matu iski koulun pihalla!

Anonyymi

Välikohtaus sattui Tampereella Kalevan lukion pihalla, jonne 19-vuotias nuori nainen oli tullut ravintolaillan jälkeen yhdessä siskonsa ja kahden nuorukaisen kanssa. Oli helmikuu ja kello noin viisi aamulla.

Mies ryhtyi suutelemaan naista poskelle, minkä jälkeen hän yritti suudella tätä suulle ja kädelle. Samalla mies alkoi nylkyttää itseään naisen takapuolta vasten.

Säntäsi karkuun
Naisen onnistui estää enemmät suutelut kääntämällä päänsä pois. Nylkytystä hän ei kuitenkaan saanut estettyä, sillä mies piti häntä entistä tiukemmin otteessaan. Kun lähellä olleet nuorukaiset näkivät tilanteen ja riensivät paikalle, ahdistelija säntäsi karkuun.

Nelikko lähti miehen perään. Nuorukaiset tavoittivat tämän Tammelakeskuksen luona. He ottivat miehen kiinni ja yrittivät pitää tätä aloillaan. Mies riuhtoi kuitenkin itsensä irti ja juoksi jälleen karkuun.

Nylkyttäjältä jäi kuitenkin paikalle reppu, jonka sisältä löytyi kuvallinen henkilökortti ja muita hänelle kuuluneita henkilökohtaisia tavaroita. Nelikko tunnisti nylkyttäjän tämän papereista.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 34-vuotiaan miehen 70 päiväsakon rangaistukseen seksuaalisesta ahdistelusta. Sakon suuruus tuomitun tuloilla on 420 euroa.

Ahdistelun uhriksi joutuneelle naiselle nylkyttäjä tuomittiin maksamaan 1000 euron korvaus. Uhri kertoi teosta aiheutuneen hänelle muun muassa ahdistusta ja unettomuutta. Hän oli myös alkanut kokea ulkomaalaisten miesten läsnäolon ahdistavana.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/80f7ed06-e63f-403f-ad68-b50d77033e67

20

60

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "tamperelaismies"


      - helsingin sanomat

    • Anonyymi

      Sattuisimpa paikalle niin nylkyttäjä saisi nyrkistä nokkaan.

    • Anonyymi

      Yle ja kumppanit voisivat ottaa tämän uuden sanan matusta käyttöön,
      Nylkyttäjä. Ei tarvitsisi sanoa, espoolainen mies, tai jonkin muun kaupungin
      asukas, vaan tästä tietäisi heti tekijän olleen maahantunkeutuja.

      • Anonyymi

        Enomies Nylkyttäjä Espoosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enomies Nylkyttäjä Espoosta.

        Kyllä niillä oli termi jo valmiina Elävöittäjä


      • Anonyymi

        Käyttäisivät sitten termiä yksittäistapaus.Vai onko liian leimaava.


      • Anonyymi

        On sanonta, että koirat nylkyttää. Olisiko siis kyusymyksessä koiran kuje.


    • Anonyymi

      Tämähän ois ollu 2000 vuoden alussa jännämiehen toimintaa ja ollu vaan plussaa

    • Anonyymi

      Missä ootinit

    • Anonyymi

      Nääsvilleläiset nyökyttää kaikkea mikä liikkuu, mustamakkara tuhonnu aivot.

    • Anonyymi

      Nyökyttäjä iski Tampereella. Tamperelaismies nyökkäsi ja sanoi juu nääs.

      • Anonyymi

        Kyl se termi espoolaismies on ihan hyvä. Kaikki tietää että se ei tarkoita espoolaista miestä


    • Anonyymi

      On ne kiihkeitä ja estottomia nämä ulkomaan jännämiehet. Nimim. Estoinen Paavo peruspersu.

    • Anonyymi

      Miksi matujen rikoksista jätetään kertomatta TEKIJÄ,
      silloinhan rikos tulee suomalaisten tilille?

    • Anonyymi

      Nysse nylkyttää. Menikö oikein? Miten taipuu nylkyttää manseksi?

    • Anonyymi

      Hurmaava massanylkyttäjä...

    • Anonyymi

      Miksei nuo pummit ole ikinä töissä?

    • Alla on erittäin selkeäsanaisesti valotettu tätä mädätystä, josta ns. virallinen media vaikenee, mutta on kuitenkin kaikkien nähtävissä joka ainoa päivä.
      Vihreiden linssien läpi tuo kaikki suodattuu vain niin somasti olemattomiin ja muuttuu tuhannen ja yhden yön rikkaudeksi, tosin siinä on kela niin paljon apuna, ettei kelasta enää tahdo edes tarpeeseen riittää niille, jotka veroistaan kelaa ovat joutuneet ja joutuvat rahoittamaan.

      https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2017/09/29/meille-valehdellaan-meille-nauretaan-meita-hyvaksikaytetaan/

    • Anonyymi

      Tokko poliisi on edes kiittänyt nuorisoa tekijän kiinniotosta, taitavat vaan itse saada vielä syytteen ahdistelusta ja repun varastamisesta. Tiedetään tämä poliisin linja.

    • Anonyymi

      Kyllä suomalaisetkin nylkyttää - ainakin koirat

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe