Koska siis kirkon virallisen tunnustuksen mukaan Pyhä Raamattu on sen opin ja uskon ylimmäinen ohjenuora, meidän ei tarvitse uhrata paljoja mietiskelyjä sille minkälainen on homoseksualismin syntymekanismi, sillä Raamattu ilmoittaa sen meille niin selkokielisesti että asiasta ei kellekään jää minkäänlaista epäilystä sen suhteen että onko Jumala "luonut" homoseksuaalisuuden ja voidaanko sitä kristinuskon mukaan kutsua "moninaisuuden rikkaudeksi" tms.
Uuden testamentin kirje roomalaisille, sen 1. luku kertoo ensinäkin homoseksualismin syntysyyn:
" niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia."
=> Syy on siis Jumalan tuntemisen hylkääminen. Tämä nähdään siitäkin ettei maailmassa ole ainuttakaan todellista kristittyä joka ei torjuisi homoseksualismin syntinä. Jos ihmine on kristitty, hänellä on se ymmärrys että homoseksualismi on yksi syntielämän muoto, yksi monista joiden vallassa ihmiset ovat. Toksi mutkaan ihmiset eivät ole synnittömiä, eivät edes kristityt, mutta jokainen oikea kristitty ymmärtää että homoseksualismi on synti joka on tunnustettava syntinä ja josta on tehtävä parannus autuuden menettämisen uhalla, sillä Jumala sanoo 1.Room:
"niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia."
=> SEllainen ihminen jonka Jumala on hyljännyt, ja joka on itse ensin hylännyt Jumalan tuntemisen ja tottelemisen, -ei elä autuuden omistuksessa vaan kaltevalla pinnalla joka parannusta tekemättömänä johtaa iankaikkiseen kadotukseen sillä Raamattu sanoo: "joka syntinsä tunnustaa ja hylkää SE saa armon!" Mutta jos ihminen ei edes tunnusta syntiään (vaikkapa homoseksualismia) vaan puolustaa sitä eikä tunnusta sitä syntinä, miten hän voisi olla Jumalan ystävä ja matkalla autuuteen? Ei toki rakkaat ystävät! Älkää pettäkö itseänne! Ei Raamattu sellaista opeta!
Koko tekstiyhteys kuuluu:
"Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; 27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. 28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. "
Kyllä homoseksualistillekin armo kuuluu, jos hän tunnustaa syntinsä ja katuu niitä, mutta Raamatun mukaan sellaiselle joka ei tunusta syntejään, niinkuin me kristityt aina teemme, sellainen ei Jeesuksen oman opetuksen mukaan tule perimään armoa iankaikkisella tuomiolla! Kaikki syntiset, siis kaikki ihmiset maailmassa olemme samalla viivalla, kaikki me joudumme kadotukseen jollemme saa armoa, siinä mielessä homoseksualistit eivät ole muita parempia eivätkä pahempia sillä kaikki synti johtaa eroon Jumalasta, HUOM! MUTTA VAIN SILLOIN KUN SITÄ EI TUNNUSTETA SYNTINÄ!
Jos homoseksuailisti tunnustaa syntinsä ja pyytää parannuksen armoa vilpittömällä sydämellä, niin hänenkin autuutenaan on saada uskoa evankeliumin lupåaus syntien anteeksisaamisesta, mutta tämä kuuluu vain niille JOTKA TUNNUSTAVAT SYNTINSÄ niinkuin me uskovaiset jumalanlapset teemme.
Tämä on asia josta erotetaan Jumalan-, ja Saatanan lapset, eli ne jotka elävät armossa Jumalan ystävinä ja ne jotka elävät vielä synneissään Jumalalle vihollisina, sillä he eivät tunnusta syntejään!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.