Eläkeläisiä syrjitään

Anonyymi

Miksi eläkeläisiä verotetaan kovemmalla kädellä kuin muita?

11

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksinkertainen vastaus yksinkertaiseen kysymykseen.
      Eläkeläiset eivät mene lakkoon.

      • Anonyymi

        näin asia on vaikka sitä ei myönnetä ennkuin on todellinen hätä


    • Anonyymi

      Varmaan vähän pakko, kun eläkeläisiä on kohta yhtä paljon kuin töissäkäyviä veronmaksajia. Toisaalta suuret ikäluokat aloitti alenevan syntyvyyden Suomessa, joten on oikeudenmukaista että heidän veroilla ylläpidetään yhteiskuntaa, eikä kaikkea vastuuta laiteta alati vähenevän ja köyhtyvän työväen niskaan. Eikä omaisuutta hautaan saa mukaan kuitenkaan.

    • Anonyymi

      Ei veroteta enemmän. Työssäkäyvät maksavat "piiloveroja" veroprosenttinsa päälle (työttömyysvakuutusmaksu, eläkevakuutusmaksu). Itsekin maksan reilun 3000 e:n bruttotulosta veroja ja maksuja 30%, mutta veroprosenttini on silti "vain" 21,5. Edellisistä piiloveroista tulee lähemmäs 10%. näiltä eläkeläiset välttyy kokonaan.

      Vaikka veroprosentti (alle 6000e vuodessa tienaavat) olisi 0%, niin nuo piiloverot laskutetaan palkasta silti.

      • Anonyymi

        kyllä menee 32 prosenttia vaikka 50v maksoin veroja nyt 3000 eläkkestä menee 32 prosenttia
        joten kyllä eläkeläiset maksaa


    • Anonyymi

      Porvarien mielestä eläkeläiset pitää tappaa nälkään.

      • Ei se pidä paikkaansa.

        Porvari, joka on usein yrittäjä tai muu kapitalisti toki toivoo, että eläkeläisillä olisi paljon rahaa.
        Jotta voisivat kuluttaa.
        Ja nämä rahatkin kun tulevat yhteiskunnalta.
        Eli yhteiskunta maksaa.

        Joissain tapauksisa yrittäjä, eli firma maksaa, mutta se tilanne kuuluu vain isokenkäisille, kuten vaikka Lilius, jonka eläkkeesta suuren osan maksaa Fortum.


    • Anonyymi

      Isoja eläkkeitä pitäisi verottaa paljon enemmän tai paremminkin laittaa eläkekatto, mutta pieniä ei mitään järkeä verottaa kovin paljoa, joutuu sitten kuitenkin maksamaan asumistukea ja toimeentulotukea monille. Sama peruspäivärahassa, osa tietysti ei edes tarvitsisi kumpaakaan.

    • Anonyymi

      verotus on sen mukaan mitä on tienannut ,ja mitä saa rahaa paitsi kelan työttömillä ne maksaa n 500 e maksusta 20% veroa

    • Anonyymi

      Ei pidä paikkaansa. Eläkeläisiä verotetaan samalla tavalla kuin muitakin. Suomessa on progressiiviseen verotukseen perustuva järjestelmä jossa vähennyksillä on oma osansa.

      Siksi kun ihminen jää pois työelämästä ja vähennykset poistuvat, tule monelle tunne että verotetaan kovemmin koska tilille tulee vähemmän rahaa, vaikka itse verorpsentti on penempi.

      Jos ottaa asioista selvää niin luulee vähemmän.

      • Anonyymi

        Jos on tehnyt työtä 14v 64vuoteen ja maksas älytöntä veroa niin tuntuu että turhaan tuli tehtyä työtä. Emme saaneet opintotukiaei opintorahoja. nyt nuoriso vinkuu kun ei saa opintorahoja . Menisivät töihin , työllä ne on koulutus rahoitettu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      82
      3323
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      93
      2983
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      53
      2252
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1695
    5. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      20
      1674
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      11
      1620
    7. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      22
      1458
    8. Olisitpa rakkaimpani

      Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras
      Tunteet
      6
      1458
    9. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1391
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      38
      1364
    Aihe