Lapsikaste

Mistä lapsikaste voi olla kotoisin, jos Raamattu ei sitä ollenkaan tunne?

Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta 336:

"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen antaminen."

Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
"Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:

"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä jaantoi sille nimen."

Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista, niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys on lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden
pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on pakanallinen pakanoiden pakanariitti.

Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on
ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin.

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti "Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93):

"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa, puuttuu."

Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:

"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään."

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
"Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):

"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo ulkonaisestikuvasi kuolemista."

Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan "Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123):

"UT:n aikana kastamistapana oli upottaa kastettava kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle tulemista."

Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:

"Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen käyttöä."

Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikastelu olisi ollut yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
vastustettu? Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa LAPSIKASTETTA!

Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää harhaisten ev.lut.piispojen johdolla ihmisiä pakanalliseen lapsikasteluoppiin ja järjestelmään?

Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää
Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille
järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetelua käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla!

Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen, Raamattu vai ihmismielipiteet?

Muista, että Jumalaa tulee kuulla enemmän kuin ihmisiä! Näin sanoo Raamattu! "Tahtonsa mukaan HÄN synnytti meidät TOTUUDEN SANALLA!" (Jaak.1:18, vrt. Gal. 3:9, 26, Joh. 3:16, Ef. 2:8, 1 Kor. 4:15) EI SIIS KASTEVEDELLÄ! (Joh. 1:12,13) "MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, HÄN ANTOI OIKEUDEN TULLA JUMALAN LAPSIKSI, NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."

Vanhempien motiivit saada vastasyntyneelle imeväiselleen kirkon jäsenyys kirkon epäraamatullisen valelurituaalin kautta on tunnetusti erittäin pakanallinen.

Yhteiskunnallisen syrjinnän pelosta vanhemmat ajattelevat, että valelurituaalin suorittamatta jättäminen aiheuttaisi heidän
"vauvalleen" myöhemmin jotakin vahinkoa, siksi he haluavat suorittaa vauvalleen valelurituaalin.

He tekevät sen yleisen pakanallisen ja lihallisen mielipiteen painostuksesta, koska he ajattelevat, että "kaikkihan niin tekevät ja ettei myöhemmin tulisi jotakin vahinkoa, jos kasteluriittiä ei heti suoritettaisi, ja koskaan ei voi tietää, mitä hyvää siitä voi koitua ja ei kai siitä mitään vahinkoakaan voi olla". Heillä on siis täysin EPÄRAAMATULLISIA taikauskoisia KÄSITYKSIÄ tuosta kirkonepäraamatullisesta valeluriitistä.

Koko niin kutsuttu "lapsikastesakramentti" perustuu siis kokonaan taikauskoisiin ja maagisiin pakanallisiin uskomuksiin. Tuollaiset syyt, jotka ovat perin epäraamatullisia ja taikauskoisia, perustuvat yleiseen pakanalliseen ja primitiiviseen suojelumotiiviin.

Sakramenttikirkko on ylläpitänyt tämän varjolla sakramenttimagiaa läpi vuosisatojen vaikka Raamattu ei sellaista tue. Raamatusta ei löydy 'sakramentti' sanaa. Minkäänlaista sakramenttia ei löydy Raamatusta, mutta mystinen sakramenttikirkkojärjestelmä on pettänyt ihmisiä, että mystisesti sakramentit vaikuttavat taianomaisesti suoritettuina taikatoimituksina ja muodostavat taikakeinon ihmisten "pelastamiseksi, uudesti synnyttämiseksi" jonkinlaisen papin toimittaman maagisen taikatempun kautta, jossa epäraamatullinen "pelastava ja uudestisynnyttävä
maaginen sakramentti" tungetaan ihmiseen.

Tässä epäraamatullisessa sakramenttijärjestelmässä epäraamatulliset sakramentit välittävät "pelastuksen ja uudestisyntymisen" ja ovat vain toimivia ja riippuvaisia pappiensa kautta ja hallinnassa ja heidän suorittaminaan, mistä he myös saavat palkkansa.

Sakramentit tarjoavat pappien käytettäväksi maagisen ja mystisen taikakeinon järjestellä maagisilla taikasakramenttitempuillaan ihmisten "pelastusta ja uudestisyntymistä". Vain papit osaavat ja saavat käyttää taikasakramentteja ja hallitsevat niidenavulla ihmisiä. Papit nojaavat sakramenttikirkkojärjestelmän taikakeinoihin tässä. Sakramenttimagian hallitseva papisto ylläpitää taikatemppujärjestelmää, joka syrjäyttää
persoonallisen Jumala-suhteen sydämen asiana.

Arkkipiispa Jukka Paarma ilmoitti kirkon virallisimman ja tuoreimman kannan Kotimaa-lehdessä toukokuussa 2001, että kun kuulut kirkkoon ja olet lapsikastettu ja konfirmoitu, niin kaikki on hyvin. Tähän täytyy todeta, että kaikki on silloin vain kirkolle hyvin. Nimittäin vaikka lapsikastetta EI löydy Raamatusta, niin lapsikasteen avulla kirkko saa jäsenensä ja kirkollisveron maksajansa.

Miksi lapsikasteoppijärjestelmä vaatii vastasyntyneet pienet lapset, vauvat kasteltaviksi, sillä se ei ole raamatullinen kaste?

Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta järjestelmän orjuuteen heti heidän
syntymänsä jälkeen? Sinun on ratkaistava tämä kysymys omassa sydämessäsi.

Kun sinä olit vauva, pieni lapsi, sinut kirkon mukaan kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain vähän vettä? Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot - Jumalan Sanaa vai ihmisten traditioita? Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen sanat oman aikansa uskonnollisille johtajille:

"Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.

Kirkollisveron kiltisti maksavat pysyvät järjestelmän antaman väärän opetuksen vuoksi järjestelmässä aina kuolemaansa asti. Ja näin koko järjestelmä pysyy pystyssä. Kysymys on siis rahasta.

Jos kirkkojärjestelmä luopuisi lapsikasteesta, niin se romahtaisi, siksi kirkkojärjestelmä ei luovu lapsikasterituaalista. Koska siis kirkkojärjestelmä saa jäsenensä yksinomaan lapsikasteen avulla, ymmärtää jokainen hyvin, että tuo järjestelmä seisoo tai kaatuu
lapsikasteen mukana. Jokaisen on helppo tehdä johtopäätöksensä siitä, koska lapsikastetta kynsin ja hampain pidetään "kirkon pyhänä toimituksena", vaikka sitä ei puolla Raamattu eikä historia alkukristillisenä apostolisena tapana.

Valitettavaa "kirkollisessa lapsikasterituaalissa" on nimenomaan se, että lapsikasteen avulla komistuneet jäsentilastot ovat usein vain kääntymättömien vauvana kasteltujen luetteloita, kun imeväisikäisiä on "valeltu vedellä", siis lue tarkasti: kasteltu.

Kirkon jäsenrekisteriin kuuluvia ei siis ole raamatullisesti kastettu vaan heidät on pakanaalisesti kasteltu, koska Raamatussa kaste merkitsee uskoon tulleille Kristuksen omaksi tunnustautumista siten sinetöiden ja vahvistaen opetuslapseutensa Jumalan ja ihmisten edessä.
19643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

pureskeltavaa jopa "lutteruksille" en itse kyllä usko etteivätkö Suomen kansalaiset jotka ovat vähänkin raamattuun perehtyneet tietäisi tuota totuutta ,ettei ihminen toisen riiteillä taivaaseen mene.
Mitäs me raamatulla tehtäs,jos lapsi kaste pelastas.
Kiitos tiedoista ja hyvää yötä,tutkin huomenna lisää "poppamiesten" riittejä.

Äänestä
  • Olipa kirjoittaja helari, tai lutherin kansankirkon jäsen, ei tällä palstalla aikaisemmin näin vahvaa asiaa kasteesta ole esille tuotu. Koko kasteväittely on mennyt hakoteille. Ne helarit, jotka väittävät, että kansankirkossa ei ole elämää, ovat väärässä, kuten myöskin kansankirkon jäsenet sanovat helareiden olevan harhaopin seuraajia, ovat niinikään väärässä, sillä: "Sydämen uskolla ja suun tunnustuksella pelastutaan".

    Äänestä

höpötyksestä.
Ihmiset on todella peloteltu kirkon taholta,perisynnin kauheudella,ja perekeleiden hengillä kauheaan ja väärään Jumalan pelkoon.
Lapsikaste on perintöä täysin roomalaiskatolisen kirkon jäänteitä pakkojäsenyydestä,jonka Suomen valtion kirkko on myös hyväksi havainnut jäsenien pitämiseksi pakkopaidassa lapsikasteen riitillä.
Kirkkomme,niin täällä Suomessa kuin muissakin pohjoismaissa,missä lapsia valellaan ,elävät suuressa valheessa ja johdattavat ihmismassat,kuin liukuhihnalta suoraan kadotuksen tielle,uskottelemalla lapsikasteen pelastavan heidät.

Ja totta sekin,että kirkko ei tule koskaan luopumaan lapsikasteesta,sillä se tosiaan kaatuisi sen myötä!
Järkyttävintä on se,kun Jumalan nimissä,Raamatun vastaisesti,suoritetaan uudestisyntyminen ihmisen kädenkautta,selittelemäällä ihme uskon siirtoja kummeineen ja rippeineen,kuin jotain ihme prosessia.
Paavali ei todellakkaan ainoallakaan sanalla,edes viittaa lapsikasteeseen, ja apostolien,jos kenen ,olisi luullut asiata kertovan,sillä heidän vastuulleen Jeesus jätti evankeliumin saarnaamisen.
Eikä yksikään heistä ,12:ta apostolista uhraa sanaakaan lapsikasteen puolesta.
Kirkon teologit sensijaan ovat ihme "apostoleita",kun löytävät sieltä lapsikasteen,vaikka Raamatun kirjoittajatkaan eivät siitä tiedä mitään?
Ihan mieletöntä Raamatun repostelua!

Ja vielä sekin,että helluntaiherätys on myönteisessä hengessä suhteessa kirkkoon ja sen myötä lapsikasteeseen!
Jos h-herätys ei voi selkeästi sanoa kirkon edesutajille yhteisissä palavereissa,että lapsikaste on epäraamatullien,he hyväksyvät sen,ja näin osallistuvat kirkon valheeseen,joka on herätyksen suurimpia "syntejä",olla lepsu,niin tärkeässä asiassa kuin Raamatullissessa uudestisyntymisessä.
Kaste jää tässä toisarvoiseksi tekijäksi,on kysymys uudestisyntymästä,ja jos hyväksytään lapsikaste h-herätyksessä,niin turhaan se saarnaa muuta evankeliumia.

Vältellään asiaa sillä,että ei pitäisi puhua kasteesta mitään,sillä ne ovat vain "pikku" opillisia eroja?
Ne on suuria opillisia eroja,on kysymys UUDESTISYNTYMISESTÄ.
Lapsikaste on irvikuva uudestisyntymisestä,valotettuna Raamatun mukaisella uudestisyntymisellä!
Helluntaiherätyksen pitäisi tarkistaa Raamatullisuutensa ,opillisesti,ja palata alkulähteille,eli Raamattuun!

Lapsikasteen vaarallisuutta vähätellään h-herätyksessä,ja siksi ollaan veljiä valheveljien kanssa! Ja kysymys on papistosta,arkkipiispa Paarma etunenässä,
kirkon hallinnosta,niistä,jotka päättävät,että lapsikaste uudestisynnyttää! Ei harhaan johdetuista kirkon jäsenistä.

Eikö h-herätyksen "johtajat" todella näe lapsikasteen eksytystä,ja siksi pitävät neuvoa sen opettajien kanssa?
Jos eivät uskalla olla vastaan,niin sitten hyväksyvät sen vaitiolollaan!

Äänestä
  • >>Kirjoitat-
    >>Lapsikaste on perintöä täysin roomalaiskatolisen kirkon jäänteitä pakkojäsenyydestä,jonka Suomen valtion kirkko on myös hyväksi havainnut jäsenien pitämiseksi pakkopaidassa lapsikasteen riitillä.>Kirjoitat-
    >>Ja totta sekin,että kirkko ei tule koskaan luopumaan lapsikasteesta,sillä se tosiaan kaatuisi sen myötä!>Kirjoitat-
    >>Eikä yksikään heistä ,12:ta apostolista uhraa sanaakaan lapsikasteen puolesta.
    Kirkon teologit sensijaan ovat ihme "apostoleita",kun löytävät sieltä lapsikasteen,vaikka Raamatun kirjoittajatkaan eivät siitä tiedä mitään?
    Ihan mieletöntä Raamatun repostelua!>Kirjoitat-
    >>Ja vielä sekin,että helluntaiherätys on myönteisessä hengessä suhteessa kirkkoon ja sen myötä lapsikasteeseen!
    Jos h-herätys ei voi selkeästi sanoa kirkon edesutajille yhteisissä palavereissa,että lapsikaste on epäraamatullien,he hyväksyvät sen,ja näin osallistuvat kirkon valheeseen,joka on herätyksen suurimpia "syntejä",olla lepsu,niin tärkeässä asiassa kuin Raamatullissessa uudestisyntymisessä.>Kirjoitat-
    >>Eikö h-herätyksen "johtajat" todella näe lapsikasteen eksytystä,ja siksi pitävät neuvoa sen opettajien kanssa?
    Jos eivät uskalla olla vastaan,niin sitten hyväksyvät sen vaitiolollaan!

    Äänestä

  • jo oli, niin että ritarin haarniskat kilisi ja kalisi tänne asti! Koirakin oikein lattialla pelästyi, kun niin kalisi. Mitä turhaa siellä möykkäät ja lahkosaarnojas pidät? Mitäs luulet niillä saavas aikaan? ET mitään! Uudestisyntymisestäkin siellä jotakin sanot, mutta mahtaako se olla vaan sanoja? Ottaisi nyt vaan Raamatun käteen ja lukisi psalmin 23 pariin kertaan, niin eiköhän ala maisemat muuttua? Kun Kuoleman varjon maassakin On Taivas Mukana, eikö muka pikkuvauvvojen kasteessa?

    Äänestä

höpötyksestä.
Ihmiset on todella peloteltu kirkon taholta,perisynnin kauheudella,ja perekeleiden hengillä kauheaan ja väärään Jumalan pelkoon.
Lapsikaste on perintöä täysin roomalaiskatolisen kirkon jäänteitä pakkojäsenyydestä,jonka Suomen valtion kirkko on myös hyväksi havainnut jäsenien pitämiseksi pakkopaidassa lapsikasteen riitillä.
Kirkkomme,niin täällä Suomessa kuin muissakin pohjoismaissa,missä lapsia valellaan ,elävät suuressa valheessa ja johdattavat ihmismassat,kuin liukuhihnalta suoraan kadotuksen tielle,uskottelemalla lapsikasteen pelastavan heidät.

Ja totta sekin,että kirkko ei tule koskaan luopumaan lapsikasteesta,sillä se tosiaan kaatuisi sen myötä!
Järkyttävintä on se,kun Jumalan nimissä,Raamatun vastaisesti,suoritetaan uudestisyntyminen ihmisen kädenkautta,selittelemäällä ihme uskon siirtoja kummeineen ja rippeineen,kuin jotain ihme prosessia.
Paavali ei todellakkaan ainoallakaan sanalla,edes viittaa lapsikasteeseen, ja apostolien,jos kenen ,olisi luullut asiata kertovan,sillä heidän vastuulleen Jeesus jätti evankeliumin saarnaamisen.
Eikä yksikään heistä ,12:ta apostolista uhraa sanaakaan lapsikasteen puolesta.
Kirkon teologit sensijaan ovat ihme "apostoleita",kun löytävät sieltä lapsikasteen,vaikka Raamatun kirjoittajatkaan eivät siitä tiedä mitään?
Ihan mieletöntä Raamatun repostelua!

Ja vielä sekin,että helluntaiherätys on myönteisessä hengessä suhteessa kirkkoon ja sen myötä lapsikasteeseen!
Jos h-herätys ei voi selkeästi sanoa kirkon edesutajille yhteisissä palavereissa,että lapsikaste on epäraamatullien,he hyväksyvät sen,ja näin osallistuvat kirkon valheeseen,joka on herätyksen suurimpia "syntejä",olla lepsu,niin tärkeässä asiassa kuin Raamatullissessa uudestisyntymisessä.
Kaste jää tässä toisarvoiseksi tekijäksi,on kysymys uudestisyntymästä,ja jos hyväksytään lapsikaste h-herätyksessä,niin turhaan se saarnaa muuta evankeliumia.

Vältellään asiaa sillä,että ei pitäisi puhua kasteesta mitään,sillä ne ovat vain "pikku" opillisia eroja?
Ne on suuria opillisia eroja,on kysymys UUDESTISYNTYMISESTÄ.
Lapsikaste on irvikuva uudestisyntymisestä,valotettuna Raamatun mukaisella uudestisyntymisellä!
Helluntaiherätyksen pitäisi tarkistaa Raamatullisuutensa ,opillisesti,ja palata alkulähteille,eli Raamattuun!

Lapsikasteen vaarallisuutta vähätellään h-herätyksessä,ja siksi ollaan veljiä valheveljien kanssa! Ja kysymys on papistosta,arkkipiispa Paarma etunenässä,
kirkon hallinnosta,niistä,jotka päättävät,että lapsikaste uudestisynnyttää! Ei harhaan johdetuista kirkon jäsenistä.

Eikö h-herätyksen "johtajat" todella näe lapsikasteen eksytystä,ja siksi pitävät neuvoa sen opettajien kanssa?
Jos eivät uskalla olla vastaan,niin vaitiolollaan hyväksyvät sen!
Kenen etu on mielistellä lapsikasteen epäraamatullisuutta kirkon mieliksi!

Äänestä

pelastuuko lapset kuollessaan pienenä,kun ei vielä tiedä uskon asioista mitään ja kastamattomana?
Ovatko lapset syntisiä jo syntyessään, siis syntisestä siitetty?

Kiitos vielä siitä,että perustelet asian Raamatun kohdalla!

Äänestä
  • 11. Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani?
    12. Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni?
    13. Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä
    14. kuningasten ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen pyramiideja,
    15. päämiesten kanssa, joilla on ollut kultaa, jotka ovat täyttäneet talonsa hopealla;
    16. tahi olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet.

    Herättääkö keskustelua?

    Äänestä

  • olemme perisynnin alaisia ja syntisinä alusta asti. katso room 3:9-11, 22-26. tässä koko evankeliumin ydintä. lapsikasteessa ymmärtämätön lapsi perkeleen ja kuoleman vallasta taivaan kansalaiseksi. ymmärryksen myötä usko syvenee ja kristustuntemus kasvaa.

    keskustelun aloittaja panee vastuuseen minunlaiseni harhaoppiset. ihan vapaasti. en minä jaksa häntä tuomita. pelastus ja tuomio on yksin herran. mikä on ihminen päättämään??? vuosisatojen riidat ja ratkaisut odotuttavat itseään hamaan kuolemaamme asti. mukavaa silti, että on uskovia ympärillä. hellareitten kanssa yhteistyö on vaan hiukka vaikeeta niin kotimaan kentällä kuin lähetystyössäkin

    Äänestä

  • olennainen kirjoitti:

    olemme perisynnin alaisia ja syntisinä alusta asti. katso room 3:9-11, 22-26. tässä koko evankeliumin ydintä. lapsikasteessa ymmärtämätön lapsi perkeleen ja kuoleman vallasta taivaan kansalaiseksi. ymmärryksen myötä usko syvenee ja kristustuntemus kasvaa.

    keskustelun aloittaja panee vastuuseen minunlaiseni harhaoppiset. ihan vapaasti. en minä jaksa häntä tuomita. pelastus ja tuomio on yksin herran. mikä on ihminen päättämään??? vuosisatojen riidat ja ratkaisut odotuttavat itseään hamaan kuolemaamme asti. mukavaa silti, että on uskovia ympärillä. hellareitten kanssa yhteistyö on vaan hiukka vaikeeta niin kotimaan kentällä kuin lähetystyössäkin

    >>Kirjoitit-
    >>olemme perisynnin alaisia ja syntisinä alusta asti. katso room 3:9-11, 22-26.

    >>Room 10:17 "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen SANAN kautta".>Kirjoitat-
    >>hellareitten kanssa yhteistyö on vaan hiukka vaikeeta niin kotimaan kentällä kuin lähetystyössäkin

    Äänestä

Luterilaisessa kirkossa ei ole "lapsi kastetta", vaan yksi ja sama kaste kaikille, kaiken ikäisille kaikkialla sukupuoleen tai ikään katsomatta.Luterilaisuudessa ihmisen usko lepää kasteen varassa, eikä kaste ihmisen uskon varassa.Kaste on armo väline Luterilaisille ja vain sen kautta liitytään seurakuntaan. Se on evankeliumia.Kasteesta tekee kasteen Jumalan sanan asetus, eli usko ei tee kastetta.Jumalan sanakin pysyy Jumalan sanana vaikka yksikään ihminen ei siihen uskoisi.Luterilaisuudessa sen enempää kastamatonkaan kuin uskomatonkaan ei ole pelastunut.Kaste ja usko ovat saman arvoiset.Joissain yhteisöissä kaste ei pelasta ollenkaan, vaan pelkkä usko riittää.Kaste on tunnustus toimi seurakunnan edessä sen jälkeen kun ihminen on tullut uskoon.Erilaiset kaste tulkinta tavat johtuvat myös erilaisista "perisynti" opeista ja käsityksistä.Toisille vain teko synti on syntiä ja perisyntisyyteen suhtaudutaan kielteisesti.En tiedä mikä kaste tulkinta on oikea, mutta johdonmukaisuuden vuoksi on todettava, että lasten kastamisesta ei kerrota Raamatussa, eikä sitä myöskään siellä kielletä etteikö lapsia olisi kastettu.Askaruttaa tuo kirkkoisä Tertullianus siinä mielessä, että miksi hän ei saanut kumottua "lapsi kastetta" jos se ei ole apostoleilta peritty tapa.Miksi muut kirkkoisät eivät yhtyneet tähän olisihan se ollut helppoa jos lapsi kaste olisi varmasti väärä.Muistaakseni Tertullianus ei kieltänyt varsinaisesti lasten kastamista, vaan arvosteli sitä jos opetusta ei voida turvata, koska eihän Jeesus käskenyt tehdä pelkkia kastettuja, vaan kastamalla ja opettamalla opetuslapsia.Lapsi kaste ilmeisesti sopi tunnustavan seurakunnan keskelle, mutta ei sinne missä ei ollut kunnollista seurakuntaa.Paavali ainakin rinnasti ympärileikkaamisen vertauskuvallisesti kasteeseen ja ympäri leikkaushan tehdään 8 päivän ikäisille pojille.En tiedä mikä oppi kasteesta on oikea, enkä halua siitä kinata, mutta kerroin vain mikä se on Luterilaisessa kirkossa verrattuna muihin yhteisöihin, koska Luterilaisesta kaste käsityksestä näyttää olevan monia erilaisia käsityksiä.Tietenkin tämäkin on osaltaan minun oma näkemys siitä.

Äänestä
  • Kristityt ovat kastaneet pienet lapset ja vauvat jo 2000 vuotta Kristukselle. Jo sata vuotta ennen Jeesuksen tuloa Israelilaiset kastoivat juutalaiseksi kääntyvän perheen kaikki perheenjäsenet proselyyttikasteella, joten lasten kastaminen Jeesuksen käskystä Jeesuksen kuoleman jälkeen oli aivan selviö sen ajan juutalaisuudessa.(Matt.28:19-20)

    Lasten kastamiseen kielteisesti, halveksien ja vihamielisesti suhtautuvat lusteen ilmentymät lahkot sen sijaan eivät ole kristittyjä, vaikka ne sitä teeskentelevät ulopäin. Sillä lahkoissa vaikuttava itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Jeesus sanoo, että lahkot eivät peri Jumalan valtakuntaa, eikä Jeesus ole heitä koskaan edes tuntenut, vaikka he profetoivat, ennustavat tekevät ihmeitä ja tunnustekoja, parantaminen, kuolleiden herättämisiä Jeesuksen nimissä (Gal.5:20-21, Matt.7:22-23, Matt.24:24)

    Äänestä

  • teologi. kirjoitti:

    Kristityt ovat kastaneet pienet lapset ja vauvat jo 2000 vuotta Kristukselle. Jo sata vuotta ennen Jeesuksen tuloa Israelilaiset kastoivat juutalaiseksi kääntyvän perheen kaikki perheenjäsenet proselyyttikasteella, joten lasten kastaminen Jeesuksen käskystä Jeesuksen kuoleman jälkeen oli aivan selviö sen ajan juutalaisuudessa.(Matt.28:19-20)

    tosi on

    Meinasin juuri saada kyllästymisen, kun taas jauhetaan tätä kasteasiaa. Mihin se jauhamalla muuttuu? Olen ajatellut tuota lahkohenkisyyttä, ja sitä vihaa, joka monesti tulee juuri kasteasiassa julki, valitettavasti. Eikä se saatana välttämättä kaikissa lahkolaisisissakaan vaikuta; on heissäkin tervejärkisiä kristittyjä, jotka ymmärtävät muutakin kuin omia mielipiteitään; jopa raamattuakin lukevat ja sen mukaan elävät, ilman ihmeitä ja temppuja!

    Äänestä

  • UPDATE_7102252 kirjoitti:

    .......................

    Luitko lehdistä kun lahkojen kotipesässä amerikassa taas yksi kiltti lahkosetä ammuskeli ihmisiä?

    siinä lahkossa oli juuri keskitytty ennustuksissa lopun aikojen tapauksiin, maailmanlopun odotukseen, sitähän ne ne lahkot tekee...pitää varoa lahkoja...

    Äänestä

  • taasen kirjoitti:

    Joo siksihän meillä luterilaisilla on kirkoissa asehuoneet. Mutta hellareiden temppeleihin saa revolverit kantaa sisään asti.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    .......................

    entä mitä itse, mustiapisteitä?
    Egyptiläisestä voi vielä olla toivoa,
    mutta miten on mustan pisteen laita!

    Äänestä

  • taasen kirjoitti:

    Luitko lehdistä kun lahkojen kotipesässä amerikassa taas yksi kiltti lahkosetä ammuskeli ihmisiä?

    siinä lahkossa oli juuri keskitytty ennustuksissa lopun aikojen tapauksiin, maailmanlopun odotukseen, sitähän ne ne lahkot tekee...pitää varoa lahkoja...

    Niin, kun niitä kilttiä lahkosetiä siellä Amerikoissa leivoskellaan. Täältäkin sinne seurakunnat kustantavat lahkosetää ja lahkotätiä leivottavaksi Amerikan malliin! Mistä sitä tietää, etteivät opi ammuskelemaankin siellä? Vähempikin hiiva riittäisi niihin lahkopulliin, ettei tulisi niitä paineita! Mutta eihän sitä tiedä koskaan, kun amerikkalaisesta lahkoleipomosta on kysymys, siellä ne osaavat leipoa vaikka aikapommin lahkosdän ja lahkotädin massuun, niin että kotimatkalla lentokone voi räjähtää, tai sitten räjähtää vasta kotona; seurakunta kahtia!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lainaus eräältä foorumilta kirjoitti:

Mistä lapsikaste voi olla kotoisin, jos Raamattu ei sitä ollenkaan tunne?

Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta 336:

"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen antaminen."

Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
"Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:

"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä jaantoi sille nimen."

Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista, niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys on lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden
pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on pakanallinen pakanoiden pakanariitti.

Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on
ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin.

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti "Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93):

"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa, puuttuu."

Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:

"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään."

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
"Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):

"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo ulkonaisestikuvasi kuolemista."

Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan "Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123):

"UT:n aikana kastamistapana oli upottaa kastettava kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle tulemista."

Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:

"Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen käyttöä."

Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikastelu olisi ollut yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
vastustettu? Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa LAPSIKASTETTA!

Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää harhaisten ev.lut.piispojen johdolla ihmisiä pakanalliseen lapsikasteluoppiin ja järjestelmään?

Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää
Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille
järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetelua käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla!

Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen, Raamattu vai ihmismielipiteet?

Muista, että Jumalaa tulee kuulla enemmän kuin ihmisiä! Näin sanoo Raamattu! "Tahtonsa mukaan HÄN synnytti meidät TOTUUDEN SANALLA!" (Jaak.1:18, vrt. Gal. 3:9, 26, Joh. 3:16, Ef. 2:8, 1 Kor. 4:15) EI SIIS KASTEVEDELLÄ! (Joh. 1:12,13) "MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, HÄN ANTOI OIKEUDEN TULLA JUMALAN LAPSIKSI, NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."

Vanhempien motiivit saada vastasyntyneelle imeväiselleen kirkon jäsenyys kirkon epäraamatullisen valelurituaalin kautta on tunnetusti erittäin pakanallinen.

Yhteiskunnallisen syrjinnän pelosta vanhemmat ajattelevat, että valelurituaalin suorittamatta jättäminen aiheuttaisi heidän
"vauvalleen" myöhemmin jotakin vahinkoa, siksi he haluavat suorittaa vauvalleen valelurituaalin.

He tekevät sen yleisen pakanallisen ja lihallisen mielipiteen painostuksesta, koska he ajattelevat, että "kaikkihan niin tekevät ja ettei myöhemmin tulisi jotakin vahinkoa, jos kasteluriittiä ei heti suoritettaisi, ja koskaan ei voi tietää, mitä hyvää siitä voi koitua ja ei kai siitä mitään vahinkoakaan voi olla". Heillä on siis täysin EPÄRAAMATULLISIA taikauskoisia KÄSITYKSIÄ tuosta kirkonepäraamatullisesta valeluriitistä.

Koko niin kutsuttu "lapsikastesakramentti" perustuu siis kokonaan taikauskoisiin ja maagisiin pakanallisiin uskomuksiin. Tuollaiset syyt, jotka ovat perin epäraamatullisia ja taikauskoisia, perustuvat yleiseen pakanalliseen ja primitiiviseen suojelumotiiviin.

Sakramenttikirkko on ylläpitänyt tämän varjolla sakramenttimagiaa läpi vuosisatojen vaikka Raamattu ei sellaista tue. Raamatusta ei löydy 'sakramentti' sanaa. Minkäänlaista sakramenttia ei löydy Raamatusta, mutta mystinen sakramenttikirkkojärjestelmä on pettänyt ihmisiä, että mystisesti sakramentit vaikuttavat taianomaisesti suoritettuina taikatoimituksina ja muodostavat taikakeinon ihmisten "pelastamiseksi, uudesti synnyttämiseksi" jonkinlaisen papin toimittaman maagisen taikatempun kautta, jossa epäraamatullinen "pelastava ja uudestisynnyttävä
maaginen sakramentti" tungetaan ihmiseen.

Tässä epäraamatullisessa sakramenttijärjestelmässä epäraamatulliset sakramentit välittävät "pelastuksen ja uudestisyntymisen" ja ovat vain toimivia ja riippuvaisia pappiensa kautta ja hallinnassa ja heidän suorittaminaan, mistä he myös saavat palkkansa.

Sakramentit tarjoavat pappien käytettäväksi maagisen ja mystisen taikakeinon järjestellä maagisilla taikasakramenttitempuillaan ihmisten "pelastusta ja uudestisyntymistä". Vain papit osaavat ja saavat käyttää taikasakramentteja ja hallitsevat niidenavulla ihmisiä. Papit nojaavat sakramenttikirkkojärjestelmän taikakeinoihin tässä. Sakramenttimagian hallitseva papisto ylläpitää taikatemppujärjestelmää, joka syrjäyttää
persoonallisen Jumala-suhteen sydämen asiana.

Arkkipiispa Jukka Paarma ilmoitti kirkon virallisimman ja tuoreimman kannan Kotimaa-lehdessä toukokuussa 2001, että kun kuulut kirkkoon ja olet lapsikastettu ja konfirmoitu, niin kaikki on hyvin. Tähän täytyy todeta, että kaikki on silloin vain kirkolle hyvin. Nimittäin vaikka lapsikastetta EI löydy Raamatusta, niin lapsikasteen avulla kirkko saa jäsenensä ja kirkollisveron maksajansa.

Miksi lapsikasteoppijärjestelmä vaatii vastasyntyneet pienet lapset, vauvat kasteltaviksi, sillä se ei ole raamatullinen kaste?

Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta järjestelmän orjuuteen heti heidän
syntymänsä jälkeen? Sinun on ratkaistava tämä kysymys omassa sydämessäsi.

Kun sinä olit vauva, pieni lapsi, sinut kirkon mukaan kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain vähän vettä? Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot - Jumalan Sanaa vai ihmisten traditioita? Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen sanat oman aikansa uskonnollisille johtajille:

"Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.

Kirkollisveron kiltisti maksavat pysyvät järjestelmän antaman väärän opetuksen vuoksi järjestelmässä aina kuolemaansa asti. Ja näin koko järjestelmä pysyy pystyssä. Kysymys on siis rahasta.

Jos kirkkojärjestelmä luopuisi lapsikasteesta, niin se romahtaisi, siksi kirkkojärjestelmä ei luovu lapsikasterituaalista. Koska siis kirkkojärjestelmä saa jäsenensä yksinomaan lapsikasteen avulla, ymmärtää jokainen hyvin, että tuo järjestelmä seisoo tai kaatuu
lapsikasteen mukana. Jokaisen on helppo tehdä johtopäätöksensä siitä, koska lapsikastetta kynsin ja hampain pidetään "kirkon pyhänä toimituksena", vaikka sitä ei puolla Raamattu eikä historia alkukristillisenä apostolisena tapana.

Valitettavaa "kirkollisessa lapsikasterituaalissa" on nimenomaan se, että lapsikasteen avulla komistuneet jäsentilastot ovat usein vain kääntymättömien vauvana kasteltujen luetteloita, kun imeväisikäisiä on "valeltu vedellä", siis lue tarkasti: kasteltu.

Kirkon jäsenrekisteriin kuuluvia ei siis ole raamatullisesti kastettu vaan heidät on pakanaalisesti kasteltu, koska Raamatussa kaste merkitsee uskoon tulleille Kristuksen omaksi tunnustautumista siten sinetöiden ja vahvistaen opetuslapseutensa Jumalan ja ihmisten edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu