Raamatullinen syksyinen juhlakalenteria alkaa. Toora-kalenterin mukaan juhlakalenteri alkoi jo tänään (1.9.2019) Pasuunansoiton juhlalla. Suuri sovituspäivä olisi 10.9. ja Lehtimajajuhla 15.-22.9. Valtaosa viettää näitä juhlia nykyisen kalenterin mukaisesti noin kuukauden myöhemmin.
Joka tapauksessa: Siunattua juhla-aikaa, milloin juhlia vietättekin!❤
Siunauksellisia syksyn juhlia kaikille juhlijoille!
6
81
Vastaukset
Laitan vielä muistin virkistämiseksi hieman tietoa juhlista. Raamatullisia Herran juhlia on siis seitsemän. Kevään juhlia on 4 (helluntai lasketaan kevään juhliin). Syksyn juhlia kolme. Näistä ensimmäisenä on Pasuunansoiton juhla. Tällöin Jeesus saapuu.
Matt. 24:30-31 "...he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasuunan pauhatessa..."
1. Kor. 15:51-52 "..emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme"
1. Tess. 4:16 "Sillä Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin"
"Evankeliumi lähti liikkeelle kolmena ensimmäisenä Israelin pyhäpäivänä. Se tulee päätökseen Israelin kolmen viimeisen pyhäpäivän aikana"
Vaikka emme tiedä Jeesuksen tulon tarkkaa aikaa, niin me tiedämme vuodenajan ja juhlan. Tämän vuoksi uskovaisia Jeesuksen tulo ei yllätä. Jeesuksen tulo yllättää jumalattomat.
(lainaus ja lähde: Michael Brown: Meidän kätemme ovat veren tahraamat. Michael Brown on tunnettu messiaaninen juutalainen)Vastaistiko rehellisesti, minulle on ilmoitus poistetusta vastauksesta jonka joku on tähän aloitukseen minulle laittanut, se kuului näin:
"Leikkujutku oot :DDDDD TRUUT!" Oliko se sinulta?Oikeasti. Miksi uskovien pitää aina keksiä näitä ihmeellisiä omia päätelmiään. Mitä tekemistä Jumalan pasuunan puhaltamisella on Pasuunansoiton juhlan kanssa? Miksi jaat ikään kuin totuutena tällaista itse keksimääsi oppia?
Samoin sinulle, Haksa mea 🙏
Toran mukaan ei 9.9 ole mitään juhlaa ja jom kippur on 9.10
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1573986Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv3792937Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12249Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k502150Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll161854No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....111745Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1651383- 931263
Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel21246Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu931110