Postin pääjohtaja ei mikään ruudinkeksijä ole.

Minusta miljoonan vuosipalkka miehelle joka ehdottelee postinkantajille ruohonleikkuuta jakotehtävien ohessa ei mikään penaalin terävin kynä ole.

Mitä sellaista tämä miljoonamies on saanut aikaan jota minä moni muu tekeisi kusella käydessään. Postillahan on Suomessa monopoli joten tuntuu oudolta arvostaa tavista millillä ?
3362
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Hieno mies ja sivistynyt. Luopuu jopa palkastaan jotta posti saadaan jaloilleen. Aivan eri luokkaa kuin postin lakkoilevat natsipersut, jotka joutaisivat saada potkut.

Äänestä
  • Luopuu jopa kahden kuukauden palkastaan, joka nettona on tuskin €100.000 !!
    Fikkan jää tänä vuonna vain €400.000, kuika Limainen pärjää ja jaksaa vastullisesti johtaa yhtiötään ?

    Bonuksista hän ei puhunut mitään !
    Tosin tappiollisen yhtiön bonukset ovat minulle mysteeri.

    Äänestä

Toimitusjohtaja, joka pudottaa alaistensa palkkoja, että yritys pysyisi pystyssä on täysin kykenemätön ja epäonnistunut tehtävässään. Omistajan pitäisi ymmärtää erottaa hänet heti.

Äänestä

Taitaa olla samanlainen talousviisas kuin A. Stubb. 10 vai 90, no ihan samahan se on.

Äänestä

te kateelliset lakkolaisetkin voisitte luopua kahden kuukauden palkasta, jos kerrran olette niin hyviä tyyppejä.

Äänestä
  • Etkö+osaa+laskea?+30%-50%+on+aika+hemmetin+paljon+enemmän+kuin+kahden+kuukauden+palkka!+Taisi+kuitenkin+olla+trolli?

    Äänestä

Kyse ei ole posteljoonien palkasta vaan tavisäijän arvostuksesta.

1Äänestä
  • olisivat leikanneet nurmikkoja ahkerammin, lumikin keresi sulamaan

    Äänestä

Postin strategia on ollut totaalisen hakusessa Malisen aikana. Jo ainakin 20 vuotta on tiedetty, että digitalisaatio vie perinteisen postin (kirjeet lehdet) ja uutta bisnestä tarvitaan.

Mitkä ovat olleet Malisen kuningasideat? Yksi alue on Venäjän varastoliiketoiminta, joka tuottaa jonkun miljoonan tappiota joka vuosi - on tuottanut jo vuosikymmenen. Käytännössä siis suomalainen Postin asiakas subventoi Venäläisten firmojen varastotoimintaa miljoonilla joka vuosi. Ja hommaa jatketaan koska ilmeisesti sen lopettaminen tietäisi niin suuria alaskirjauksia, että sen vuoden bonuksille voisi Malinen ja muu johtoryhmä sanoa good-bye.

Toinen idea on ollut ohjelmistoliiketoiminta, jossa Itella Information -yksiköstä piti yritysoston kautta tehdä menestyvä ohjelmistoyritys Opus Capita. No viime vuonna roskat siivottiin, OpusCapita -seikkailusta kuitattiin 30 miljoonan tappiot ja siivottu bisnes myytiin pois.

Samoin kävi Postin rahtibisneksen laajentamiselle muihin pohjoismaihin. Markkinahuhujen mukaan Posti MAKSOI riihikuivaa rahaa NLG-yhtiölle, että se suostui ottamaan Postin Ruotsin ja Tanskan toiminnot vastuineen ja sopimuksineen kontolleen.

Rahtibisness Suomessa on vaikea laji. Postin organisaatio on raskas ja kallis ja se kilpailee jokaisen "isä, poika ja kaksi rekkaa" -pikkufirman kanssa, joiden ei tarvitse kustantaa kallista hallintoa henkilöstö-, TI-, viestintä- jne johtajineen.

Varastobisnes on tuottanut tappiota vuodesta toiseen. Nyt täysin ylimitoitetuilla IT-investoinneilla on varmistettu, että se tuottaa tappiota jatkossakin.

Mikä on siis ollut Malisen kuningasidea, jolla Postin tulevaisuus turvataan? Irtisanomiset ja palkanalennukset.

Äänestä
  • Eikös posti myös siirtänyt toimintoja Viroon - oli kuulemma tarjonnut Suomessa työnsä menettäneille mahdollisuutta muuttaa työhön Viroon - Viron palkoilla-
    Olisiko mielenterveystarkastuksen paikka tuolle Maliselle mitään????

    Äänestä

Ei tuollaisia johtajia kukaan tarvitse. Joku voisi sen työt tehdä sivuhommina pientä korvausta vastaan. Kyllä on aivan yhtä turha homma kuin kuninkailla ja presidenteillä.

Äänestä

Kuinkahan+paljon+Postissa+on+näitä+herroja+jotka+saavat+kohtuuttomia+palkkoja?+Pitäisikin+selvittää+että+paljonko+näitä+paskanjauhajia+löytyy+papereita+pyörittelemässä+ja+kampaviinereitä+syömässä.+Saneeraus+heti+yläkerrasta+aloittaen+ja+työnkuvat+selviksi+sekä+hierarkia+minimiin.+Toimarin+palkka+on+oltava+suhteessa+duunarin+palkkaan.+Eli+leikkuria+yläkertaan+90%+heti+niiden+palkoista+pois.

Äänestä
  • Näitä tärkeitä suojatyöpaikkoja löytyy ziljoona.

    Ulopuolinen yrityssaneeraja provikkapalkalla siivoamaan postin organisaatio.

    Äänestä

Naurettavaa ei ota vastaan kahden kuukauden palkkaa ja sen jälkeen meno taas jatkuukin entisellään melkein satatonnia kuussa. Kuinka joku voi tehdä tälläisen hattutempun, johan tätä variksetkin nauraa....

Äänestä
  • Saattaa olla verotussyistä viisasta jättää parin kuukauden ansiottomat ansiot nostamatta?

    Äänestä

Herrat perustelevat oman superpalkkansa että herra M:lläkin tuolla on iso.

Siksi olisi monille herroille paha jos herra M saisi vain järkevää palkkaa.

Tämä on se todellinen syy miksi rahojen ryöstö toimarien toimesta suvaitaan vaikkapa hallintoneuvostossa.

Äänestä

Muistaakseni Malinen teki UPM:llä ollessaan miljardien vahingot yhtiölle Amerikassa 90-luvulla.

Äänestä

Palkan koko riippuu siitä mitä tekee. Malinen tekee niin hyvää työtä, että joutaisi tuon vaikka tuplata.

Lakkoilevat postipersut joutaa tuomita vaikkapa vuoden palkattomalle koeajalle. Sen jälkeen saavat jatkaa normaalipalkalla jos käyttäytyvät hyvin. Riehuville sontiaispostipersuille pitää vain osoittaa montun reunaa. Se on sillä selvä.

Äänestä
  • Jo kirjoituksestasi ymmärtää miksi nimesi on anonyymi, olet takuulla yhtä terävä kynä kuin Malinenkin, hullujakin saa laukoa, mutta ei juuri noin hulluja kuin sinä, juttusi menee provona, tosin helevetin huonona sellaisena !
    Vai oletkos Hussein al-Taeen veli vaiko poika?

    Late Lapista.

    Äänestä

YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSSÄ veroparatiisimonopolien / markkinavoimien tuhovimmaa, ei edes yritetän hillitä.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15992487/postin-asioissa-ei-ole-kyse-quottyomarkkinoistaquot-vaan-verorikoksista-eli-suomen-lakien-rikkomisesta

Rasismikortilla PetosPersKokoomuske tuovat paljon lisää, ulkomaista halpatyövoimaa, syrjäyttämään oman kansan työttömät, syvemmälle työttömyyteen, köyhyyteen ja osattomuuteen.

Olisitte uskoneet, kun teitä varoitettiin. Keskiluokan pudotus käynnissä, köyhimmille, heikommassa asemassa uhoaville, käy yhtä huonosti, kuin jo miljoonalle Suomen kansalaiselle, tässä YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄKSI muutetussa, äärioikeiston järjestäytyneiden veroparatiisirikollisten temmellyskentäksi, muutetussa valtiossa.

Äänestä

Jatkuu.

Huomaatteko miten skitsofrenisesti, veroparatiisirikolliset toimivat. Ensin he houkuttelevat teitä rasismikortilla taakseen. Sen jälkeen, kun menitte ansaan, he syyttävät teitä samasta asiasta, eli petospersujen kelkkaan lähtemisestä.

Populistiporvarit PetosPersKokoomus, petti Postissakin, kuten niin monissa yrityksissä jo. Itsestään liikoja luuleville, porvareina itseään pitäville, jotka ovat heikompien kimpussa, käy lopulta huonosti, eli putoavat samaan köyhyyden loukkuun, kuin muutkin köyhyyteen pahoinpidellyt ja pakotetut Suomen kansalaiset. Veroparatiisiporvari on ovela ja ahne.

Äänestä

Persut+ovat+ovelasti+valjastaneet+postin+järkiheitot+käsittelijät+(joiden+spesialiteetti+on+itsensä+käsitteleminen+työajalla)+oman+riistopolitiikkansa+keppihevosiksi+ja+ratsastavat+niillä.+Ai+kun+on+perverssi+näky+se.+Iljettää+aivan+s##tanasti.Nyt+on+vain+yksi+konsti+jäljellä.+Postin+käsittelijät+erikoispalkkaluokkaan,+joka+on+uudesta+sopimuksestakin+10%+matalampi.+Siitäpä+oppivat+persuperseet,+etteivät+juonensa+onnistu.Jos+joku+siitä+vielä+mieltänsä+osoittaa,+niin+poliiseille+teräspamput+käteen+ja+siitä+vaan+moikimaan+niin+että+kallojen+rutinat+ne+vaan+soi+sinne+kremliin+asti+sanomaa+ettei+kannata+yrittääkään.

Äänestä

Malinen ja Malisen liksa on niitä poliittisen hyväveli järjestön tuotoksia!
Se on sellainen sakki jonka aivoissa ei ole sitä osastoa jolla hävetään omia rosvouksia!


Late Lapista.

Äänestä

entä hallituksen herrat,anderssonilla 5 avustajaa että kykenee hoitamaan oman virkansa ja noilla palkkioillaan ei kykene niitä edes itse pitämään vaan ne pitää kustantaa verovaroin.aivan sama olisi antaa anderssonille potkut a antaa avustajien hoitaa koko homma kerta andersson ei ole siellä kun kumileimasimena kirjoittamassa nimeään papereihin.

Äänestä
  • Huu-haa avustajien lukumäärä korreloi ministerin pätevyyttä.

    Mitä pätevämpi ministeri sitä vähemmän avustajia.

    Äänestä

Eikös näillä hemmoilla ollut sellainenkin idea että posteljoonit alkaisivat ulkoiluttaa vanhuksia?? Paljonko Malinen ajatteli tästä ideasta saavansa bonuksia???

Äänestä
  • Tai vanhukset vois ulkoillessaan jakaa ne postit.

    1Äänestä

Jossei Käteinen pääsekään 22000€ kuukausipalkkaa nauttimaan Sitraan, niin annettakoon 82000€ kuukausipalkkaa rosvoavalle Maliselle kenkää ja valittakoon Käteinen 22000€ tilalle!

Sitten Oy Posti voisi mainostaa: Halpuutimme johtajan hinnan!

Äänestä

Vaikea pyörittää lafkaa jos ei ole mitään postia mitä jakaa. Miten jaat kirjeitä Ja kortteja joita ei kukaan kirjoita. Tai laskuja jotka tulee suoraan maksupalveluun. Sa se. Pitääkö heittää tietokoneet nurkkaan, että saadaan posti jaloilleen.

Äänestä

Taitaa Kela ja verottaja olla Postin suurimmat työllistäjät ?
Valtio siirtää rahaa fikasta toiseen !

Äänestä
  • Verottajalta ei enää juuri postia tule, jos käy tilaamassa kaiken sähköisesti.

    Äänestä

Mitä tapahtuu sitten kun työntekijät tekevät orjina ilmaiseksi työt, ruokapalkalla ja voittoa pitäisi tahkoa taas kohta lisää?

Äänestä
  • Ehkä työ muuttuu miinus merkkiseksi. Pitää maksaa että saa tehdä töitä. Vähän nk miinuskorot pankeissa. Ainakin jos työpaikat katoaa niin sitten niistä tapellaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minusta miljoonan vuosipalkka miehelle joka ehdottelee postinkantajille ruohonleikkuuta jakotehtävien ohessa ei mikään penaalin terävin kynä ole.

Mitä sellaista tämä miljoonamies on saanut aikaan jota minä moni muu tekeisi kusella käydessään. Postillahan on Suomessa monopoli joten tuntuu oudolta arvostaa tavista millillä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu