Suomisaksa

Suomelle Saksa oli suuri apu , miten Suomelle olisi käynyt jos Saksa ei olisi auttanut.
Todennäköisesti Suomi kuuluisi Venäjään. Suomi ei olisi pystynyt torjumaan Venäjän hyökkäystä. Suomella ei ollut kunnollisia aseita. Punikeista ei olisi ollut mitään apua, kun nämä painelivat Venäjälle.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

eipä nuo Baltian maatkaan kuulu Venäjään.

Äänestä
  • Baltian maat ovat kuuluneet Venäjään, Suomella on pitkä raja Venäjän kanssa voi olla että Suomi ei olisi saanut itsenäisyyttä.

    Äänestä

Mitähän tuo avaaja taas sekoilee, ei järjen hiventäkään koko sepustuksessa. Joko tökerö trolli tai hulluna humalassa väsättyä.

Äänestä
  • Onko siinä mitään järkeä kun punikkilauma ryyppäsi Pietarissa Suomen valtion rahoilla oikeita maanpettureita?

    Äänestä

Rytin, Tannerin ja Kustin troikka sai nerokasta apau.

Äänestä

Hauskaa juttua taas kerran. Hitler myi Suomen Stalinille elokuussa 1939. Sen seurauksena syttyi talvisota. Täällä kiitellään Hitlerin porukkaa! Danke schön!

Äänestä
  • Taisit unohtaa, että Hitler muutti mielensä jo talvisodan aikana. Suomi sai jatkosodassa valtaisaa apua Saksalta ja Pohjois-Suomi oli saksalaisten joukkojen kommennossa jatkosodassa. Osasto Kuhlmey tuhosi puna-armeijan panssarikalustoa merkittävästi Kannaksen taisteluissa ja etenkin vihollisen selustassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taisit unohtaa, että Hitler muutti mielensä jo talvisodan aikana. Suomi sai jatkosodassa valtaisaa apua Saksalta ja Pohjois-Suomi oli saksalaisten joukkojen kommennossa jatkosodassa. Osasto Kuhlmey tuhosi puna-armeijan panssarikalustoa merkittävästi Kannaksen taisteluissa ja etenkin vihollisen selustassa.

    En unohtanut. Jos talvisotaa ei olisi ollut, ei Suomi kai sentään olisi lähtenyt sotaan Saksan rinnalla 1941. Niinpä mitään apua ei olisi ollut eikä tarvittu myöhemmin.

    Saksalainen sotaväki oli Pohjois-Suomessa sitä varten että Puna-armeija ei pääse valloittamaan Ruotsin malmikenttiä, ei minkään Suomen takia. Luulisi tällaisen asian olevan selvä kaikille suomalaisille.

    "Luulisi tällaisen asian olevan selvä kaikille suomalaisille."

    Se onkin selvää, mutta eihän tuon asian tiedostaminen poista sitä, että saksalaisista oli valtavaa apua Suomelle jatkosodassa.

    Vaikka talvosotaa ei olisi ollut, ei ole mitään historiallista varmuutta, etteikö sotaan olisi jouduttu siltikin. Stalin olisi joutunut joka tapauksessa arvioimaan sotilaspoliittista turvallisuutta Suomen suunnalla ja Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon 1941 se olisi voinut hyökätä tässä yhetydessä Suomeen, jos ei olisi pitänyt Suomen puolueettomuutta uskottavana.

    Viimeistään siinä vaiheessa, kun Saksan sotaonni olisi kääntynyt, Stalinin houkutus hyökätä Suomeen olisi kasvanut, olisihan Suomen kautta ollut hyökkäysreitti Pohjois-Ruotsiin uhaten malmivarantoja, joita myytiin Saksaan sen sotateollisuudelle.

    On todennäköistä että Suomi olisi vedetty sotaan joka tapauksessa jossakin vaiheessa maailmansotaa. Saksalaiset olisivat silloinkin tulleet apuun tänne turvatakseen omia intressejään.

    Tosi erikoista teoretisointia. Kun Saksa hyökkäsi 1941 Neuvostoliittoon niin Puna-armeija oli tosi vaikeuksissa. Vai että silloin Neuvostoliitto olisi hyökännyt Suomeen. Haloo! Onko tämä jotain erikoista huumoria? Meni 'hiukan' pieleen.

    Niin, kaikki ei sitten mitenkään voi ymmärtää sotastrategiaa. Jos siis kuten kirjoitin, Suomi ei olisi omannut uskottavaa puolueettomuuutta, niin silloin Neuvostoliiton kannattaa hyökätä ennen kuin Suomi sen tekee. Esim. Ahvenanmaan miehitys olisi ollut järkevä sotatoimi, jolla Saksan merivoimia voitaisiin sulkea pois Suomenlahdelta.

    Kommenttisi meni siis rajusti pieleen!

    Saisiko saman suomeksi!
    ..." Jos Suomi ei olisi omannut uskottavaa puolueettomuutta niin silloin..."

    En tiennytkään että Suomi omasi uskottavan puolueettomuuden. Luulin että Suomi oli Saksan kanssasotija.
    Näin ihminen erehtyy, kummallista.

    En minäkään väittänyt tietäväni Suomen puolueettomuudesta mitään. Jos-lausetta käytetään ilmaisemaan jonkin väitteen ehdollisuutta.

    Ymmärrätkö: "jos sataa, kastuu." Virkkeessä ei väitetä, että sataisi, vaan että sateessa kastuu.

    Mutta hyvä, että tunnustat erehdyksesi. Suomen kieli voi joskus olla joillekin vaikeata ymmärtää. Koita kuitenkin ensi kerralla lukea tarkemmin!

    Äänestä

Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto sen koko revohkan aloittavat. Eipä ole mitään syytä kiitellä kumpaakaan nyt jo edesmennyttä valtiota.

Äänestä
  • Joka tapauksessa kesällä 1944 saksalaisten vastuulla oli lähes 700 km rintamasta, Rukajärveltä Jäämerelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka tapauksessa kesällä 1944 saksalaisten vastuulla oli lähes 700 km rintamasta, Rukajärveltä Jäämerelle.

    Sillä alueella oli rauhallista asemasotaa koska se oli takamaata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sillä alueella oli rauhallista asemasotaa koska se oli takamaata.

    No pääasiallinen syy rauhallisuuteen oli se, että saksalaiset eivät kyenneet saavuttamaan tavoitteittaan, lukuunottamatta Petsamon nikkelikaivoksen haltuunottoa.
    Muut päätavoitteet olivat Muurmanskin valtaus ja Muurmannin radan katkaisu.

    Äänestä

Suomalaiset valitsi väärät panssarit v.44 tuoksinoihin,jos Kuuterselässä ja Siiranmäellä olisi ollut Tigerit/Pantherit Sturmien sijaan Sotkia vastassa,ei Veli venäläinen olisi päässyt aloittamaan kannaksen läpijuoksua milloinkaan.
Selvä taktinen virhe Lagukselta,liian heikot panssarit maksoi Suomelle tappion ,muuten asemat olisi voitu
pitää ja puolustussotaa voitu jatkaa rauhaan asti ilman tappiota,vaikka Saksa hävisikin.
Sturmi oli jo liian heikko v.44 panssaritaistoihin,joka sitten Kuuterselässä nähtiinkin,sehän oli jo sodan alussa kehitetty ja jo vanhentunut -44.
Suomella olisi kuulunut olla Tigerit tai ainakin Pantherit,jotta asemat olisi voitu pitää loppuun asti.
https://youtu.be/tMDWWFKQgLQ

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomelle Saksa oli suuri apu , miten Suomelle olisi käynyt jos Saksa ei olisi auttanut.
Todennäköisesti Suomi kuuluisi Venäjään. Suomi ei olisi pystynyt torjumaan Venäjän hyökkäystä. Suomella ei ollut kunnollisia aseita. Punikeista ei olisi ollut mitään apua, kun nämä painelivat Venäjälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu