Monikomuistaa

U. Kekkosen lausunnon: "valtion ensisijainen tehtävä on hoitaa omat kansalaiset, heidän hyvinvointi, turvallisuus, työllisyys, yms", nyky poliitikot aivan toisella linjalla: mamuille yltäkylläinen ylläpito siis vaikka ottamalla valtionvelkaa, kuinka monta miljoonaa vuosittain palaa yksistään "osaajien" jatkuvasti tekemien rikosten setvintään muusta ylläpidosta puhumattakoon ?, kun statuksena on "turvapaikanhakija" niin rikoksien suhteen pitää olla nollatoleranssi ja ulos maasta, ei voi niin olla eikä saa, että Suomessa tekevät niitä ikäviä asioita joita muka itse ovat pakoon lähteneet, tätä menoa Hurstin leipäjonot on kohta Inarissa asti, Suomalaisilla ei niin väliä, Vihreätkin esim keskittyy enempi pride marsseihin ja mamu….
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tosiaan!

On aivan selvää, että Suomen historiallinen tehtävä on ylläpitää suomalaisuutta maailmassa ja toimia suomalaisen kansan ikikotina!

Tämä nykyinen degeneroitunut ja masokistinen valtaeliitimme pettää PAHASTI tuon historiallisen tehtävän.

Kulttuurimarxistinen arvomädätys ja itsetuhoisuus on vallannut eliittiimme ja sen median. "Kala mätänee ensin päästä."

Äänestä

Muistetaan kyllä ollaan sitä ikäluokkaa. Harmi että Kekkosen kaltaista jämerää valtion päämiestä ei enää tule, jälkeen valitut on pelkkiä marionetteja ja sätkuakkoja tai ukkoja. Nykyään jopa pääministeri haistattaa paskat kansan antamille äänille siinä tartis jo leka pistää töibin. Kekkonen käytti myös valtaansa ja hajotti hallituksen kun ei pystynyt hoitaa hommiaan, mitä teki Niinistö kun keplottelulla tehtiin loikkari hallitus, hiljaa oli ja hyväksyi jopa peruslainvastaisen teon. Kekkonen kutsui myös eduskunnan hätäistuntoon kun työttömiä oli 100 000 ja vaati toimia, mitä on tehneet nyky hallituksemme kun työttömiä puoli miljoonaa, leikkaa työttömyysturvaa ja sosaali tukia. Kaikki mätänee, systeemit on sekaisin ja virkamiehet korruptoituneita vaikka suomea kehutaan puhtoiseksi maaksi.

Äänestä

Kekkonen oli Suomen viimeinen presidentti.

Äänestä

aikanaan amerikkaa vietiin väkisin orjia

nyt annetaan kävellä suoraan maahan vaikka ketä-keskustan malli

Äänestä

Nykyisin valtion tehtäviä hoitava hallitus sen jakamattoman typeryyden myötä huolehtii ensisijaisesti tänne rantautuneiden maahantunkeutujien hyvinvoinnista. Somaleille, afgaanille ja iirakeille vaikkapa on tarjottava kaikessa parasta. Kantasuomaiset tyytykööt vähempään. Kyllä esimerkiksi geelipäät hiekkamaista aina suomalaiset vanhuset ohittavat sosiaalirahoituksessa.

Äänestä

Kekkonen kääntyis haudassaan jos tietäis miten alas Suomi on vajonnut.

Äänestä

"Hurstin leipäjonot on kohta Inarissa asti..."
Äläpä sotke inarilaisia asiaan, vaikka itse leipäjonossa törötätkin. ;)

Äänestä
  • No tulihan tuo Kuppakin taas soosaamaan tähänkin aloitukseen. Siinäpä mies, jonka ympäriltä tuolit viedään, kuten laulukin kertoo.

    Äänestä

  • Suomi ristiriitainen maa: vangit ja mamut hoidetaan paremmin kuin omat vanhukset jotka tehneet Suomesta hyvinvointivaltion, vihreät ajaa sitä alas, entäs "oikeuslaitos": pedofiilien tuomiot ?, ehdollista, vankeus vaarantaisi tekijän tulevaisuuden...entäpä uhrin, mites nämä "osaajat" jotka yritti linja-autot saada nokkakolariin tai suistaa tieltä, "oikeus" nuorten miesten pelleilyä, mitään vaaraa ei ollut ja huumeissa olo katsottiin lieventäväksi..no eihän tosiaan mitään vaaraa ole jos pari Bussia ottaa nokkakolarin tai suistuu tieltä, ja ne paei ähl..jotka tappoi Suomalaisen kainuussa: asianajaja: kaatui itte ja löi päänsä..tosin Ahmed oli vetänyt korville, kaatuhan sitä vanha mies

    Äänestä

Hutisalo kirjoitti kirjan suomalaisista köyhistä. Ne taisi unohtua.
Ratkaisuksi; nuorille ilmainen ehkäisy. Perheille 10-20e/kk. lisää.
Suomessa on tuhansia köyhiä, asunnottomia. Euroopassa on miljoonia köyhiä omasta takaa. Lapsia, jotka eivät saa päivittäistä ruoka annosta.
Omia kansalaisia, eurooppalaisia, joilla on suhtkoht sama arvomaailma. Allekirjoittaneet samat ihmisoikeudet.

Miksi ihmeessä Suomen ministerit ei paneudu hoitamaan oman maansa kansalaisten ongelmia ensin, EU EUn kansalaisten, yhtä tarmokkaasti kuin auttamalla mm.Välimeren yli tai laittomasti EUhun/maahan tulevia? Sekaannutaan muiden valtioiden asioihin. Valtioiden, jotka laittavat oman kansansa etusijalle.
Niinistö sanoi, jokainen kansakunta ajaa ensisijaisesti omia etujaan ja niin pitää ollakin.
Nyt hallitus näyttää ajavan vain omaa ja kavereidensa etua, Sekä niinkuin kirkko niitä kaikkein kaukaisimpia pitää lähimmäisinä. Katsovat niin kauas etteivät näe lähimmäisiä.

Maahanmuuttajat, jotka tulevat laillisilla papereilla, laillista reittiä, rehellisesti elättäen itsensä työnteolla, arvostaen Suomen yhteiskuntaa, noudattaen Suomen arvoja ja lakeja, ovat täysin tervetulleita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

U. Kekkosen lausunnon: "valtion ensisijainen tehtävä on hoitaa omat kansalaiset, heidän hyvinvointi, turvallisuus, työllisyys, yms", nyky poliitikot aivan toisella linjalla: mamuille yltäkylläinen ylläpito siis vaikka ottamalla valtionvelkaa, kuinka monta miljoonaa vuosittain palaa yksistään "osaajien" jatkuvasti tekemien rikosten setvintään muusta ylläpidosta puhumattakoon ?, kun statuksena on "turvapaikanhakija" niin rikoksien suhteen pitää olla nollatoleranssi ja ulos maasta, ei voi niin olla eikä saa, että Suomessa tekevät niitä ikäviä asioita joita muka itse ovat pakoon lähteneet, tätä menoa Hurstin leipäjonot on kohta Inarissa asti, Suomalaisilla ei niin väliä, Vihreätkin esim keskittyy enempi pride marsseihin ja mamu….

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu