Kalevassa Muhoksen kunnanjohtaja tuskaili että kun 5-6 vuotta sitten syntyi 140-150 lasta niin nyt enää 80.
Eikö enää uskota että ehkäisy on murhan synti kuten puhujaveljet kovasti vielä vuosia sitten saarnasi. Onko oååi muuttunut ?
No totta on että syntymätöntä elämää ei voi murhata.
Abortti on murhan synti kyllä.
MIten taivaaseen pääsy kun on niin opetettu että "me teemme lapsia kun haluamme taivaaseen".
Onko oppi muuttunut ?
Onko siioni alkanut villiintyä ?
Eikö enää uskota että ehkäisy on murhan synti kuten puhujaveljet kovasti vielä vuosia sitten saarnasi. Onko oååi muuttunut ?
No totta on että syntymätöntä elämää ei voi murhata.
Abortti on murhan synti kyllä.
MIten taivaaseen pääsy kun on niin opetettu että "me teemme lapsia kun haluamme taivaaseen".
Onko oppi muuttunut ?
Onko siioni alkanut villiintyä ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siis Kaleva 27.8..
EsErKoo valthakunnan huru-ukkokatras hetmiten nuorthen parhien koivenpithelyyn että ziionin lissäänytminen saahaan taasen makshimaaliSEKSI.
On muuttunut oppi. Nykyään ehkäistään lääketieteellisistä syistä. Ja hyvä niin.
Ei pidä paikkaansa. Viime aikoina on ollut runsaasti luopumusta, jonka vuoksi Muhoksen ja monen muun vl-pitoisen paikkakunnan syntyvyys on roimasti pudonnut. Rauhanyhdistyksien talkoovuoroihin ei riitä enää työntekijöitä, kun väki jättää pidot. Ja ne pidot eivät totisesti parane. Seuratilaisuuksia on jouduttu supistaa runsaalla kädellä ja kahvituksiakaan ei ole enää joka seuroissa, koska käsipareja ei riitä. Monissa siioneissa suunnitellaan toimitalon myymistäkin, koska tuotot eivät kata enää kuluja.
Muhokselle pystyy entistä ökympi ry niin alkaa taas porukkaa lappaa srk-valtakuntaan.
Syntyvyys laskee koko Suomessa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0bf7ddc6-9cc8-4635-9480-07b46efcac63
Vanhoillislestadiolaisen pedofiliaskandaalin jälkeen Suomen syntyvyys on laskenut.
Lestadiolaisuuden suosion hiipuminen ja oppien noudatta jättäminen on suurin syy Suomen syntyvyyden jatkuvaan alenemiseen. Nykyiset sitoutuneetkin vl-vanhemmat pitäytyvät 5 lapsen perheissä, ennen oli 15. Pakkohan sen on jo näkyä tilastoissakin. Toimittajat ja tutkijat ovat kyllä tyhmiä jos eivät ymmärrä syntyvyyden laskun syitä.