EU:n tulevaisuus

Ennustukseni EU:n tulevaisuudesta.
Huomispäivänä EU ulottuu Atlantilta Uralille ja siellä asuu uusi, uljas eurostoihminen.
10642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

miehellä sanan säilä hallussaan,todellinen verbaalikko ja sanaseppo.

Äänestä

Brysselistäkäsin katsottuna, EU tulee hajoamaan omaan mahdottomuuteensa. Toivon, että se käy ilman sotaa.
EU on keskittynyt aivan vääriin asioihin, tekee typeriä päätöksiä, kaikki vetävät kotiinpäin....
Ei voi toimia, ja odotankin milloin joku EU maa päättää erota EU:sta. Siitä se lähtee.

Katselen jo nyt sopivaa maata mihin muuttaisin EUsta kun kaikki on laitettu päin helvettiä. Siihen menee max 20 vuotta.

Äänestä
  • EU:n hajoamista vartenhan perustetaan nopean toiminnan joukot eli turvaamaan sisäistä yhtenäisyyttä.

    Äänestä

  • sitä ei kaikille kerrota kirjoitti:

    EU:n hajoamista vartenhan perustetaan nopean toiminnan joukot eli turvaamaan sisäistä yhtenäisyyttä.

    Itsekin ennustan, että Eu-hajoaa noin 20 vuoden sisällä.
    Pahinta on se, ettei siitä päästä eroon ilman sotaa. Kansat näet käyvät sotimaan toisiansa vastaan. Tämä on alkua koko milleniumin lopulle, siis maailman loppu. Koetetaan kestää loppun asti.

    Äänestä

  • Eu.n vastustaja kirjoitti:

    Itsekin ennustan, että Eu-hajoaa noin 20 vuoden sisällä.
    Pahinta on se, ettei siitä päästä eroon ilman sotaa. Kansat näet käyvät sotimaan toisiansa vastaan. Tämä on alkua koko milleniumin lopulle, siis maailman loppu. Koetetaan kestää loppun asti.

    Joo, tähän yhdyn täysin minäkin!

    Äänestä

  • Ripa kirjoitti:

    Joo, tähän yhdyn täysin minäkin!

    Kaikessa tyhmyydessä Eu tekee niin kuin KIINASSA ...ei saa erota .

    silloin kyllä terromisti lisääntyy!

    Äänestä

  • vetää kansallisesti kotiin. Mielestäni mikään ei olisi kuitenkaan hyvä, koska EU on joka tapauksessa liian suuri. Hyvinvointi ei ole mahdollista, vain pahoinvointi ja polkeminen

    Äänestä

  • päätellen olet siinä iässä, että keskimääräisellä elinikäodotuksella tulet näkemään EU:n vielä 25 vuoden päästä.
    Voit sitten muistella ennustajan uraasi.

    Äänestä

Vai sotaisa kansallisvaltio?

Siinäpä ihmettelimstä kaikille, jotka miettivät parasta tapaa johtaa ihmiskuntaa...

Äänestä

Noin 20 vuoden kuluessa EU:sta voi tulla uusi "neuvostoliitto" (mutta demokraattisempi), johon kuluu mm. Turkki ja Venäjä. Turkki otetaan mukaan, jotta se ei käyttäytysi rumasti ja liittoutuisi arabimaiden kanssa, ja Venäjä, koska sillä on suht. pieni väkiluku, valtavat luonnonvarat ja suora pääsy Kiinan, Japanin ja Pohois-Amerikan markkinoille.
EU Atlantilta Tyynelle merelle olisi kiistatta suurin ja mahtavin, mutta ilman uudistuksia (valtioliitosta liittovaltioon) se on utopiaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sitä ei kaikille kerrota kirjoitti:

Ennustukseni EU:n tulevaisuudesta.
Huomispäivänä EU ulottuu Atlantilta Uralille ja siellä asuu uusi, uljas eurostoihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu