alkää ampuko

Brittilehti Timesin mukaan Irakissa oleville amerikkalaisjoukoille on alettu antaa erikoiskoulutusta vihollisten erottamiseksi liittolaisjoukoista. Irakissa olevat amerikkalaisjoukot ovat niin liipaisinherkkiä, että niille on alettu antaa erikoiskoulutusta vihollisten erottamiseksi liittolaisjoukoista, kirjoittaa brittilehti Times verkkosivuillaan. Kuluneen vuoden aikana pelkästään Etelä-Irakissa on sattunut 32 tapausta, joissa tulituksen kohteeksi ovat joutuneet liittolaiset. Brittien valvomalla alueella sattuneet välikohtaukset eivät vaatineet kuolonuhreja, mutta kymmenen sotilasta haavoittui. Useimmissa tapauksista ampujina olivat amerikkalaiset. Uudesta koulutuksesta kerrottiin, kun Yhdysvallat ja Italia mainitsivat tekevänsä selvityksen viimeviikkoisesta tapahtumasta, jossa amerikkalaisjoukot ampuivat kuoliaaksi italialaisen agentin N icola Caliparin. Calipari oli saattamassa Bagdadin lentokentälle kuukauden siepattuna ollutta italialaistoimittajaa. Vähemmälle huomiolle jäi samana päivänä sattunut 30-vuotiaan bulgarialaissotilaan kuolema, josta syytettiin niin ikään amerikkalaisia.

Lippuja lainassa

Basrassa päämajaansa pitävät britit ovat lainanneet amerikkalaisille annettavaan koulutukseen sotilaitaan, ajoneuvojaan ja Britannian lippuja, jotta amerikkalaiset oppisivat erottamaan heidät irakilaiskapinallisista, kirjoittaa Times. Brittisotilaita on myös varoitettu pysymään kaukana amerikkalaissaattueista mahdollisen tulituksen varalta. Amerikkalaisiin törmätessään heitä on kehotettu hidastamaan tuntuvasti vauhtia, heiluttamaan lippuaan ja huutamaan, että he ovat brittejä, liittolaisia. Ongelmana on, että useimmat välikohtaukset sattuvat pimeässä, sanoi eräs sotilaslähde Times-lehdelle. Eräs brittiupseeri täsmensi vielä sotilaille annettuja neuvoja. Jos (amerikkalaiset) ampuvat, meidän on käsketty lyömään jarrut pohjaan ja kaahaamaan päinvastaiseen suuntaan, hän kertoi lehdelle.
(MTV3-STT)

http://www.holkkari.net/foorumi/index.php?topic=25.495
3185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ovat tyhmiä!

Äänestä
  • Suomalaisiakin kaatui isot määrät omien tulitukseen talvisodassa ja jatkosodassa veteraanien muistelmien mukaan. Eikä kyseessä olleet edes liittolaisjoukot vieraine univormuineen. Ovatko siis suomalaisetkin tyhmiä?

    Äänestä

  • kuten suomessa kirjoitti:

    Suomalaisiakin kaatui isot määrät omien tulitukseen talvisodassa ja jatkosodassa veteraanien muistelmien mukaan. Eikä kyseessä olleet edes liittolaisjoukot vieraine univormuineen. Ovatko siis suomalaisetkin tyhmiä?

    suoraan kysymykseen: KYLLÄ! Suomalaiset ovat tyhmiä kun suostuvat nykymenoon. Luulevat että uhrit kaatuivat sodissa sen takia että voisi löhötä sohvalla avustusten turvin, tai tehdä jotain muuta kehittävää muiden varoilla. Suomalaiset, eteenkin oikeita töitä tekevä vähemmistö, ovat tyhmiä kun eivät laita nykyvelttoilulle stoppia. Suostuvat vain maksumiehiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kavereita kirjoitti:

Brittilehti Timesin mukaan Irakissa oleville amerikkalaisjoukoille on alettu antaa erikoiskoulutusta vihollisten erottamiseksi liittolaisjoukoista. Irakissa olevat amerikkalaisjoukot ovat niin liipaisinherkkiä, että niille on alettu antaa erikoiskoulutusta vihollisten erottamiseksi liittolaisjoukoista, kirjoittaa brittilehti Times verkkosivuillaan. Kuluneen vuoden aikana pelkästään Etelä-Irakissa on sattunut 32 tapausta, joissa tulituksen kohteeksi ovat joutuneet liittolaiset. Brittien valvomalla alueella sattuneet välikohtaukset eivät vaatineet kuolonuhreja, mutta kymmenen sotilasta haavoittui. Useimmissa tapauksista ampujina olivat amerikkalaiset. Uudesta koulutuksesta kerrottiin, kun Yhdysvallat ja Italia mainitsivat tekevänsä selvityksen viimeviikkoisesta tapahtumasta, jossa amerikkalaisjoukot ampuivat kuoliaaksi italialaisen agentin N icola Caliparin. Calipari oli saattamassa Bagdadin lentokentälle kuukauden siepattuna ollutta italialaistoimittajaa. Vähemmälle huomiolle jäi samana päivänä sattunut 30-vuotiaan bulgarialaissotilaan kuolema, josta syytettiin niin ikään amerikkalaisia.

Lippuja lainassa

Basrassa päämajaansa pitävät britit ovat lainanneet amerikkalaisille annettavaan koulutukseen sotilaitaan, ajoneuvojaan ja Britannian lippuja, jotta amerikkalaiset oppisivat erottamaan heidät irakilaiskapinallisista, kirjoittaa Times. Brittisotilaita on myös varoitettu pysymään kaukana amerikkalaissaattueista mahdollisen tulituksen varalta. Amerikkalaisiin törmätessään heitä on kehotettu hidastamaan tuntuvasti vauhtia, heiluttamaan lippuaan ja huutamaan, että he ovat brittejä, liittolaisia. Ongelmana on, että useimmat välikohtaukset sattuvat pimeässä, sanoi eräs sotilaslähde Times-lehdelle. Eräs brittiupseeri täsmensi vielä sotilaille annettuja neuvoja. Jos (amerikkalaiset) ampuvat, meidän on käsketty lyömään jarrut pohjaan ja kaahaamaan päinvastaiseen suuntaan, hän kertoi lehdelle.
(MTV3-STT)

http://www.holkkari.net/foorumi/index.php?topic=25.495

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu