Professori Mark Galeottin mukaan Kreml pelkää Kiinaa ja Kiina halveksuu Venäjää.
Venäjän ja Kiinan poliittinen ja taloudellinen lähentyminen on herättänyt runsaasti huomiota ja spekulaatioita lännessä. Moni on pitänyt Kiinan tuomitsevia lausuntoja lännen väitetystä roolista Moskovan mielenosoitusten taustalla uutena todisteena Venäjän ja Kiinan autoritaarisesta akselista.
– Molempien maiden halu syyttää ongelmistaan länttä ja heikentää kokemaansa USA:n globaalia hegemoniaa ei kuitenkaan voi peittää niitä erittäin todellisia jännitteitä, jotka leimaavat maiden keskinäistä suhdetta, tunnettu Venäjä-tutkija professori Mark Galeotti sanoo The Moscow Timesissa.
Sekä Venäjä että Kiina joutuvat hänen mukaansa sinnittelemään ristiriidassa joka todellisuuden ja niiden liberaaleimman, läntisesti suuntautuneimman väestönosan – moskovalaisten ja hongkongilaisten – odotusten välillä vallitsee.
– Maiden on kieltämättä kätevää syyttää sekaantumisesta tavanomaisia epäiltyjä – läntisiä tiedustelupalveluja, kansalaisjärjestöjä ja journalisteja – joiden välillä ne eivät tapaa kovin suuria eroja nähdä. Jotkut poliitikot molemmissa maissa ilmeisesti jopa uskovat, että näin on, Galeotti arvioi.
Valtava epätasapaino
Vaikka Venäjällä ja Kiinalla on yhteisiä intressejä ja osittain samankaltainen maailmankuva, niiden suhde on Galeottin mukaan kuitenkin ilmeisen epätasapainoinen. Venäjä tarvitsee Kiinaa enemmän kuin Kiina Venäjää. Siksi Venäjä syvällä sisimmässään pelkää Kiinaa, joka taas tosiasiassa suhtautuu halveksuvasti Venäjää.
– Kaupan tunnusluvut riittävät kuvaamaan tätä epätasapainoa: Kiina on Venäjän tärkein kauppakumppani, Venäjä taas Kiinan kauppakumppaneista vasta kymmenennellä sijalla, Galeotti toteaa.
– Sitä paitsi, mihin Kiina tarvitsee Venäjää? Ei niinkään markkinana, vaan raaka-aineiden ja energian lähteenä aina puutavarasta öljyyn. Markkinoillepääsyyn ei tarvita ystävyyttä. Peking tietää oikein hyvin, kuinka epätoivoisesti Venäjä hakee kauppaa ja vaihtoehtoisia rahoituslähteitä näinä aikoina, hän huomauttaa.
Lännen vastaisessa geopoliittisessa kilpailussaan Venäjä kuitenkin tarvitsee Galeottin mukaan kaikkia mahdollisia voimavaroja, ja siksi Kiina-suhde on sille tällä hetkellä erityisen tärkeä. Varsinainen liittosuhde maiden välillä on hänen mielestään silti pitkälti lumetta.
– Viime vuoden syyskuussa esimerkiksi puhuttiin paljon yli 3 000 kiinalaissotilaan osallistumisesta Venäjän Vostok-sotaharjoitukseen. Moskova kuitenkin rajasi kiinalaiset harjoituksen sivunäytökseen, jotta ne eivät saisi liikaa tietoa Venäjän sotilaallisista suorituskyvyistä, Galeotti sanoo.
– Samanaikaisesti kiinalaiset lähettivät Dongdiao-luokan vakoilualuksen urkkimaan Vostokin merelliseen osuuteen osallistuneita Venäjän sota-aluksia. Tähän osuuteen Pekingiä ei ollut edes kutsuttu mukaan.
Haasteelta ummistetaan silmät
Venäjän johtajat suhtautuvat Galeottin mukaan Kiinan muodostamaan haasteeseen hieman samaan tapaan kuin ilmastonmuutokseen.
– He tietävät, että haaste on vakava – jopa kohtalokas. He eivät kuitenkaan oikein tiedä, mitä sille pitäisi tehdä, ja pelkäävät, että vaadittavat toimet olisivat vaikeita ja kalliita. Siksi he suhtautuvat siihen tulevaisuuden ongelmana, jonka voi jättää ikuisesti hyllylle ja sen sijaan keskittyä välittömämpiin ja mukautuvampiin ongelmiin läntisestä kritiikistä katujen mielenosoituksiin, Galeotti sanoo.
