Rasismi kirkossa

Race and the Priesthood

https://www.churchofjesuschrist.org/study/manual/gospel-topics-essays/race-and-the-priesthood

Kirkko nykyään tuomitsee rasismin kaikissa muodoissaan. Nykyisen ja entisen. Kirkko ei hyväksy niitä oppeja asiasta, jotka kirkossa aikaisemmin oli.

Tuli mieleen myös, että kun kriitikot motkottavat siitä, ettei noudatettu liittovaltion ja osavaltioiden lakeja moniavioisuudesta, niin rasistisiakin lakeja oli. Täytyi noudattaa tai mennä maanalaiseen toimintaan asiassa. Sofistisuudelle jää aina rako silti joka asiassa taaskin tietysti. Kyllä kriitikot motkottamista kaivavat vaikka kiven alta.
4188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat
Aloittaja

Ei tuo linkki tuosta avaudu. Se täytynee avata jostain muualta kuin evankeliumin aiheisesta kirjastosta. On kuitenkin olemassa. Kyllä sen jostain löytää. Samarin varmaan tietää, hän on lukenut noita juttuja jostakin.

Äänestä
  • Olen itsekin ihmetellyt miksi tekstit eivät aukea suomeksi. Kirkon sivuilla on kyllä tuo mainitsemasi kirjasto, mutta suomeksi ei löydy näitä "evankeliumiaiheisia tutkielmia". Siis vielä keväällä oli kirjoitelmat myös suomeksi. Miksi eivät aukea nyt?? Haluatteko piilotella niitä? Vai onko kirkon rahat tuhlattu ostoskeskuksiin Amerikassa eikä jää nettisivujen pävittämiseen ja ylläpitoon varoja? Tosin ne varmaan tehdään "vapaaehtoisesti".

    Tuo kirjoitelma muuten tuomitsee Mormonin kirjan ja Joseph Smithin opit vääriksi. Smith kääntyisi haudassaan jos tietäisi nykykirkon touhut. Toki on niin että nykykirkko tekee oikein "tuomitessaan" edes näennäisesti rasismin. Eli Smith, "palautuksen suuri profeetta", oli väärässä.

    samar1n

    2Äänestä

Aloittaja

https://www.churchofjesuschrist.org/study/manual/gospel-topics-essays/race-and-the-priesthood?lang=eng

Tästä pitäisi avautua. Googlaamalla race and the priesthood löytyy myös kriitikkojen motkotukset.

Yksi kritiikki on, että jos Jumala todella johtaa kirkkoaan niin tällaista rasismia ei olisi saanut olla. Vastaus on, että ihmiset johtavat kuitenkin ja ovat ihmisiä, ihminen on erehtyväinen. Siitä seuraa loogisesti että profeetta on erehtyväinen tai sitten hän ei ole ihminen.

Ja toinen asia on kirkkopolitiikka, diplomatia yhteisön ja valtion suuntaan. Olisivathan kirkon johtajat halunneet jatkaa moniavioisuuttakin mutta se poistettiin yhteisön vihamielisyyden takia, olisi tullut raaka vaino ja vankilareissuja enemmän kuin nyt tuli.

Äänestä
  • Tämäkään linkki ei aukea - tai lataudu tarpeeksi nopeasti minun tietokoneellani. Yhteys katkeaa.
    Hakusanoilla race and priesthood löytyy liian paljon materiaalia. Jos haluat keskustella aiheesta, voisit itse valikoida sellaisen linkin, jossa on sinun mielestäsi keskusteltavaa. Kai ymmärrät, että ihmisillä on muutakin tekemistä, kuin harhailla mormonien antamissa epämäräisissä linkeissä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Tämäkään linkki ei aukea - tai lataudu tarpeeksi nopeasti minun tietokoneellani. Yhteys katkeaa.
    Hakusanoilla race and priesthood löytyy liian paljon materiaalia. Jos haluat keskustella aiheesta, voisit itse valikoida sellaisen linkin, jossa on sinun mielestäsi keskusteltavaa. Kai ymmärrät, että ihmisillä on muutakin tekemistä, kuin harhailla mormonien antamissa epämäräisissä linkeissä?

    Aukeaa se.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Aukeaa se.

    Nyt aukesi. Mutta eihän tuossa ole mitään uutta, kerrotaan vaan rasistisen käytännön loppumisesta vuonna 1978, Mitä hauat asiasta keskustella?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Nyt aukesi. Mutta eihän tuossa ole mitään uutta, kerrotaan vaan rasistisen käytännön loppumisesta vuonna 1978, Mitä hauat asiasta keskustella?

    Ei siinä mitään uutta tarvitse ollakaan. Evankeliumi on hyvin yksinkertainen asia. Uskoo Jeesukseen. Karavaani kulkee, koirat haukkuu.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Ei siinä mitään uutta tarvitse ollakaan. Evankeliumi on hyvin yksinkertainen asia. Uskoo Jeesukseen. Karavaani kulkee, koirat haukkuu.

    Miksi linkität saman kuin on jo moneen kertaan ennen keskusteltu? Kirjoita jotain sellaista, josta voi keskustella.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Ei siinä mitään uutta tarvitse ollakaan. Evankeliumi on hyvin yksinkertainen asia. Uskoo Jeesukseen. Karavaani kulkee, koirat haukkuu.

    Niin, evankeliumi on yksinkertainen, mutta Smthin oppi kaikkine rasismi- ym. sekoiluineen on monmutkaista.

    2Äänestä

Rasismia ja epäoikeudenmukaisuutta on ollut maailmassa ja on edelleenkin.

Mormonismin ongelma on että kirkko syyttää niistä Jumalaa ja Kristusta ja antaa näin väärän todistuksen Kristuksesta. Nyt sentään jo myönnät, että mormonikirkkoa johtavat ihmiset! Aikaisemmin olet väittänyt, että Kristus johtaisi kirkkoa profeettojensa välityksellä.

Valitettavasti myös ev.lut kirkko on toiminut rasistisesti. Se ei kuitenkaan ikinä ole väittänyt, että toimi siinä Jumalan käskystä. "Myös kirkko suhtautui ”tattareihein” kielteisesti. Romaneilta kiellettiin kirkolliset toimitukset, mukaan luettuna köyhäinapu ja sairaanhoito, joista kirkko vastasi."

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/08/21/mustalaismiehen-sai-1600-luvulla-hirttaa-ilman-oikeudenkayntia

1Äänestä
  • Aloittaja

    Tuo oli sinulle, ettet voi väittää etteikö kirkolla olisi sinulle vastausta ilmoitukseesi, jonka olet väärin ymmärtänyt. Koko kirkon johtamista koskevat asiat ilmoitetaan kirkon johdolle eikä sinulle.

    Älä vääristele sanomisiani äläkä asioita.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Tuo oli sinulle, ettet voi väittää etteikö kirkolla olisi sinulle vastausta ilmoitukseesi, jonka olet väärin ymmärtänyt. Koko kirkon johtamista koskevat asiat ilmoitetaan kirkon johdolle eikä sinulle.

    Älä vääristele sanomisiani äläkä asioita.

    Häh mikä väite TÄYSIN Jeesuksen ilmoituksen vastainen. "Koko kirkon johtamista koskevat asiat ilmoitetaan kirkon johdolle eikä sinulle.". Nyt Olli liikut heikoilla jäillä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Häh mikä väite TÄYSIN Jeesuksen ilmoituksen vastainen. "Koko kirkon johtamista koskevat asiat ilmoitetaan kirkon johdolle eikä sinulle.". Nyt Olli liikut heikoilla jäillä.

    Jos Jumala ilmoittaa kirkon johdolle, niin mistä syystä kirkossa sitten töpeksitään aviorikokset, rasismit sun muut?

    1Äänestä

Johtaako kirkkoasi Jumala vaiko profeetat? Jos Jumala, miksi ihmeessä hän antaa profeettojensa puhua tyttä sontaa?

Et ole myöskään sanonut selvästi, että oliko kirkkosi harjoittama avoin rasismi Jumalan vaiko kirkkosi johtajien syytä. Olet viitannut ensimmäiseen vaihtoehtoon sanomalla, etttä ehkä tumma ihonväri oli todellakin kirous.

Jokainen täysijärkinen tietää, että ihonväri on geneettinen asia. Ja esim. Brittein saarilla oli 10 000 vuotta sitten tummaihoisia ihmisiä. Vain uskonnolliset hörhöt esittävät ollimaisia mielipiteitään.

2Äänestä

Jos ajettellaan nyt vaikka niin että Jumala on olemassa. Voisi normaalilla järjellä kuvitella, että jos hän haluaa palauttaa oikean ja muuttumattoman kirkkonsa maan päälle, se kirkko olisi alunalkaen sopiva kaikkiin aikoihin ja esim. rasismi olisi kitketty pois jo alusta alkaen. Näin ei kuitenkaan ole mormonikirkon kohdalla. Johtopäätös jo tästä ajatusleikista on että mormonikirkko ei ole Jumalan maan päälle palauttama oikea kirkko vaan Joseph Smithin keksimä kyhäelmä.

2Äänestä
  • Aloittaja

    Artikkelissa on todistettu, ettei tuommoinen johtopäätös ole oikeutettu. Jumala on hieman sinua viisaampi tässä miten hän kirkkoaan johtaa.

    Kirkon johdon mahdollisia virheitä ei enää taivaassa muisteta, vaikka ne Raamatussakin ovat meidän opiksemme ja hyödyksemme. Jeesus on täydellinen. Minä olen hänen opetuslapsensa. Saatana vastustaa kirkkoamme. Vain Herra hänet voittaa.

    "Jumala on hieman sinua viisaampi tässä miten hän kirkkoaan johtaa." No huh toinen hulluus- Siis mitä tahansa väärää mormonikirkko väsää, niin onhan se ns. jumala viisaampi. Kuulostaa jo Trumpin fasistiselta logiikalta - make America stupid again.

    Tuo kaikki kekseily johtaa lopulta siihen että mormonijumalan arvovalta romuttuu ja kirkkonsa siinä sivussa.

    Ei hyvää päivää, onko Jeesuksen ymmärtäminen amerikkalaisille ylivoimaisen vaikeaa. On se.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Artikkelissa on todistettu, ettei tuommoinen johtopäätös ole oikeutettu. Jumala on hieman sinua viisaampi tässä miten hän kirkkoaan johtaa.

    Kirkon johdon mahdollisia virheitä ei enää taivaassa muisteta, vaikka ne Raamatussakin ovat meidän opiksemme ja hyödyksemme. Jeesus on täydellinen. Minä olen hänen opetuslapsensa. Saatana vastustaa kirkkoamme. Vain Herra hänet voittaa.

    Kun Jumala johtaa, tehdään paljon virheitä?

    Jeesus ei ole täydellinen ilmoituksen Antaja. Hän ei kykene antamaan mormoniprofeetoille ilmoitusta jota nämä selkeästi ymmärtäisivät.

    samar1n

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Jeesus ei ole täydellinen ilmoituksen Antaja. Hän ei kykene antamaan mormoniprofeetoille ilmoitusta jota nämä selkeästi ymmärtäisivät.

    samar1n

    Kriitikkojen mielestä. Me kirkossa olemme ihan tyytyväisiä asiantilaan.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Kriitikkojen mielestä. Me kirkossa olemme ihan tyytyväisiä asiantilaan.

    Olette tyytyväisiä siihen että profeettanne eivät (nykyään) tiedä oliko pappeus-ja temppelikielto ilmoituksen kautta annettu Jumalan tahto vaiko ei?

    samar1n

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kun Jumala johtaa, tehdään paljon virheitä?

    Vaikka Jumala johtaa, tehdään virheitä. Eikä kaikki ole virheitä eikä sellaisia virheitä kuin kriitikot väittävät.

    Turha on taistella Jumalan kirkkoa vastaan. Taivaan valtakunta on tullut lähelle ja Jumalan valtakunta on noussut erämaasta julkiseksi. Enää ei tätä kukisteta harhaoppisena tappamalla ja kiduttamalla. Tämä on se oikeaoppinen ja pysyy, jos pysyy Jumalassa.

    Ja hienojahan kirkon jäsenet ovat! Nöyriä Jumalan palvelijoita, noudattavat käskyjä, edistyvät. Vain vähän ylpeyttä esiintyy ja luopumista ja passiivisuutta tietysti. Maailmassahan tässä ollaan eikä taivaassa!

    Monen tie on kovin mutkallinen. Moni löytää tiensä takaisin. Toiset löytävät heti kaidan polun. Onnea vaan kaikille! Jumalallahan on yksilöllinen suunnitelma jokaiselle. Emme voi toisiamme tuomita muutakuin huomauttaa, jos ei käskyjä noudata. Evankeliumin yksinkertaisia periaatteita. Joita noudattamalla tulee onnelliseksi.

    Maailmallisuus ei koskaan ole ollut onnea, ei tule täydellisen onnelliseksi niinkuin kaidalla polulla.

    Kukin omalla paikallaan, joka voi olla epäsovinnainenkin muiden mielestä. Kriitikot pakottavat meidät perustelemaan asiamme. Opimme syvällisemmin. Eikä kaikkien tarvitse juuri kirkossa olla, tehtäviä on muuallakin. Tätä eivät tavalliset kirkon jäsenet ja johtajat selvästikään ymmärrä.

    Oikeamielisyyttä ja hyvää on paljon kirkon ulkopuolellakin. Kaikki hyvä on Jumalasta. Kaikki kaunis taide on Jumalasta eikä vain kristilliseksi väitetty taide.

    > Turha on taistella Jumalan kirkkoa vastaan.

    Mutta epäinhimillistä Smithin kirkkoa vastaan pitää taistella.

    2Äänestä

Mikä laki kielsi mormoneja päästämästä mustia (afrikkalaistaustaisia) aikuisia temppeliin saamaan omaa endaumenttiaan ja sinetöintejään iankaikkisiin avioliittoihin?

samar1n

2Äänestä
  • Aloittaja

    Mustat eivät olleet lain edessä tasa- arvoisia. Jollakin tavoin se heijastui kirkonkin käytäntöihin. Luulivat käytäntöään oikeaksi, vaikka jälkimaailma ei sitä hyväksy. Diplomaattisesti se lienee ollut järkevää. "Intiaanienrakastajia" ja "mustien rakastajiahan" lynkattiin ja sorsittiin.

    Nyt on kovin tekopyhää arvostella kirkon käytäntöjä, vaikka ne nykykatsannossa näyttäytyvät rasistisiksi ja kirkkokin tuomisee kaiken rasismin vääräksi, myös menneen ja nykyisen.

    Suomalaisistakin monet ovat rasisteja. Kirkko tuomitsee sen vääräksi. Onko se väärää muidenkin mielestä? Esimerkiksi persujen? Kirkko on tänään edistyksellisempi kuin väestö ja oli silloinkin edistyksellisempi. Nytkin silti kirkossa on persuja.

    Eikö sinua hävetä puolustella rasismia julkisesti?

    "Kirkko on tänään edistyksellisempi kuin väestö ja oli silloinkin edistyksellisempi."

    Tokkopa uskot noin paksua valhetta itsekään.

    samar1n

    2Äänestä

  • Aloittaja

    hopealanka kirjoitti:

    Eikö sinua hävetä puolustella rasismia julkisesti?

    En minä puolusta persuja enkä muita rasisteja niinkuin monet suomalaiset. Olen rasismia vastaan. Ja kirkko on rasismia vastaan. Kirkko tuomisee myös menneen rasismin. Kirkossakin.

    Koetamme vain ymmärtää miten se oli mahdollista. Toisaalta kirkko oli kyllä ihan oikea. Miehet vanhurskaita, vaikka he erehtyivät jossakin ja nyt siitä nostetaan tekopyhä meteli. Ja heidän moniavioisuudestaan ja vihkimisisttään ikuisiin avioliittoihin.

    Mormonin kirjassa mainitaan lamanilaisten ihon tummuus kiroukseksi ja musta iho ajateltiin Kainin merkiksi 1800- luvulla. Nykyään kirkko määrittelee nämä vääriksi opeiksi, varsinkin jos niitä v 1978 jälkeen sovelletaan. Ja rasismi oli väärin kirkon alkuaikoinakin. Ei tästä ole ihan tarkkaa selvitystä mitä se tarkoittaa. En minä ainakaan tiedä. Ehkä nefiläisetkin olivat rasisteja. Siihen aikaan ei ollut yhtään länsimaista liberaalia tekopyhää motkottajaa asiasta. Jumalan uusi ilmoituskaan ei olisi heidän varmuuttaan muuttanut.

    Miten nyt on mahdollista että kakkissa kirkoissa on persuja, vaikka mikään kirkko ei ole yhtään rasistinen? Rasismi ei todellakaan ole kristillistä, eikä moni muukaan kristittyjen käytös. Esimerkiksi kirkkomme sortaminen panettelemalla.

    Niin että kun? Muutkin pieksivät vaimojaan, lapsiaan ja palvelijoitaan kotona? Ja muutkin papit piip-piip kuoropoikia, niin miksi emme mekin olisi tehneet Aaronin pappeuden luokan poikalapsille sitä samaa?

    Miten maailman virheettömimmäsä kirjassa, Mormonin kirjassa, voi olla virhe laamanilaisten ihonvärissä? Mormonin kirjahan on muinainen asiakirja, joka syntyi satoja vuosia ennen näitä rasismikeskusteluita. Tuskinpa Smith juuri tuon kohdan sattui kääntämään väärin englanniksi?

    1Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Mustat eivät olleet lain edessä tasa- arvoisia. Jollakin tavoin se heijastui kirkonkin käytäntöihin. Luulivat käytäntöään oikeaksi, vaikka jälkimaailma ei sitä hyväksy. Diplomaattisesti se lienee ollut järkevää. "Intiaanienrakastajia" ja "mustien rakastajiahan" lynkattiin ja sorsittiin.

    Nyt on kovin tekopyhää arvostella kirkon käytäntöjä, vaikka ne nykykatsannossa näyttäytyvät rasistisiksi ja kirkkokin tuomisee kaiken rasismin vääräksi, myös menneen ja nykyisen.

    Suomalaisistakin monet ovat rasisteja. Kirkko tuomitsee sen vääräksi. Onko se väärää muidenkin mielestä? Esimerkiksi persujen? Kirkko on tänään edistyksellisempi kuin väestö ja oli silloinkin edistyksellisempi. Nytkin silti kirkossa on persuja.

    Mustat olivat lain edessä tasa-arvoisia jo paljon ennen vuotta 1978 ja kirkossa heidän olisi pitänyt olla tasa-arvoisia alusta lähtien.

    Väität olevasi rasismia vastaan, vaikka sanot, että musta iho oli rangaistus!

    2Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    En minä puolusta persuja enkä muita rasisteja niinkuin monet suomalaiset. Olen rasismia vastaan. Ja kirkko on rasismia vastaan. Kirkko tuomisee myös menneen rasismin. Kirkossakin.

    Koetamme vain ymmärtää miten se oli mahdollista. Toisaalta kirkko oli kyllä ihan oikea. Miehet vanhurskaita, vaikka he erehtyivät jossakin ja nyt siitä nostetaan tekopyhä meteli. Ja heidän moniavioisuudestaan ja vihkimisisttään ikuisiin avioliittoihin.

    Mormonin kirjassa mainitaan lamanilaisten ihon tummuus kiroukseksi ja musta iho ajateltiin Kainin merkiksi 1800- luvulla. Nykyään kirkko määrittelee nämä vääriksi opeiksi, varsinkin jos niitä v 1978 jälkeen sovelletaan. Ja rasismi oli väärin kirkon alkuaikoinakin. Ei tästä ole ihan tarkkaa selvitystä mitä se tarkoittaa. En minä ainakaan tiedä. Ehkä nefiläisetkin olivat rasisteja. Siihen aikaan ei ollut yhtään länsimaista liberaalia tekopyhää motkottajaa asiasta. Jumalan uusi ilmoituskaan ei olisi heidän varmuuttaan muuttanut.

    Miten nyt on mahdollista että kakkissa kirkoissa on persuja, vaikka mikään kirkko ei ole yhtään rasistinen? Rasismi ei todellakaan ole kristillistä, eikä moni muukaan kristittyjen käytös. Esimerkiksi kirkkomme sortaminen panettelemalla.

    Länsimainen liberaali on sinulle näköjään kirosana, koska se ei sovi yhteen kirkkosi harjoittaman rasismin kanssa. Jos Jumala on olemassa, hän on länsimainen liberaali. Sellaisen vaikutelman Jeesuksestakin saa.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    hopealanka kirjoitti:

    Miten maailman virheettömimmäsä kirjassa, Mormonin kirjassa, voi olla virhe laamanilaisten ihonvärissä? Mormonin kirjahan on muinainen asiakirja, joka syntyi satoja vuosia ennen näitä rasismikeskusteluita. Tuskinpa Smith juuri tuon kohdan sattui kääntämään väärin englanniksi?

    Lue kirjan kansilehti, esittelysivu, joka on osa käännettyä kirjaa. Siinä sanotaan että jos löydät virheitä, älä silti Jumalalta tullutta hylkää.

    Onko se Jumalalta, sitä voi rukoilla ja kysyä. Sinulle tulee tietysti vastaus että se on rasistinen ja olisi pitänyt muuttaa ennenkuin kirja haudattiin maahan.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    En minä puolusta persuja enkä muita rasisteja niinkuin monet suomalaiset. Olen rasismia vastaan. Ja kirkko on rasismia vastaan. Kirkko tuomisee myös menneen rasismin. Kirkossakin.

    Koetamme vain ymmärtää miten se oli mahdollista. Toisaalta kirkko oli kyllä ihan oikea. Miehet vanhurskaita, vaikka he erehtyivät jossakin ja nyt siitä nostetaan tekopyhä meteli. Ja heidän moniavioisuudestaan ja vihkimisisttään ikuisiin avioliittoihin.

    Mormonin kirjassa mainitaan lamanilaisten ihon tummuus kiroukseksi ja musta iho ajateltiin Kainin merkiksi 1800- luvulla. Nykyään kirkko määrittelee nämä vääriksi opeiksi, varsinkin jos niitä v 1978 jälkeen sovelletaan. Ja rasismi oli väärin kirkon alkuaikoinakin. Ei tästä ole ihan tarkkaa selvitystä mitä se tarkoittaa. En minä ainakaan tiedä. Ehkä nefiläisetkin olivat rasisteja. Siihen aikaan ei ollut yhtään länsimaista liberaalia tekopyhää motkottajaa asiasta. Jumalan uusi ilmoituskaan ei olisi heidän varmuuttaan muuttanut.

    Miten nyt on mahdollista että kakkissa kirkoissa on persuja, vaikka mikään kirkko ei ole yhtään rasistinen? Rasismi ei todellakaan ole kristillistä, eikä moni muukaan kristittyjen käytös. Esimerkiksi kirkkomme sortaminen panettelemalla.

    Rasismin tuomitseminen kaikissa ilmenemismuodoissaan EI ole "tekopyhää motkottamista".

    Äänestä

  • Aloittaja

    hopealanka kirjoitti:

    Niin että kun? Muutkin pieksivät vaimojaan, lapsiaan ja palvelijoitaan kotona? Ja muutkin papit piip-piip kuoropoikia, niin miksi emme mekin olisi tehneet Aaronin pappeuden luokan poikalapsille sitä samaa?

    Ei tuo ole minun perustelu. Minun perustelu on että kirkko ei ole rasistinen ja aikaisemmat nyt rasistisiksi käsitetyt lausunnot ja käytännöt ovat ymmärrettäviä erehdyksiä.

    Viimeisetkin esteet rotujen tasa- arvolle kirkon viroissa ja toimituksissa poistuivat 1978, kun sinä olisit halunnut 1977 ja olet verisesti loukkaantunut tästä hirveydestä.

    Tällä vitsillä tarkoitan sitä, ettei sinun asia ole määrätä hetkiä eikä aikoja. Sen määrää yksin Jumala. Eikä sinulle tule koko kirkkoa koskevia ilmoituksia vaan ne tulevat kirkon johdolle ja profeetalle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Rasismin tuomitseminen kaikissa ilmenemismuodoissaan EI ole "tekopyhää motkottamista".

    Se on kirkonkin kanta, jolloin sinä motkotat tekopyhästi ja ammuskelet olkiukkoja kun et enää osaa asettaa asioita tärkeysjärjestykseen niinkuin normaalilla järjellä pitäisi.

    Etsit vaan nykyään vikoja kaikesta muustakin. Mikä siihen mahtaa olla motiivi? Yksi on tietysti se että haluat oikeuttaa erosi ja nykyisen kirkonvastaisuutesi. Toinen on se, että saat henkilökohtaista ilmoitusta kirkon johtamiseen profeettoja paremmin. Sen olet kertonut. Muista en sitten tiedä. Kai ajattelet että kirkko harhauttaa ihmisiä. Ehkä sinun on vaikea noudattaa käskyjä tai et halua noudattaa niitä. Tätä kriitikot harvemmin itse myöntävät.

    Tällä tavoin suoraan puhuen yhtäväpiiri harvenee turhista tuttavuuksista sujuvasti.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Ei tuo ole minun perustelu. Minun perustelu on että kirkko ei ole rasistinen ja aikaisemmat nyt rasistisiksi käsitetyt lausunnot ja käytännöt ovat ymmärrettäviä erehdyksiä.

    Viimeisetkin esteet rotujen tasa- arvolle kirkon viroissa ja toimituksissa poistuivat 1978, kun sinä olisit halunnut 1977 ja olet verisesti loukkaantunut tästä hirveydestä.

    Tällä vitsillä tarkoitan sitä, ettei sinun asia ole määrätä hetkiä eikä aikoja. Sen määrää yksin Jumala. Eikä sinulle tule koko kirkkoa koskevia ilmoituksia vaan ne tulevat kirkon johdolle ja profeetalle.

    Miksi Olli valehtelet, että Jumala olisi ollut kirkkosi rasismin takana aina vuoteen 1978? Toisaalta sanot kirkkosi rasismia erehdykseksi! Siis Jumalako on erehtynyt?!

    Miksi valehtelet, että joku olisi verisesti loukkaantunut? Me antit pystymme, toisin kuin sinä, käsittelemaan asioita ihan rauhassa pohtimaan itse tai kysymään Jumalalta ja päädymme sitä kautta johtopäätöksiin.

    Vai että ilmoitukset tulevat kirkon johdolle ja profeetoille? Uskon kuitenkin, että nimimerkki Hopealanka sai paljon todennäköisemmin Jumalalta ilmoituksen tuossa rasismiasiassa kuin kirkon johto, joka sekoili alusta asti ja joutui korjaamaan erheensä kun rasismi alkoi käydä kukkaron päälle ja valehteli, että Jumala muka oli rasisti aina vuoteen 1978 asti!

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Se on kirkonkin kanta, jolloin sinä motkotat tekopyhästi ja ammuskelet olkiukkoja kun et enää osaa asettaa asioita tärkeysjärjestykseen niinkuin normaalilla järjellä pitäisi.

    Etsit vaan nykyään vikoja kaikesta muustakin. Mikä siihen mahtaa olla motiivi? Yksi on tietysti se että haluat oikeuttaa erosi ja nykyisen kirkonvastaisuutesi. Toinen on se, että saat henkilökohtaista ilmoitusta kirkon johtamiseen profeettoja paremmin. Sen olet kertonut. Muista en sitten tiedä. Kai ajattelet että kirkko harhauttaa ihmisiä. Ehkä sinun on vaikea noudattaa käskyjä tai et halua noudattaa niitä. Tätä kriitikot harvemmin itse myöntävät.

    Tällä tavoin suoraan puhuen yhtäväpiiri harvenee turhista tuttavuuksista sujuvasti.

    Mormonismista ei tarvitse etsiä vikoja. Ne suorastaan hyppivät silmille!

    Miksi yhdenkään kriitikon pitäisi noudattaa Smithin kirkon käskyjä, mm. moninaintikäskyä? Vaatimuksesi on täysin absurdi!

    1Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    En minä puolusta persuja enkä muita rasisteja niinkuin monet suomalaiset. Olen rasismia vastaan. Ja kirkko on rasismia vastaan. Kirkko tuomisee myös menneen rasismin. Kirkossakin.

    Koetamme vain ymmärtää miten se oli mahdollista. Toisaalta kirkko oli kyllä ihan oikea. Miehet vanhurskaita, vaikka he erehtyivät jossakin ja nyt siitä nostetaan tekopyhä meteli. Ja heidän moniavioisuudestaan ja vihkimisisttään ikuisiin avioliittoihin.

    Mormonin kirjassa mainitaan lamanilaisten ihon tummuus kiroukseksi ja musta iho ajateltiin Kainin merkiksi 1800- luvulla. Nykyään kirkko määrittelee nämä vääriksi opeiksi, varsinkin jos niitä v 1978 jälkeen sovelletaan. Ja rasismi oli väärin kirkon alkuaikoinakin. Ei tästä ole ihan tarkkaa selvitystä mitä se tarkoittaa. En minä ainakaan tiedä. Ehkä nefiläisetkin olivat rasisteja. Siihen aikaan ei ollut yhtään länsimaista liberaalia tekopyhää motkottajaa asiasta. Jumalan uusi ilmoituskaan ei olisi heidän varmuuttaan muuttanut.

    Miten nyt on mahdollista että kakkissa kirkoissa on persuja, vaikka mikään kirkko ei ole yhtään rasistinen? Rasismi ei todellakaan ole kristillistä, eikä moni muukaan kristittyjen käytös. Esimerkiksi kirkkomme sortaminen panettelemalla.

    Nyt sitten solvaat perussuomalaisia. Kaikki perussuomalaiset eivät ole rasisteja, kuten eivät aivan kaikki mormonitkaan ole rasisteja. Kaikki mormonit eivät ole perussuomalaisia rasisteja ja tämä on minusta hyvä asia. Mormonien samoin kuin perussuomalaistenkin keskuudesta löytyy myös lämminsydämisiä ja oikeudentuntoisia ihmisiä.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Ei tuo ole minun perustelu. Minun perustelu on että kirkko ei ole rasistinen ja aikaisemmat nyt rasistisiksi käsitetyt lausunnot ja käytännöt ovat ymmärrettäviä erehdyksiä.

    Viimeisetkin esteet rotujen tasa- arvolle kirkon viroissa ja toimituksissa poistuivat 1978, kun sinä olisit halunnut 1977 ja olet verisesti loukkaantunut tästä hirveydestä.

    Tällä vitsillä tarkoitan sitä, ettei sinun asia ole määrätä hetkiä eikä aikoja. Sen määrää yksin Jumala. Eikä sinulle tule koko kirkkoa koskevia ilmoituksia vaan ne tulevat kirkon johdolle ja profeetalle.

    Asia sillä selvä! Jos sanon henkilöä mulliturpaiseksi ääliöksi, voit kuitata sen ymmärrettäväksi erehdykseksi. Ehkä jopa sanoin niin sen takia, että hän vielä silloin oli oikeastikin laamanilainen tai neiläinen mulliturpainen ääliö?

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Se on kirkonkin kanta, jolloin sinä motkotat tekopyhästi ja ammuskelet olkiukkoja kun et enää osaa asettaa asioita tärkeysjärjestykseen niinkuin normaalilla järjellä pitäisi.

    Etsit vaan nykyään vikoja kaikesta muustakin. Mikä siihen mahtaa olla motiivi? Yksi on tietysti se että haluat oikeuttaa erosi ja nykyisen kirkonvastaisuutesi. Toinen on se, että saat henkilökohtaista ilmoitusta kirkon johtamiseen profeettoja paremmin. Sen olet kertonut. Muista en sitten tiedä. Kai ajattelet että kirkko harhauttaa ihmisiä. Ehkä sinun on vaikea noudattaa käskyjä tai et halua noudattaa niitä. Tätä kriitikot harvemmin itse myöntävät.

    Tällä tavoin suoraan puhuen yhtäväpiiri harvenee turhista tuttavuuksista sujuvasti.

    Anteeksi nyt, mutta kenelle kommenttisi on tarkoitettu? Etsii vikoja kaikesta muustakin, kuka etsii ja mistä muusta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

santtunen kirjoitti:

Race and the Priesthood

https://www.churchofjesuschrist.org/study/manual/gospel-topics-essays/race-and-the-priesthood

Kirkko nykyään tuomitsee rasismin kaikissa muodoissaan. Nykyisen ja entisen. Kirkko ei hyväksy niitä oppeja asiasta, jotka kirkossa aikaisemmin oli.

Tuli mieleen myös, että kun kriitikot motkottavat siitä, ettei noudatettu liittovaltion ja osavaltioiden lakeja moniavioisuudesta, niin rasistisiakin lakeja oli. Täytyi noudattaa tai mennä maanalaiseen toimintaan asiassa. Sofistisuudelle jää aina rako silti joka asiassa taaskin tietysti. Kyllä kriitikot motkottamista kaivavat vaikka kiven alta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu