Kalevalan Aino-taru

Anonyymi

Joukahainen häviää siskonsa Ainon taistelussa Väinämöiselle lunaiksi elämästään. Joukon ja Ainon äiti on iloinen kuullessaan että saa vävykseen kylän mahtimiehen ja tietäjä-shamaanin. Aino ei kuitenkaan ilahdu tästä pakkonaittamisesta ja kun äitikään ei ymmärrä omaa tytärtään, karkaa Aino hakemaan luutatarpeita yksin metsäsät. Kotimatkallaan Aino kohtaa Väinämöisen jota hän ei tunnista ja kun tuntematon kosija pyytää inoa vaimokseen kauhistuu hän ja juoksee paiikissa kotiin. Perheenjäsenet kyselevät nyt mikä Ainolla on, mutta enää Ainoa ei huvita kertoa perheelleen tunteista. Eivät he kumminkaan kuuntelisi ja välittäisi vaan ajattelisivat yksin omia halujaan. Aino suunittelee jo hirttäytymistä, mutta tulee toisiin ajatuksiin ja lähtee kulkemaan järven rantaa. Siellä veden henget houkuttelevat murheen murtaman Ainon uimaan kanssaan, mutta kun ino saavuttaa henget ja nousee kivelle molskahtaakin hän yllättäen alas kivelta ja hukkuu veteen. Tai hukuttautuu itse. Viesti tästä kiirii metsän halki inon äidille joka itkee tytärtään kosket kuohuen. Ja kun inosta kerrotaan Väinämöiselle alkaa tämäkin itkeä kkuohuvia kyynelvirtoja menetetyn nuorikon perään vaikka ino oli sanonut ettei hän halua vaimoksi vanhalle. Hukuttaakseen murheensa Väinämöinen lähtee kalaan ja naaraa läpi koko järven, mutta kun ei löydä ruumista h'n aikoo syödä onkimansa kalan. Yllättäen kala onkin muodonmuutoksen kokenut Aino joka pakenee Väinämöisen käsistä takaisin järveen. Vielä Väinämöinen kysyy miksi Aino muutti asumaan Ahdin valtakuntaan, mihin Aino vastaa että olisi mielellään tullut vaimoksi Väinämöiselle jos sitä häneltä olisi itseltään kysytty mutta nyt häne parempi asua aaltojn alla ja ui pois. Ainon perään katsomaan jäänyt Väinämöinen alkaa taas itkeä.

0

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

        Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
        Maailman menoa
        47
        1492
      2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

        Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
        Ikävä
        59
        890
      3. Mieti oikeasti

        Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
        Ikävä
        30
        657
      4. Taasko sä vedit

        Suojamoodin päälle? Miehelle
        Ikävä
        87
        637
      5. kene ajoi "kolarin"?

        "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
        Savonlinna
        14
        595
      6. Tiedoksi yhdelle naiselle

        että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
        Ikävä
        43
        573
      7. Pahin tapa satuttaa toista

        On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
        Ikävä
        56
        564
      8. Liikenneonnettumuus

        Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
        Ylitornio
        7
        532
      9. Minä kyllä odotan nainen

        että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
        Ikävä
        44
        521
      10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

        Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
        Ikävä
        70
        520
      11. Puukotus Kajaanissa

        Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
        Kajaani
        23
        517
      12. Mitä söpö

        Mies mietit?
        Ikävä
        61
        515
      13. Jos kaivattusi on

        Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
        Ikävä
        47
        513
      14. Miten uskallan sua nähdä

        Kun vaikutat suuttuneelta :(
        Ikävä
        37
        496
      15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

        Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
        Ikävä
        14
        481
      16. Kylän tielle remonttia?

        Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
        Hyrynsalmi
        13
        472
      17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

        Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
        Ikävä
        132
        439
      18. 42
        418
      19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

        Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
        Ikävä
        45
        409
      20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

        Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
        Ikävä
        26
        389
      Aihe