Hän uskoo Venäjän ja Kiinan suhteen säilyvän vielä toistaiseksi näennäisen lämpimänä, sillä Kremlin näkökulmasta Kiina on välttämätön vastapaino lännelle.
– Yhtä tärkeää on se, että monet pakoteuhan riivaamat kleptokraatit käyttävät kiinalaisia kumppaneita ja välikäsiä laittomasti hankkimiensa varallisuuserien siirtämiseen ja pesemiseen. Raha ei kuitenkaan jää Kiinaan. Se on vain väliasema matkalla länteen, jonne Venäjän eliitti yhä haluaa rahansa siirtää.

Vastaukset 57
Vanhimmat
Professori Mark Galeottin mukaan Kreml pelkää Kiinaa ja Kiina halveksuu Venäjää.
------------------------------------------
r...än vinkujat valtavassa paniikissa. Totuus tuli vihdoin julki jonka kaikki järkevät ihmiset jo tietää mutta r....än vinkujat koittaa valehtelulla peitellä kiina halveksuu r....ä
Koko maailma halveksuu Venäjää.
Epätoivoista, mutta karavaani kulkee ja koirat haukkuu....
itä vinkujat valtavassa paniikissa Kiina näyttää voimaa r...le ja ei todellakaan arvosta r...ä. itä vinkujat tietää sen itsekin. nyt viimeistään kannattaa lopettaa kaikenlainen r...än kehuminen ja uhon tukeminen.
”Kahdenvälinen+kauppa+Yhdysvaltojen+kanssa+nousee+vuosittain.+Vuonna+2018+se+lisääntyi+13+%+yhteensä+27,5+miljardiin+dollariin+(vuonna+2017+yhteensä+24+miljardia+dollaria).+Positiivinen+dynamiikka+on+jatkunut+tänä+vuonna+ja+kaupankäynti+nousi+13,8+miljardiin+dollariin+kuuden+kuukauden+aikana,”+Antonov+sanoi.
Antonovin+mukaan+Yhdysvaltain+liikemiehet+ovat+osoittaneet+halunsa+pysyä+Venäjän+tuottavilla+markkinoilla+sekä+osoittaneet+valmiutensa+osallistua+talousalan+tapahtumiin,+kuten+kansainväliseen+talousfoorymiin+Pietarissa+(SPIED)+ja+Eastern+Economic+Forumiin+(EEF).
Antonovin+mukaan+Venäjä+on+tullut+myös+yhä+kiinnostavammaksi+amerikkalaisille+turisteille.+Kiinan+jälkeen+eniten+turisteja+tulee+Venäjälle+Yhdysvalloista.
Tämäkin+vielä+ja+pakotteet+päällä.....
''Antonovin mukaan Venäjä on tullut myös yhä kiinnostavammaksi amerikkalaisille turisteille. Kiinan jälkeen eniten turisteja tulee Venäjälle Yhdysvalloista''
No huh huh, Suomessakin käy paljon enemmän Amerikkalaisia turisteja kuin Venäjällä, toisaalta eihän Venäjällä juuri käy turisteja, ei edes niitä Kiinalaisia.
Niin että nyt joku valehtelee ja raskaasti, joko ryssänasse tai Antonov.
Monestako maasta maailmalla pääsee ilman viisumia Venäjälle? Tai päinvastoin?
Ne eurooppalaiset yritykset, jotka nyt lähtevät aktiivisesti Venäjän kaukoidän markkinoille, käytännössä toteuttavat geopoliittista suunnitelmaa ”Eurooppa Lissabonista Vladivostokiin”. Tämän iskulauseen esitti ensimmäisen ranskalainen kenraali de Gaulle vuonna 1959.
Aivan hiljattain Ranskan presidentti Macron ilmaisi G7-kokouksessa halunsa päivittää suhteet Venäjään, muistuttaen edeltäjänsä de Gaullen sanoista.
”Länsimaiden hegemonia on lopussa”, Macron julisti. ”Jos emme pysty tekemään jotakin rakentavaa Venäjän kanssa, niin Euroopan rooli USA:n ja Venäjän välisten suhteiden strategisena teatterina jatkuu”, hän sanoi ja lisäsi uskovansa Eurooppaan, Lissabonista Vladivostokiin.
Myös Kiina valmistelee uuden silkkitien megaprojektia ”Vyö ja tie”, jossa Kiina investoi 900 miljardia infrastrukturiin. Kannattaako lännen siis riidellä Moskovan kanssa?
"Kannattaako lännen siis riidellä Moskovan kanssa?"
Tietysti sopuisa elo olisi kaikkien kannalta mukavampaa ja edullista, mutta riidan on aiheuttanut ihan itse Venäjä hyökkäämällä naapurimahinsa ja valtaamalla niiltä alueita ja sotimalla edelleen sekä sekaantumalla länsimaisiin demokratioihin tukemalla erilaisia ääriliikkeitä ja vaalivaikuttamisella sekä mm. murhaamalla ihmisiä länsimaissa. Sitten kun Venäjä luopuu noista rikollisista toimistaan, sopu on tervetullut.
Suomalainen media hännystelee Yhdysvaltoja ja ajaa Kiinaa "roistovaltioiden" luokkaan. Tänäänkin Helsingin Sanomissa oli kokonainen aukeama spekulaatioita Kiinan aikeista.
Älä nyt Länsimaita sotke siihen että jokainen tietää että Kiina ei r....ä arvosta ja se tulee pyyhkimään r...ä lattiaa jos haluaa ja se ei enää siitä. Se ei ole Länsimaiden vika vaikka kaikki on kiva laittaa Lännen syyksi
Valtio, joka pitää miljoonia uskonnollisen vähemmistön edustajia keskitysleireillä on yksiselitteisesti roistovaltio.
Roistovaltio nimitys on kovin häilyvä käsite.
Mieti esim. tätä.....
Syyrialaisen miehen epäillään suorittaneen kymmeniä terroristijärjestö ISIS:n teloituksia Syyriassa. Pidätettäessä mieheltä löytyi EU:n ja YK:n hänelle luovuttamia pre-paid pankkikortteja.
Unkarin viranomaiset syyttävät F. Hassania, jolta löytyi hallustaan EU:n ja YK:n hänelle luovuttamia ”pre-paid pankkikortteja”, toiminnasta korkea-arvoisena ISIS-järjestön terroristina ja teloittajana. 27-vuotias Hassan pidätettiin Budabestin lentokentällä Unkarin anti-terrorismia harjoittavien viranomaisten toimesta.
Euroopan komission on myöntänyt osallisuutensa ”pakolaisille” luovutettuihin pankkikortteihin, joihin on ladattu etukäteen rahavaroja. Tietoja näiden pankkikorttien alkuperästä on tutkittu asiaa voimakkaasti kritisoineen Unkarin toimesta.
Kovin on kaksinaamaista puuhaa tässä asiassa ja kautta linjan.
Roistovaltiossa eli Venäjällä tehty lapsellinen valeuutinen. Eivät osaa edes kirjoittaa.
Tuo terroristi sai Kreikasta turvapaikan pakolaisena ja kun hänen taustansa selvisi, hänet pidätettiin. Pidätettäessä häneltä löytyi yksi pre-paid-kortti, jollaisia on annettu pakolaisille avustuksena. Mikä onkaan sinun ongelmasi?
Kyseinen korttimalli on ollut käytössä Balkanilla UNHCR:n ohjelmassa. Niiden takana olevalle tilille on tallennettu 30 - 35 euroa kuukaudessa turvapaikanhakuprosessin ajaksi, enintään kuudeksi kuukaudeksi. Juttu pre-paid -pankkikorteista on valeuutinen.
Ok.
OK,OK...ikävät kommentit taas poistettu ja kuinka ollakaan...taas molok asialla.
Loppuvuodesta 2018 lähtien on julkisuudessa ollut tietoja EU:n ja YK:n toimista, joissa he ovat jakaneet rahaa sisältäneitä pankkikortteja Lähi-idästä saapuneille henkilöille. Todisteiden mukaan miljardööri George Soros on ollut osallinen tässä toiminnassa vuodesta 2017 lähtien.
Lähde: Daily Mail
Mistä tiedät, että juuri tuo...onko kenties kaverisi?
Perustelepa tarkemmin tuo valeuutinen?
On kauan tiedetty, että maahantunkeutujille maksetaan huomattavasti suurempia sosiaalietuuksia, kuin oman maan kansalaisille.
Mistä ne repivät rahaa älykännyköihin ja muotivaatteisiin? Palkitsevat anteliaisuudet röyhkeydellä Suomalaisia kohtaan ja ääritapaukset tekevät sen raiskaamalla ala ikäiset tytöt.
MV-lehti valehtelee niin, mutta kuten aina ennenkin, ei lähteenä olevassa linkissä kerrota niin. Koska Putkonen pitää lukijoitaan idiootteina, käyttää hän tuollaista keinoa. Yhden pankkikortin olemassaolosta kerrotaan Unkarin "MV-lehdessä", siellä kerrotaan myös miten EUROPOL teki yhteistyötä terroristin kiinni saamiseksi. Daily Mailin uutinen on tuossa, ja otin linkin MV-lehdestä, eli tässä se mukamas lähteenä ollut uutinen:
https://www.dailymail.co.uk/news/article-7422187/ISIS-butcher-charged-crimes-against-humanity-Hungary.html
Älä jauha roskaa. Ei makseta. Se valeuutisasia kerrotaan jo tässäkin ketjussa, mutta kun sinä et ymmärrä ollenkaan englantia, suomestakaan ei näy olevan takuita. Yritä nyt uudestaan tavata:
https://www.snopes.com/fact-check/soros-refugee-debit-cards/
Joko leikkaa?
Kun se asia kerrotaan justiinsa niissä lehtijutuissa, mihin kiihkoissasi viittaat. Voi hyvänen aika sinua.
# Mikä onkaan sinun ongelmasi?#
Pakolaisongelma ja sen kustannukset eivät ole minun ongelmani yksin, se on koko EU:n ongelma, joka pyritään salamaan.
Sille mm.Unkari on ongelma, koska sieltä kuullaan faktat.
Onko tämäkin asia, joka on faktaa, sinulle jotenkin ongelma...vieroksut tosiasioita?
Luin MV-lehden kirjoituksen lähteitä.
Millä ihmeellä salaamaan, kun se on joka ikinen päivä uutisissa.
"Pakolaisongelma ja sen kustannukset eivät ole minun ongelmani yksin, se on koko EU:n ongelma, joka pyritään salamaan."
Ei sitä pyritä salaamaan, lähes joka päivähän joku media siitä kirjoittaa.
"Sille mm.Unkari on ongelma, koska sieltä kuullaan faktat."
Unkari on ongelma, koska siellä on autoritäärinen hallinto, joka ei halua noudattaa EU:n sääntkä, vaan ottaa pelkästään rahat vastaan..
"Onko tämäkin asia, joka on faktaa, sinulle jotenkin ongelma...vieroksut tosiasioita?"
Kuule, kyllä se olet ihan sinä itse, joka vieroksut tosiasioita, kuten että RT-kanavalla muka Carloksena, espanjalaisena lennonjohtajana esiintynyt mies ei ollutkaan ukrainalainen nainen Anna Petrosenko, vaan bulgarialainen pikkurikollinen.
Kyllä maksetaan ja siitä on näyttöä ihan tarpeeksi.
Millä helkutiulla ne sitten pröystäilevät, pitäisi jopa idiootin ymmärtää että tyhjästä on paha nyhjästä.
Ruotsissa on todella paha meno ja tilanne ja miten siihen on tultu, selitä sinä?
#Kuule, kyllä se olet ihan sinä itse, joka vieroksut tosiasioita, kuten että RT-kanavalla muka Carloksena, espanjalaisena lennonjohtajana esiintynyt mies ei ollutkaan ukrainalainen nainen Anna Petrosenko, vaan bulgarialainen pikkurikollinen.#
Tuo on valttisi, kun olet sortunut valehteluun ja jäät siitä kiinni.
Fakta on se, että Unkari on EU:lle ongelma, koska sieltä kuullaan totuus pakolaiskysymyksissä....muualla ongelmista vaietaan pääsääntöisesti vaikka niistä puhuttaisiin.
Kuule kun ei makseta, eikä päällä ole mitään muotivaatteita. Muutaman kympin hintaisia, tosin melko uusia vaatteita näkyy joka päivä. Älypuhelinkin on usein sieltä hintahaitarin alapäästä, mutta ethän sinä näistä mitään ymmärrä. Tuskin olet viiteen vuoteen edes vaatekaupassa käynyt.
Turvapaikanhakijan saama vastaanottoraha eli se sinun kauhistelema tukesi on enintään 312,23 € kuukaudessa. Tämän saa, jos ei ole tarjolla ilmaisia aterioita. Jos aterioita on, saa enintään 91,52 €. Ostele siinä sitten niitä sinun muotivaatteitasi.
Kyllä menee tiltulla tosi heikosti, jos turviksen tikkitakki tuntuu pröystäilyltä.
"Tuo on valttisi, kun olet sortunut valehteluun ja jäät siitä kiinni."
Missä minun valehteluani on? Kerro toki, niin mielelläni korjaan, jos minun kirjoituksessani on virheitä. Mutta olet toki oikeassa siinä, että tuo on valtti: se osoittaa miten sinä valehtelet törkeästi Venäjän puolesta jopa täysin naúrettavia valheita.
"Fakta on se, että Unkari on EU:lle ongelma, koska sieltä kuullaan totuus pakolaiskysymyksissä....muualla ongelmista vaietaan pääsääntöisesti vaikka niistä puhuttaisiin."
Ei. Onglema on se, ettei Unkarin autoritäärinen hallinto, ei halua noudattaa EU:n sääntöjä, vaan ottaa pelkästään rahat vastaan.
Tiltun mielestä kaikki Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ommellut vaatteet ovat muotivaatteita ja pröystäilyä.
Kyllä jos uskoo virallisiin tietoihin, mutta niin ei ole....eli tarkoitan summia.
Porsaanreikiä löytyy, joita ei näy missään tilastoissa.
Olen nähnyt näitä ja en ole ainoa joka on kiinittänyt juuri huomiota asioihin, joita olen edellä tuonut esille....älykännykät ja muotivaatteet.
Tietysti ei tarkoita, että kaikilla olisi näin, riippuu yksilön mieltymyksistä...ihan kuten natottajat, kaikki eivät valehtele ihan yhtä röyhkeästi, mutta melkein.
Ai että on liikuttavaa kun elätti kadehtii kaltaistaan...….
Älä valehtele. Sinulla ei ole taaskaan minkäänlaisia faktoja, pelkkää omaa mielikuvitustasi.
Järjetön kommentti.
Näin paljon Venäjä käyttää salaisiin sotilaskohteisiin
Salaisiksi luokitellut budjettierät kohdistuvat käytännössä lähinnä sotilassektorille.
Venäjä käyttää The Moscow Times -sanomalehden mukaan lähes 73 miljardia dollaria vuodessa salaisiin asejärjestelmiin ja immateriaalioikeuksiin. Summa vastaa noin viittä prosenttia Venäjän taloudesta.
Virallisten tietojen mukaan Venäjän puolustusmenot olisivat vuonna 2017 olleet 66,3 miljardia dollaria, Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (SIPRI) tilaston mukaan kuudenneksi eniten maailmassa. Venäjän bruttokansantuote vuonna 2017 oli noin 1,5 triljoonaa dollaria.
Sotilaslentokoneisiin, sota-aluksiin, panssarivaunuihin, luonnonvarojen etsintään, tietokoneohjelmistoihin sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan kohdistettujen salaisten menojen osuuden raportoidaan kasvaneen useiden vuosien ajan, kunnes se juuri vuonna 2017 saavutti tähänastisen huippunsa. Vuonna 2018 salaisiksi luokiteltujen menojen osuus on valtion tilastopalvelu Rosstatin lukujen mukaan mahdollisesti jonkin verran laskenut.
Venäläinen RBC-uutissivusto on laskenut salaisten menojen osuuden vähentämällä Venäjän asevoimien kiinteät erät, kuten infrastruktuurin, kiinteän pääoman bruttomuodostuksesta, jonka kokonaisarvo oli 299 miljardia dollaria.
Amerikkalaistutkija Michael Kofman muistutti äskettäin, että Venäjän todelliset puolustusmenot ovat merkittävästi lännessä luultua suuremmat. Wilson Centerissä työskentelevä Kofman kritisoi voimakkaasti etenkin SIPRIn arviota Venäjän puolustusmenojen kääntymisestä laskuun.
– Venäjän puolustusbudjetti on yhä maailman kolmanneksi suurin ja suurempi kuin useimpien Euroopan maiden sotilasmenot yhteen laskettuina, Kofman totesi
Juuri salaisten menojen vuoksi SIPRIn julkisiin tietoihin perustuvat tilastot eivät myöskään kerro kuin osan totuudesta.
Ristiriitaisia näkemyksiä
Venäläisasiantuntijoilla on The Moscow Timesin mukaan erilaisia näkemyksiä siitä, tulisiko kaikki puolustusmenot muuttaa julkisiksi.
Venäjän presidentin alaisen kansantaloustieteellisen akatemian (RANEPA) kansallisen turvallisuuden professori luonnehtii tietojen julkistamista rikokseksi valtiota vastaan.
Kansainvälisen turvallisuuden keskusta Venäjän kansainvälisen talouden tutkimusinstituutissa johtava tohtori Aleksei Arbatov on eri linjoilla.
– Ei ole mielekästä piilotella näitä tietoja. Kun kyse on asevoimista, läpinäkymättömyys mahdollistaa varojen kontrolloimattoman käytön, Arbatov sanoo.
Niin kauan kuin salaisiksi luokiteltuja sotilasmenoja ei muuteta julkisiksi, valtion varoja voidaan hänen mukaansa tuhlata käytännössä mielivaltaisesti.
Jossakin vaiheessa Kiina miehittää Siperian koska Kiina tarvitsee Siperian.
Ja Venäjä tietää sen...
Valokuvat Kiinan ja Venäjän rajalta ovat hyvin valaisevia. Kiinan puolella tuottavaa viljelystä, Venäjän puolella joutomaata hunningolla.
Tämä voi päättyä vain yhdellä tavalla.
Siperia kuuluu Kiinalle. Kun Siperia on liitetty Kiinaan, pidetään kansanäänestys, jossa demokraattisesti järjestetyissä vaaleissa todennetaan siperialaisten yhteinen tahto liittyä Kiinan osaksi. Asia ei sen jälkeen kuulu enää Venäjälle ja jatkossa Siperia on ikuisesti osa Kiinaa.
Menisit petille, juttusi alkavat hipoa mielettömyyden rajoja.
Tiltulle arka paikka.
Vinkki: Siperiassa on jo miljoonia kiinalaisia, kukaan ei edes tiedä paljonko. Krim kolahtaa vielä Venäjän omaan nilkkaan.
Pianhan tuo nähhään. Veikkaan että Galeotin jorinnat on pelekkää ropakantaa.
Yleensä Galeotti on osunut aika tarkasti oikeaan.
No jokainen vähänkin historiaa tunteva ymmärtää että Kiina ja Venäjä ovat viimekädessä vihollisia ja tulevat aina olemaankin.
Kiina on vielä ainakin 10-15 vuotta riippuvainen Venäjän asetoimituksista. Nytkin Kiina ostaa Sukhoi-35:a Venäjältä, koska niiden pitkän toimintasäteen ansiosta Kiina pystyy iskemään mantereelta Taiwaniin ja pitkän matkan ohjuksilla ampumaan jenkkien tankkauskoneet tontiin Etelä-Kiinan merellä.
Noinhan se menee, mutta vain sinun mielikuvituksessasi.
Todellisuus on aivan toista.
Venäjä jaetaan.
Oletko jakamassa, ja mistäpäin olet päättänyt lohkaista itsellesi siivun?
Venäjän ja Kiinan lähentyminen on tosiasia. Etelä-Korealainen hävittäjä kävi ampumassa niiden koneet alas.
Kiina ottaa ensin päältä mitä katsoo tarvitsevansa. Naapurimailta miehitetyt alueet palautetaa. Loppu haetaan pikkuvaltioiksi. Trollikalusto asutetaan Irkutskin merialueen autiolle saarelle.
Trolli on jo pitkään luottanut Kiinaan, että jospa se , ellei kukaan muu pysty, ota Venäjää haltuun?
Sairasta uhoamista.
Kiina odottaa oikeaa hetkeä.
r...än mielisten maailma romahti kun paljastui että Kiinan suitsuttaminen r....än kumppanina ei ole totta. Kiina toki hyödyntää r....ä niin paljon kun mahdollista mutta siihen se jää. Onneksi kiina ei lähde r...än sikailuihin mukaan
Kiinalaiset nöyryyttää r...ä vielä jossainkin kohtaa kunnolla, r...ä kuvittelee että se voi uhota Länsimaille vapaasti ja siksi luottaa kiinaan mutta kiina ei ole niin tyhmä että se lähtee Nato/EU maita vastaan. Kiina saa vielä tarpeekseen r...än sekoiluista ja antaa sille ns isän kädestä.
Natottajien unelmat ja todellisuus eivät taita kohdata tässsä asiassa.