Katsoin illan dokkarin jo Areenasta. Onhan niillä tuo lippulaiva eli lentokoneen pudottaminen bukilla ihan oikein mennyt. Mutta ohjelmassa väitetään, että pulju olisi kansalaisaktivismia ja että se ei saisi mitään julkista tukea. No ei varmaan "julkista", mutta salaista sitäkin enemmän. Vetäjää mainostetaan työttömäksi toimistovirkailijaksi. Heh. Muilla sentään suoraa valtamediayhteyttä. Ohjelmasta tulee mieleen surkuhupaisa valta...siis valemedian juttu Simon Wiesenthalista, kun hän oli vielä hengissä. Oli kuulemma vain "yhden miehen yritys", jonka siis kaikki toiminta vedettiin Simonin työpöydältä eikä mukana ollut ainakaan muita kuin vastaavia "tavallisia juutalaisia". No kuoleman jälkeen sitten tuotiin ilmi jostain ainakin se, että Wiesenthal oli Mossadin palkkalistoilla.
Väittäisin Bellincatin olevan paitsi valtamedian, myös tiedustelupalveluiden kanssa koottu operaatio. Sille haetaan luottamusta tällaisilla ohjelmilla. Kun nettiä sensuroidaan kko ajan ja eliitti vihaa sitä, ns. kansalaisjournalismi ja -aktivismi muutetaan tällaiseksi suurten mediatalojen vetämäksi pseudoaktivismiksi. Kyseessä on eliitin someprojekti ja huijaus. Politiikka on vahvasti mukana. Mustrien mellakat ja kommarien väkivalta eivät kiinnosta. Jokin lavastetun oloinen tappelu kyllä, jonka avulla valkoista nationalismia mustataan ja valehdellaan Charlottevillestä. Uskottavuutta kerätään vakuuttavalla työllä, mutta toiset jutut saattavat olla silkkaa kusetusta. On myös selvää, että ryhmä ei välttämättä perusta tiedonkeruutaan vain jäseniensä ("tavisten" työhön netin aarteista ammentaen, vaan sitä saatetaan hyvinkin ruokkia tiedustelupalveluiden ja armeijoiden keräämällä tiedolla.
Uskottavuutta eivät lisää valemedioiden (valtamedioiden) ja amerikkalaisten yliopistoproffien ylistykset tai kutsut erinäisiin eri instanssien konferensseihin puhujiksi. Tai ei ainakaan ajattelevien ihmisten mielissä

Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet aivan oikeilla jäljillä.
Jäljet johtavat trollitehtaalle...
Liity itse Bellingcatiin ja paljasta totuus.
Venäjäkö sitä palkkaa maksaa aloittajatrollille?
Hieno kirjoitus aloittajalta.
Kiitoksia.
Mitäs lässytät "valtamediasta" ja juutalaisista? Ei muuta kuin tutustumaan Bellingcatin kaivelemaan aineistoon ja sitten vain kumoamaan heidän siitä tekemiä johtopäätöksiä.
Mutta onko koko aineist ihan itse kerättyä? Mikä ohjaa operaatioiden aiheiden ja kohteiden valintaa? Miksi ei saisi muistuttaa Wiesenthal-huijauksista?
Tukisin mielihyvin Bellingcatia, jos voisin, heillä on minun mielestä hyvät arvot.
Kantaisin ylpeänä heidän mainospaitaansa jos jostain voisin ostaa. Avustajia ja tukijoitakin heillä on ympäri maailmaa, lisää tulee julkisuuden myötä.
Onhan tuo selkeästi eliitin viritys ja valtamedian jokin lonkero. Jos se olisi oikeasti riippumaton mistään ja todellinen kansalaisaktivismin kukanen, niin valtamedia olisi ulvonut kuin sika pistoksissa syyttäen ties mistä feikkiuutisista ja lopulta poliisi olisi pistänyt koko Bellingcatin köörin putkaan useaksi vuodeksi.
Olihan tuossa selkeästi esitetty valtamedian ja eliitin kanta, kuinka perinteinen media ja valtamedia on haastettu ja ahtaalla. Ei liene kovin vaikea päätellä, että kyseessä on eliitin yksi vastaveto tilanteen vaatimuksesta. Tavallinen kansa hiljennetään ja sille myydään näitä pseudojuttuja muka kansalaisaktivismina. Tämä on vähän sama juttu kuin ns. "kansalaisjärjestöt", jotka siis ovat aina valtion kansalaisjärjestöjä eli eliitin luomuksia ja ohjauksessa. Oikeat kansalaisjärjestöt aan ja niitä vainotaan
Nimenomaan. Valtamedia ja eliitti tietävät, että B ei koskaan tule esittämään mitään sen kannalta kiusallista. Joku pieni juttu voi olla näön vuoksi, koska B on eliitin oma vieteriukko
Huvittavia nämä reaktiot, kun kyseenalaistetaan tiettyjen tahojen toimintaa. Alkaa kiukuttelu ja venäjää ja putinia ja natsismia ja trollia yms lykätään jokaiseen herjaan, niin että varmasti tulee esille kuka on kurko. Mistä lienee johtuu, että tietty kansanosa esiintyy ns oikeamielisenä, joka tyrmää automaattisesti kaiken eriävän ja päälle pahoittaa mielensä. Kuulostaa ihan narsismilta. Tervehenkinen keskustelu ja eri mielipiteiden kunnioittaminen on lähes kuollutta.
Bellingcat on russojen kannalta ikävä tapaus. Siksi trollit lähetetään heti sen kimppuun. Onneksi ei tarvitse kauan niiden epätoivoisia sepustuksia lukea, kun sylttytehtaan osoite on päivänselvä.
Ei muuta kuin todistamaan Bellingcatin havainnot vääriksi. Edes yksi niistä. Kaikenlaisia salaliittoteorioita voi aina vetää hatusta, mutta todisteiden puuttuessa ne ovat pelkkää sanahelinää.
Bellingcat on siis huono asia koska se kertoo Venäläisistä, mutta Wikileaks joka koskaan ei kerro Venäläisistä mitään on ihmiskunnan pelastus?
Hyvin teillä menee, mitä otatte?