Kun olen koittanut tuoda esille ajatusta jälleensyntymästä ja siihen liittyen uudestisyntymisesta, on ne leimattu kerettiläisiksi, pakanuudeksi jne. Sanotaan, ettei raamatusta löydy viitteitä jälleensyntymästä. Kuitenkin raamattua pitäisi lukea kokonaisuutena ja tosi kirjana, eikä niin, että osa otetaan totuutena ja se osa, jota ei osasta selittää ikään kuin vertauksena tai muuna epämääräisyytenä.
Otetaanpa esille Jobin kirja ja sieltä luku 38 jakeet 1-21. Jokainen voi lukea Jumalan vastauksen ja kuvauksen aineellisen maailman luomisesta. En lähde sitä tässä toistamaan muuten kuin: 4; Missä sinä olit silloin, kun minä laskin maan perustukset? (esim. tiedemiesten esittämä alkurajähdys) Monta muuta kysymystä välissä ja sitten vastaus: 21; Totta kai, sinähän tiedät kaiken, sinä synnyit jo ennen niitä, niin suuri on päiviesi luku! (siis paljon yli miljardien vuosien)
Entä Hesekielin kirjan 28 luku jakeet 1-19; Minulle tuli tämä Jerran sana: Ihminen, viritä valitusvirsi Tyroksen kuninkaasta, ja sano hänelle: Näin sanoo Herra Jumala:
- Sinä olit täydellisistä täydellisin, täynnä viisautta, itse kauneus. Olit Eedenissä, Jumalan puutarhassa, ja sinua koristivat kalliit kivet,karneolit, topaasit ja kalsedonit, krysoliitit, onyksit, jaspikset, safiirit, turkoosit ja smaragdit. Pukusi oli kullalla kirjailtu. Jo syntyessäsi oli kaikki valmiina. Kerubiksi minä sinut tein, sädehtiväksi vartijaenkeliksi, sinä olit pyhällä vuorella, käyskentelit välkehtivien kivien keskellä. Moitteen sijaa ei sinussa ollut siitä päivästä, jona sinut loin, siihen päivään, jolloin lankesit pahaan.
Kun kävit kauppaa kaikkialla sinä tulit yhä röyhkeämmäksi ja sorruit syntiin. Niin minä suistin sinut pyhältä vuorelta, syöksin sinut, vartijakerubini, välkehtivien kivien keskeltä. Kauneutesi houkutti sinut korskeuteen, loistosi sokaisemana haaskasit viisautesi. Nyt olen syössyt sinut alas, jättänyt kuninkaiden katseltavaksi ja pilkattavaksi. sinä teit kaupoissasi vääryyttä, monin synnein sinä saastutit pyhäkkösi. Siksi minä sytytin keskellesi tulen, ja se poltti sinut, minä tein sinusta tomua ja tuhkaa kaikkien nähden. Kaikki kansat, jotka tunsivat sinut, kauhistuvat nyt kohtaloasi. sinä olet kammottava varoitus. Sinä olet iäksi poissa. (Ilmeisesti henkiruumis poltettiin, mutta kuninkaassa ollutta Jumalan henkeä ei voitu hävittää. Miettikää tätä sitä ajatusta vasten,kun Paavali puhuu maallisista ruumiista ja henkisistä ruumiista. Henki on ikuinen, mutta sen ilmenemismuodot aineessa vaihtelevat ja henkiruumis on jokaiselle yksilölle annettu Jumalan kuva ilmentää omaa itsenäisyyttään)
Entä tämä, kun Herra sanoo: En minä ian kaiken riitele, sillä ei yksikään henki kestäisi minun edessäni, jos minä ian kaiken riitelisin. Tai kun profeetta sanoo, että minä tulin tietämään, että kaikki minkä Herra tekee, pysyy iäti. Mitä nyt on, on ollut ennenkin. Ei mitään uutta auringon alla. Myös karkoituksesta puhutaan ja takaisin palaamisesta Jumalan valtakuntaa. Myös Ilmestyskirjan, Jeesuksen ja eräiden profeettojen viittaukset saatanan lankeamisesta taivaasta puhuvat henkien lankeemuksesta. Raamatussa on monia kohtia, joiden sanoma ilman jälleensyntymän ajatusta jää epämäräiseksi, käsittämättömäksi jopa suorastaan mystiseksi, mutta kaikki tämä häviää, kun lähdetään ajatuksesta, että Jumala on luonut henkimaailman yhteyteensä, että osa siitä lankesi pimeyteen henkikapinan seurauksena ja että nyt ollaan aineellisen tason kautta tekemässä pitkää paluuta, sen viimeisessä vaiheessa, jolloin Kristuksen lunastustyön kautta manalan portit on murrettu ja jokaisella on vapaaseen tahtoon perustuva oikeus palata takaisin Isän kotiin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
että he leimaavat kaikki "toisinajattelijat" vääräuskoisiksi. Puolueettomin silmin katsottuna tuollaiset hihhulit (joita tälläkin palstalla vilisee) ovat itse kaikkein vääräuskoisimpia.
En nyt ota kantaa, enkä puolustele edellistä kirjoitusta, mutta totean, että sitä arvostelevat hihhulit ovat naurettavia, koska heillä ei ole mitään konkreettista näyttöä oman uskonsa puolesta, mutta silti ovat kiihkeästi väittämässä toisen uskoa kerettiläiseksi. Historia on näyttänyt, että kyseisen tyyppiset ihmiset ovat valmiita jopa tappamaan "uskonsa" puolesta. Sairasta porukkaa sanon minä.
"Sairasta porukkaa sanon minä."
sinun sana ei paljoa paina.
mielipiteeseensä. Yksioikoinen tuomitseminen ei ketään hyödytä. Jokainen on päätynyt jostakin syystä omaan näkemykseensä. Minä esimerkiksi en halua tuomita luterilaisia tai muitakaan uskovaisia. Jolle riittää pelkkä usko ja pystyy vahvana elämään (ilman perusteluita) uskossaan, ja myös toteuttaa sitä arkipäivässään voinee luottaa pelastukseen. Uskon, että monien muidenkin uskontojen (hyvään pyrkivien) edustajissa on yhtä lailla pelastuvia tässä elämässä. Muoto ei liene ratkaise vaan sisältö. Siksi on vaarallista sanoa kenenkään uskosta, että se on väärää. Kuka sanoikaan: Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Tämä siis kaikessa ystävyydessä uskossa oleville.