HS: "VOIDAANKO suomalaisten kohtaloita maailmansotien välillä Neuvostoliitossa selvittää? Lauantain Helsingin Sanomissa toimittaja Unto Hämäläinen ehdotti valtiollista selvitystä asiasta. Tuhansien suomalaisten kohtalo on yhä epäselvä.
Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola sanoo, että selvitykselle on hyvä tekninen pohja siinä yhteistyössä, jota Kansallisarkisto on vuosia tehnyt venäläisten kanssa. Siinä on jo monen suomalaisen kohtalo selvinnyt.
Myös Turun Siirtolaisuusinstituutissa on perehdytty mahdollisuuksien rajoissa aihepiiriin. Tutkija Eila Lahti-Argutina ehti ennen kuolemaansa koota suuren henkilöhakemiston Stalinin vainoissa surmatuista suomalaisista.
”Aroissakin historia-asioissa yhteistyö venäläisten kanssa on sujunut kohtalaisesti”, Rentola sanoo. Sitä on auttanut asiapohjaisuus. ”Suomi ei ole Venäjällä mitenkään tunnettu elämöinnistä.”
HS kysyi selvityksen mahdollisuudesta tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä ja pääministeri Antti Rinteeltä (sd). Valtiojohdon mielestä kysymys on merkittävä. Presidentti Niinistö ehdotti, että Kansallisarkisto aloittaisi asiaa koskevan tutkimuksen.
ON ARVIOITU, että kenties 20 000 suomalaista sai surmansa vainoharhaisen diktaattorin käskystä. Osa teloitettiin suoraan, toiset menehtyivät vankileireillä. Kiivaimmillaan teloitukset olivat Leningradissa, Neuvosto-Karjalassa ja Moskovassa vuoden 1937 lopulla ja vuoden 1938 alussa. ”Kansanvihollisten” lapset vietiin karuihin lastenkoteihin, eivätkä nuorimmat pian enää tienneet, keitä olivat.
Tämä on tietenkin herkkä teema nykyäänkin.
”Ei tuollainen selvitys onnistu nykypäivän Venäjällä ilman korkean tason poliittista tukea”, Rentola sanoo.
Miten korkean tason?
”Alemmat viskaalit tuskin tahtovat ottaa vastuuta, ellei näy vihreää valoa ihan ylhäältä. Sitten se kyllä sujuisi.”
Siis Vladimir Putinilta."
Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola sanoo, että selvitykselle on hyvä tekninen pohja siinä yhteistyössä, jota Kansallisarkisto on vuosia tehnyt venäläisten kanssa. Siinä on jo monen suomalaisen kohtalo selvinnyt.
Myös Turun Siirtolaisuusinstituutissa on perehdytty mahdollisuuksien rajoissa aihepiiriin. Tutkija Eila Lahti-Argutina ehti ennen kuolemaansa koota suuren henkilöhakemiston Stalinin vainoissa surmatuista suomalaisista.
”Aroissakin historia-asioissa yhteistyö venäläisten kanssa on sujunut kohtalaisesti”, Rentola sanoo. Sitä on auttanut asiapohjaisuus. ”Suomi ei ole Venäjällä mitenkään tunnettu elämöinnistä.”
HS kysyi selvityksen mahdollisuudesta tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä ja pääministeri Antti Rinteeltä (sd). Valtiojohdon mielestä kysymys on merkittävä. Presidentti Niinistö ehdotti, että Kansallisarkisto aloittaisi asiaa koskevan tutkimuksen.
ON ARVIOITU, että kenties 20 000 suomalaista sai surmansa vainoharhaisen diktaattorin käskystä. Osa teloitettiin suoraan, toiset menehtyivät vankileireillä. Kiivaimmillaan teloitukset olivat Leningradissa, Neuvosto-Karjalassa ja Moskovassa vuoden 1937 lopulla ja vuoden 1938 alussa. ”Kansanvihollisten” lapset vietiin karuihin lastenkoteihin, eivätkä nuorimmat pian enää tienneet, keitä olivat.
Tämä on tietenkin herkkä teema nykyäänkin.
”Ei tuollainen selvitys onnistu nykypäivän Venäjällä ilman korkean tason poliittista tukea”, Rentola sanoo.
Miten korkean tason?
”Alemmat viskaalit tuskin tahtovat ottaa vastuuta, ellei näy vihreää valoa ihan ylhäältä. Sitten se kyllä sujuisi.”
Siis Vladimir Putinilta."
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miksi pitäisi selvittää? Suomalaiset kommunistit saivat saman kohtalon jonka olivat varanneet suomalaisille "kansanvihollisille" eli porvareille jos olisivat Suomessa valtaan nousseet. Aivan oikein tuo meni, saivat mitä ansaitsivat.
MENNEISYYDENHALLINTAA Venäjällä ei ole tehty niin kuin Saksassa, jossa natsiajan ja syyllisyyden käsitteleminen kuuluu käytännössä kansalaisvelvollisuuksiin.
”Ei Venäjällä pyritä kiistämään Stalinin terroria”, Rentola luonnehtii. ”Kyllä se myönnetään ja mainitaan. Mutta Putinin hallinnon linja näyttäisi olevan lähinnä se, että asialla ei saisi elämöidä.”
Siinä suhteessa Suomi voisi kelvata kumppaniksi. Tietojen vaihto sotavankien kohtaloista ja kentälle jääneiden kaatuneiden etsintä ovat sujuneet asiallisesti.
JOS SELVITYS toteutuu, ensimmäiseksi törmätään mutkikkaaseen kysymykseen, kuka Venäjällä on suomalainen?
”Suomen kansalaisuudesta tuskin voi lähteä, koska aika moni punapakolainen tai loikkari joutui luovuttamaan sen pois”, Rentola muistuttaa. ”Useimmat olivat teknisesti joko kansalaisuudettomia tai Neuvostoliiton kansalaisia. Inkeriläiset, Muurmannin suomalaiset ja muut taas olivat asuneet siellä jo satoja vuosia.”
Jotkut amerikansuomalaiset puolestaan eivät ehkä olleet koskaan käyneetkään Suomessa ennen asettumistaan Neuvosto-Karjalaan. He olivat Yhdysvaltain tai Kanadan kansalaisia ja kuitenkin suomalaisia – mutta ennen muuta työväenliikkeen kannattajia. Paljolti juuri heitä Antti Tuuri kuvaa romaanissaan Ikitie.
UHRIEN pääluvun arvio 20 000 on karkea, vaikkei ihan hatusta vedetty. Suunnilleen tiedetään siellä olleiden suomalaisten määrä. Sekä se, paljonko teloituksista jäi jäljelle.
”Suuruusluokka on viisinumeroinen”, Rentola sanoo. ”Mutta mihin kohtaan viisinumeroisuutta totuus asettuu, niin… Luultavaa on, että määrä jopa ylittää Suomen vuoden 1918 valkoisen terrorin ja vankileirikuolleisuuden uhrien määrän.”
Stalinin hallinto piti vähemmistökansallisuuksia epäluotettavimpina. Erityisesti niitä, joilla oli samaa kansaa rajan toisella puolelta.
”Siinä mielessä vainoissa oli logiikkaa”, Rentola toteaa. ”Vaikka todellisuudessahan tällaiset Venäjälle päätyneet olivat lähtömaansa systeemin vastustajia. Heitä pidettiin mahdollisina agentteina.”
Se riitti.
”Oikeita agentteja ei ole juuri löytynyt. Suomen viranomaisten oli hankalaa ja vaarallista yrittää soluttaa omia vakoilijoitaan suomalaisten punaisten joukkoon. Suomi on vähäväkinen maa, aika helposti tiedettiin, mistä kukin oli kotoisin ja kenenkä poikia.”
