Osaatko arvata oikein?
A) Ja muutamien päivien perästä hän taas meni Kapernaumiin; ja kun kuultiin hänen olevan kotona, kokoontui paljon väkeä, niin etteivät he enää mahtuneet oven edustallekaan. Ja hän puhui heille sanaa. Ja he tulivat tuoden hänen tykönsä halvattua, jota kantamassa oli neljä miestä. Ja kun he väentungokselta eivät päässeet häntä tuomaan hänen tykönsä, purkivat he katon siltä kohdalta, missä hän oli, ja kaivettuaan aukon laskivat alas vuoteen, jossa halvattu makasi.
B) Muutamien päivien kuluttua Jeesus kuitenkin meni taas Kapernaumiin, ja ihmiset kuulivat, että hän oli kotona. Taloon kokoontui niin paljon väkeä, ettei siellä ollut enää tilaa, ei edes oven luona, ja hän alkoi puhua heille Jumalan sanaa. Silloin hänen luokseen tuotiin halvaantunutta, jota kantoi neljä miestä. Ihmisjoukon vuoksi he eivät kuitenkaan voineet tuoda häntä aivan Jeesuksen luo. Niinpä he purkivat katon Jeesuksen yläpuolelta, ja kaivettuaan siihen aukon he laskivat alas paarit, joilla halvaantunut mies makasi.
C) Ja muutaman päivän kuluttua hän oli jälleen tullut Kapernaumiin. Oli kuultu, että hän oli kotona. Silloin kokoontui monia, niin ettei enää ollut tilaa, ei edes ovella. Hän opetti heille Sanaa kun jotkut tulivat ja toivat hänelle luokseen ontuvaa jota oli kantamassa neljä, mutta he eivät pystyneet tulemaan hänen eteensä väkijoukon vuoksi. He purkivat katon siitä missä hän oli ja hajoitettuaan sen he laskivat alas alustan, jolla ontuva makasi
D) Jonkin ajan kuluttua Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi.
E) Jonkin ajan kuluttua Jeesus palasi Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat tästä, he kerääntyivät jälleen sankoin joukoin hänen majapaikkansa edustalle. Jeesus puhui heille hyvästä sanomasta. Neljä miestä yritti kantaa halvaantunutta hänen luokseen, mutta he eivät päässeet väkijoukon läpi. Niinpä he päättivät purkaa katon siltä kohdalta, missä Jeesus oli. Sitten he laskivat halvaantuneen alas vuodematon varassa.
Veikkaa, mikä näistä viidestä käänöksestä on lähimpänä alkuperäistä tekstiä
4
75
Vastaukset
F) - F niinkuin fail.
Ja mikä olikaan pointtisi ?- Anonyymi
Matt.17:24 Biblia (1776) Mutta kuin he menivät Kapernaumiin, tulivat verorahan ottajat Pietarin tykö, ja sanoivat: eikö Mestarinne ole tottunut verorahaa maksamaan? Alaviitteet: 2Moos.30:13. Aik.24:6.
- Anonyymi
Veikkaan, että vaihtoehto D) on oikea ja muut vääriä.
- Anonyymi
Matt.11:23-24 Biblia Ja sinä Kapernaum, joka olet korotettu taivaasen asti! sinä pitää hamaan helvettiin sysättämän; sillä jos Sodomassa olisivat senkaltaiset väkevät työt tehdyt kuin sinussa, niin he vielä tänäpänä seisoisivat. Jonka tähden sanon minä teille: Sodoman maalle pitää huokiamman olevan tuomiopäivänä kuin sinun. Matt.10:15
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2654640Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442837Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761781Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591380
Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k231380- 951272
- 471159