Taivasuskon

On juuri julkaistu kirja SINÄ KUOLET, toim. Ari Liimatainen. Kymmenkunta kirjoittajaa pohtii kuolemaan liittyviä näkökohtia. Mukana ovat myös mm. Arno Kotro, Tommy Lindgren ja Torsti Lehtinen. Alla muutamia kohtia Esa Ylikosken esseestä Kokonainen elämä.


”Ei ole mieltä kuluttaa aikansa ja energiaansa sen pähkäilyyn, ketkä pääsevät taivaaseen ja ketkä helvettiin ties milläkin ehdolla, koska koko kysymyksenasettelu ja ajatusrakennelma on mahdoton. Kannattaa keskittyä elämään.”

ooo

”Ajatus kuoleman jälkeisestä iankaikkisesta elämästä on mielestäni mahdoton, luonnonvastainen, omahyväinen ja hieman suuruudenhullu kuvitelma, josta kaiken lisäksi on ollut ja on huomattavaa haittaa ihmisten elämälle ja koko ihmiskunnan kehitykselle.”

ooo

”Elämänsä rajallisuuden ja mahdollisuuksien ymmärtäminen ja hyväksyminen vapauttaa ihmisen elämään tätä ainutkertaista ja ainutlaatuista elämäänsä täysillä, vailla turhia pelkoja ja toiveita. Ihmissuhteiden, rakkauden, ystävyyden, toveruuden ja lähimmäisten merkitys kasvaa, kun ymmärtää elävänsä vain kerran. Samalla se motivoi ohjaamaan yhteiskuntaa jokaisen elämän kunnioittamiseen myös käytännössä niin, että kaikki mahdollinen tehdään ihmisten täyden elämänkaaren turvaamiseksi ja traagisten onnettomuuksien, sairauksien, kärsimyksen ja sotien estämiseksi.”

ooo

”Ihmisten keskuudessa muinoin, kenties surun ja epätoivon hetkillä syntyneet toiveet ja ajatukset kuoleman voittamisesta ja itsensä ikuistamisesta ovat nykytiedon valossa vailla minkäänlaista tiedollista perustetta ja suhteellisuudentajua. Tähdet ja tähtisumut ovat ajallisia ja rajallisia, mutta minä en!? Nyt tiedämme, että maailmankaikkeuteemme, sen miljardeihin galakseihin kuuluu miljardien vuosien saatossa jatkuva liike, aineen kiertokulku. Tähtiä syttyy ja sammuu, atomeista on moneksi. Maakeskeinen maailmankuva katosi, mutta itsekeskeistä maailmankuvaa ei turha vaatimattomuus vaivaa.”

ooo

”Uskontojen lupaus iankaikkisesta elämästä taivaassa lienee saanut ja saa edelleen kiinnekohtaa omahyväisyydestämme, joka pohjautunee lapsen luonnolliseen psykologiseen kehitysvaiheeseen kuuluvasta kaikkivoipaisuuden tunteesta. Äiti ja koko maailma ovat vain minua varten! Kun se usko olosuhteiden pakosta katoaa, sille usein tarjotaan ja omaksutaan korvikkeeksi toinen vastaava usko. Minulle kaikkivaltias taivaan isä voi antaa ikuisen onnen ja kuolemattomuuden taivaassa, paratiisissa, vaikka maailman kärsimykselle hän ei mahdakaan mitään. Haloo, olisiko itse kunkin ja koko ihmiskunnan aika kasvaa aikuisuuteen?”

ooo

”Uskonnolliset opit taivaasta ja helvetistä perustuvat äärimäisen epäreiluun mustavalkoiseen joko tai -ajatteluun, dualismiin, joka kieltää elämän tosiasiallisen vivahteikkuuden ja monisävyisyyden. Ihminen ei oikeasti ole hyvän ja pahan suhteen ”joko tai” vaan ”sekä että”. Maailmassa on rikkautena sekä sateenkaaren värit että harmaan eri sävyjä! Kristinuskon ja islamin mustavalkoinen oppi on elämän sävyille ja väreille vastakohtainen - riippumatta siitä, katsotaanko sitä kulloinkin tarkoituksenmukaiseksi painottaa vai hieman häpeillen peitellä julistuksessa.”

ooo

”’Yksin uskosta’ -oppi on myös äärimmäisen epäreilu, varsinainen epiksen ennätys. Siis murhamiehelle riittää periaatteessa usko johonkin Jeesukseen, uhrista ja hänen omaistensa anteeksiannosta ei tarvitse välittää tuon taivaallista. Uskovaiset murhamiehet ja roistot pääsevät iankaikkiseen autuuteen, mutta heidän teoistaan kärsineet, uskonsa kaikkivaltiaan hyvyyteen menettäneet pannaan pitkään pyttyyn ilman armahdusoikeutta!?”

ooo

”Ylen ykkösen aamuhartaudessa heti joulun ja Aasian hyökyaallon jättituhojen jälkeen sanottiin: ”Kiitos siitä kaikesta, mitä tälläkin viikolla tapahtuu” Hartaus oli nauhoitettu jo ennen suuronnettomuutta, ja niinpä eräs kirjoittaja Helsingin Sanomien mielipidesivulla arvosteli lausuman esittämisen ajankohtaa. Mutta voidaan kysyä, miksi kirkon pitäisi hartauksissaan oppinsa mukaan kiittää jumalan johdatuksesta vain silloin kun suomalaiset pärjäävät urheilussa ja pisa-tutkimuksissa tai taloudessa on menee hyvin. Eri asia on, että kohtalonuskoista johdatus-oppia voi ja on syytäkin arvostella ylipäätään riippumatta siitä, milloin sitä tuodaan esiin.”

ooo

”Huomion ja arvostuksen suuntaaminen tähän ainutlaatuiseen ja ainutkertaiseen elämäämme on mielestäni hyvä pohja hyvää elämään. Niin voimme suuntautua vapaaseen, järkiperäiseen ajatteluun, inhimilliseen vuorovaikutukseen, humaanisiin eettisiin arvoihin, rakkauteen sekä hyvän elämän ja yhteiskunnan rakentamiseen yhdessä muiden kanssaihmisten kanssa. Jokaisella on oikeus saada tulla ihan ikiomilla ajatuksillaan tai ikiomalla uskollaan autuaaksi, jos on tullakseen. Onnelliseksi omassa elämässään voi tulla myös uskonnollisuudesta vapaalla elämänkatsomuksella. Ilman taivasuskoa meillä on kokonainen elämä.”
3109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko syntiä pitää pimpsasta?

Äänestä

Kommentoin nyt vain alla olevaa kohtaa!

”Ei ole mieltä kuluttaa aikansa ja energiaansa sen pähkäilyyn, ketkä pääsevät taivaaseen ja ketkä helvettiin ties milläkin ehdolla, koska koko kysymyksenasettelu ja ajatusrakennelma on mahdoton. Kannattaa keskittyä elämään.”

Se että ketkä pääsevät taivaaseen ja ketkä joutuvat helvetiin ratkeaa henkilökohtaisella uskolla Jeesukseen Kristukseen. Syntien anteeksisaamisella Jeesuksen Pyhässä nimessä ja veressä. Hänen maahan vuotaneessa veressän. PYhän Jumalan veri vuoti Golgatalla niin sinunkin, kuin koko maailman syntien tähden. Jeesuksen ruumis murretiin siksi että kaikilla olsi täysi terveys.

Uskoon voi tulla näin. Voit lisäksi kokeilla, nimittäin Jumala on sanansa takana!

9.Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, sinä pelastut.
[Jumalan Kansan Raamattu: Room. 10:9]


17.Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, hän tulee tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä (eli Jeesus) omiani.
[Jumalan Kansan Raamattu: Joh. 7:17]

Äänestä
  • ”’Yksin uskosta’ -oppi on myös äärimmäisen epäreilu, varsinainen epiksen ennätys. Siis murhamiehelle riittää periaatteessa usko johonkin Jeesukseen, uhrista ja hänen omaistensa anteeksiannosta ei tarvitse välittää tuon taivaallista.”

    ”Uskonnolliset opit taivaasta ja helvetistä perustuvat äärimäisen epäreiluun mustavalkoiseen joko tai -ajatteluun, dualismiin, joka kieltää elämän tosiasiallisen vivahteikkuuden ja monisävyisyyden. Ihminen ei oikeasti ole hyvän ja pahan suhteen ”joko tai” vaan ”sekä että”. Maailmassa on rikkautena sekä sateenkaaren värit että harmaan eri sävyjä! Kristinuskon ja islamin mustavalkoinen oppi on elämän sävyille ja väreille vastakohtainen - riippumatta siitä, katsotaanko sitä kulloinkin tarkoituksenmukaiseksi painottaa vai hieman häpeillen peitellä julistuksessa.”

    ps. Uskovaiset toistelevat Raamatunlauseitaan..
    Sallinette että minäkin toistelin omia lauseitani..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kriitikolta kirjoitti:

On juuri julkaistu kirja SINÄ KUOLET, toim. Ari Liimatainen. Kymmenkunta kirjoittajaa pohtii kuolemaan liittyviä näkökohtia. Mukana ovat myös mm. Arno Kotro, Tommy Lindgren ja Torsti Lehtinen. Alla muutamia kohtia Esa Ylikosken esseestä Kokonainen elämä.


”Ei ole mieltä kuluttaa aikansa ja energiaansa sen pähkäilyyn, ketkä pääsevät taivaaseen ja ketkä helvettiin ties milläkin ehdolla, koska koko kysymyksenasettelu ja ajatusrakennelma on mahdoton. Kannattaa keskittyä elämään.”

ooo

”Ajatus kuoleman jälkeisestä iankaikkisesta elämästä on mielestäni mahdoton, luonnonvastainen, omahyväinen ja hieman suuruudenhullu kuvitelma, josta kaiken lisäksi on ollut ja on huomattavaa haittaa ihmisten elämälle ja koko ihmiskunnan kehitykselle.”

ooo

”Elämänsä rajallisuuden ja mahdollisuuksien ymmärtäminen ja hyväksyminen vapauttaa ihmisen elämään tätä ainutkertaista ja ainutlaatuista elämäänsä täysillä, vailla turhia pelkoja ja toiveita. Ihmissuhteiden, rakkauden, ystävyyden, toveruuden ja lähimmäisten merkitys kasvaa, kun ymmärtää elävänsä vain kerran. Samalla se motivoi ohjaamaan yhteiskuntaa jokaisen elämän kunnioittamiseen myös käytännössä niin, että kaikki mahdollinen tehdään ihmisten täyden elämänkaaren turvaamiseksi ja traagisten onnettomuuksien, sairauksien, kärsimyksen ja sotien estämiseksi.”

ooo

”Ihmisten keskuudessa muinoin, kenties surun ja epätoivon hetkillä syntyneet toiveet ja ajatukset kuoleman voittamisesta ja itsensä ikuistamisesta ovat nykytiedon valossa vailla minkäänlaista tiedollista perustetta ja suhteellisuudentajua. Tähdet ja tähtisumut ovat ajallisia ja rajallisia, mutta minä en!? Nyt tiedämme, että maailmankaikkeuteemme, sen miljardeihin galakseihin kuuluu miljardien vuosien saatossa jatkuva liike, aineen kiertokulku. Tähtiä syttyy ja sammuu, atomeista on moneksi. Maakeskeinen maailmankuva katosi, mutta itsekeskeistä maailmankuvaa ei turha vaatimattomuus vaivaa.”

ooo

”Uskontojen lupaus iankaikkisesta elämästä taivaassa lienee saanut ja saa edelleen kiinnekohtaa omahyväisyydestämme, joka pohjautunee lapsen luonnolliseen psykologiseen kehitysvaiheeseen kuuluvasta kaikkivoipaisuuden tunteesta. Äiti ja koko maailma ovat vain minua varten! Kun se usko olosuhteiden pakosta katoaa, sille usein tarjotaan ja omaksutaan korvikkeeksi toinen vastaava usko. Minulle kaikkivaltias taivaan isä voi antaa ikuisen onnen ja kuolemattomuuden taivaassa, paratiisissa, vaikka maailman kärsimykselle hän ei mahdakaan mitään. Haloo, olisiko itse kunkin ja koko ihmiskunnan aika kasvaa aikuisuuteen?”

ooo

”Uskonnolliset opit taivaasta ja helvetistä perustuvat äärimäisen epäreiluun mustavalkoiseen joko tai -ajatteluun, dualismiin, joka kieltää elämän tosiasiallisen vivahteikkuuden ja monisävyisyyden. Ihminen ei oikeasti ole hyvän ja pahan suhteen ”joko tai” vaan ”sekä että”. Maailmassa on rikkautena sekä sateenkaaren värit että harmaan eri sävyjä! Kristinuskon ja islamin mustavalkoinen oppi on elämän sävyille ja väreille vastakohtainen - riippumatta siitä, katsotaanko sitä kulloinkin tarkoituksenmukaiseksi painottaa vai hieman häpeillen peitellä julistuksessa.”

ooo

”’Yksin uskosta’ -oppi on myös äärimmäisen epäreilu, varsinainen epiksen ennätys. Siis murhamiehelle riittää periaatteessa usko johonkin Jeesukseen, uhrista ja hänen omaistensa anteeksiannosta ei tarvitse välittää tuon taivaallista. Uskovaiset murhamiehet ja roistot pääsevät iankaikkiseen autuuteen, mutta heidän teoistaan kärsineet, uskonsa kaikkivaltiaan hyvyyteen menettäneet pannaan pitkään pyttyyn ilman armahdusoikeutta!?”

ooo

”Ylen ykkösen aamuhartaudessa heti joulun ja Aasian hyökyaallon jättituhojen jälkeen sanottiin: ”Kiitos siitä kaikesta, mitä tälläkin viikolla tapahtuu” Hartaus oli nauhoitettu jo ennen suuronnettomuutta, ja niinpä eräs kirjoittaja Helsingin Sanomien mielipidesivulla arvosteli lausuman esittämisen ajankohtaa. Mutta voidaan kysyä, miksi kirkon pitäisi hartauksissaan oppinsa mukaan kiittää jumalan johdatuksesta vain silloin kun suomalaiset pärjäävät urheilussa ja pisa-tutkimuksissa tai taloudessa on menee hyvin. Eri asia on, että kohtalonuskoista johdatus-oppia voi ja on syytäkin arvostella ylipäätään riippumatta siitä, milloin sitä tuodaan esiin.”

ooo

”Huomion ja arvostuksen suuntaaminen tähän ainutlaatuiseen ja ainutkertaiseen elämäämme on mielestäni hyvä pohja hyvää elämään. Niin voimme suuntautua vapaaseen, järkiperäiseen ajatteluun, inhimilliseen vuorovaikutukseen, humaanisiin eettisiin arvoihin, rakkauteen sekä hyvän elämän ja yhteiskunnan rakentamiseen yhdessä muiden kanssaihmisten kanssa. Jokaisella on oikeus saada tulla ihan ikiomilla ajatuksillaan tai ikiomalla uskollaan autuaaksi, jos on tullakseen. Onnelliseksi omassa elämässään voi tulla myös uskonnollisuudesta vapaalla elämänkatsomuksella. Ilman taivasuskoa meillä on kokonainen elämä.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu