Sydämen asialla -unia

Anonyymi

Oli aikaisemman vaiheen tuttavapariskunnan häät, jossa jouduin suorittamaan vihkimisen. Minulle annettiin ennen vihkimistä kirja, joka kertoo heistä. Sieltä minun piti hakea sanoja vihkimisseremoniaan. Tervetulotoivotuksen jälkeen selailin kirjan sivuja enkä saanut sanotuksi mitään, joten häävieraiden joukosta Oscar Blaketon pelasti tilanteen ja sanoi, että laulakaamme virsi xxx. Lauloimme ja hääseremonia keskeytyi, että ehdin tutustua kirjaan. Syödessämme esitin kysymyksen, voinko vihkiä, kun en kuulu kirkkoon. Siitä alkoi asian selvittäminen ja heräsin ennen seremonian jatkamista.

Katsoin yhtä SA-jaksoa ennen nukkumaan menoa, ehkä siitä Oscar tuli uneen. Vihittävän pariskunnan kanssa en ole ollut tekemisissä yli kymmeneen vuoteen ja heidät on vihitty oikeasti jo 80--luvulla...

2

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tosi hauskoja tuollaiset unet.

      Vähän ohi aiheen, mutta minullakin alkanut nykyään tulla tapahtumia ja henkilöitä TV-ohjelmista uniin. Ensimmäinen taisi olla Michael Jackson kuoleman aikoihin ja viimeksi Georg Bush vanhempi, en kyllä aamulla enää muistanut mitä unessa tapahtui. Monia muitakin tai sitten tapahtumia ilman niitä henkilöitä. Salatuista elämistäkin Kari Taalasmäki, vaikka en ole enää vuosiin katsonut.

      Lapsena näin muutaman kerran unta, että menin karkuun Aku Ankan karhukoplaa, vaikka ei lehdessä yhtään pelottava ollutkaan, Milla Magia jopa hiukan pelotti. Nykyään ei osaa oikein eläytyäkään mihinkään kauhuelokuviin, tuntuvat vaan lapsellisilta.

    • Anonyymi

      Olin viime yönä rautakaupassa ja tuli ongelmaa tuotteen valinnan kanssa. Parin muun henkilön läsnä ollessa Oscar Blaketon tuli neuvomaan ja osasin ostaa oikean. Ennen nukkumaan menoa katsoin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7929
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      31
      3126
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      382
      2198
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1760
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      147
      1583
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1421
    7. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1229
    8. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      15
      1228
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1152
    10. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      18
      1112
    Aihe