rähinäviinaa

        Kuka hölmö tämä make.van lie. No, joku näyttää tietävän. Ettekö saa sen suuta soukemmalle. Täysi tyhjäpää, lähinnä rasittava.

    • Anonyymi

      imeppä elintäs unissas

      • Anonyymi

        Päinvastoin kuin sinä minä siihen kykenisin mutta valitettavasti harrastukseni poikkeaa sinun harrastuksistasi. Älä taas venäytä niskaasi kun yrität epätoivoisesti ottaa itseltäsi poskeen siihen koskaan kykenemättä. Onko pienimunaisuus kovinkin yleistä suvussasi?

    • Anonyymi

      luotsikin heräsi koomastaan? Koko päivä räkytyskomppania haistatellut ja alapääjuttuja viljellyt ja nyt katosi YKSI viesti missä haistateltiin pskaa ????

      On sinulla luotsi todella korkea taso sen suhteen miten sinä tehtäviäsi hoidat. Tähän mennessä ainoa sensuuri mitä olet harrastanut on palstan vakiohäirikön tedraikkaan viesteihin vastaamiset kun ne kohdistuu sinulle tuttuun ihmiseen eli sinuun itseesi.

      • Anonyymi

        HK sininen aina tälläpalstalla Tedraikkaan kimpussa.Taitaa olla HK sininen savusauna seurueen jäsen,joka käy lahjusviinolla eli viron vodkalla aamusta iltaan.Hyvä se on ilmasen viinan voimalla vittuilla lailla voman,vallan ja kunnian Keskustan Seitsemän Miehen.

        non niin tedraikas otappa nappisi ja mene maaten että jaksat aamulla kertoa kuinka kärsit harhoista. Joka päivä sama kaava kepuja näkyy joka puolella. Juopot näkee pikku-ukkoja sinä kepuja tai edellisten palkkaamia ropeleille räkyttäjiä maksua vastaan. Älä sinä viinaan koske viina on viisasten juoma sinä olet tarpeeksi sekaisin valmiiksi. Esimerkkinä huomenna eli siis tänään sinä jatkat harhojesi parissa kuten joka päivä tähänkin asti.

        Se on ihmeellinen asia miten tedraivoaja ja sheriffi sattuu aina samalla sekunnilla seuraamaan viestittelyä. Jätin kysymysmerkin virkkeen lopusta pois koska ilmiö on ns. vakiintunut sellainen. Ahkera poika joutaa naapurien sivuillakin hyppimään oman paikkakunnan sivujen lisäksi. Suomi 24 ammattilainen eli pro. En tiedä missä välissä nukkuu vai nukkuuko ollenkaan missä välissä syö ja mitä kun nonstop suomi 24:lla höpöttää pehmeitä? Varmaan vessaan mennessä korvaa kannettavan nettipuhelimella ettei mene sekunttiakaan ohi suomi 24:n viestittelystä?

    • Anonyymi

      Taitaa olla keskustan puutteessa elävillä vanhusmiekkosilla mouruaika...yölläkin kinaavat keskenään.
      Tosin he eivät enää tiedä alkuunkaan, mikä heitä mouruttaa, mikä outomus tekee mielen äreäksi ja mikä muu toiminta vieterillä onkaan, kuin toimia pissaliruutuksien ohjaimena?
      Surkeimpia sukimuksia ovat kerhoissa kattoon korotetut ja kuntalaisille kurjuuden takuumiehiksi äänestetyt.
      Äreät, vanhat äijät, joista on meillä kallliista komeusta, näitä poliitiikan pallipelleilyyn sotkeutuneita laintulkitsijoita. Oi joi korkeasti koulutettuja ja eläkekkin sen verran muheva, jotta tuppukylän autoiluun irtoaa isompia citymaastureita, ulkopaikkakunta-ja etelän matkailun jatkeeksi.

    • Anonyymi

      Sirkka-l Anttila totesi aamu tv.ssä, nyt tarvitaan tuoreita kasvoja jotta keskusta pelastuu. Se on kyllä totta, sitä kaivataan myös Pyhäjärven paikallisessa kepussa.
      On myös sallittava erillaisia mielipiteitä, sekin on totta.
      Pyhäjärven keskusta sulkee ulos toisin ajattelevat, pitää olla sammoo mieltä yli puolue rajojen.
      Veikkaan silti ettei keskusta enää nouse.

      • Anonyymi

        Ei kepu voi niitä sulkea veks. Se on omaa tyhmyyttä jos alkaa heittopussiksi. Miten muuten voi olla, että Pyhäjärvellä olisi muka kepun enemmistö? Onko lahjottu, onko koplattu velkavankeuteen, vai muuten joku kiristys mennyt hallitsemattomaksi?

    • Anonyymi

      Olen pitänyt Sirkka-Liisa Anttilaa, keskustan ministeri- kansanedustaja, henkilönä, jonka sanat ja teot ovat olleet sopusoinnussa myös julkisuuden suuntaan. Avointa suhtautumista toisin ajatteleviin, on kuunnellut sekä toiminut myös korjaamisen suuntaan puolueen sisällä.
      -----
      Pyhäjärvellä on keskustan sisäpiirin ytimessä miehiä, jotka ovat sylkeneet ja halveksineet naisvaltuutettuja ja naiskansanedustajia ei tukien, erästä pääministeriä myöten. Onkohan heillä (ikuisilla poikasiksi jämähäneillä) lapsuudessa äiti-trauma toisena nahkana päällä? Eivät ole päässeet irti imettämisestä, koska nykyään imettävät ja antavat muiden imeä itseään ja
      imuttavat suosiossa miesidolejaan?
      ------
      Alkiolainen keskustalainen (joita on todella enää harvassa) toki pitävät haasteista ja haastavista tilanteista. Puolueen kannatussuunta on vaan niin keulapainoitteisena alaspäin, ettei se ole nousussa pitkään aikaan.
      Tämän ajan Suomen Keskusta ja Pyhäjärven keskusta, kumpikin samoissa helmasynneissä rypevät kellokkaat ovat ihan muuta, kuin alkiolaisuuden arvojen linjoilla.
      Kun maaseudun ihminen kääntää Keskustalaisella kikykeisarille selkänsä, se on edessä pitkä korpitaival...avunhuutokaan ei kanna tarpeeksi.