Jos liittyy erittäin väkivaltaiseen rikolliskoplaan voi käydä köpelösti, voi saada kuulan kalloonsa. Suomalaiset kommunistit näin tekivät ja saivat kohtalon jonka olivat varanneet porvareille. Ei yhtään säälitä, saivat mitä ansaitsivat.
Hyvä että kommarit ammuttiin!
Kyllä teloituksista on enemmän tietoja,kuin Hämäläinen esitttää.
Myös suomeksi,mutta ennen kaikkea englanniksi.
TOIMITTAJA Unto Hämäläinen vetosi lauantaiesseessään (HS Kulttuuri 31.8.) tasavallan presidenttiin ja pääministeriin pyytäen näitä teettämään selvityksen siitä, mitä suomalaisille tapahtui Neuvostoliitossa maailmansotien välillä. Hämäläisen mukaan aihe on historiankirjoituksessa valkoinen sivu, eikä sitä hänen tulkintansa mukaan ole tutkittu juuri lainkaan.
Kuitenkin Eila Lahti-Argutina julkaisi jo 1990-luvun alussa laajan matrikkelin Stalinin vainoissa surmatuista. Lähes kymmenentuhannen hyvin dokumentoidun tapauksen laaja kortisto ja lähteet lienevät tällä hetkellä Siirtolaisinstituutissa. Samainen instituutti on julkaissut vuonna 2001 Lahti-Argutinan tutkimuksen aiheesta nimellä Olimme joukko vieras vaan.
Hämäläinen ei näytä liioin tuntevan Pietarissa julkaistua niin kutsuttua tieteellistä matrikkelia Stalinin uhreista. Matrikkeli on monikymmenosainen teossarja ja sisältää tiettävästi kaikki tunnetut teloitustapaukset.
Vetoomuksen saamassa nopeassa palautteessa pistää silmään, että selvitystyöhön ollaan jälleen valjastamassa Kansallisarkistoa, jonka tehtäväkenttään tutkimustoiminta istuu huonosti. Jos asiaan halutaan edellä mainittujen selvitysten lisäksi valoa, maastamme kyllä löytyy aiheeseen jo pitkään perehtyneitä tutkijoita.
Juhani Suomi
professori, Helsinki
Näistä asioista on puhuttu ja kirjoitettu vuosikymmeniä. Helsingin Sanomatkin on kirjoittanut asiasta monesti, kuten lehden eläkkeelle jäänyt toimittaja Hämäläinen varmaan tietää.
Nykyisen lehdistön toimintatapaan kuuluu nostaa esiin menneisyyden tapahtumia ikään kuin ne olisivat tulleet vastikään tietoon. Vaaditaan tutkimuksia ilman, että selvitetään, mitä asiasta on aiemmin saatu tietoon.
Ehkä tämä on skandaalinkäryistä klikkausten kalastelua tai jälkijättöistä ulkopoliittisten asenteiden muokkaamista. Joka tapauksessa lukijan ymmärrystä aliarvioivaa toimintaa.
”Nykyisen lehdistön toimintatapaan kuuluu nostaa esiin menneisyyden tapahtumia ikään kuin ne olisivat tulleet vastikään tietoon. Vaaditaan tutkimuksia ilman, että selvitetään, mitä asiasta on aiemmin saatu tietoon.”
Olen kyllä olettanut, että JOS asiaa aletaan tutkimaan niin ENSIMMÄISENÄ selvitetään se, että mitä tietoa on vabhastaan, joten huolesi on turha!
”Ehkä tämä on skandaalinkäryistä klikkausten kalastelua tai jälkijättöistä ulkopoliittisten asenteiden muokkaamista. Joka tapauksessa lukijan ymmärrystä aliarvioivaa toimintaa.”
On Suomen kansaa aliarvioivaa toimintaa, jos pitää turhana tutkia tuhansien suomalaisten kohtaloa vieraalla maalla!
En noita asioita kiistänyt. Lue tekstini tarkemmin.