Eilen Iltalehdessa kantakirjaKEPUli Juha Rehula itki surkeuttaan. Luuseri putosi eduskunnasta ja edes valtiosihteeriksi ei kysytty.
Rehulan kyvyt on punnittu ja köykäiseksi havaittu. Rehula vaikutti myös jutun kuvitusessa pahasti alkoholisoituneelta, joten lienee turha odottaa työtarjouksia tulevaisuudessakaan.
Rehulan kyvyt on punnittu ja köykäiseksi havaittu. Rehula vaikutti myös jutun kuvitusessa pahasti alkoholisoituneelta, joten lienee turha odottaa työtarjouksia tulevaisuudessakaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Rehula onkin aina ollut juopon näköinen...
Melkoisen aggressiiviselta vaikutti aikanaan ei oikein soveltunut edustaviin tehtäviin
Sanoi, että merkittävin työtarjous on ollut mansikanmyyjän pesti Lahden torille. Mutta kuka uskaltaa ostaa mansikoitakaan mieheltä, joka satuili soten valmistusaikatauluista täyttä soopaa. Tulisi siinä silloin torillakin mieleen, että minkähän vuoden mansikoita mies oikein kauppaa, toissavuotisia pakasteesta sulatettuja?
Nämä poliitikot eivät osaa olla millään lailla nöyriä. Luulevat, että heitä varten on aina joku pakastevirka olemassa, jos kansa lakkaa tykkäämästä. Kansa älysi kyllä ihan oikein, että yksi sotesopan pääkauhojista eli sotkijoista oli Juha Rehula ja palkitse sen sitten vaaleissa. Että tiedoksi vaan Rehulalle, jos hän ei itse ymmärrä, minkä takia putosi.
Puhut nähtävästi petosmies Rinteestä? Hän lupaillut useamman miljardin lisämenoja.
Onko ongelmia luetun ymmärtämisessä?
se on aina hyvä kun joku kantakirja-kepu putoaa
vaikka päällisinpuolin tuo oli aika sympaattisen oloinen kepuliksi
Sipilän olisin niin mielelläni nähnyt Rehulan tilanteessa.
Sipiläkin on kuulemma juopotellut persoolleen menneiden vaalien jälkeen...
Ei ilmeisesti tarpeeksi.