Erikoinen keikka

Ennen kappelin valmistumista Helsingin Huopalahteen kirkko kokoontui Pohjois-Haagan yhteiskoulussa. Lähetyssaarnaajat kiersivät ahkerasti ovelta ovelle ja myös eräs tuohon aikaan vielä melko tuntematon trubaduuri sai kutsun osallistua kirkon iltatilaisuuteen. Olin paikalla ja tilanne muodostui merkilliseksi.

Seurakunnalle entuudestaan tuntematon mies saapui koulun ruokalaan mukanaan kitara. Kukaan ei näyttänyt ottavan keikan juontovastuuta, joten artisti juonsi itse itsensä sisään. Hän istui eteen, otti kitaran esille, viritteli hetken ja alkoi esiintyä. Laulut olivat omaa tuotantoa ja kuulijoille uusia. Aihepiiri liikkui kansanomaisessa huumorissa ronskeja aiheitakaan kaihtamatta.

Jossain vaiheessa kaksi veljeä keskeytti esityksen, mutta koska keikka oli hoidettava kunnialla, mies jatkoi pikku häiriön jälkeen esiinymistä. Lopulta hänet talutettiin ulos koulun ruokasalista molemmista kainaloista roikottaen. Ovi suljettiin, mutta käytävästä kuului, kuinka artisti peräänkuulutti keikkapalkkiotaan, koska hänet oli varta vasten kutsuttu tietyllä kellonlyömällä alkavaan tilaisuuteen.

9

326

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Väärä osoite?

      • Ei varmaankaan. Kyllä artistit merkitsevät huolellisesti almanakkaansa keikkaosoitteet.


      • Epäilet, että jospa jäi käymättä Specsaversilla?


      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Epäilet, että jospa jäi käymättä Specsaversilla?

        Kai nyt kun muusikon ovelle mennään varta vasten ja pyydetään saapumaan tilaisuuteen tietyllä päivämäärällä, osoitteeseen se ja se ja kello se ja se muusikko ajattelee ensimmäiseksi, että häntä pyydetään esiintymään.
        Osoitteessa ei ollut kirkkoa vaan koulu, jonka tiloissa järjestettiin myös jopa the Renegadesien konsertti.


      • Anonyymi
        hopealanka kirjoitti:

        Kai nyt kun muusikon ovelle mennään varta vasten ja pyydetään saapumaan tilaisuuteen tietyllä päivämäärällä, osoitteeseen se ja se ja kello se ja se muusikko ajattelee ensimmäiseksi, että häntä pyydetään esiintymään.
        Osoitteessa ei ollut kirkkoa vaan koulu, jonka tiloissa järjestettiin myös jopa the Renegadesien konsertti.

        Jokin nyt mättää. Kai edes keikkapalkkio olisi sovittu?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jokin nyt mättää. Kai edes keikkapalkkio olisi sovittu?

        En tiedä mitä hän oli sopinut vai oliko sopinut mitään. Olin itse lapsi tuohon aikaan. Oma käsitykseni tilanteesta on se, että muusikko oli käsittänyt kutsun tulla tilaisuuteen kutsuksi tulla esiintymään. Oliko 1960-luvulla tapana sopia keikkapalkkio etukäteen ja kirjallisesti vai luotettiinko tilaisuuden järjestäjän säädylliseen hyväbtahtoisuuteen? Keikat taisivat usein olla sellaisia, jotka maksettiin pimeästi ruskeassa kirjekuoressa.


    • Nyt on kyllä pakko sanoa, että ei mennut turpaduurilla homma ihan putkeen. Nimiä mainitsematta esim. Ismo Leikola osaa hoitaa keikat ottaen yleisönsä koostumuksen huomioon. On ollut mm. ainakin yhden kirkon vihkiäisissä saaden vain kehuja. Kutsujat kyllä varmasti tiesivät Ismon osaavan heittää sellaistakin läppää, joka ei kirkon vihkiäisiin kuuluisi, mutta luottivat hänen ammattitaitoonsa.

      • Vaikea tietää, tajusiko hän edes olevansa uskonnollisessa tilaisuudessa. Veikkaan väärinkäsityksen syyksi lähetyssaarnaajien huonoa kielitaitoa.


      • hopealanka kirjoitti:

        Vaikea tietää, tajusiko hän edes olevansa uskonnollisessa tilaisuudessa. Veikkaan väärinkäsityksen syyksi lähetyssaarnaajien huonoa kielitaitoa.

        Voi olla niinkin. Toisaalta jos minut kutsuttaisiin, voisin ryhtyä vitsailemaan vaikkapa moninaiskentelulla. En ole ammattilainen kuten Ismo Leikola;-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe