Historiallis-tieteellinen eksegetiikka ja pastoraalipsykologia voivat parhaimmillaan vapauttaa ihmisen maagisesta ajattelutavasta. Kaikkea mitä Jumalan ja kristinuskon nimissä saarnataan ei pidä uskoa. Uskosta ei myöskään pidä tehdä vaatimusta jo protestanttisen perinteemmekin mukaan vaan rehelliset epäilijät pitäisi myös vanhurskauttaa eikä vain syntiset. Saanko olla tosi? Siihen pitäisi vastata myöntävästi. Voitaisiin jopa puhua epäilijöiden Jumalasta niinkuin äiti Teresaa nimitämme epäilijöiden suojeluspyhimykseksi koska hän joutui vanhoilla päivillään epäilemään kaikkea mitä siihen asti oli uskonut. Epäileminen on inhimillistä. Vahva usko sitävastoin on usein kouristuksenomaista oikeassaolemista ja toisinajattelijoiden ja -uskovien tuomitsemista. Vaikka Raamattu uskoa ylistääkin myös epäusko on siellä jatkuvasti läsnä. Johannes Kastaja epäili vankilassaan, Pietari kielsi, Juudas kavalsi, Jeesuksen omaiset pitivät Jeesusta mieleltään järkkyneenä ja Tuomas oli oikea skeptikko, Jeesuksen opetuslapsilla ei ollut uskoa edes sinapinsiemenen vertaa.
Teologian on elettävä nykyajassa. Emme voi enää palata Raamatun antiikin ajan uskomuksiin sairauksien synnystä riivaajineen ja uskon parantavaan vaikutukseen tai maailman ja elämän synnystä. Raamatun käsitykset ja niiden kirjaimelliset tulkinnat ovat auttamattomasti vanhentuneita. Uskontunnustuksetkin voimme ymmärtää nykyään runoutena ja ne kuulostavatkin paremmilta laulettuina. ”Maallinen” tiede tuo valoa pimeyteen. Samoin kuin luonnontieteet myös teologia voi tieteenä vapauttaa ihmisen monenlaisista kuvitelmista joita varsinkin kristinuskon nimissä kaupitellaan herkkäuskoisille ihmisille. Valitettavasti Raamattua käytetään vielä kristallipallona mille tahansa ideologialle ja kaikille ”taivaallisille ilmoituksille” ja Jumalan tahdon tulkinnoille. Kari Cantell ilmaisi tämän kirjassaan Tiedemiehen mietteitä uskosta seuraavasti: ”Ihmisten omat salaiset tiedostamattomat toiveet, halut, aggressiot ja pelot tulevat silloin vaarallisen lähelle. Jumalaa käytetään pirullisella tavalla omien tarkoitusperien oikeuttamiseen ja toteuttamiseen”.
Suomi on osa monikulttuurista maailmaa johon kuuluu monia uskontoja. Helsingin yliopistossa on aloitettu nyt myös islamin historiallinen ja tieteellinen tutkimus ja opetus kristinuskon rinnalla. Islam ja kristinusko eivät ole niin kaukana toisistaa kuin on usein haluttu nähdä. Ne ovat lähisukulaisia jota mm. hiippakuntadekaani Ari Hukari on asiantuntevasti valottanut. Kummassakin uskonnossa on valitettavasti jyrkkää fundamentalismia ja väkivaltaista ääritulkintaa, mutta myös suvaitsevaa ja toisen uskonnon kunnioittamista ja pyyteetöntä rakkautta. Kun arvostelemme islamia, meidän tulisi muistaa myös se mitä kristillinen Eurooppa on historiansa aikana tehnyt Jumalansa nimissä. Kun otamme ”hirren” pois omasta silmästämme, näemme realistisemmin muutakin maailmaa. Emme etsi enää laupiasta samarialaista vaan tarvitsemme laupiaita suomalaisia toteuttamaan Jeesuksen visiota ”Jumalan valtakunnasta”.
Teologian on elettävä nykyajassa. Emme voi enää palata Raamatun antiikin ajan uskomuksiin sairauksien synnystä riivaajineen ja uskon parantavaan vaikutukseen tai maailman ja elämän synnystä. Raamatun käsitykset ja niiden kirjaimelliset tulkinnat ovat auttamattomasti vanhentuneita. Uskontunnustuksetkin voimme ymmärtää nykyään runoutena ja ne kuulostavatkin paremmilta laulettuina. ”Maallinen” tiede tuo valoa pimeyteen. Samoin kuin luonnontieteet myös teologia voi tieteenä vapauttaa ihmisen monenlaisista kuvitelmista joita varsinkin kristinuskon nimissä kaupitellaan herkkäuskoisille ihmisille. Valitettavasti Raamattua käytetään vielä kristallipallona mille tahansa ideologialle ja kaikille ”taivaallisille ilmoituksille” ja Jumalan tahdon tulkinnoille. Kari Cantell ilmaisi tämän kirjassaan Tiedemiehen mietteitä uskosta seuraavasti: ”Ihmisten omat salaiset tiedostamattomat toiveet, halut, aggressiot ja pelot tulevat silloin vaarallisen lähelle. Jumalaa käytetään pirullisella tavalla omien tarkoitusperien oikeuttamiseen ja toteuttamiseen”.
Suomi on osa monikulttuurista maailmaa johon kuuluu monia uskontoja. Helsingin yliopistossa on aloitettu nyt myös islamin historiallinen ja tieteellinen tutkimus ja opetus kristinuskon rinnalla. Islam ja kristinusko eivät ole niin kaukana toisistaa kuin on usein haluttu nähdä. Ne ovat lähisukulaisia jota mm. hiippakuntadekaani Ari Hukari on asiantuntevasti valottanut. Kummassakin uskonnossa on valitettavasti jyrkkää fundamentalismia ja väkivaltaista ääritulkintaa, mutta myös suvaitsevaa ja toisen uskonnon kunnioittamista ja pyyteetöntä rakkautta. Kun arvostelemme islamia, meidän tulisi muistaa myös se mitä kristillinen Eurooppa on historiansa aikana tehnyt Jumalansa nimissä. Kun otamme ”hirren” pois omasta silmästämme, näemme realistisemmin muutakin maailmaa. Emme etsi enää laupiasta samarialaista vaan tarvitsemme laupiaita suomalaisia toteuttamaan Jeesuksen visiota ”Jumalan valtakunnasta”.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.