Vladimir Putin on Carnegie-keskuksen mielestä saavuttanut paljon, mutta myös epäonnistunut raskaasti.
Moskovan Carnegie-keskuksen johtaja Dmitri Trenin arvioi putinismin ajan Venäjällä lähestyvän vääjäämättä loppuaan.
Vielä ei Treninin mukaan ole edellytyksiä tehdä lopullista tilinpäätöstä presidentti Vladimir Putinin pitkästä valtakaudesta. Trenin pitää kuitenkin välttämättömänä arvioida sen tähänastisia saavutuksia ja epäonnistumisia, jotta voidaan varautua Venäjän tuleviin – hänen mukaansa väistämättömiin – muutoksiin.
– Venäjän ulkopolitiikan tuloksia Putinin aikana voidaan arvioida erilaisin perustein ja kriteerein. Vuodesta 1999 presidentti on nähdäkseni tavoitellut kahta keskeistä päämäärää: Venäjän yhtenäisyyden säilyttämistä ja maan suurvalta-aseman palauttamista globaalilla areenalla. Tässä hän on onnistunut, Trenin toteaa Carnegie-keskuksen julkaisemassa artikkelissa.
Molemmissa päätavoitteissaan Putin näyttää hänen mukaansa toistaiseksi onnistuneen, vaikka se on vaatinut veronsa.
Putinin 1990-luvun poliittisen kaaoksen tilalle luoma ”vallan vertikaali” on merkinnyt palaamista autoritaariseen, kapean eliitin intressejä palvelevaan hallintomalliin. Vaikka mallilla on Venäjällä vahvat perinteet, aktiivisen kansalaisyhteiskunnan nousu enteilee vallanpitäjille hyvin vaikeita aikoja.
Venäjän suurvalta-aseman palauttaminen on puolestaan johtanut maan uuteen vastakkainasetteluun Yhdysvaltojen kanssa, eikä voimatasapaino vaikuta suosivan Venäjää.
Syyria oli käännekohta
Putinin ulkopoliittista johtajuutta Trenin kuvaa jokseenkin ailahtelevaksi.
– Vuonna 2000 Putin esitti aktiivisesti Venäjän jäsenyyttä Natossa. Päästäkseen Yhdysvaltojen tärkeimmäksi liittolaiseksi hän määräsi vuonna 2001, että Afganistanissa oleville amerikkalaisjoukoille piti antaa kaikki mahdollinen apu ja tuki. Rakentaakseen ”laajempaa Eurooppaa”, jonka oli määrä ulottua Lissabonista Vladivostokiin, Putin ei vain pitänyt Saksan liittopäivillä saksankielistä puhetta, jossa hän julisti Venäjän eurooppalaista valintaa, vaan myös painokkaasti kannusti yhteisen talousalueen luomista, Trenin sanoo.
Putinin ulkopolitiikan kirkkaimmaksi saavutukseksi hän nostaa toiminnan Lähi-idässä ja erityisesti vuonna 2015 käynnistetyn sotilasoperaation Syyriassa.
– Moskova otti siellä haltuunsa ainutlaatuisen roolin toimijana, joka kykenee ylläpitämään hyödyllisiä yhteyksiä alueen kaikkiin merkityksellisiin voimiin – sitkeät vastavoimat Iran ja Israel mukaan lukien, hän toteaa.
– Syyria ja yleisemmin Lähi-itä olivat signaali Venäjän paluusta globaalille näyttämölle ja palautumisesta globaaliksi toimijaksi – mutta hyvin erilaiseksi kuin Neuvostoliitto oli ollut. Sen sijaan, että Moskova olisi uhrannut äärimmäisiä ponnistuksia pyrkiäkseen viemään omaa malliaan muualle maailmaan, se koettaa nyt löytää kapeita erityisalueita, joita se voi käyttää omaksi edukseen.
