Nykyinen käytäntö lakkautettava ja YLE verottamaan mainoksilla tulonsa saavia kaupallisia TV-toimijoita.
Nyt YLE on rälssi.
Nyt YLE on rälssi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kaikki äärioikeistolaiset kaupalliset kanavat on lakkautettava. Tilalle valtakunnalliset puolueettomat toimijat. Yle on jo valmiiksi valtakunnan tasolla, maakuntatasolle uudet maakuntamediat, ja paikallisista asioista kertomiseen ja tiedottamiseen kunnalliset "ylet".
Pakettiin mukaan _kaikki_ mainostuloilla elävät mediat.
Yle budjettirahoitteiseksi, kuten muutkin julkiset palvelut. Veroista määritellään mitä Yle, saa ja kansalaiset maksavat "Yle-maksua" verojensa mukaan. "Sipilä-Gate" paljasti jo että Yle on muutenkin poliittisessa ohjauksessa, budjettirahoitus ei siis muuta mitään, korkeintaan rajoittaa Yleen käytettävän rahan määrää, koska valtion budjetissa on muutakin rahareikää.
YLE maksukortille, joita vasurisoopaa haluavat kansalaiset ostavat.
Käytännössä kortteja ostaisivat vihervassupuolueet kannattajilleen.
Höpsistä. Yle-veroa voisi jopa nostaa ihan vain siksi että se närästää natseja ja ryssätrolleja niin suunnattomasti.
Eikö paskan levittämisestä ihmisten kodeissa pitäisi määrätä Yle maksamaan korvauksia?
Sen verran voisi tulopuolta muuttaa, että persuilta kerättäisiin ylevero korotettuna, vaikkapa kolminkertaisena.
Yle tukehtuu omiin uutisiinsa ilmastonmuutoksesta, kulttuurin rikastumisesta ja yksipuolisesta sijoittajien suosimisesta. Toki suojatyöpaikat voidaan säilyttää pakkoveroilla, vaikka propagandatuuttia ei seuraisi kukaan.
Nykyinen järjestelmä on hyvä, ei tarvitse muuttaa mitään.
YLE säilyy puolueettomana ja riippumattomana.
Ammattitaitoinen uutisten tekijä etsiytyy aina YLE:een ja sille tarjotaan myös muualta tasokkaasti tehtyjä uutisia ja muita ohjelmia.
"Tasokkaita uutiisia", SIIS MISSÄ??? Ei ainakaan paskansyöttö-ylena-annissa.
Miksi tehdä aivopesu-turha-uutisia, kun katsojat vain vttuuntuvat ja lopettavat kokonaan roskansyötön katsomisen?
Turhake suojatyöpaikat lopetettava, maksu budjetista. Yksi kanava riittää.
Älä natsi pillitä. Näethän sinä vapahtajasi Putinin uutisia aina halutessasi.
Nykyinen on erittäin hyvä!
Yle vero on edullinen, jopa erittäin halpa vanhaan verrattuna.
Joillekin jopa lähes ilmainen
Kiimoissaan pakko-pskansyöttö-veroa puolustelevat voivat maksaa minunkin veroni. En katso, en tarvitse.
SDPkiurukos se valehteli pakkoveroa ajaessaan läpi, miten muutkin maat ovat siirtymässä tv-luvasta veroon?
Eipähän ole medioissa ollut, että mikään muu maa pakottaisi kansalaisiaan maksamaan itse typerästä, tarpeettomasta suvakki-aivopesusta. Hölmölän p-reikä siis ainoa.
Pois vero, suoraan budjetista yksi kanava, SE ON OIKEUDENMUKAISTA.
Yle on tärkeä vallan vahtikoira. Esimerkiksi MOT tekee tärkeää tutkivaa journalismia, ja paljastaa rikkaan eliitin omistamien yritysten laittomuuksia.
Ilman Yleä Suomessa ei olisi demokratiaa lainkaan, vaan kaikki päätökset tehtäisiin rahanvallan mielen mukaisesti.
Älä usko itsekään! Suojatyöpaikkaasiko puolustelet?
Hyvä-veli ja korruptiohan täällö nytkin jyllää...