vuodet 1917-1918

ja kirkko

Vieläkö kirkko on valkoinen?

Suomen sisällisodan aikana kirkko oli selvästi oikeistolainen. Kauhun aikoina ainakin suomen lapissa haudattiin punaisia uskovaisia kirkon jäseniä siunaamattomaan maahan siunaamatta.

Kirkolle ei, ainakaan silloin kaikki olleet ihmisinä saman arvoisia, veronmaksajiksi kepasivat punaisetkin.

Nyt haluaisin tietää, että onko kyseiset siunaamattomat hautausmaan vainajat saaneet kirkolta jälkeen päin ihmis-arvoisen kohtelun. Siis avoimen ja rehellisen anteeksi pyynnöt ja vainajien siirrot siunattuun maahan?

Onko vääryyttä kärsineiden vainajien omaiset ja sukulaiset saaneet osakseen kirkon taholta sen huomion ja avun tuskaansa joka heille kuuluu?

Suomen sisällissota oli tosi paha ja osoitti kansalaisilleen monia totuuksia, kirkostakin.

14

709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhus

      ..nyt on vuosi 2005. Ei meikäläinen liki seitsemänkymppinen enää tiedä asioita, jotka tapahtuivat kauan ennen meidän syntymäämme.

    • ..on pyytänyt anteeksi toimintaansa kansalaissodan jälkeen.

      Tästä on eräänlaisena osoituksena myös useat punaisten teloitettujen joukkohautojen siunaamiset jossa kirkko tekee nyt sen minkä sen olisi kuulunut tehdä 80-vuotta aiemmin.

      Kysyt myös: "Onko vääryyttä kärsineiden vainajien omaiset ja sukulaiset saaneet osakseen kirkon taholta sen huomion ja avun tuskaansa joka heille kuuluu?"

      Mielestäni eivät saaneet kirkosta sitä tukea joka heidän olisi kuulunut silloin saada. Tosin tapahtumista on kulunut aikaa jo 87-vuotta eikä nykyajan näkökulmasta varmaankaan siihen asiaan liittyvää tuskaa enää tunneta. Mutta päättyiköhän teloituksiin syyllistyneiden valkoisten katarssis ikinä?

      • naku pelle

        Eivätkö punikit tunne katsarsista teoistaan? Sen mäkyll uskon! Miksi Vapaussodan ja valkosotureiden muisto ja asia pitäisi muuten oikein virallisesti häväistä? Eikö se ole vähän niin kuin vastavuoroisesti jättää edelleen siunaamatta?


      • nojoo...
        naku pelle kirjoitti:

        Eivätkö punikit tunne katsarsista teoistaan? Sen mäkyll uskon! Miksi Vapaussodan ja valkosotureiden muisto ja asia pitäisi muuten oikein virallisesti häväistä? Eikö se ole vähän niin kuin vastavuoroisesti jättää edelleen siunaamatta?

        Kai se on kirkon tehtävä kohdella jokaista jäsentää tasavertoisesti. Joten tuo siunaamatta jättäminen ei ole osoitus ainakaan siitä.


      • naku pelle kirjoitti:

        Eivätkö punikit tunne katsarsista teoistaan? Sen mäkyll uskon! Miksi Vapaussodan ja valkosotureiden muisto ja asia pitäisi muuten oikein virallisesti häväistä? Eikö se ole vähän niin kuin vastavuoroisesti jättää edelleen siunaamatta?

        .."Miksi Vapaussodan ja valkosotureiden muisto ja asia pitäisi muuten oikein virallisesti häväistä?"

        Missä sitä on ihan virallisesti häväisty? Ainakaan minun silmiini ei ole tullut, paljon joukkotiedoitusvälineitä lukevana, virallista häväpäisyä valkosotureiden muistoa kohtaan.

        Onko se mielestäsi valkosoturien muiston häpäisyä kun punaisten surmansa saaneiden muistoa kunnioitetaan?


      • aito-arska kirjoitti:

        .."Miksi Vapaussodan ja valkosotureiden muisto ja asia pitäisi muuten oikein virallisesti häväistä?"

        Missä sitä on ihan virallisesti häväisty? Ainakaan minun silmiini ei ole tullut, paljon joukkotiedoitusvälineitä lukevana, virallista häväpäisyä valkosotureiden muistoa kohtaan.

        Onko se mielestäsi valkosoturien muiston häpäisyä kun punaisten surmansa saaneiden muistoa kunnioitetaan?

        Niiden jotka taisteli vieraanmaan puolella itsenäisyyttämme vastaan? Pitäisikö myös kunnioittaa talvi ja jatko ja lapin sodassa vastapuolella kuolleita?


      • Jos tarkoitat Vapaussotaa siitä ei kirkolla ole muuta anteeksi pyydettävää kuin mitä on nyt tehty viime vuosina kun piispat ovat siunannet punikkeja.


      • HTT
        Sanamies kirjoitti:

        Jos tarkoitat Vapaussotaa siitä ei kirkolla ole muuta anteeksi pyydettävää kuin mitä on nyt tehty viime vuosina kun piispat ovat siunannet punikkeja.

        Eiku kirkon jäsenistä varmaan on kysymys! Kirkonhan tulee olla puolueeton.. vaikka on se Jumalankin ielestä epäonnistunut puolueettomuuden suhteen... Mut ei epäonnistumista kirkon johto saa tunnustaa ku se hävettäs...


      • Sanamies kirjoitti:

        Niiden jotka taisteli vieraanmaan puolella itsenäisyyttämme vastaan? Pitäisikö myös kunnioittaa talvi ja jatko ja lapin sodassa vastapuolella kuolleita?

        ..väärin. Punaiset taistelivat suomalaisten puolesta toisia suomalaisia vastaan. Kansalaiset vastaan kansalaiset. Tukeaan punaisille antoi enimmillään n.2000 venäläistä vapaaehtoista. Tukeaan valkoiselle osapuolelle antoi n.10000-12000 saksalaista ja n.tuhat ruotsalaista.

        Rauhan aikana kuuluu kunnioittaa, omien sankarivainajien lisäksi myös sodan aikaisen vihollisen sankarivainajia. Miehiä hekin olivat toteuttaessaan velvollisuuttaan.

        On erittäin oikeaa, että kirkko osaltaan kunnioittaa punavainajia siunaamalla punaiosten hautoja.


      • kirkon
        aito-arska kirjoitti:

        ..väärin. Punaiset taistelivat suomalaisten puolesta toisia suomalaisia vastaan. Kansalaiset vastaan kansalaiset. Tukeaan punaisille antoi enimmillään n.2000 venäläistä vapaaehtoista. Tukeaan valkoiselle osapuolelle antoi n.10000-12000 saksalaista ja n.tuhat ruotsalaista.

        Rauhan aikana kuuluu kunnioittaa, omien sankarivainajien lisäksi myös sodan aikaisen vihollisen sankarivainajia. Miehiä hekin olivat toteuttaessaan velvollisuuttaan.

        On erittäin oikeaa, että kirkko osaltaan kunnioittaa punavainajia siunaamalla punaiosten hautoja.

        Kirkon tulee olla puoletton. Sitä se ei ollut ja se on kirkolle suuri häpeä.

        Kirkolla on samat velvollisuudet JÄSENIÄÄN KOHTAA olivatpa he sitten punaisia tai valkoisia.

        Suomessa on muutamia pappeja jotka ovat pyytäneet anteeksi mutta KIRKON VIRALLINEN JOHTO ei tietääkseni ole pyytänyt koskaan anteeksi vaikka se oli juuri johto joka asetti kirkon valkoisten puolelle vaikka kirkon tulisi aina olla jäsentensä puolella eli puolueeton.


    • suunnitelma

      Kun Ruotsi ja Venäjä eivät lukuisista yrityksistään huolimatta onnistuneet saamaan suomea omakseen niin keksivät pirullisen suunnitelman 1917-18 vuodet ovat osoitus siitä. Ja olivat vähällä onnistuakkin...

      Ruotsalaiset aseistivat ja avustivat valkoista yläluokkaa.
      Venäläiset aseistivat ja avustivat punaista työväenluokkaa.
      Sitten ruotsalaiset ja venäläiset tahollaan seurasivat kun suomalaiset tekee työn niin he pääsevät jakamaan suomen keskenään!

      No eihän tähän teoriaan ole mitään todisteita kai mutta ehkä tämä teoria ei ole niin kaukaa haettu kuin luulis.

      Molemmat tunnetaan naapureita kun ovat ja molemmat ovat vuosisatoja olleet tuhoamassa suomen omaa historiaa ja tuota suomalaisten historian salaamista jatkuu koko ajan. Tosin nyt on suomessa yksi henkilö todella paneutunut juuri suomen historian tutkimiseen ja nähtäväksi jää mitä tulemme, ehkä jo lähi aikoina kuulemaan...

    • vanha patriootti

      On syytä muistaa, että sosialismi oppina oli ateistinen. Marx-Leninin sosialismi ilmoitti, ettei ihmisellä ole sielua eikä Jumalaa. Uskonto oli ooppiumia kansalle.

      Tämän mukaisesti toimittiin. Koska sosialisti katsoi, ettei ihmisellä ole sielua ikä Jumalaa, olisi siunaus ja siunattuun maahan hautaaminen ollut täysin heidän ideologiansa vastaista. Tätä sitten käytännössä sovellettiin, joskus makaaberillakin tavalla.

      Toki tavallinen kansa eli aika etäällä marxilais-leninistisestä ideologiasta. Useimpien sosialismi johtui omasta yhteiskunnallisesta sidosryhmästä, halusta vaikuttaa sidosryhmänsä asioihin ja asemaan sekä yhteiskunnan osattomiin kohdistuvien kohtuuttomuuksien vähentämiseen. Ateismi oli useimmille vieras, uusi ja outo oppi.

    • Punikin sukua

      Osa kirkonmiehistä on pahoitellut ylilyöntejä ja kirkon puolueellisuutta 1918. Itse kirkko tietääkseni ei.

      Totta on, että punaisten puolelle päätyneistä suurin osa ei ollut vakaumuksellisia ateistisia marxilaisia, vaan kirkon jäseniä, köyhiä ihmisiä, joiden on aina sanottu olevan kirkonmiesten sydäntä lähellä. Tästä syystä useimpiin punaisten joukkohautojen hautamuistomerkkeihin on laitettu risti.

      Näistä tuore lista:
      www.tkm.fi

      • niin on...

        Niin on ettei kirkon sovi tunnustaa tai/ja sovittaa vääryyksiään köyhälistölle. Sehän saisi yläluokan sotajalalle kirkkoa vastaan. Kirkko pitää itselleen tärkeämpänä yläluokan suosiota kuin köyhän jäsenistönsä taivaaseen pääsemistä. Häpeällistä kirkolle ja tietysti kirkon johdolle erityisesti. Heillä on jo ollut vuosi kymmeniä aikaa sovittaa tapahtuneet mutta ilmeisesti pitää ja tulee pitämään kiinni oikeistolaisuudestaan sanokoon Jumala tai/ja kansa mitä haluaa.
        Mielestäni, jokaisen kristityn tulis muistuttaa kirkon ylintä johtoa tästä. Olis kai jo aika asettaa tasa-arvoisuudet kohdalleen.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      256
      5359
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      125
      2333
    3. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      243
      2041
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1844
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1690
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      188
      1547
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      54
      1434
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      63
      1364
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1321
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1181
    Aihe