      • Anonyymi

        Sirkka L Anttilan puheenvuoro oli täyttä asiaa. Erikoisesti hän korosti yhteistyökyvyn merkitystä ja asioista puhumista, vaikka eri mielisinä. Keskustelun pohjana tulee olla kunnioitus toista ihmistä kohtaan.
        Pyhäjärven palstakirjoittelut ovat irvokas esimerkki siitä, mitenn valittamista ja toisten henkilöiden haukkumista tehdään omien henkilökohtaisten päämäärien saavuttamiseksi. Kirjoittelu on tosiaankin rakkimaista.
        Yhteistyökykyisyys on päätöksentekijöiden ehdoton edellytys onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi.

      • Anonyymi

        Anttila on jostain ihmeen syystä aina saanut arvostella keskustaa kaikki muut on aina vaiennettu Pekkarisesta lähtien. Kuntatasolla luottamustehtäviin pääsee jopa hallitukseen asti kun nuolee oikeiden ihmisten perseitä ja mikä oleellsinta, hyppää kun käsketään. Vastaavasti paikallisia kyläpäälliköitä vastaankäyvät aateveljet potkitaan nopeasti jengistä pihalle ja tilalle otetaan näitä johtoportaan myötäilijöitä.

        Käsittämättömintä koko keskustapuolueessa on sen sokeat kannattajat. Juuri oli pohjoispohjanmaalla Kaikkosen ja Kulmunnin yhteenotto puheenjohtajakisan muodossa ja miten kävi? Paikalla olijoiden suosionosoitukset puolueen tappajalle Sipilälle ei meinannut loppua ja uudeksi puh.johtajaksi olisi valittu mieluummin tilaisuuden juontaja kuin kumpikaan ehdokkaista. sitä se teettää kun puoluepolitiikkaan liitetään kiihkouskovaisuus. Kokoomusmies Sipilää palvotaan edelleen keskustan uskonpiireissä vaikka mies teki valtavaa vahinkoa tälle maalle sekä puolueelleen. Surkea tilanne keskustalla valtava joukko kauan keskustassa vaikuttaneita jätti Sipilän hukkuvan laivan nyt ei ole ketään varteenotettavaa puolueen johtoon edes tarjolla. Kärnä itseään esille tuo kun kiima puolueen johtoon ja ministerinsalkkuun on niin valtava. Sinne myös pääsee on tarpeeksi tyhmä mies. Juuri tällainen Rehulan kaltainen vihannes jonka aivopieruja puolueen piti aina selvitellä ei tuntunut missään putosi toki eduskunnasta mutta hyvävelit nosti helvetin hyväpalkkaiseen virkaan kuten keskustassa tapana on.

        saahan sitä pehmeitä lässyttää esim. yhteistyöstä mutta kun ainakin kuntatasolla keput ovat harvinaisen yhteistyökyvyttömiä muiden puolueiden kanssa. Päinvastoin enemmistön turvin juntataan kaikki ei siihen muilla ole mitään sanomista. Törkeimmillään paikalliset hyvävelit takahuoneessa tekee päätöksensä joita ei aina viedä edes valtuuston päätettäväksi vaikka se on kunnan korkein päättävä elin. Ei muuten ole ja jos on ennen äänestystä keskustan rivilampaat laitetaan ruotuun ja heille kerrotaan kuinka tulee äänestää muuten lentävät pihalle jumalan valittujen joukosta. Jos et kyläpamppuja nuole elämä vaikeutuu omassa kunnassa oleellisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anttila on jostain ihmeen syystä aina saanut arvostella keskustaa kaikki muut on aina vaiennettu Pekkarisesta lähtien. Kuntatasolla luottamustehtäviin pääsee jopa hallitukseen asti kun nuolee oikeiden ihmisten perseitä ja mikä oleellsinta, hyppää kun käsketään. Vastaavasti paikallisia kyläpäälliköitä vastaankäyvät aateveljet potkitaan nopeasti jengistä pihalle ja tilalle otetaan näitä johtoportaan myötäilijöitä.

        Käsittämättömintä koko keskustapuolueessa on sen sokeat kannattajat. Juuri oli pohjoispohjanmaalla Kaikkosen ja Kulmunnin yhteenotto puheenjohtajakisan muodossa ja miten kävi? Paikalla olijoiden suosionosoitukset puolueen tappajalle Sipilälle ei meinannut loppua ja uudeksi puh.johtajaksi olisi valittu mieluummin tilaisuuden juontaja kuin kumpikaan ehdokkaista. sitä se teettää kun puoluepolitiikkaan liitetään kiihkouskovaisuus. Kokoomusmies Sipilää palvotaan edelleen keskustan uskonpiireissä vaikka mies teki valtavaa vahinkoa tälle maalle sekä puolueelleen. Surkea tilanne keskustalla valtava joukko kauan keskustassa vaikuttaneita jätti Sipilän hukkuvan laivan nyt ei ole ketään varteenotettavaa puolueen johtoon edes tarjolla. Kärnä itseään esille tuo kun kiima puolueen johtoon ja ministerinsalkkuun on niin valtava. Sinne myös pääsee on tarpeeksi tyhmä mies. Juuri tällainen Rehulan kaltainen vihannes jonka aivopieruja puolueen piti aina selvitellä ei tuntunut missään putosi toki eduskunnasta mutta hyvävelit nosti helvetin hyväpalkkaiseen virkaan kuten keskustassa tapana on.

        Juurihan Rehula valitti, kun on pudonnut eduskunnasta on mennyt palkka ja ystävät. Eikö Rehulaa palkattukaan eduskunta-avustajaksi ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurihan Rehula valitti, kun on pudonnut eduskunnasta on mennyt palkka ja ystävät. Eikö Rehulaa palkattukaan eduskunta-avustajaksi ?

        Joo oikeassa olet media kirjoitti että hyvävelit tulee pudokkaalle hätiin kuten esim. paskalakipaulan tapauksessa mutta eipä tullutkaan kerroin siis väärää informaatiota tietämättömyyttäni. Selkään taputtelijat katosi kun meni virka alta ja kun putosi vielä eduskunnasta katosi loputkin "kaverit". Väyrysen kohtaloon miten oma puolue kunniapuheenjohtajaa kohteli kehtaakin itkeä. Hällä väliä vaikka Paavo sanoi mm. että kepu on väärällä raiteilla Sipilän tehdessä kepusta kokoomuskakkosen alkioon takaisin ja miten kävi? Pilkkasivat perseelle potkimisen sivussa ja mitä nyt? Puhuvat Sipilän bisnesajattelusta luopumisesta ja alkioon palaamisesta.

        Lehdissä kirjoitetaan paljon. Esim. kuinka kittilän Palosaareen kohdistuneet valitukset on hylätty. Ropelikuoron vuoro miten taas tuli väärä tuomio jne

        🦴🦴🦴🦴🦴 luita kaluttavaksi .

    • Anonyymi

      Nykypolitiikan mukaan maatalous on lopetettava ja puolustajat ajettava nurkkaan . Ruokaa ei tarvita .

      • Anonyymi

        Ruokaa tarvitaan, ja kyllä Suomen pitää olla omavarainen ruuan suhteen.
        Mutta olen pannut merkille että, keskustaa ei kiinnosta maatalous, enemmän tuo Sari Essayah kd on puolustanut maaseutua ja sen asukkaita.

      • Anonyymi

        Joo kyllä nää puhua ossaa ja tietävät mikä hivelee rahvaan korvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruokaa tarvitaan, ja kyllä Suomen pitää olla omavarainen ruuan suhteen.
        Mutta olen pannut merkille että, keskustaa ei kiinnosta maatalous, enemmän tuo Sari Essayah kd on puolustanut maaseutua ja sen asukkaita.

        Vai että olet pannut merkille? Vuosikymmeniä kepu ajanut maaseutua alas eikä meno ole muuttunut miksikään päinvastoin maakuntamallia taas juntataan joka on pääasiassa valtava kuntauudistus missä maaseudun kyläpäälliköiltä leikataan suuresti valtaa. Keskitetään palvelut kasvukeskuksiin niin se maaseutu pysyy asuttuna. Samalla lisätään elinkelvottomille kunnille lisää valtionavustuksia vaikka valtio elää nousukaudellakin edelleen velalla ei mitään järkeä missään.

        Sarista on sanottu että olisi pääministeri mutta kun on väärässä puolueessa. Yksi fiksuimpia ihmisiä eduskunnassa minne yleensä noin fiksut ihmiset eivät edes lähde. Jos olisi Soinin kaltainen salkunmetsästäjä loikkaisi suurempaan puolueeseen jossa pääsisi käsiksi ministerinsalkkuun. Räsänen ikänsä istunut eduskunnassa ja aikaansaannot lähinnä valtava määrä kirkosta eronneita ajatusmaailman edustaessa pimeää keskiaikaa. Ei tyhmä ihminen mutta jeesustelun astuessa kehiin täysin aivokuollut ihminen. Juuri sitä samaa jengiä joka Sipilän kanssa tuhosi juuri keskustan tai ainakin ajoi puolueen sen syvimpään suohon. Hallitukseen hyppääminen vihreiden ja vasureiden kelkkaan historian surkeimman eduskuntavaalituloksen jälkeen katastrofaalisella talouslinjalla ei helpota yhtään suosta nousemista. Taas mentiin mistä aita on matalin että pääsevät taas junttaamaan maakuntamallia missä kehäkolmosen ulkopuoli saatetaan kepujen käsiin hälläväliä että kuntakepuilta menee valta. Ryömivät vaikka aidan ali tietäen keskustan olevan entinen suurpuolue matkalla marginaaliin siksi maakuntamalli on kepulle elinehto. Yksi kieroimmista puolueista mitä on

        KPA - Hallitusneuvotteluissa vei muita 100-0 ajan kuluessa muut vie keskustaa 100-0 kuten edellisenkin hallituksen aikana kokoomus hypitti kepua määrissä joka sai tuntemaan myötähäpeää keskustaa kohtaan. Ja minkä takia? No sen takia että Sipilä sössi hall.neuvottelut lopputuloksella lehmäkaupat kokoomuksen siirtyessä hallituksen todelliseksi johtajaksi. Sama homma nykyhallituksen yhteydessä kepu taipuu taas kaikessa koska jäävät muuten ilman maakuntiansa. Maakuntia joita yksikään äänestäjä ei edes halua koska se iskee pahiten pieniin maaseutukuntiin eli juuri sinne missä kepulaiset asuu. Jos menee läpi ilo loppuu lyhyeen koska sen jälkeen keput tappelee keskenään maakuntiensa sisällä. Antaa Rinteen sössiä kepujen jne. lisäksi taas yksi hallituskausi seuraavassa istuu jo todennäköisesti persut ja taas on sirkushuvia kansalle tarjolla. Orpopoikaa ketuttaa ja raskaasti kun Rinne vasureineen jne. ajaa suomen konkurssiin kun elvyttää pitäisi. Eniten kait ketuttaa se, että kepu taas petti ja lähti leikkiin mukaan myöden taas nahkansa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että olet pannut merkille? Vuosikymmeniä kepu ajanut maaseutua alas eikä meno ole muuttunut miksikään päinvastoin maakuntamallia taas juntataan joka on pääasiassa valtava kuntauudistus missä maaseudun kyläpäälliköiltä leikataan suuresti valtaa. Keskitetään palvelut kasvukeskuksiin niin se maaseutu pysyy asuttuna. Samalla lisätään elinkelvottomille kunnille lisää valtionavustuksia vaikka valtio elää nousukaudellakin edelleen velalla ei mitään järkeä missään.

        Sarista on sanottu että olisi pääministeri mutta kun on väärässä puolueessa. Yksi fiksuimpia ihmisiä eduskunnassa minne yleensä noin fiksut ihmiset eivät edes lähde. Jos olisi Soinin kaltainen salkunmetsästäjä loikkaisi suurempaan puolueeseen jossa pääsisi käsiksi ministerinsalkkuun. Räsänen ikänsä istunut eduskunnassa ja aikaansaannot lähinnä valtava määrä kirkosta eronneita ajatusmaailman edustaessa pimeää keskiaikaa. Ei tyhmä ihminen mutta jeesustelun astuessa kehiin täysin aivokuollut ihminen. Juuri sitä samaa jengiä joka Sipilän kanssa tuhosi juuri keskustan tai ainakin ajoi puolueen sen syvimpään suohon. Hallitukseen hyppääminen vihreiden ja vasureiden kelkkaan historian surkeimman eduskuntavaalituloksen jälkeen katastrofaalisella talouslinjalla ei helpota yhtään suosta nousemista. Taas mentiin mistä aita on matalin että pääsevät taas junttaamaan maakuntamallia missä kehäkolmosen ulkopuoli saatetaan kepujen käsiin hälläväliä että kuntakepuilta menee valta. Ryömivät vaikka aidan ali tietäen keskustan olevan entinen suurpuolue matkalla marginaaliin siksi maakuntamalli on kepulle elinehto. Yksi kieroimmista puolueista mitä on

        Minä" 19.8.2019 9:15"
        En toki kepun toimia ole mitenkään puolustanut.
        Kuten totesin Sari Essayah kd, on puolustanut maaseudun ja yleensä harvaan asuttuja seutuja.
        Ehkäpä hän edustaa "väärää" puoluetta.
        Kannattaa lukea kirjoitus, ennekuin ryntää vastaamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä" 19.8.2019 9:15"
        En toki kepun toimia ole mitenkään puolustanut.
        Kuten totesin Sari Essayah kd, on puolustanut maaseudun ja yleensä harvaan asuttuja seutuja.
        Ehkäpä hän edustaa "väärää" puoluetta.
        Kannattaa lukea kirjoitus, ennekuin ryntää vastaamaan.

        Yrittäisit ymmärtää lukemasi ennen ryntäilyäsi. Mitä "väärällä" puolueella tarkoitettiin oli kd:n pienuutta mikä estää esim. pääministerin aseman saavuttamisen mihin hänen kerrottiin edellä soveltuvan osaamisensa puolesta jos olisi puolueessa jonka sisällä sen saavuttaminen olisi yleensä mahdollista. Pienpuolueen edustaja kun ei koskaan pääse pääministeriksi oli se asian ydin. Sari on paljon fiksumpi kuin esim. Rinne tai yksikään kepu mutta ei saavuta pienpuolueen edustajana korkeaa poliittista asemaa johon hänen kuvattiin edellä osaamisensa puolesta muuten kykenevän. Harvinaisen fiksu ihminen jopa niin fiksu että ihmettelen miksi on politiikassa mukana missä ei pahemmin fiksuja ihmisiä näe? Pätemisentuskista kärsiviä narsistisia nousukkaita valtaosa jotka pyrkivät vain eri puolueiden kautta valtaan motivaation ollessa ainoastaan henkilökohtainen ei puolueen etu. Kärnä tällä hetkellä läpinäkyvin pyrkyri jonka missio on vain ja ainoastaan oma hillotolppa keskusta on siihen vain väline.

        Huomasitko ,että "Ehkäpä hän edustaa "väärää" puoluetta. Ne lainausmerkit huomasitko.

    • Anonyymi

      Kirveleekö kapi Rakin alapäätä?

      • Anonyymi

        Etkö tuota itse tiedä kun itsestäsi puhut? Miten sinä nyt noin pommiin nukuit kun nyt vasta ilmestyit ulisemaan sinulle tyypillisesti alapääjuttuja viljellen? Siitä puhe mistä puute on sinullakin fetissit aina navan alapuolella jutut?

      • Anonyymi

        Puutetta näyttää olevan yhdellä jos toisellakin kirjoittajalla.

      • Anonyymi

        Onko HK sininen jo otettu poskeen vai peräti syöty?Huomenna se jo tulee kepupökäleenä ulos pallomahasta.

    • Anonyymi

      Huvittaisi jos ei suututtaisi.
      Me rehelliset pyhäkkäät joudumme (sivupersooninemme kera) kattelemaan paikallisen harmaakepulauman vaellusta yhteisillä varoilla ylläpidettyihin, näitä paikasta toiseen- tiloista tiloihin, könkkääviä joutilaita.
      Kovin on ryhti kumara, mutta päähän on titenkin terävä. Kieli terävämpi, ei sieltä ylhäältä tartte keskustalle anella työrauhaa...EI!
      Eivät hekään anna työrauhaa niille, joilla olisi halua, kykyä ja myös näkyä tehdä paikkakunnan j ja paikallisten eteen parempaa.
      Kun kattelee lähimpää näkymää Ollintieltä, niin siinä ne on ne työrauhan aikaansaannokset.
      Kivijalkakaupat on ahdettu niin, ettei autoilija saa autoaan parkkiin juurikaan kaupassa käyntiä varten. Puhun nyt erikoisliikeistä, jotka näyttävät kuivahtavan toinen toisensa perään.

      • Anonyymi

        Milloin rakista on rehellinen tullut?
        UUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU

    • Anonyymi

      Maaseutua ei voi pitää pakolla elinkelpoisena. Paikkakunnan kehitys on viimeisten 30 vuoden aikana mennyt jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla alaspäin. Huonoa kierrettä on vaikea katkaista. Jotain vain tarvitsisi tehdä.
      Helppoa ei Suomen tasapuolinen kehittäminen ole. Koko laaja maaseutu kamppailee nykyään olemassaolostaan. Helppoa ei näivettymisen kierteen katakaiseminen ole. Keskutalla ei ole tepsiviä keinoja tämän kierteen katkaisemiseksi. Nyt tarvittaisiin vaikeiden ongelmien yhdessä ratkaisuja. Kaikki viisaus ei ole vain kepulaisten päissä.

    • Anonyymi

      Ruukissa satanu ensilumen!!

    • Anonyymi

      Tänä aamuna entinen Keskustan kansanedustaja Sirkka Liisa Anttila oli tv:ssä vanhan kepu vaikuttaja Pekka Perttulan kanssa.
      Kyllä sieltä sika Sirkalta totuus tuli. Mikä meni pieleen viime kepu vetoiselta hallituskaudelta. Syy oli se että Kepu käänsi selkänsä maa-, syrjäseudun ihmisille, kannattajilleen. Eli kepu ei ajanut maaseudun asioita tai yrittänyt pitää koko Suomea asuttuna. Vai väittääkö joku että Rehulalais-Saarikkolainen sos-ja terv.politiikka (aluesairaaloiden alasajot), Berneriläinen liikennepolitiikka (taksiuudistus), Sipiläläinen ökyisännän ottein harjoitettu Kokoomuslainen talouspolitiikka olisi ollut vanhan ajan Maalaisliittolais-Keskustalaista politiikkaa? Tähän kun lisätään vielä se, Sirkan suusta kuultuna, että Kepujullit eivät kuunnelleet ns. vanhoja kansanedustajia jne. niin tuloksen näkee jokainen. Puoluetta ja maata johdettiin yritysmaailman opeilla niin sinneppä ne kannattajat sekä äänestäjät hävisivät.
      Aivan sama kuka valitaan tulevaksi kepun puheenjohtajaksi, vaikeaa tulee olemaan. Molemmat ehdokkaista olivat viime hallituskaudella harjoittamassa juuri tuota em. mainittua politiikkaa niin kasvot ovat himpun kurassa...
      Tulee olemaan todella vaikeaa ja osittain mahdotonta palauttaa entisiä jäseniä, äänestäjiä, kannattajia takaisin puolueen piiriin. Kepun kannattanee totutella siihen että jatkossa se on noin 10% puolue, perinnejärjestö jonka jäsenmäärä hupenee samalla kun kuolo korjaa satoa. Maaseudun Menneisyys lehdestä nämä jäljellä olevat kannattajien rippeet voivat lukea millaista toiminta ja touhu oli mm. Kekkos ajan Maalaisliitto-Keskustan piirissä. Maaseutua kehitettiin, sairaaloita perustettiin, syrjäseutujen koulutusmahdollisuuksiin satsattiin, väkeä tupailloissa oli pilvin pimein.... No tämä kaikki on historiaa.

      • Anonyymi

        "Maaseutua kehitettiin, sairaaloita perustettiin...."!

        Meillä Pyhäjärvellä asiat kuitenkin paljon paremmin, rakennettiin juuri uusi sairaala mm.!

      • Anonyymi

        Yksi mukavimmista väkkäröistä edellisen hallituksen Sipilän "oikea käsi" lintilä joka hylkäsi Sipilän talouslinjat heti kun hall.kumppaniksi vaihtui muut kuin kokoomuslaiset jonka politiikkaa Sipilä ajoi. Se syy miksi keskusta myös sukelsi pohjamutiin kun alkio vaihtui bisneskaverien lompakoiden täyttämiseen "yhteisten talkoiden" nimissä joihin rikkaat halutessaan olisvat saaneet yhtyä. No eivät halunneet köyhiltä joilta leikattiin ei vastaavasti edes kysytty. Keskusta aikalailla mahdottoman edessä siihen jamaan Sipilä puolueensa ajoi.

    • Anonyymi

      Onneksi on Perussuomalaiset!!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Riittääkö Kepulle puheenjohtajan vaihto?
      Jos uutta, uudelta pohjalta haluaa lähteä liikkeelle tulisi myös piirien nokkamiehet ja -naiset laittaa vaihtoon. Sama puhdistus tulisi tehdä myös kuntatasolla.
      Virheet tunnustettua ja hyväksyttyä ei voi aloittaa nousukiitoa ellei koko koneisto ole siihen valmis ja voideltu.

      • Anonyymi

        Voiko karvoitus kasvaa ennalleen kapin jälkeen Rakki?

      • Anonyymi

        Täsmälleen noin kuten kirjoitat. Sillä ei Suomen Keskustaa eikä demokratian arvoiseksi politiikkaa korjata eikä edes nousua varten, jos mätää tihkuvat paiseet saavat jatkaa kuntatasolla, maakuntatasolla ja kaikenlaisissa viroissa.
        Sehän on kepun kunnallisen mahtijärjestelmän aikaansaannoksia vahvistaa mätäpaiseita ja tuhota rehellisyys.
        Petturimainen kähmintä ja sopuilu kulkevat käsikädessä ja kulissipeliin osallistuminen on reunaehtona ja että liäksi pitää olla keskustan jäsenkirja taskussa. Lähisukulaisuus luetaan eduksi virkaan valitessa. Paitsi, ei tartte olla virallisesti lähisukulainen, kunhan on ns. sukulaissielu, eli kun hyväksyy harmaan alueen pelikentällä kaikenlaista.

