Miksi feminismi on sovinismia hyväksyttävämpää, kun tavoite ja päämäärä on kuitenkin sukupuolten välinen tasa-arvo yhdyskunnassa
Kysymys feministeille
10
86
Vastaukset
- Anonyymi
Niinpä. Vaikka alunperin feminismi ei ollut naissovinismia, on se muuttunut sellaiseksi nykyään.
Tosin sillä erotuksella, että sovinismi ei tuntenut eikä vieläkään tunne väriä.
Sen sijaan nykyinen toksinen feminismi on suunnattu nimenomaan valkoista heteromiestä vastaan.
Eli nykyfeminismi on kaiken lisäksi rasistista!Ulkomailla, jossa on paljon kulttuurista sekoittumista, myös ihonvärin saralla, moni feministi on myös rasisti.
Tummaihoisilla naisilla ei ole samaa "feminististä gloriaa" muiden feministien keskuudessa mitä valkoisilla on.- Anonyymi
Feminismi on jo alkuajoista lähtien edustanut naissovinismia, miesvihaa. Tämä on totuus, minkä voi sievistelemättä sanoa ääneen.
Anonyymi kirjoitti:
Feminismi on jo alkuajoista lähtien edustanut naissovinismia, miesvihaa. Tämä on totuus, minkä voi sievistelemättä sanoa ääneen.
Ei pidä paikkaansa.
Alussa, jo useampi sata vuotta sitten, tasa-arvo oli tähtäimessä.
Moni feministi oli mies(esim Marquis de Condorcet).
Joissain maissa se on edelleen saavuttamatta, mutta esim Suomessa tasa-arvossa ollaan menty jo yli tasa-arvon ja ns. tasa-arvoinen arvopohja tuntuu olevan jo miehiä vastaan.
Naiset ovat monin paikoin "tasa-arvoisempia" kuin miehet.
Kannattaa tarkastaa mitä sovinismi tarkoittaa.
- Anonyymi
Kannattaa olla rehellinen siinä, mitä feminismi todellisuudessa tarkoittaa.
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa olla rehellinen siinä, mitä feminismi todellisuudessa tarkoittaa.
Se onkin koko jutun juuri.
Poliittinen ja mediakeskeinen feminismi on nykyään käytännössä idiotian levittämistä.
Tämä on tietenkin suuri harmi.
Potentiaalia järkevälle feminismille nääs on vaikka kuinka.
Factual Feminist on hyvä esimerkki tästä.- Anonyymi
Femen kirjoitti:
Se onkin koko jutun juuri.
Poliittinen ja mediakeskeinen feminismi on nykyään käytännössä idiotian levittämistä.
Tämä on tietenkin suuri harmi.
Potentiaalia järkevälle feminismille nääs on vaikka kuinka.
Factual Feminist on hyvä esimerkki tästä.Mitä on "järkevä feminismi" nimim. "Femen":in käsityksen mukaan?
Kiteytä pähkinänkuoreen tähän myös heille jotka eivät esimerkiksi osaa englantia kuunnellakseen tai lukeakseen aiheesta englanninkielisiä nettirölötyksiä. Jooko? Anonyymi kirjoitti:
Mitä on "järkevä feminismi" nimim. "Femen":in käsityksen mukaan?
Kiteytä pähkinänkuoreen tähän myös heille jotka eivät esimerkiksi osaa englantia kuunnellakseen tai lukeakseen aiheesta englanninkielisiä nettirölötyksiä. Jooko?Esimerkiksi minua ahdistaa se valehtelun ja harhaanjohtamisen määrä mitä media syöttää.
Naisen 80 senttiä hyvä esimerkki.
Tai että on olemassa jokin mystinen lasikatto, joka estää naista ylenemästä.
Feministit eivät osaa kertoa edes mitä termi patriarkaatti tarkoittaa.
Taso on säälittävällä tasolla.
- Anonyymi
YK:n tavoite on naisten aseman vahvistaminen.
https://kestavakehitys.fi/web/kestava-kehitys/agenda2030/tavoite-5
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 703063
- 922855
- 512095
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201545- 151329
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51318Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131291Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131253Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241222- 181220