minua pelottaa

en halvaisi uskoa mutta uskon kuitenki. mutta jos uskon en usko kuitenkaan tarpeeksi.
eikö se ole niin että ne jotka on tietämättömiä armahdetaan? olen kuullut jostain näin.
en halvaisi tietää, silloin minut armahdettaisiin.
mutta jumala ja jeesus ovat niin ankaria, en pysty täyttämään heidän odotuksiaan, minä epäilen ja kiellän, ja sitten taas uskon.
olen meinannut monesti päästää itseni päiviltä mutta pelkään helvettiin joutumista, mutta jos joudun sinne joka tapauksessa.
millä perustein hyvät ja huonot erotellaan?
miksi jumala halvaa ranggaista lapsiaan jotka on huijjattu väärälle tielle? miksi pitää olla paha ja hyvä? jumala on kaikki voiva niin miksei
se vain voisi muuttaa kaikkia ihmisiä vain hyviksi? miksi saatanan pitää olla olemassa?
sanotaan että ne jotka katuu armahdetaan. mutta eikö kaikki silloin kadu kun heidät tuomitaan viimeisellä tuomiolla? oon ihan pihalla en ymmärrä enää mitää.
17731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Raamatussa sanotaan että jos ihmisellä olisi sinapinsiemenkin verran uskoa niin sillä voisi siirrellä vuoria.
Jokainen ihminen horjuu uskossa.Se kyllä vahvistuu iän myötä se uskokin ja horjuminen lakkaa.
Se että mietit asioita ,on ihan hyvä merkki ja samalla ilmoitus sinulle, että kuulut joukkoon arvokkaiden.
Jumala ja Jeesus ovat siis rakastavia eikä ankaria.
Ei Jumala halua ihmiselle huonosti käyvän.Hänhän on luonut ihmisen.Miksi hän haluaisi tuhota luomansa?
Se on se paholainen joka tuhoaa ihmisen jos joku.

Kysyt että miksi Jumala haluaa rankaista lapsiaan jotka ovat huijattu väärille teille.
Ei Jumala halua tuomita huijattua ,mutta sille kuka hylkää hänet, niin hän hylkää myös tämän.
Niin olen itse siis asian ymmärtänyt.
Jos nyt joku on joutunut huijatuksi niin sehän kertoo että sinua on petetty.
Se ei kerro että sinä ihannoit ,tai olisit iloinen huijatuksi tulemisesta.
Ei, se kertoo että sinua harmittaa se.
Tällaiset asiat voi pyytää anteeksi ja uskoa ne anteeksi.
Murheellinen mieli saa lohdutuksen.Sen Jumala on luvannut.
Tässä siis syntien anteeksi saaminen mahdollisuus.
Viimeisellä tuomiolla on aika loppunut ja pysähtynyt.Silloin ei ole kuolemaa eikä silloin ilmeisesti voi enään uskoa muuhun kuin mihin on koko elämänsä laittanut.
Ihmisen tehtävä on elämänsä aikana selvittää itselleen että mitä hän tahtoo lopussa olevan.

Älä ole siis pelokas.
Sinun ajatuksillasi ei mielestäni ole syytä pelkoon vaan ymmärtää voit että Jumala uhrasi oman poikansa siksi että syntimme olisi mahdollista saada anteeksi.
Esimerkki:
Jos siis ihminen osaa varastaa ,niin miksei hän osaa myös pyytää sitä anteeksi?
Paholainen laittaa ihmisen varastamaan(huijaa siihen) ja sitten esittää että asian korjaaminen olisi noloa tai kiellettyä jotenkin.
Miten ihmeessä hyvinteko olisi pahempi kuin pahointeko?
Tätä paholainen ei koskaan tule kestämään.Paholainen ei tykkää totuudesta eikä oikeista asioista.
Sen tehtävä on aina pilata ihmisen elämä ,sitoa ihminen kiinni pahuuteen ja pitää se sitten kiinni kynsinhampain.
Monet ihmiset alistuvat tähän ,koska eivät usko Jumalaan.He sitovat itse itsensä paholaiseen.
Näin he valitsevat puolensa.

Äänestä
  • Tämähän tarkoittaa tietysti, että sinapista puristettavasta öljystä voi tehdä polttoainetta maansiirtokoneisiin!!!
    Että ne on sen tienny ENNUSTAA jo raamatun aikaan!

    Äänestä

Ai että,, >meni niin tai näin niin aina väärin päin

Äänestä
  • munkin mielestä on kaikki aika vaikeeta..
    Miksi jumala antaa vielä 1000-vuotisen valtakunnankin jälkeen ihmisten langeta.
    JA raamatussahan on kohta missä sanotaan suunnilleen näin; että mehän teimme tunnustekoja ja ihmeitäkin sinun nimessäsi , ja jumala vastaa että en ole koskaan teitä tuntenut.
    Miksei jumala sitten osoittanut heille että he olivat väärillä poluilla.. hehän LUULIVAT olevansa oikeassa.

    Äänestä

  • meitsi vaan kirjoitti:

    munkin mielestä on kaikki aika vaikeeta..
    Miksi jumala antaa vielä 1000-vuotisen valtakunnankin jälkeen ihmisten langeta.
    JA raamatussahan on kohta missä sanotaan suunnilleen näin; että mehän teimme tunnustekoja ja ihmeitäkin sinun nimessäsi , ja jumala vastaa että en ole koskaan teitä tuntenut.
    Miksei jumala sitten osoittanut heille että he olivat väärillä poluilla.. hehän LUULIVAT olevansa oikeassa.

    >>JA raamatussahan on kohta missä sanotaan suunnilleen näin; että mehän teimme tunnustekoja ja ihmeitäkin sinun nimessäsi , ja jumala vastaa että en ole koskaan teitä tuntenut.
    Miksei jumala sitten osoittanut heille että he olivat väärillä poluilla.. hehän LUULIVAT olevansa oikeassa.
    15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
    16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
    17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
    18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä.
    19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.
    20 Hedelmistä te siis tunnette heidät.
    21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
    22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
    23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'


    - Eli näin laajemminkin,,uskonnon nimissä esiintyvät "sudet" käyttävät "lampaan vaatteita" eli-->sanomaa Kristuksesta naamiona väärille pyyteilleen.
    >>Luulo ei ole tiedon väärtti heidän tekonsa lopulta paljastuvat "huonoksi hedelmäksi" ja he ovat "sisältä täynnä saastaa" he eivät "allekirjoita" Kristuksen sanomaa.


    >>Miksi jumala antaa vielä 1000-vuotisen valtakunnankin jälkeen ihmisten langeta.

    Äänestä

Kun luovut synnistä, ja uskot että Jeesus kristus on sinun syntisi antanut anteeksi olet tehnyt oman osuutesi.

Pidä raamatun käskyt tinkimättä niistä niin Jumala antaa sinulle voiman, koska silloin rakastat Jumalaasi yli kaiken. Hän lähettää sinulle pyhän hengen, joka neuvoo sinut kaikkeen totuuteen.

Jos sallit syntiä elämääsi, et voi saada tätä voimaa. Varo myös opettajia jotka elävät itse synnissä. Maailma on täynnä opettajia, jotka tekevät helpomman Jumalan, mutta sellainen puu-ukko on voimaton. Sanon vielä kerran, älä tingi yhtään, niin saat nähdä elävän Jumalan.

Äänestä

Kuolemanrajakokemusten mukaan Jumala ei ole lainkaan tuollainen kuin mitä kuvittelet.

Jumala:
http://www.near-death.com/experiences/research21.html

Jeesus:
http://www.near-death.com/experiences/research22.html

Helvetti:
http://www.near-death.com/experiences/research14.html

Minulla on kaksi ystävää, joilla on ollut kuolemanrajakokemus, ja heidän näkemyksensä on ollut selkeä: Jumala on Rakkaus.

Ainoa käsky, mitä sinun tulee noudattaa, on rakkauden kaksoiskäsky: rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja Jumalaa yli kaiken. Kaikki muu on joko johdettavissa tuosta käskystä - tai ylimääräistä painolastia, jonka voi työntää yli laidan.

Eli pelko pois. Itse olen lähinnä utelias näkemään, mitä sitten tapahtuu kun on aika jättää tämä matoinen maailma; ja varmuus siitä, että a) kaikki ei pääty kuolemaan ja b) helvettiin ei joudu, jollei itse todella halua joutua sinne, on poistanut minulta kaiken kuolemanpelon.

Äänestä
  • Kuolemanrajakokemuksista puolet ovat kohdanneet myös helvetin.

    Siitä todella harvoin kerrotaan ulkopuolelle, koska silloin leimaannutaan kamalaksi salaiseksi synnintekijäksi. Häpeä on työkalu miksi tämä ei vuoda julkisuuteen. Taivaskokemus taas on helppo kertoa kenelle vain.

    Kuolemanraja kokemuksista tehneille tutkijoille, tämä tulee selvästi esille.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kuolemanrajakokemuksista puolet ovat kohdanneet myös helvetin.

    Siitä todella harvoin kerrotaan ulkopuolelle, koska silloin leimaannutaan kamalaksi salaiseksi synnintekijäksi. Häpeä on työkalu miksi tämä ei vuoda julkisuuteen. Taivaskokemus taas on helppo kertoa kenelle vain.

    Kuolemanraja kokemuksista tehneille tutkijoille, tämä tulee selvästi esille.

    Ei pidä paikkaansa. Helvettikokemuksia on vain noin 17% kaikista kuolemanrajakokemuksista.

    Kaikille helvettikokemuksille on kuitenkin ollut yhteistä se, että Helvetistä on päässyt pois huutamalla Jumalaa avukseen ja kääntymällä Hänen puoleensa. Helvetti ei siis ole pysyvä tila, vaan siellä ollaan täsmälleen niin kauan, kun ei huudeta Jumalaa auttamaan.

    Helvettiin joutuvat siis ne, jotka ehdottomasti joko haluavat sitä tai sitten jotka selkeästi sitoututuvat irti Jumalasta tai jotka odottavat sinne myös joutuvansa.

    [Olen keskustellut tästä asiasta NDERFin Jeff ja Jody Longin kanssa sähköpostinvaihdolla.]

    Äänestä

  • Mörri kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Helvettikokemuksia on vain noin 17% kaikista kuolemanrajakokemuksista.

    Kaikille helvettikokemuksille on kuitenkin ollut yhteistä se, että Helvetistä on päässyt pois huutamalla Jumalaa avukseen ja kääntymällä Hänen puoleensa. Helvetti ei siis ole pysyvä tila, vaan siellä ollaan täsmälleen niin kauan, kun ei huudeta Jumalaa auttamaan.

    Helvettiin joutuvat siis ne, jotka ehdottomasti joko haluavat sitä tai sitten jotka selkeästi sitoututuvat irti Jumalasta tai jotka odottavat sinne myös joutuvansa.

    [Olen keskustellut tästä asiasta NDERFin Jeff ja Jody Longin kanssa sähköpostinvaihdolla.]

    ...ovat siinä kokemuksessaankin saaneet rukouksen kautta avun.Apu on kuitenkin paras ottaa vastaan juuri nyt vaikka tätä lukiessa; Jeesus Kristus ,Jumalan Poika, huolehdi sinä minun elämäni asiat tahtomallasi tavalla. Jeesus tekee sen minkä sinä sallit.

    Äänestä

  • ...helpotti suuresti. Kiitos siitä, tiesin ettei Jumala tekisi julmasti luomilleen.

    Äänestä

  • Mörri kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Helvettikokemuksia on vain noin 17% kaikista kuolemanrajakokemuksista.

    Kaikille helvettikokemuksille on kuitenkin ollut yhteistä se, että Helvetistä on päässyt pois huutamalla Jumalaa avukseen ja kääntymällä Hänen puoleensa. Helvetti ei siis ole pysyvä tila, vaan siellä ollaan täsmälleen niin kauan, kun ei huudeta Jumalaa auttamaan.

    Helvettiin joutuvat siis ne, jotka ehdottomasti joko haluavat sitä tai sitten jotka selkeästi sitoututuvat irti Jumalasta tai jotka odottavat sinne myös joutuvansa.

    [Olen keskustellut tästä asiasta NDERFin Jeff ja Jody Longin kanssa sähköpostinvaihdolla.]

    Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. (Jooel 2:32, Apt 2:21, Room 10:13)

    Äänestä



"Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton.
Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin.
Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy."
Jesaja 40:28-31.

Sano tänään Jeesukselle, että tahdot antaa
kaiken Hänen johdatukseensa. Ota vastaan täysi
lepo Hänen ristintyönsä ansiossa. Syntisi ovat
sovitetut Golgatan sijaisuhrilla.
Lepää luottamuksessa ja varmassa turvassa:
Jeesus Kristus, Ylösnoussut Vapahtajasi on
sinun kanssasi, koska olet ottanut Hänet vastaan
omaksi henkilökohtaiseksi Vapahtajaksesi ja
syntiesi sovittajaksi.
Jeesus kristus on Herra!

Klikkaa tästä ja rentoudu Sanan ääressä:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
__________________________________

Äänestä
  • miks vitussa te tyhmät uskotte tollaseen saatanan paskaan???!! vittu olis ihan sama jos te uskoisitte siihen, että huomenna heräisitte jonkun toisen ruumiissa!!!!! yhtä perkeleen uskottavaa seon!!!!! sanon vaan teille, että SAATANA RAKASTAA, SAATANA PELASTAA, JA SAATANA ON HERRA!!!! VITUT JUMALASTA KUN ON PAREMPAAKIN TARJOLLA!! mutta siunausta teille! 666

    Äänestä

  • 666saatana666 kirjoitti:

    miks vitussa te tyhmät uskotte tollaseen saatanan paskaan???!! vittu olis ihan sama jos te uskoisitte siihen, että huomenna heräisitte jonkun toisen ruumiissa!!!!! yhtä perkeleen uskottavaa seon!!!!! sanon vaan teille, että SAATANA RAKASTAA, SAATANA PELASTAA, JA SAATANA ON HERRA!!!! VITUT JUMALASTA KUN ON PAREMPAAKIN TARJOLLA!! mutta siunausta teille! 666

    Ihmisiä saatana huijaa koska sen aika vähenee koko ajan ja kun pelastuneiden luku tulee täysi, koittaa Jeesuksen paluu ja saatanan loppu. Jeesus on Jumala, vapauttaja, kahleiden katkoja ja voitti saatanan vallan ristillä jo. Siitä aikaa meidän ajanlaskumme mukaan 2000 vuotta.

    Jos sinulla se harhakuva että saatana olis jotain muuta kuin pelkkä 6&%&76(%):n varas ja 6&/()&/:n murhaaja, sinä elät 64#¤%&6)(/%&(% : n valheessa. Ei saatanassa ole uhrautuvaa rohkeutta, kuten On Jeesuksessa . Pelkuri se saatana on. Pelkureita ovat myös sen palvelijat.

    Tiedätkö ees itse miksi viljelet tuota 666 pedon lukua. Se on vähemmän kuin 777 -> 7 on täydellisyyden luku. (Jumalan 7 Henkeä) 6 on ihmisen ja vajaavaisuuden luku. Me ihmiset ollaan koostumukseltamme pääasiassa hiiliä ja vettä - Jumala on pistäny meihin Henkensä asumaan. Se henki on kuolematon. Henki nousee taivaaseen kuoltuamme Jumalan tykö. Jeesuksella valta päättää missä vietämme ikuisuutemme EIKÄ saatanalla. Syyttäjä heitettään tulijärveen kitumaan ikuisesti ja sinne sinäkin olet matkalla.

    Käänny Jeesuksen puoleen ja itke hänelle paha olosi. Hän rakastaa sinua ja tekee sinusta oikean soturin. Jos loppuun asti taistelemme sen puolesta mikä on oikein,antaen elämämme Jeesuksen haltuun- saamme levätä kuoltuamme Taivaassa Jeesuksen luona - Paikassa, jossa rohkeat saavat elää ikuisesti.

    Sami

    Äänestä

Hei pelokas :/

Ymmärsin kirjoituksestasi, että olet saanut tajuta jotakin hyvin totta ja vavisuttavaa Jumalan pyhyydestä. Ja että Jumala on kutsunut sinua ja kutsuu yhä luokseen.

Koetan vastata kysymyksiisi:

>>...mutta jumala ja jeesus ovat niin ankaria,
>>en pysty täyttämään heidän odotuksiaan
>>...millä perustein hyvät ja huonot erotellaan?

Pyhän Jumalan yhteyteen on olemassa kaksi tietä, joista Raamattu kertoo. Ne ovat "lain tie" ja "uusi liitto Kristuksessa". Se, tie millä sinä nyt pelokkaana ihmettelet, on lain tie.

Kerron siitä.

Jos haluat kelvata Jumalalle sen varassa mitä olet ja mitä pyrit olemaan, silloin sinulle kuuluu Jumalan käskyt sellaisina kuin ne ovat, kaikessa vaativuudessaan. Jos pystyt täyttämään ne kaikki, saat elää: "Joka tekee mitä laki vaatii, saa siitä elämän." (Gal.3:12)

"Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." 1. Piet. 1:16

"Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin."
Jaak. 2:10

"Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." Matt.5:48

"joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen." Matt. 5:22

"mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua". Mark. 10:21

"Sillä synnin palkka on kuolema" Room. 6:23

Tällä lain tiellä sinulla on jatkuva ongelma: et pääse metriäkään eteenpäin. Päin vastoin, huomaat joka päivä lankeavasi, ja sydämestäsi suorastaan pulppuaa ehtymättä kaikenlaista Jumalan käskyjen vastaista. Tiedät ansainneesi oikeudenmukaisen tuomion. Kun luet Raamattua, sen jokaiselta lehdeltä löytyy jakeita, joiden perusteella olet ansainnut kadotuksen.

Tämä lain tie on todellinen, mutta siinä on ongelma. Raamattu näet sanoo ihmisistä näin: "KAIKKI ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään." Room. 3:12

Yhtä vähän kuin pantteri voi päästä täplistään, "yhtä vähän te voitte tehdä hyvää, te pahantekoon tottuneet."(Jer. 13:23)

Jumala vaatii ihmiseltä pyhyyttä, rakkautta, täydellistä kuuliaisuutta.

Mutta ihminen on niin pahuuteen juurtunut ja synnin vallassa, ettei yksikään täytä Hänen tahtoaan.

"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" Room. 3:23

"Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat..." 1.Moos.6:5

Jeesus luetteli mitä ihmisen sydän on täynnä, eikä se ollut erityisen kehuttavaa kuultavaa: "Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys." Mark. 7:21

Näin laittaa Jumala Sanassaan peilin kasvojemme eteen, eikä se ole kiva näky, varsinkin kun sydän Pyhän Hengen työn tuloksena todistaa, että näin se on, tämä on totta.

"kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään." Room. 3:12

Uskotko, että jos Raamattu sanoo näin jokaisesta ihmisestä, tämä koskee sinuakin?

Miten meidän sitten käy Pyhän Jumalan tuomiolla, jos saamme tekojemme mukaan?

Jumala ei jättänyt meitä synnin ja kuoleman valtaan, vaan lähetti meille pelastajan synneistämme. Jeesus sanoo: "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen." (Joh.3:17) Siinä on sinun ja minun ainut toivo: Jumalan Poika, syntisten Vapahtaja.

Millä tavalla Hän sitten auttoi meitä?

Ottamalla syntimme ja koko syyllisyytemme omille harteilleen, ja ottaen sen koko rangaistuksen omakseen. Hän kärsi ristillä sen rangaistuksen, joka olisi kuulunut meille, ja osti meidät vapaiksi. Hän tuli veljeksesi ja pesi sinut puhtaaksi.

"Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti." Room. 5:6

"Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto." Ef. 1:7

Uusi testamentti kertoo Uudesta liitosta, jonka perustana on Kristuksen kuolema ja ylösnousemus. Se kertoo, miten Jumala lähetti Poikansa sovittamaan jokaisen ihmisen synnit, ja tätä sovituksen sanomaa on julistettava kaikille, ja jokainen, joka siihen uskossa turvaa, on Jumalan lapsi.

Kenen synnit Jeesus sovitti? Millä perusteella voit uskoa itsesi niiden onnellisten joukkoon? Tässä kohtaa Raamattu käyttää aivan yksinkertaista kieltä.

"Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta" 1. Tim. 2:6

"Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman." 1. Joh. 2:2

"Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta." Hepr. 2:9

Siis kaikkien ihmisten edestä! Jos olet ihminen - jos olet osa tätä "koko maailmaa", kuulut ihmisen kelvottomaan, langenneeseen sukuun, niin sinun puolestasi! Me tällaiset tarvitsemme armahdusta. Muutoin meillä ei ole toivoa.

"yksi on kuollut kaikkien edestä" 2. Kor. 5

Saat turvata tähän aivan yksinkertaisella uskolla, kuin lapsi. Jumala tarjoaa armoaan, jos se sinulle kelpaa, ota vastaan, älä hylkää. Jos odotat sellaista hetkeä, jolloin tunnet olevasi tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi synnitön voidaksesi vastaanottaa syntien anteeksiantamuksen, voin vakuuttaa sinulle: sellaista hetkeä ei tule. Vain syntinen voi vastaanottaa armon. Muille se ei kelpaa. Ei Jeesus tullut kutsumaan terveitä vaan sairaita.

Jumala ojentaa armonsa aivan alas asti, ei puoliväliin. Ellei hän niin tekisi, yksikään ihminen ei ikinä ulottuisi siihen.

"Sen sijaan Israel, joka tavoitteli vanhurskautta lakia noudattamalla, ei sitä saavuttanut." Room. 9:31

Siksi Jeesuksen tuoma ilosanoma, Uusi liitto Hänen veressään, kiinnosti, ja kiinnostaa yhä
niitä, jotka tietävät oman syntinsä. Niitä, jotka tietävät olevansa pahuuden vallassa, ja tietävät, että jos pelastus olisi heidän tottelevaisuutensa varassa, he eivät koskaan voisi pelastua.

"kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä." Luuk.15:1

"On selvää, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla, sillä "uskosta vanhurskas saa elää". Gal. 3:11

Meillä on pelastus siksi, että Jeesus Kristus vei syntivelkamme ristille: "meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet." Jes. 53:5

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut." Ap. t. 16:31

"Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan." Gal. 2:21

Saat nojata pelastuksen asiassa täydellisesti Kristuksen ristin työhön. Siinä sinut on pyhitetty ja tehty Jumalan taivaaseen kelvolliseksi. Kristitty on armahdettu syntinen.

Näin suuren armon mukaiseen elämään saat voimaa siitä, että Kristus asuu sinun sydämessäsi Pyhän Hengen kautta. Lankeamistenkin jälkeen kristityllä on armo, ja se armo kasvattaa häntä Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Mutta se ei ole enää orjallista, pelosta tapahtuvaa Jumalan palvelemista, vaan se kumpuaa siitä, että olet saanut niin suuren armon ja rakkauden.

Olet onniteltava, koska olet Pyhän Hengen hyvässä koulussa. Hänen ensimmäinen tehtävänsä onkin näyttää sinulle oma mahdoton tilasi - sellaisena kuin se olisi ilman Kristuksen sovitustyötä. Silloin kun luet Raamattua Pyhän Hengen kanssa, et voi lukea sitä tuntematta ja tunnustamatta syntiäsi ja syyllisyyttäsi Paavalin tavoin "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei" (Room. 7:18)
ja "Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?"(Room. 7:24).

"Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii." (Gal. 2:16)

Haluaisitko saada Jumalalta syntisi anteeksi? Kelpaako sinulle Jumalan anteeksianto, jonka Kristus Jeesus ansaitsi sinulle ristinkuolemallaan? Jos kelpaa, olet Jumalan silmissä pyhä ja tahraton Jumalan lapsi. Sinut on pyhitetty Hänen Poikansa verellä.

"Sillä HÄN on jo yhdellä ainoalla uhrilla TEHNYT PYSYVÄSTI TÄYDELLISIKSI ne, jotka pyhitetään."Hepr.10:14

"Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen
uskossa vastaanotettavaksi." Room. 3:22-24

Vapahtaja sovitti - ei vain yksittäiset syntimme, vaan koko syntisyytemme, jumalattomuutemme, epäuskomme, paatuneisuutemme, rakkaudettomuutemme, loputtoman itsekkyytemme ja epäuskomme Jumalaan. Tilalle Hän tahtoo antaa uskon, joka ei ole peräisin meistä itsestämme, vaan Jumalasta. "Se on Jumalan teko, että te uskotte." Siitä uskosta sanotaan, että se on Jumalan Pojan, Jeesuksen uskoa.

"Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että teki meidät,
rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu." Ef. 2:4-5

"Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." Jes. 54:10

"Jos taas jollakulla EI OLE ANSIOITA, mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee JUMALATTOMAN vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi." Room. 4:5

"Minä vahvistan liiton sinun kanssasi, ja silloin sinä tiedät, että minä olen Herra. Sinä muistat tekosi, sinä häpeät, et tohdi suutasi avata häpeäsi tähden, kun minä annan sinulle anteeksi kaiken minkä olet tehnyt. Näin sanoo Herra Jumala." Hes.16:62-63

"Pyydämme Kristuksen puolesta: Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme vanhurskauden." 2.Kor. 5:20-21

"Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa." Room. 7:1

"Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu." Joel 3:5
- kukaan muu, kuin se, joka näkee perinpohjaisen syntisyytensä, jumalattomuutensa, pahuutensa, itsekkyytensä ja sydämensä kovuuden, ei huuda Jeesusta avukseen. Se, että sinä käännyt oman heikkoutesi havaittuasi huutamaan avuksesi Jeesusta, siinä on Raamatun tarkoittama pelastava usko. Tämä on se uusi liitto Jeesuksen veressä.

Uskovana: missä sinun tulee vahvistua?

"Meidän sydämemme tulee vahvistua armosta" Hepr.13:9

Mitä sinun tulee varoa?

"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal.5:1

Pelastuksesi asiassa et voi lisätä mitään Jeesuksen täytettyyn työhön. Kaikki Raamatun kehotukset ovat nyt sinulle ohjenuora, miten elää Jumalan tahdon mukaisesti nyt, kun elät Kristuksen armossa. Mikään epäonnistumisesi tässä pyrkimyksissä Jumalan tahdon mukaiseen elämään ei voi viedä sinulta pelastusta, sillä pelastuksesi lepää varmalla pohjalla: siinä, mitä Jeesus on jo tehnyt. Raamattu ankarasti toki kehottaa elämään näin suuren armon arvon mukaisesti. Mutta vain Pyhä Henki, jonka Jumala antaa uskovan sydämeen asumaan, vaikuttaa lukemasi ja kuulemasi sanan kautta, ja saa aikaan meissä hyviä tekoja. Hyvät teot, ja synneistä pidättäytyminen, kun sitä tapahtuu, ovat kaikki Hengen hedelmiä meissä. Kunnia niistä kuuluu yksin Jumalalle.

"Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen." Room.5:11

Saat riemuita Jumalamme suuresta armosta Jeesuksessa.

Raamattu kehottaa sinua uskomaan syntisi anteeksi viivyttelemättä, tänään. Jos odotat hetkeä, jolloin tuntisit tulleesi paremmaksi, saat odottaa loppuelämäsi, koska sellaista hetkeä ei tule. Jumala kyllä tietää millaista tekoa me olemme. Sen vuoksi hän lähetti Poikansa.

Käy ehtoollisella, jos voit, vaikka jo ensi sunnuntaina. Siellä Jumala vakuuttaa sinulle anteeksiantonsa Sanassaan ja ehtoollisessa. Kun kuulet siitä, miten Jeesus sovitti syntisi, sen sanan kautta Pyhä Henki synnyttää, ylläpitää ja vahvistaa uskoasi. Ehtoollisessa kohtaat
itse Herran Jeesuksen. Se leipä ja malja on osallisuus hänen kuolemaansa ja ylösnousemiseensa. Ehtoolliseen liittyy Jeesuksen lupaus: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja
minä pysyn hänessä." Joh.6:56. Usko Häntä, Jumala ei valehtele.

Oma sydän ei armahdusta voi antaa: Mene sinne, missä tiedät kuulevasi julistettavan - itsesi ulkopuolelta - Jeesuksen täytettyä työtä. Sinne, missä mahdollisimman paljon kerrotaan Jeesuksesta ja hänen rististään. Kuulemasi ja lukemasti evankeliumin sanan kautta Pyhä Henki saa tehdä varsinaisen työnsä: synnyttää uskon syntien anteeksi antamukseen ja ylläpitää sitä joka päivä.

--------
Lue vaikkapa seuraavan linkin teksti ajatuksella läpi: Kirja on kristillinen kirjaklassikko, "Kallis hunajan pisara", ja se
keskittyy pelastuksen perustaan. Pikkasen vanhahtavaa kieltä, mutta vakaata asiaa :)
http://www.kirjasilta.net/wilcox/hy/hy.html

Äänestä

Armo ei ole jotain, mikä tulee tipoittain taivaasta. Se on jotain sellaista, joka asettuu jalkojesi alle ja alkaa kantaa sinua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelokas kirjoitti:

en halvaisi uskoa mutta uskon kuitenki. mutta jos uskon en usko kuitenkaan tarpeeksi.
eikö se ole niin että ne jotka on tietämättömiä armahdetaan? olen kuullut jostain näin.
en halvaisi tietää, silloin minut armahdettaisiin.
mutta jumala ja jeesus ovat niin ankaria, en pysty täyttämään heidän odotuksiaan, minä epäilen ja kiellän, ja sitten taas uskon.
olen meinannut monesti päästää itseni päiviltä mutta pelkään helvettiin joutumista, mutta jos joudun sinne joka tapauksessa.
millä perustein hyvät ja huonot erotellaan?
miksi jumala halvaa ranggaista lapsiaan jotka on huijjattu väärälle tielle? miksi pitää olla paha ja hyvä? jumala on kaikki voiva niin miksei
se vain voisi muuttaa kaikkia ihmisiä vain hyviksi? miksi saatanan pitää olla olemassa?
sanotaan että ne jotka katuu armahdetaan. mutta eikö kaikki silloin kadu kun heidät tuomitaan viimeisellä tuomiolla? oon ihan pihalla en ymmärrä enää mitää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu