Jos Jumala ilmoittaa itsensä, kuinka tätä ilmoitusta voidaan arvioida? Kristitty vastannee, että Raamatulla: Raamattu on mittapuu, jota vasten kaikki muu arvioidaan.
Mutta aina ei ole ollut Raamattua. Kuinka Jumalan ilmoitusta arvioidaan siinä maailmassa, jossa Raamattua ei ole?
Täsmennän, että tarkoitan tässä Jumalan ilmoituksella mitä tahansa Jumalan tekoa tai sanaa, jossa tai jolla hän tekee itsensä tiettäväksi vähintään yhdelle ihmiselle. Esimerkiksi Abrahamille Jumala ilmoitti itsensä. Kuinka Abraham voi arvioida tätä ilmoitusta? Hänellä ei ollut Raamattua.
Jos esimerkiksi huoneeseeni ilmestyisi nyt tyhjästä ihmisen kaltainen hahmo, joka sanoisi olevansa Jumala ja kertoisi minulle taivaallisista asioista, niin mitä minun pitäisi tästä ajatella? Ellei Jumala ole jo ennalta antanut minulle mittapuuta ilmoitusten arvioimiseksi ylipäätään, kuinka voin arvioida tätä kummallista tyhjästä ilmestynyttä ihmisen kaltaista hahmoa ja hänen sanomaansa?
Jumalahan voisi olla kuka ja millainen tahansa. Jumala ei kuitenkaan voi olla loogisesti ristiriitainen, mikä voi tarkoittaa sitä, että järjen varassa on mahdollista saada joitakin reunaehtoja, joiden yli Jumala ei voi astua. Jos esimerkiksi ajatellaan, että ontologinen argumentti on pätevä, siinä tapauksessa voidaan tietää, että Jumala on moraalisesti täydellinen olento, ja niin saadaan mittapuu: jos ilmoitus on moraaliton, ilmoittaja ei ole Jumala. Mutta tämä on puhtaasti teoreettinen asia, koska emme ole kaikkitietäviä. Saattaa olla, että jokin asia vain näyttää meistä moraalittomalta, koska emme näe kokonaisuutta. Emme esimerkiksi tiedä mitään tuonpuoleisesta, joka tietysti on osa kokonaisuutta, ehkä jopa sen merkittävin osa. Ajatelkaa taas Abrahamia: Jumala pyysi häntä uhraamaan poikansa Iisakin. Moinen pyyntö näyttää ilmiselvästi moraalittomalta. "Ei Jumala sitä voisi pyytää." Mutta totuus on, että juuri sitä Jumala pyysi.
Minulla ei siten ole koskaan tai melkein koskaan älyllistä oikeutta ajatella, ettei Jumala ainakaan tuollainen ole ja ettei Jumala ainakaan tuollaista puhuisi. Jos edellä mainittu ihmisen kaltainen hahmo vakuuttaisi olevansa Jumala ja kertoisi minulle, että taivaassa on kääpiöitä, jotka seisovat ikuisesti päällään, päättelisin epäilemättä näin: kuulostaa aivan hullulta, tämä ihmisen kaltainen hahmo ei siis ole Jumala, Tämä "siis" on oikeuttamaton. Päällään seisovissa kääpiöissä ei ole mitään loogisesti ristiriitaista (eikä mitään moraalitontakaan). Taivas voisi olla sellainen, jossa kääpiöt seisovat päällään, tämä hahmo voisi olla Jumala, joka kertoo minulle totuuden.
Johtopäätökseni on toistaiseksi se, ettei tähän ongelmaan ole olemassa mitään ratkaisua, ja jos haluaa ylipäätään olla kristitty, on ensin otettava kierkegaardilainen uskonloikka, ja vasta sen jälkeen järki on toden teolla käyttökelpoinen jumalallisia asioita arvioitaessa.
Ei kenties ole kyllin perusteellisesti ymmärretty sitä, että Jumala voisi olla mitä tahansa. Vai tuntuuko meistä siltä, ettei ajatus päällään ikuisesti seisovista kääpiöistä ole Jumalan arvoinen, että se on jotenkin loukkaava, ettei se ole kyllin pyhä? Ehkä tämän tyyppiset tunteet voisivat olla teologisen tiedon väline samalla tavalla kuin järkikin.
Mutta aina ei ole ollut Raamattua. Kuinka Jumalan ilmoitusta arvioidaan siinä maailmassa, jossa Raamattua ei ole?
Täsmennän, että tarkoitan tässä Jumalan ilmoituksella mitä tahansa Jumalan tekoa tai sanaa, jossa tai jolla hän tekee itsensä tiettäväksi vähintään yhdelle ihmiselle. Esimerkiksi Abrahamille Jumala ilmoitti itsensä. Kuinka Abraham voi arvioida tätä ilmoitusta? Hänellä ei ollut Raamattua.
Jos esimerkiksi huoneeseeni ilmestyisi nyt tyhjästä ihmisen kaltainen hahmo, joka sanoisi olevansa Jumala ja kertoisi minulle taivaallisista asioista, niin mitä minun pitäisi tästä ajatella? Ellei Jumala ole jo ennalta antanut minulle mittapuuta ilmoitusten arvioimiseksi ylipäätään, kuinka voin arvioida tätä kummallista tyhjästä ilmestynyttä ihmisen kaltaista hahmoa ja hänen sanomaansa?
Jumalahan voisi olla kuka ja millainen tahansa. Jumala ei kuitenkaan voi olla loogisesti ristiriitainen, mikä voi tarkoittaa sitä, että järjen varassa on mahdollista saada joitakin reunaehtoja, joiden yli Jumala ei voi astua. Jos esimerkiksi ajatellaan, että ontologinen argumentti on pätevä, siinä tapauksessa voidaan tietää, että Jumala on moraalisesti täydellinen olento, ja niin saadaan mittapuu: jos ilmoitus on moraaliton, ilmoittaja ei ole Jumala. Mutta tämä on puhtaasti teoreettinen asia, koska emme ole kaikkitietäviä. Saattaa olla, että jokin asia vain näyttää meistä moraalittomalta, koska emme näe kokonaisuutta. Emme esimerkiksi tiedä mitään tuonpuoleisesta, joka tietysti on osa kokonaisuutta, ehkä jopa sen merkittävin osa. Ajatelkaa taas Abrahamia: Jumala pyysi häntä uhraamaan poikansa Iisakin. Moinen pyyntö näyttää ilmiselvästi moraalittomalta. "Ei Jumala sitä voisi pyytää." Mutta totuus on, että juuri sitä Jumala pyysi.
Minulla ei siten ole koskaan tai melkein koskaan älyllistä oikeutta ajatella, ettei Jumala ainakaan tuollainen ole ja ettei Jumala ainakaan tuollaista puhuisi. Jos edellä mainittu ihmisen kaltainen hahmo vakuuttaisi olevansa Jumala ja kertoisi minulle, että taivaassa on kääpiöitä, jotka seisovat ikuisesti päällään, päättelisin epäilemättä näin: kuulostaa aivan hullulta, tämä ihmisen kaltainen hahmo ei siis ole Jumala, Tämä "siis" on oikeuttamaton. Päällään seisovissa kääpiöissä ei ole mitään loogisesti ristiriitaista (eikä mitään moraalitontakaan). Taivas voisi olla sellainen, jossa kääpiöt seisovat päällään, tämä hahmo voisi olla Jumala, joka kertoo minulle totuuden.
Johtopäätökseni on toistaiseksi se, ettei tähän ongelmaan ole olemassa mitään ratkaisua, ja jos haluaa ylipäätään olla kristitty, on ensin otettava kierkegaardilainen uskonloikka, ja vasta sen jälkeen järki on toden teolla käyttökelpoinen jumalallisia asioita arvioitaessa.
Ei kenties ole kyllin perusteellisesti ymmärretty sitä, että Jumala voisi olla mitä tahansa. Vai tuntuuko meistä siltä, ettei ajatus päällään ikuisesti seisovista kääpiöistä ole Jumalan arvoinen, että se on jotenkin loukkaava, ettei se ole kyllin pyhä? Ehkä tämän tyyppiset tunteet voisivat olla teologisen tiedon väline samalla tavalla kuin järkikin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.