toleranssini on vähän eri luokkaa kuin useimmilla

Ihan hyvä asenne. Itsekin olen sitkeä luonne. Valitettavasti vaan ihan kaikki eivät ole tai jaksa olla sitkeitä. Eikä siinäkään mitään pahaa ole.

Tahdonvoimaa pitää harjoittaa. Olen samaa mieltä. Lujalla tahdolla saa aikaiseksi vaikka mitä. Pitää päättää ja pysyä siinä. Kaikilta se ei onnistu, osa ei tajua edes mitä tahto on. Komppaan ihmisiä, joilla tämä ominaisuus on. Omaa luonnettaan pitää muutenkin harjoittaa. Hyvin harvoin kannattaa valittaa mistään.

Tavallaan olen samaa mieltä. Minullakin lähes kaikilla elämänalueilla jotain vikaa, hyvin suurta tai kohtalaista. En tunne ketään toista jolla olisi näin huonosti. Tiedän kyllä että maailmassa on ihmisiä, joilla on minua paljon huonommin asiat, olen nähnyt Youtubesta videoita kauheista ihmiskohtaloista. Ja olen livenäkin nähnyt heitä, viimeksi tänään.

En kuitenkaan pidä itseäni masentuneena, vaikka testien mukaan olekin kai jonkin verran. Ajattelen että ei mikään ihme jos tuntee surua, huolta ja pahaa mieltä säännöllisesti tällaisessa tilanteessa! Ei kai se epänormaalia ja sairasta ole, tervettä pikemmikin! En mene sen takia psykiatrille pyytämään masennusdiagnoosia tms. Katkaisen mielipahaa huumorilla ja hassuttelemalla, ajattelemalla että kyllä minä kestän ja pyrin olemaan iloinen ja kiitollinen siitä mitä minulla on.

Mutta tässä on myös se, että on kai olemassa jotain "välittäjäainemasennustakin" tms. eli ehkä jotkut eivät jotenkin pysty ajattelemaan näin kuin minä ajattelen. Vai pystyisivätkö he jos asennoituisivat toisella tavalla??

Jos et ole todella nuori, en ymmärrä, miten noin paljon koettuasi kykenet noin ajatuksettomaan elämänasenteeseen. Toki nykyaikana paljon on mahdollista (ja silti ei juuri mikään, kenellekään).

En oikeastaan jaksa perata tuota sen kummemmin.

Ihmiset valittavat. He eivät ole sinä, etkä sinä he. Olisiko siinä seuraava sisäistettävä ajatus?

"Edellyttää siis henkistä ahdaskatseisuutta, putkinäköä, empatiakyvyn puutetta ja tyhmyyttä.

En pitäisi tavoittelemisen arvoisena. Ennemmin masennus ja ajoittainen luovuttaminen. Ne ovat sentään luonnollisia ja tasapainoisia tunnelmia. Usein kehittäviäkin."
Täysin samaa mieltä.
Kuulostat kauhealle ihmiselle, ap! Olet armoton itsellesi ja tuomitset epäonnistumisesi - mitä sinulle on tapahtunut? Sillä tuo ei tervettä tuokaan. Terve ihminen on tasapainoinen ja hyväksyvä, osaa antaa anteeksi itselleen ja muille. Osaa TUNTEA! Se kyky sinulta tuntuu puuttuvan kokonaan. En ihmettele jos sinulla ei ole ketään läheistä.

Minusta masennukselle ja luovuttamiselle sekä epäonnistumiselle antautuminen ovat minusta eri asioita kuin kyky tuntea. Kyky tuntea voi olla sitä, että kykenee tunnistamaan masennuksen tekijät, ahdituneisuuden sekä depresiiviset tunteet. Se että antautuu depresiivisyyden tunteen valtaan sen sijaan, että tunnistaa ja tuntee negatiiviset tunteet etukäteen, ja tekee jotain sellaista - josta tulee hyvä olo ehkäisee sitä, että antautuu sellaisten tunteiden valtaan joista depresiivisyys tulee. Toki on tilanteita, kun ei enään pysty tekemään ja muuttamaan suuntaa, ettei ne asiat mitkä ovat ennen tuottaneet mielihyvää eivät enään teekkään sitä. Se että silloin pysähtyy ja antaan itselleen levon sekä riittävän unen, voivat olla tekijöitä joilla toimintakyky ja kyky tehdä itselleen mieleisiä asioita palaa. Pidetäänkö masentumisen kykyä siis terveenä? Sitä, että kykenee tuntemaan? Vai olisiko tervempää se, että tiedostaa etukäteen tunteet, hallitsee ne ja ei astu siihen positioon josta ei pääse ylös - siihen tilaan, että kokee olevansa merkityksellinen. Osa jotain kokonaisuutta, yhteiskuntaa ja oman elämänsä parasta asiantuntijaa? Asioilla on aina kaksi puolta, onko aloittaja kamala vai onko aloittajan sietokyky oikeasti parempi kuin heillä, jotka suostuvat masennukselle. Elämä aina opettaa, onko hän siis selvityjä vai armoton ja tunteeton. Me emme voi sitä täältä ruudun takaa määrittää. Aloittajalle ja kaikille muillekkin kaikkea hyvää ja kauniita unia.

Itelläkään ei ole mitään keskivertoa normaalia. Ei perhettä, ei puolisoa, ei sisaruksia, ei töitä, ei työkykyä, ei ystäviä. Minulla on puolestaan autismi, homous, neuroottinen luonne, vanhemmat, koulutus,lapsuuden ja aikuisiän traumoja, koulukiusaamista sekä muutama muukin ongelma. En ole edes henkisesti olemassa, tämä kirjoitus osoittaakuitenkin että olen fyysisesti elossa. Laiha lohtu kokonaistilannetta ajatellen. Todella laiha.