      • Anonyymi

        HK sininen kannattaa syödä kuorineen,niin kakka tulee siistissä paketissa ulos pallomahasta.

      • Anonyymi

        Ei riitä Kepulle puheenjohtajan vaihto. Kusessa ovat!!
        Sipilän konklaavi uskovaistenosaston avulla tulee olemaan piikki lihassa ja vaikuttaa keskustapolitiikkaan taustalla, pinnan alla.

    • Anonyymi

      Nykykeskusta on kaukana ihmiskeisestä asiasta. Tuo Sipilän ajama tyyli, oli vain hallituksessa olevien sisäpiiriläisten taskujentäyttö operaatio. Lähes julkisesti halveksittu kansanosa, työttömät (oikeat työttömät) sairastuneet ja eläkeläiset niittävät vieläkin sitä viljaa, kuten Kiky-sopimus, joka on toimaton hulluuden huipentuma. Soini, sinisten ss-mies, nauraa röhöttää taskut täynnä tuohta, Sipilän suurten ajatusten, sinisten aatosten siivittämänä. Siihen hallitukseen upposi kansan rahaa ja uppoaa koko ajan.

    • Anonyymi

      Kepu kellokkaat. Nyt hattu kouraan, suunnistus kohti pohjoista. Paavo Väyrynen puikkoihin ja jo alkaa Kepun uusi nousu.

      • Anonyymi

        Kallevi on Paavo Väyrysen tukijoita.

      • Anonyymi

        KEPU nousee kun saadaan nuorempia puikkoihin.

      • Anonyymi

        Kepussa nuoreksi luetaan 50 vuotiaat.

    • Anonyymi

      hhhhaaaa vai että keskustalle pitää antaa työrauha! Mitä työtä ne nyt tekee, kulissipeliä ja kähmintää. siihenkö vielä tarviivat enemmän rauhaa tehdä rauhassa koplauksia? haah haa hah etä on vitsi kerrassaan,

      • Anonyymi

        Tietysti työrauha. Totta joka sana.

      • Anonyymi

        "tarviivat enemmän rauhaa tehdä rauhassa koplauksia".
        Näin juuri.
        Ennen vaaleja vihervasemmisto, kepu huusi että hädänalaisia tulee auttaa.
        Nyt he auttavat hädänalaisia. Avustajia lisää, puoluetukea lisää...
        Niin, SDP ja Kepu ovat tosiaan hädänalaisia puolueita. Kannattajat vähenee ja toisesta päästä kuolo korjaa ikääntyvää vaalikarjaa.
        Voinee sanoa että vaalilupauksensa ovat pitäneet - hätäapua hädänalaisille.

        Koplauksella tarkoitetaan ilmeisesti kulissipeliä ja kähmintää, oman edun tavoittelua. Tästäkö keskustaa syytetään? Sanoisinko, että eräs kommentti tästä on harhaluulo kommentoijalta, jolla ei ole mitään perusteluja. Puskista huudettu juttu, jolla ei ole mitään arvoa.

        Jos asianomainen näkee poliitiikanhoidon vain kähmintänä ja kulisiisipelinä, niin asianomainen on täysin väärässä, koska hänellä on harhaluuloja tai vihaa joitakin puolueita kohtaan ja lisäksi vielä katkeruutta, kun pitää mollata ja arvostella joitakin puolueita negatiiviseen sävyyn. Harakoille ja taivaan tuuliin kyseiset ala-arvoiset kommentit menevät ohi korvien.

        Politiikassa, kaikki puolueet savat jotain hyvää aikaan, siitä esimerkkinä liittokohtaiset palkankorotukset duunareille ja eläkeläisille eläkekorotukset.

        Se, joka näkee politiikanhoidon kähmintänä tai kulissipelinä on täysin väärässä. Onneksi meillä on useita puolueita, joista voi valita mieleisensä itselleen. Polittisten puolueiden haukkuminen puskista ja siihen kuuluvien politiikkaa hoitavien ihmisten haukkuminen ei ole rakentavaa keskustelua.

        Tulihan asia selväksi?

        Annetaan työrauha niille, jotka poliittisia asioita ja päätöksiä tekevät, heidät kun on valittu äänestämällä vaaleissa. Turha on jälkikäteen valittajien valittaa. Juna meni jo. Seuraavissa vaaleissa voi vaikuttaa. Pitää olla sitten hereillä, ettei tarvitse jälkikäteen pettyä.

        make...vann.

        oho, nyt tuli tyynen valatameren syvyinen ja leveyinen vuodatus valehtelua, ettei muka koplata ja harjoiteteta kulissipliä ..näissä urautuneissa poliittisissa piireissä.

        Se on enemmän kuin tosiasia, lipsahduksia paikkakunnan herruuuden junttaamishengestä on toistettu suomi24 hyvin osuvasti sekä herruuden hengenjättiläiset ovat käyneet käräjillä todistamassa, ja saanet kukin osallisuutensa arvoiset "voittosetelit"...vaikka eihän aivopesulassa kerrottuna äänestjät mitään käsitä.
        Kulissipeli lähtien kerhoista, jatkuen käytävillä ja kaduilla on tarkoitushakuista ja olettamusta, ettei Pyhäjärvellä ole muuta muuta mahdollisuutta.

        Kaupungintalon sopulilaumakin on idioottimaisen sumutuksen välinen, on ihme jos ei joukkohypetyksessä mene mukaan. Tahtoadressi voi olla omalle egolle hetken voitto, mutta hyväksikäytetty muistoele rehellisyydelle. Pyhäjärvellä on pienet piirit, seinillä on enemmän korvia ja tieto liikkuu vaikkei uskoisi, joten heräämistä aikaan, voisin vinkata, ole ratkaisija, älä kelluva osa ongelmaa.
        Jatkosta vois todeta, pelilauta on jo täynnä pulunpaskaa, joten ei ole puhdasta pelitilaa,, Nimi joka sotkee pelikaverinsakin, on huulilla, joten ei pidä siistijänkän lähteä nimikirjoitustaan listaan suojaustoivossa laittaman.

        Heitä kunnioitetaan ja sinua halveksitaan. Tuntuuko hyvältä?

        Älä kehtaa, tiedät itsekin, mitä jankuttamasii "kunnioitus tarkoittaa heikäläisissä". Kunnioitus on niin iso juttu, ei kokemus sitä kirkasta, joten sinun hokusi auta.Teot, ne teot!
        Kunnioitus ei perustu vaalimenestykseen-eikä myöskään kunnia, kunniatunto ja rehtiys lähde menestymättömyydestä.
        Kunnioitus ja halveksunta ovat ihan eri asioita- kuten ilmansuunnat itä ja länsi, vaikka.
        Ja pyhiksessä molemissa "vaalisarjoissa"pelaa pinttyneet, omaksutut tyylit. On onnistujia ja epäonnistujia, on kehuttuja, on haukuttuja, on näkyviä ja vähemmän näkyviä, on taitavia, ja vähemmän taitavia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koplauksella tarkoitetaan ilmeisesti kulissipeliä ja kähmintää, oman edun tavoittelua. Tästäkö keskustaa syytetään? Sanoisinko, että eräs kommentti tästä on harhaluulo kommentoijalta, jolla ei ole mitään perusteluja. Puskista huudettu juttu, jolla ei ole mitään arvoa.

        Jos asianomainen näkee poliitiikanhoidon vain kähmintänä ja kulisiisipelinä, niin asianomainen on täysin väärässä, koska hänellä on harhaluuloja tai vihaa joitakin puolueita kohtaan ja lisäksi vielä katkeruutta, kun pitää mollata ja arvostella joitakin puolueita negatiiviseen sävyyn. Harakoille ja taivaan tuuliin kyseiset ala-arvoiset kommentit menevät ohi korvien.

        Politiikassa, kaikki puolueet savat jotain hyvää aikaan, siitä esimerkkinä liittokohtaiset palkankorotukset duunareille ja eläkeläisille eläkekorotukset.

        Se, joka näkee politiikanhoidon kähmintänä tai kulissipelinä on täysin väärässä. Onneksi meillä on useita puolueita, joista voi valita mieleisensä itselleen. Polittisten puolueiden haukkuminen puskista ja siihen kuuluvien politiikkaa hoitavien ihmisten haukkuminen ei ole rakentavaa keskustelua.

        Tulihan asia selväksi?

        Annetaan työrauha niille, jotka poliittisia asioita ja päätöksiä tekevät, heidät kun on valittu äänestämällä vaaleissa. Turha on jälkikäteen valittajien valittaa. Juna meni jo. Seuraavissa vaaleissa voi vaikuttaa. Pitää olla sitten hereillä, ettei tarvitse jälkikäteen pettyä.

        make...vann.

        Koplaus, oiskohan oman edun tavoittelua. Oman kunnian ja maineen puhdistusta.
        Vaikka veronmaksajien rahoilla, kun muuta mahdollisuutta ei ollut.
        Tuosta työrauhasta, onko täällä annettu rehellisille ihmisille työ ,eikä muutakaan rauhaa? Ajatellaan vaikka paria edellistä valtuustokautta.
        Tuosta rakentavasta keskustelusta, sitä odotaan jokaiselta myös kepun teräväpäiltä. Siitä on kysymys ihan valtakunnan politiikan tasolla,
        Tottakai äänestäjillä on oikeus vaatia ja tuoda julki omia ajatuksia ja vaatia asianmukaista päätäntää.
        Ei meidän tarvitse olla hiljaa seuraaviin vaaleihin asti.
        Onhan täällä onnistuttu jakamaan kuntalaiset kahteen leiriin. Sitä muutosta odotellessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oho, nyt tuli tyynen valatameren syvyinen ja leveyinen vuodatus valehtelua, ettei muka koplata ja harjoiteteta kulissipliä ..näissä urautuneissa poliittisissa piireissä.

        Se on enemmän kuin tosiasia, lipsahduksia paikkakunnan herruuuden junttaamishengestä on toistettu suomi24 hyvin osuvasti sekä herruuden hengenjättiläiset ovat käyneet käräjillä todistamassa, ja saanet kukin osallisuutensa arvoiset "voittosetelit"...vaikka eihän aivopesulassa kerrottuna äänestjät mitään käsitä.
        Kulissipeli lähtien kerhoista, jatkuen käytävillä ja kaduilla on tarkoitushakuista ja olettamusta, ettei Pyhäjärvellä ole muuta muuta mahdollisuutta.

        Kaupungintalon sopulilaumakin on idioottimaisen sumutuksen välinen, on ihme jos ei joukkohypetyksessä mene mukaan. Tahtoadressi voi olla omalle egolle hetken voitto, mutta hyväksikäytetty muistoele rehellisyydelle. Pyhäjärvellä on pienet piirit, seinillä on enemmän korvia ja tieto liikkuu vaikkei uskoisi, joten heräämistä aikaan, voisin vinkata, ole ratkaisija, älä kelluva osa ongelmaa.
        Jatkosta vois todeta, pelilauta on jo täynnä pulunpaskaa, joten ei ole puhdasta pelitilaa,, Nimi joka sotkee pelikaverinsakin, on huulilla, joten ei pidä siistijänkän lähteä nimikirjoitustaan listaan suojaustoivossa laittaman.

        Viimeistään nyt kaikki näkevät, mitä jatkuva valittaminen ja "omiensa" vähättely ja haukkuminen saa aikaan. Oman pesän likaaminen on ala.arvoista ja raukkamaista toimintaa. Jos ei itse ole saanut vaaleissa havittelemaansa äänimäärää, se ei oikeuta siirtämään omaa epäonnistumista toisten syyksi. Jos valittamalla ei pääse valtuustoon, niin ei sillä pääse muuannekkaan yhteisten asioiden hoitajaksi. Kaikkinainen onnistuminen vaatii yhteistyökykyä ja -halua.
        Meillä on tällä hetkellä yhteistyökykyiset päättäjät, vaikka erilaisia näkemyksiä asioista on. Se on jopa hyvä. Keskustelemalla ja neuvottelemalla löytyy kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Asioita hoidetaan kuntalaisten parhaaksi. Tilanne on haastava. Kaivoksen loppuminen on kova paikka. Vain yhteistyö voi tuottaa tulosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heitä kunnioitetaan ja sinua halveksitaan. Tuntuuko hyvältä?

        Aivan sama sinulle , tarvitsetko lisää 🦴🦴🦴🦴🦴

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeistään nyt kaikki näkevät, mitä jatkuva valittaminen ja "omiensa" vähättely ja haukkuminen saa aikaan. Oman pesän likaaminen on ala.arvoista ja raukkamaista toimintaa. Jos ei itse ole saanut vaaleissa havittelemaansa äänimäärää, se ei oikeuta siirtämään omaa epäonnistumista toisten syyksi. Jos valittamalla ei pääse valtuustoon, niin ei sillä pääse muuannekkaan yhteisten asioiden hoitajaksi. Kaikkinainen onnistuminen vaatii yhteistyökykyä ja -halua.
        Meillä on tällä hetkellä yhteistyökykyiset päättäjät, vaikka erilaisia näkemyksiä asioista on. Se on jopa hyvä. Keskustelemalla ja neuvottelemalla löytyy kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Asioita hoidetaan kuntalaisten parhaaksi. Tilanne on haastava. Kaivoksen loppuminen on kova paikka. Vain yhteistyö voi tuottaa tulosta.

        Niin, kunpa olisivat tuon tajunneet myös ennen valtuustopakoa ja myös sen jälkeen.🤭

    • Anonyymi

      Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

      • Anonyymi

        Ei ihme, että tätä valittajaa kutustaan yleisesti Rakiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihme, että tätä valittajaa kutustaan yleisesti Rakiksi.

        Sinua voidaan kutsua menenisyyden, tämän päivän ja tulevaisuuden "rakentajana" Piskiksi! Oletko tietoinen, mitä "sarjaa" PISKI edustaa?
        Et halua? No ei se mitään, kerron silti.
        Piski on sekarotuinen, sekaisen sukupuun jälkeläisistä "jalostunut" risteymä. Piski on monen isännän "oma", joka juoksentelee haistelemassa ja kyttämässä herkullisia "makupaloja", kuseksii ovenpieliin, kukkaistukset ovat ehkäpä parhaan juomapissin lirauksille.
        Hau hau, sinulle Piski, takapäänylkyttäjä eli kuntapoliitiikon paras kaveri.

    • Anonyymi

      Yksi kirjoittaja näkee kaikissa asioissa vain takapuolen. Lisäksi asia kuin asia, niin juttu pyörähtää navan alapuolelle. Miksi?

      • Anonyymi

        Sairas!

      • Anonyymi

        Nyt klo 9.35 sana puraisi piskiä pahasti, hau! tuossapa kiuhille palkitsemisen peruste, nimetään Pyhäjärven Pirullisin Piski! ha hau.

      • Anonyymi

        Piskit ja rakit haukuskelkoot toisiaa ja heilutelkoot häntiään. . Muut tekevät työt . Näin se menee. Eipä muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piskit ja rakit haukuskelkoot toisiaa ja heilutelkoot häntiään. . Muut tekevät työt . Näin se menee. Eipä muuta.

        Valtuustossakin.

      • Anonyymi

        HK sininen sorsametsällä,kun ei ole kepunarsisti täällä muille vittuilemassa.Ai niin kuukauden kuluttua alkaa HK sinisellä Kuusenmäellä hirvenmetsästys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HK sininen sorsametsällä,kun ei ole kepunarsisti täällä muille vittuilemassa.Ai niin kuukauden kuluttua alkaa HK sinisellä Kuusenmäellä hirvenmetsästys.

        Mitä luulet, pitäisiköhän sinun TEDRAIKAS keksiä jokin uusi harrastus HK:n sinisen perään itkemisen tilalle? Aamusta iltaan päivästä toiseen HK HK HK ihastunutko sinä häneen olet etkä saa häneltä vastarakkautta? Kuulostat ainakin kuin katkeralta jätetyltä exältä jolle on muodostunut sairaalloinen pakkomielle vastapuolesta joka jätti paremman löydettyään. Ei ihme että jätti hulluhan sonä olet selvästi juttujen perusteella ja selvästikkin pahasti läheisriippuvainen elikkäs stalkkeri vainoaja..

        Ja jälleen sama ilmiö että haukkuu muita siitä itse tekee, ja vieläpä sairaalloisesti! Tedraikas on väittänyt että häntä vainotaan, mutta mitä se on tuo HK HK HK HK kymmeniä kertoja joka päivä? Mitenkähän Tollolla on tutkintapyynnöt edennyt, heh heh!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6283
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4016
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2436
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1423
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe