Opinkohta Ellen Whitestä

Anonyymi

Milloin Suomen Adventtikirkko ottaa pois opinkohdan Ellen Whitestä?

8

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johtuen sattuneesta kuolintapauksesta, lienee helpompaa ottaa viittaukset Elluun pois opinkohdista kuin opinkohtaa pois Ellusta.

    • Anonyymi

      Sitten kun helvetti jäätyy!

      • Olet optimisti.


    • Miksi Adventtikirkon pitäisi ottaa pois opinkohta Ellen Whitesta?

      En ole itse Adventtikirkon kirjoilla ollut 13- vuoteen, mutta asia ei johdu Adventtikirkon teologiasta.

      Asiassa on henkilökohtaiset uupumuksen syyt olleet, -että olen liikarasituksen vuoksi ollut pakotettu poistumaan. Ihminen ei pysty olemaan siellä missä uupui.
      Uupumuksen syyt olivat kuitenkin muualla -siten että kirkon talkootehtävät eivät minulle olisi olleet liiallista rasitetta, mutta minulla oli kaksitoista luottamustehtävää, joista kertyi ihmissuhdetaakkaa. Pidin luottamustehtävissä asiat omissa pöydissään. Kaikki eivät sitä ymmärtäneet etten ole juoruakka, ja luottamus -sekin vähäinen mitä oli, meni ettei ollut mielekästä sitten liikarasituksessa jatkaa enää. Kaikissa uskonnon järjestöjen piireissä törmää jokaisen ihmisen inhimilliseen ihmisyyteen, -jokainen teologikin on evankeliumin työssä vajaa. Olen lainkuuliainen kansalainen, joka on useita vuosikymmeniä noudattanut oikeusvaltion lakisäädöksiä, -rattijuoppoa kummempi rikollinen en ollut koskaan, -nuoruudessani 35 vuotta takaperin syytetty ja tuomittu rattijuopumuksesta.

      • Uskossa korjasin aina virheeni, kun itse virheeni havaitsin. Tein pari erehdystä, joita en ehtinyt korjaamaan, kun postuin liikarasitussyistä.
        - Armaassa Suomen maassa -oikeusvaltiossa on jokainen syyteoikeuden ulkopuolella oleva pidettävä syyttöminä. Oikeusvaltiossa ei vaadita kansalaiselta iankaikkista syyllisyyttä. uskonnon järjestön teologisen tiedekunnan kouluttamat ihmiset ja maallikkotyöntekijät eivät ole laillisessa oikeudessa jos pitävät jäseniään iankaikkisessa syyllisyydessä. Oikeusvaltion oikeusmoraalietiikka menee oikeusvaltiossa yli teologian kandidaatin. > Eli jokainen olevainen jolle maan perustuslain mukainen tuomioistuin ei pysty sakkolappuakaan kirjoittamaan rikoksesta -ei ole rikokseen syyllinen.
        Oikeusvaltiossa pitää vähintään sakkolappu pystyä kirjoittamaan rikoksesta, ollaksensa rikokseen syyllinen.

        Oikeusvaltio ei anna valtaa kansalaiseen uskonnon järjestöille ja kirkoille.
        Jokainen uskonnon järjestö on jättänyt kirjoittamatta jäseniä koskevat säännöt, -ovat kirjoittaneet vuosikymmeniä organisaatioarvoja joille on perustettu "arvovaltaan" perustuva mielivallalla toimiva hallinto. Arvovaltaa voi syntyä vain ihmisten mielikuvituksessa, -arvovaltaan perustuvaa laillista päätöksentekoa ei oikeusvaltiossa ole olemassa. Uskonnon järjestöillä on oikeus vihkiä avioliittoon pyydettäessä, -ei päättää itsenäisesti ihmisten parisuhdeasioita.


    • "Milloin Suomen Adventtikirkko ottaa pois opinkohdan Ellen Whitestä?

      "Miksi Adventtikirkon pitäisi ottaa pois opinkohta Ellen Whitesta?"

      - Perustele mistä ole kyse.

      Olen vuosituhannen vaihteessa lukenut kaikki White kirjat mitä on suomennettu.
      Jospa voisin valkaista asiaa-?

    • Anonyymi

      Se on mahdollista vain, jos koko maailmanlaajuinen kirkko niin päättäisi. En usko, että koskaan.

      "PROFETOIMISEN LAHJA
      Raamatun mukaan yksi Pyhän Hengen lahjoista on profetoimisen lahja. Tämä lahja kuuluu jäännösseurakunnan tuntomerkkeihin, ja me uskomme, että se ilmeni Ellen G. Whiten palvelutehtävässä. Hänen kirjoituksillaan on profeetallinen arvovalta, ja ne tarjoavat seurakunnalle lohdutusta, ohjausta, opetusta ja ojennusta. Ne myös ilmaisevat selvästi, että Raamattu on se normi, jolla kaikki opetukset ja kokemukset on koeteltava. (4. Moos. 12:6; 2. Aik. 20:20; Aam. 3:7; Joel 3:1–2; Ap. t. 2:14–21; 2. Tim. 3:16–17; Hepr. 1:1–3; Ilm. 12:17; 19:10; 22:8–9.)"

    • Anonyymi

      Toivottavasti pian. Mutta tuskin näin tapahtuu. Nimim. Jeeus on Herra (heitin juuri kaikki ns. profetian hengen kirjat roskiin, omistin koko E.G. Whiten tuotannon englanniksi ja suomeksi).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3372
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      45
      3184
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      2698
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2548
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1495
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe