Katsotko pakanana tai luonnonuskontojen kannattajana olevasi kuitenkin materialisti ja/tai tiedekeskeinen ihminen? Kolahtavatko nämä käsitykset kohdallasi:
- fyysisen kehon kuollessa ihmisen tietoisuus katoaa
- jumalia tai muita henkiolentoja ei ole omassa, vaan ne ovat ihmisen psyyken luomuksia (joita voi toki halutessaan hyödyntää) sekä vertauskuvia
Minua alkoi tämä asia kiinnostaa, kun olin aivan liian itsestäänselvästi olettanut että ns. pakanat ovat avoimia kaikille mahdollisille asioille, ja voidaan väljästi lukea jopa samaan laumaan kaikenlaisten muiden New Age -puuhastelijoiden kanssa. Mutta sitten tuli mieleeni, että voihan joku harrastaa luonnonuskovaisuutta huvikseen, uskomatta oikeasti mihinkään sellaiseen mitä ei voi mitata ja punnita.
- fyysisen kehon kuollessa ihmisen tietoisuus katoaa
- jumalia tai muita henkiolentoja ei ole omassa, vaan ne ovat ihmisen psyyken luomuksia (joita voi toki halutessaan hyödyntää) sekä vertauskuvia
Minua alkoi tämä asia kiinnostaa, kun olin aivan liian itsestäänselvästi olettanut että ns. pakanat ovat avoimia kaikille mahdollisille asioille, ja voidaan väljästi lukea jopa samaan laumaan kaikenlaisten muiden New Age -puuhastelijoiden kanssa. Mutta sitten tuli mieleeni, että voihan joku harrastaa luonnonuskovaisuutta huvikseen, uskomatta oikeasti mihinkään sellaiseen mitä ei voi mitata ja punnita.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Varmaan tämä on tullut tässä turistessa jo aikalailla ilmi, mutta vastaanpa nyt kuitenkin.
Minä en oikein tiedä, pidänkö itseäni edes "luontouskovana" vai vain muuten vaan noitana. "Luonto" on kuitenkin sitä samaa olevaista jota itsekin olen, joten mitä ilmeisimmin uskoessani itseeni uskon myös luontoon. En näe myöskään minkäälaista ristiriitaa siinä, että omalla tavallani edustan samaan aikaan ns. virallista tiedeyhteisöä.
>>>- fyysisen kehon kuollessa ihmisen tietoisuus katoaa- jumalia tai muita henkiolentoja ei ole omassa, vaan ne ovat ihmisen psyyken luomuksia (joita voi toki halutessaan hyödyntää) sekä vertauskuvia
>Mitä itse asiassa tarkoitat "psyyken luomuksella"?
Pari vaihtoehtoa. Ensimmäinen se, että lapsi tavallaan jumaloi vanhempiaan, ja siinä samalla kun hän kasvaa aikuiseksi, "muuttaa jumala taivaaseen". Ts. se palvonta minkä hän kohdisti vanhempiinsa/vanhempaansa, kohdistuu nyt kuvitteelliseen jumalolentoon, koska aikuiseksi kasvanut ihminen edelleenkin kokee olevansa jollainlailla vajaa, pieni ja mitätön esim. elämässä tapahtuvien askarruttavien asioiden tai luonnonilmiöiden edessä.
Toinen on se, että tuntemattomasta(?) syystä ihmisen alitajunta tuottaa erilaisia arkkityyppejä, jotka aktivoituvat elämän käännekohdissa. Ennenmuinoin ihminen ei ole tiedostanut että nämä hahmot löytyvät hänestä itsestään, ja ihminen on ikänkuin projisoinut ne itsestään ulos palvottaviksi. On syntynyt "pyhiä kirjoja" ja tarinoita jumalista.
Joskus vuosia sitten luin jostain mielenkiintoisen teorian, että ihmiset olisivat, oliko se nyt vuoden 2000 eaa tienoille asti, kuulleet "jumalan äänen" päässään. Sitten yhtäkkiä tämä olisi loppunut (ja siitä ehkä olisi saanut alkunsa jumalille ruikuttaminen eli rukoilu?) Jutussa oli viitattu johonkin kirjoitukseen, jossa joku kunkku kärsi kovasta päänsärystä, ja tämä yhdistettiin jumalan äänen vaikenemiseen; ts. ihmislajin aivot muuttuivat.
No, ehkä puppua, varsinkin kun ei ole sen koommin kuulunut tästä mitään. Mutta kuitenkin kiintoisa teoria, että jumalat ovat joskus olleet aivan yhtä "todellisia" kuin nykyajan skitsofreenikkojen harhanäyt...
>>Ensimmäinen se, että lapsi tavallaan jumaloi vanhempiaan, ja siinä samalla kun hän kasvaa aikuiseksi, "muuttaa jumala taivaaseen".
ja sehän ei siis ollut minun oma ajatukseni, mutta ihan varteenotettava vaihtoehto (jos liikkuu sellaisella konkreettisemmalla tasolla, eikä lähde ihan henkimaailmaan retkeilemään).
Tulee tietysti mieleen että onko tuo vauvan autuaallinen alkutila jossa se ehkä kokee olevansa yhtä hoitajansa kanssa sitten ollut sysäys kuvitelmiin paratiisista.
Ja oliko lankeamus vain sitä että alkoi pottakasvatus ja lapsi totesi olevansa erillinen ja niin päin pois... xD
(Kumppanini muistelmat OBE-tiloista ja itsensä tiedostamisesta jo vauva-aikana ovatkin sitten taas eri juttu ja muistuttavat siitä että ehkeivät kaikki koe sitä yhtenäolemista edes vauvana.)
>>Tulee tietysti mieleen että onko tuo vauvan autuaallinen alkutila jossa se ehkä kokee olevansa yhtä hoitajansa kanssa sitten ollut sysäys kuvitelmiin paratiisista.
Hyvän olon tila?
Me emme tuskin saa sitä täällä.
Vain muistikuva vaivaa meitä...
Sydämmen pysähdyksen kokenut ystäväni sanoi: Äärettömän hyvä olo...?
Pakanoiksi itsensä lukevissa on minun käsittääkseni niitä, jotka uskovat jumaliin (polyteisteja) että niitä, jotka pitävät luontoa, maailmankaikkeutta, itsessään jumalallisena (panteistit). Jotkut ovat suoraan ateisteja ja ymmärtävät jumaluudet korkeintaan metaforisina. New age-kultit ja nykyaikainen pakanuus eivät ole ollenkaan sama asia, vaikka joskus menevät päällekkäin.
Itse olen suuntautunut panteismiin enkä jaksa uskoa, että jumaluudet ja yliluonnolliset kokemukset ovat muuta kuin meidän oman mielemme tuotetta.
Kun kysyit suoraan, vastaan suoraan. Henk. koht. tykkään kritisoida niin materialismia kuin kaikenlaista omat-aivot-narikkaan -uskonnollisuuttakin. Kunnioitan tiedettä, mutten usko sen tarjoavan vastauksia kaikkiin maailman kysymyksiin. Tärkeimpiä asioita maailmassa ei voi mitata tai punnita. Ja niitäkin joita voi, voi vain tietyissä olosuhteissa tiettyjen sopimusten mukaan. Sieluun ja jumaliin uskon ihan aikuisten oikeesti.
New agella taas ymmärrän, että kaikista uskonnoista lainataan jotain kivaa (kristinuskosta enkelit, wiccasta rede, jne.) perehtymättä kovinkaan syvällisesti itse lähteenä olevaan maailmankuvaan tai kyseenalaistamatta mitään.
Pakanuus tarkoittaa minulle pyrkimystä alkuperäiseksi ja luonnolliseksi ymmärtämääni uskonnollisuuteen. Luen paljon niin mytologiaa kuin tieteellisiä julkaisujakin, sillä haluan tutkia ja oppia asioita. Usko löytyy kuitenkin sisältäni, ei ulkopuolelta tulevina oppeina.