Ukrainan menetys oli iso isku
Kylmän sodan aikaisen rautaesiripun itäpuolelle jääneiden Keski-Euroopan maiden sekä neuvostojoukkojen miehittämien Viron, Latvian ja Liettuan saavuttama Nato-jäsenyys ei ole Treninin mukaan ollut omiaan edistämään Venäjän turvallisuutta ja strategista asemaa.
– Samaan aikaan on todettava, että Moskovan Naton laajentumista vastaan harjoittama informaatiosota ja yritykset torjua poliittisesti puolustusliiton etenemistä kohti itää ei ole vain epäonnistunut rajoittamaan Venäjän kannalta kielteisiä vaikutuksia, vaan pikemminkin syventänyt niitä, Trenin sanoo.
Putinin yritys estää Ukrainaa etenemästä kohti Euroopan unionia ja Natoa saattaa jälkiarvioissa osoittautua yhdeksi hänen dramaattisimmista virhearvioistaan.
– Venäjän on myönnettävä, että Ukraina on sille nyt suuri ja vihamielinen naapuri, ja sellaisena se näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa myös pysyy, arvioi Trenin.
Moskovan Carnegie-keskuksen johtaja Dmitri Trenin arvioi putinismin ajan Venäjällä lähestyvän vääjäämättä loppuaan.
Vielä ei Treninin mukaan ole edellytyksiä tehdä lopullista tilinpäätöstä presidentti Vladimir Putinin pitkästä valtakaudesta. Trenin pitää kuitenkin välttämättömänä arvioida sen tähänastisia saavutuksia ja epäonnistumisia, jotta voidaan varautua Venäjän tuleviin – hänen mukaansa väistämättömiin – muutoksiin.
– Venäjän ulkopolitiikan tuloksia Putinin aikana voidaan arvioida erilaisin perustein ja kriteerein. Vuodesta 1999 presidentti on nähdäkseni tavoitellut kahta keskeistä päämäärää: Venäjän yhtenäisyyden säilyttämistä ja maan suurvalta-aseman palauttamista globaalilla areenalla. Tässä hän on onnistunut, Trenin toteaa Carnegie-keskuksen julkaisemassa artikkelissa.
Molemmissa päätavoitteissaan Putin näyttää hänen mukaansa toistaiseksi onnistuneen, vaikka se on vaatinut veronsa.
Putinin 1990-luvun poliittisen kaaoksen tilalle luoma ”vallan vertikaali” on merkinnyt palaamista autoritaariseen, kapean eliitin intressejä palvelevaan hallintomalliin. Vaikka mallilla on Venäjällä vahvat perinteet, aktiivisen kansalaisyhteiskunnan nousu enteilee vallanpitäjille hyvin vaikeita aikoja.
Venäjän suurvalta-aseman palauttaminen on puolestaan johtanut maan uuteen vastakkainasetteluun Yhdysvaltojen kanssa, eikä voimatasapaino vaikuta suosivan Venäjää.
Syyria oli käännekohta
Putinin ulkopoliittista johtajuutta Trenin kuvaa jokseenkin ailahtelevaksi.
– Vuonna 2000 Putin esitti aktiivisesti Venäjän jäsenyyttä Natossa. Päästäkseen Yhdysvaltojen tärkeimmäksi liittolaiseksi hän määräsi vuonna 2001, että Afganistanissa oleville amerikkalaisjoukoille piti antaa kaikki mahdollinen apu ja tuki. Rakentaakseen ”laajempaa Eurooppaa”, jonka oli määrä ulottua Lissabonista Vladivostokiin, Putin ei vain pitänyt Saksan liittopäivillä saksankielistä puhetta, jossa hän julisti Venäjän eurooppalaista valintaa, vaan myös painokkaasti kannusti yhteisen talousalueen luomista, Trenin sanoo.
Putinin ulkopolitiikan kirkkaimmaksi saavutukseksi hän nostaa toiminnan Lähi-idässä ja erityisesti vuonna 2015 käynnistetyn sotilasoperaation Syyriassa.
– Moskova otti siellä haltuunsa ainutlaatuisen roolin toimijana, joka kykenee ylläpitämään hyödyllisiä yhteyksiä alueen kaikkiin merkityksellisiin voimiin – sitkeät vastavoimat Iran ja Israel mukaan lukien, hän toteaa.
– Syyria ja yleisemmin Lähi-itä olivat signaali Venäjän paluusta globaalille näyttämölle ja palautumisesta globaaliksi toimijaksi – mutta hyvin erilaiseksi kuin Neuvostoliitto oli ollut. Sen sijaan, että Moskova olisi uhrannut äärimmäisiä ponnistuksia pyrkiäkseen viemään omaa malliaan muualle maailmaan, se koettaa nyt löytää kapeita erityisalueita, joita se voi käyttää omaksi edukseen.
Ukrainan menetys oli iso isku
Kylmän sodan aikaisen rautaesiripun itäpuolelle jääneiden Keski-Euroopan maiden sekä neuvostojoukkojen miehittämien Viron, Latvian ja Liettuan saavuttama Nato-jäsenyys ei ole Treninin mukaan ollut omiaan edistämään Venäjän turvallisuutta ja strategista asemaa.
– Samaan aikaan on todettava, että Moskovan Naton laajentumista vastaan harjoittama informaatiosota ja yritykset torjua poliittisesti puolustusliiton etenemistä kohti itää ei ole vain epäonnistunut rajoittamaan Venäjän kannalta kielteisiä vaikutuksia, vaan pikemminkin syventänyt niitä, Trenin sanoo.
Putinin yritys estää Ukrainaa etenemästä kohti Euroopan unionia ja Natoa saattaa jälkiarvioissa osoittautua yhdeksi hänen dramaattisimmista virhearvioistaan.
– Venäjän on myönnettävä, että Ukraina on sille nyt suuri ja vihamielinen naapuri, ja sellaisena se näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa myös pysyy, arvioi Trenin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvä analyysi.
"Voitaisiinko Suomessa joskus elää ihan vaikka normaalisti. Ensin oli ensimmäisen- ja toisen maailmansodan aikaiset ryssäpropagandat, sitten oli Neuvostoliittoa ihaileva ”Maailma ja Me” suuntaus, ja nyt taas tämä paska"?
Putin vieraili Suomessa, ja YLE oli järjestänyt tyypillisen selostuksen. Matti Rönkä tonki tuntemuksiaan yhdessä hybridikeskuksen johtajan, Hanna Smithin, kanssa. Venäjän oikeusvaltiosta löydettiin jos jotakin ongelmaa.
Itse he eivät huomanneet sitä, että Hanna Smithin johtama hybridikeskus toimii Suomessa lain yläpuolella läntisten tiedustelutahojen suojakuorena. Tämähän tarkoittaa sitä, että Suomi ei ole oikeusvaltio, sillä nämä tahot voivat halutessaan tehdä hybridikeskuksen kautta mitä tahansa Suomelle ja suomalaisille.
Hanna Smithin hybridikeskus on linjassa Naton isäntämaasopimuksen kanssa, joka käytännössä luovuttaa Suomen suomalaisineen USA:n komentoon. Tilanteen karmeus avautuisi ehkä hieman paremmin esimerkillä, jossa Suomeen otettaisiin Stasin tai Smershin toimisto, joka asetettaisiin lain yläpuolelle yhteiskunnalliseksi toimijaksi.
Höpö höpö.
Miksi sotakiimainen ryssä on hyökännyt lähes jokaiseen naapurimaahansa?? Ukrainan miehitys on tuorein esimerkki aiheesta...
Kuinka pitkä aika on "kohta"? Lasketaan useammissa vuosissa?
Aitoa suurvalta-asemaa ei saa aseita esittelemällä ja naapureiden alueita miehittäen, sillä saa vain negatiivista huomiota ja vastustajia.