Miksi?

Miksi Natoon?
Kukaan ei hyödy Natosta (ainakaan Suomessa).
Natoon liittyminen vain provosoisi Venäjää, jota
tietyt militaristit pitävät potentiaalisena vihulaisena. Sitäpaitsi jos Suomeen hyökättäisiin (Ruotsista, Venäjältä?)niin väittääkö joku ettei kukaan EU-maa tai edes Yhdysvallat ärähtäisi ja syöksyisi auttamaan. Ei perusteluja verraten 2. maailmansotaan kiitos. Ajat ovat muuttuneet.
6241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mä haluun!

Äänestä
  • Nämä mielipiteeni ovat hieman lainattuja mutta sen verran fiksuja että ne pitää tuoda esiin. Eräässä yleisön osastossa Suomea sätittiin siitä ettei ole jo liitytty Natoon koska jokainen " sivistynyt " maa on jo liittynyt.

    Henkilö sai vastausta, onko esim. Sveitsi sivistymätön maa liittoutumattomuutensa tähden? Ja kuinka kävikään Suomella edellisen sotilas- liiton kanssa?

    Henkilökohtaisesti vastustan Natoa, omaa maatani voin puolustaa vaikka se tekisikin vaikeaa mutta esim. Yhdysvaltojen tähden en lähde Lähi- Itään taikka minnekkään muuallekkaan jonkun toisen vihollisia tappamaan. Teurastakoon vihollisensa ihan rauhassa keskenään, itse kieltäydyn tehtävästä.

    Mutta mikäli Suomi joutuu Natoon ( kansanäänestyksessä ääneni on ei )niin Remahl lähtee Sveitsiin, eikä minulta sitä kukaan kiellä, koska Suomi on sivistynyt maa.

    Äänestä

  • Remahl kirjoitti:

    Nämä mielipiteeni ovat hieman lainattuja mutta sen verran fiksuja että ne pitää tuoda esiin. Eräässä yleisön osastossa Suomea sätittiin siitä ettei ole jo liitytty Natoon koska jokainen " sivistynyt " maa on jo liittynyt.

    Henkilö sai vastausta, onko esim. Sveitsi sivistymätön maa liittoutumattomuutensa tähden? Ja kuinka kävikään Suomella edellisen sotilas- liiton kanssa?

    Henkilökohtaisesti vastustan Natoa, omaa maatani voin puolustaa vaikka se tekisikin vaikeaa mutta esim. Yhdysvaltojen tähden en lähde Lähi- Itään taikka minnekkään muuallekkaan jonkun toisen vihollisia tappamaan. Teurastakoon vihollisensa ihan rauhassa keskenään, itse kieltäydyn tehtävästä.

    Mutta mikäli Suomi joutuu Natoon ( kansanäänestyksessä ääneni on ei )niin Remahl lähtee Sveitsiin, eikä minulta sitä kukaan kiellä, koska Suomi on sivistynyt maa.

    ihan varma?

    >niin Remahl lähtee Sveitsiin, eikä minulta sitä kukaan kiellä, koska Suomi
    >on sivistynyt maa.

    Luulisin sveitsiläisillä olevan viimeisen sanan ko asiassa.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    ihan varma?

    >niin Remahl lähtee Sveitsiin, eikä minulta sitä kukaan kiellä, koska Suomi
    >on sivistynyt maa.

    Luulisin sveitsiläisillä olevan viimeisen sanan ko asiassa.

    Luulisin että Sveitsin kansalaisuuden saisi kyllä nopeammin jos pistäisi selvitykseen viitteen " Natosta irtautuminen ".

    Äänestä

  • Remahl kirjoitti:

    Luulisin että Sveitsin kansalaisuuden saisi kyllä nopeammin jos pistäisi selvitykseen viitteen " Natosta irtautuminen ".

    Natoon meneminen on kuin iskisi kätensä superliimaan. Irti et pääse ihan heti. Eroon menee 21 vuotta. Tuona aikana ehtii tapahtua ties mitä.

    Äänestä

Pieni kiivas joukkio puuhastelee Suomessa minkä ehtivät, täysi tuki USA:lta ja Euroopan natomailta. Ovat eliittiä, ei sentään koko eliitti.
Kaytettävissä suomen valtamedia nato-työhön.

Toimivat kuitenkin suomen kansaa vastaan. Nato tarvitsee Suomea alueena, Venäjän kanssa käytävää sotaa varten.

Maanpettureiksi tunnistetaan vasta sitten kun Suomea tuhotaan kahden sotilasmahdin ottelussa.

Natolobbaajat toimivatkin varoen henkilöitymästä natomielisiksi. Siksi on pirun vaikeaa selvittää kuka kutsui vaikkapa jenkkipanssareita suomeen?

Vastuu painaa natolobbaria. Toisaalta on ihana rypeä Naton huomiossa, imartelu ja lupaus "fiinistä" seurasta vei eliitiltä jalat alta jo aikoja sitten.

Toisaalta on hiipivä tietoisuus suomen kärventämisestä, totaalisesta tuhoamisesta sotilasmahtien ottelussa.

Natolobbarien ujolta vaikuttava käytös ei ole ujoutta, vain vastuunpakoilua. Pelko siitä että joutuu vastaamaan tekemistään päätöksistä, että omapäisillä teoillaan veti suomen kansan kekelle sotahelvettiä.

En ihmettelisi jos parempivainuisilla lobbareilla, noilla näkymättömillä eminensseillä on jo turvallisemmissa paikoissa maailmalla rahaa kätköissä.
Enkä ihmettelisi jos lobbareita on motivoitu "eduilla", onhan suomen uhraaminen muiden natomaiden eduksi.

Se vaan on niin raadollista, usko tai älä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä kirjoitti:

Miksi Natoon?
Kukaan ei hyödy Natosta (ainakaan Suomessa).
Natoon liittyminen vain provosoisi Venäjää, jota
tietyt militaristit pitävät potentiaalisena vihulaisena. Sitäpaitsi jos Suomeen hyökättäisiin (Ruotsista, Venäjältä?)niin väittääkö joku ettei kukaan EU-maa tai edes Yhdysvallat ärähtäisi ja syöksyisi auttamaan. Ei perusteluja verraten 2. maailmansotaan kiitos. Ajat ovat muuttuneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu