Lapsi syntyy maailmaan ja katsoo sitä silmillään.kuuntelee. läheiset kaverit ympäristö media kaikki alkaa muokata hänen mieltään siitä mikä on oikeaa ja väärää. Nuoruudessa alkaa kaveripiirin vaikutus. Se mihin piiriin liittyy vaikuttaa kenties koko elämänkaareen. Usein tuhoisasti.enemmän tai vähemmän.ennemmin tai ..myöhemmin. kun oppii suhtautumaan hyväksyvästi ilmiöihin joita maailma tarjoaa ja jotka ovat vahingollisia onnelliselle elämälle ym kadottaa myös sen puhtauden jonka omisti lapsena. Oppii hyväksymään kiroilun laiskuuden kiusaamisen suvaitsematto.uudem kunnioituksen väkivallan juomisen huumeet tupakoinnin varastelun hyväksikäytöt vihan terrorin . Ja luuleeko itseään vielä onnelliseksi. Voipa hyvinkin. Toisaalla olisi ollut raittius hyveet siveys rakkaus suvaitsevaisuus ahkeruus kunnioitus ja muut hyvät arvot plus hyvä omatunto. Rauha ja onnellisuus . Lapsen puhtaus. Näin toivoisin monille käyvän. Mutta. Kun katsotte millaisia vanhempia lapsia tekee.millaisia kavereita. Millaista mediaoppia.millainen valtio sallii ja mitä.mitä kaikkee netistä. Eikö ole vaikea tästä labyrintista löytää itsensä ja lapsen puhtaitensa tai koettaa rakentaa lapsensa puhtaaksi uudelleen.
Eksytys maailmassa
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikä ihmeen eksytys?
Maailma eksyttää monin tavoin oikealta tieltä.oletko varma ettäet ole itsekin joyenkin eksyksissä. Mikä vika siinä sanassa on?